Perheseksi. Huono Äiti kehitti perheseksin määritelmän joskus 3 vuotta sitten seuraavin kriteerein: Perheseksiä esiintyy parisuhteessa sen verran harvoin, ettei kukaan enää muista, milloin sitä oli viimeksi.  Seksiharjoitteen aikana joko jompi kumpi tai molemmat osapuolista olivat jatkuvan univelan aiheuttamassa unessa.

Keskimääräinen seksitiheys on kerran kuussa tai kerran vuodessa tai jotain siltä väliltä. Perheseksiä harjoitetaan perhepedissä kun on ensin raivattu sängystä ylimääräiset henkilöt, eläimet, unikaverit, muoviset kassakoneet, Muumit, kirjat, Aku Ankat, superpallot, Nerf-aseet, Lego-alukset sekä sähkökäyttöiset helikopterit. Tässä yksi käyttäjäkertomus:

Meillä ei ainakaan miehen kanssa ole millään tavalla ketään tyydyttävä seksielämä. Eniten siitä varmaankin kärsii mieheni ainakin kun vertaa kiukuttelun määrää. No, eilen illalla päätettiin sitten kun katsottiin Ylen Areenasta Solsidanin jaksoa, jossa niillä oli seksivaikeuksia, että huomisaamuna (siis tänään) pistetään kello soimaan ja hoidetaan asia vaikka mikä olisi.

Niin tehtiin, kello soi aamulla ja ryhdyttiin hommiin. Seksikohtauksen kohdassa 1 minuutti huoneeseen kävelee lapsi, joka kysyy: ”Äiti, missä on mun Elsa-balettipuku.”

Että on se kiva, kun on seksielämää. Kellä sitten onkaan.”

Terveisin Yhden Elsan Äiti

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Vauhti Peruuta vastaus

12 vastausta artikkeliin “Semmosta seksiä sitten tänä aamuna”

  • Lastenohjelmat sanoo:

    Viikonloppuaamuisin lapset olkkariin katsomaan pikkukakkosta, sama työpäivän jälkeen. Niin ja on meillä dvd:itäkin. Ja seksielämä.

    • Tympiintynyt mami sanoo:

      Minä uskon että usein pariskunnilla on asenneongelmia seksiä kohtaan.. Sitä käytetään liian usein yllykkeenä, palkkiona ja rangaistuksena. Kun ja jos tunne on tallella, niin pientä kipinää voi ylläpitää vaikka arjen raadannan keskellä, mikäli molemmat osapuolet ovat sentään saman rakennuksen sisällä. Tällöin myös iltainen väsymys kaikkoaa, kun yhdessä päädytään kammarin puolelle; kunhan vaan antaa tälle tunteelle ja tapahtumalle mahdollisuuden. Aina ja jatkuvasti ei ketään voi haluttaa; sehän on selvä. Mutta jotta sitä seksiä tulisi harrastettua useamminkin kuin vain kerran kuukaudessa, voisi jokainen tykönään miettiä asennettaan mm. puolisoonsa, arkiaskareiden määrään yms. ja siihen, vaikuttavatko nämä seikat OIKEASTI siihen, ettei haluta..!? Minä olen nähnyt asian niin, että omassa asenteessani on joskus maailmassa ollut toivomisen varaa, mutta nykyisin tämä on muuttunut täysin erilaiseksi. Olen melkolailla, toisinaan jopa kovasti halukas miestäni kohtaan, ja jo se riittää hyvin pitkälle.

      • P sanoo:

        Ja teinien vanhemmilla tilanne vaan pahenee! Lapset valvovat iltaisin myöhään, päivisin kulkevat eestaas omilla avaimilla. Onneksi on viikonloppuaamut, silloin on yleensä rauhallista 🙂

  • Liisaleena sanoo:

    Meillä on kolme lasta ja säännöllinen ynnä tyydyttävä seksielämä. Sen verran rutinoitunut kuitenkin näin liki 20 yhteisen vuoden jälkeen, että kovin kauaa ei yksi akti esileikkeineen kestä, vaikka molemmat yleensä ihan sinne huipulle pääsevätkin. Eilen kun väsytti, ei jaksettu seksihommia, mutta päätimme, että jospa aamulla 11.15, kun kuopus alkaa päiväunille. Pihahommiinkin piti kuitenkin ehtiä ennen kello 13 sovittua menoa. Eipä se paljon siitä todellisuudessa poikennut, mitä mies illalla reippaasti linjasi: 11.15 seksihommat ja 11.25 pihahommiin.
    Mutta kivaa oli, suosittelen. Illalla uusiksi.

  • 5v married sanoo:

    Ei pidä paikkaansa joka perheessä!! Meillä kolme pientä skidiä ja meillä vanhemmilla on vilkas sexielämä. Arviolta noin joka toinen päivä..tai 5kertaa viikko! Ja lyhyin aika leikeissä noin puolisen tuntia ja kummatkin saamme nautinnon?
    Sytyttäkää kipinänne,harrastelkaa makuuhuoneessa,sohvalla..vaatehuoneessa,keittiössä..ulkona navetan takana!! Kertokaa fantasianne, nauttikaa! Antakaa toisillenne lemmen mehujanne,rakkautta ja paljon pusuja?

  • Lenne sanoo:

    Tuotakin on koettu…
    Mies tekee edelleen paljon hommia, mutta tekee paljon myös kotona ja käy syömässä töiden lomassa viikonloppuisin. Ruuan päälle menee lapsi huilaamaan ja joskus myös aikuiset. ’Huilaamaan’. Saa siitä kuulkaa kummasti vaimokin voimia 😉

    Että miehet auttakaa oikeesti vaimoa/lastenne äitiä, siitä saapi ittellekki iloa..! (Jopa keskellä päivää, miks kaik pitäis aina illalla pimeessä hoitaa?)

  • Ehkä eläkkeellä sanoo:

    Kun herää 5.45 arkisin laittamaan lapsia hoitoon ja itseä duuniin, hakee lapset suoraan töiden jälkeen, tulee kotiin siivoamaan, laittamaan ruokaa, pesemään pyykkiä yms. Samalla kun mies treenailee, tapailee ystäviään ja kukaties lepäilee viikonloppuista darraansa. Voin kertoa, että kun illalla miehellä herää kysymys: mites tänään? Tekisi mieli sanoa muutama valittu sana, mutta mieluummin käännän kylkeä ja nukahdan. Ja tiedän, valitsin mieheni väärin.
    Hoitakaa kotia vaimonne tukena, tiedä vaikka joku päivä yllätytte 🙂

    • Parisuhteeseensa tyytyväinen sanoo:

      Teillä on suhteessa ehkä joku isompikin ongelma kuin seksinpuute. Sekin saattaisi selvitä ihan rehellisellä keskustelulla ja asioista sopimalla.

    • joskus meilläkin sanoo:

      Parasta esileikkiä on siivous 🙂 Siis kun mies sen tekee. Jos itselleen saa vaikka vartin aikaa olla ihan itekseen, eikä kämppä ole ihan pommin jäljiltä saattaa vaikka ihan itselle muistua mieleen, että joskus oli semmoinenkin asia, kuin seksi.
      Meidän lapsilla on kyllä joku ihme vaisto tulla aina keskeyttämään, vaikka mitä tekisi. Vastikään palkkasimme 15-vuotiaan ja hyvin luotettavan etäsiskon lapsenvahdiksi ja menimme itse 20km päähän hotelliin, niin eiköhän neiti hoksannut just kesken kaiken silloinkin soitella. Ja pakko vastata, jos vaikka olisi ollut joku hätä.

  • Vauhti sanoo:

    Kyllä seksiin saa aikaa jos haluaa:) lapset nuqqumaan ja vaikka viltti keskellä olkkarin lattiiaa mielikuvitus on sallittua!

  • Olli sanoo:

    Yksi sana: lukko.

    • Seksiä 5 kertaa viikossa :) sanoo:

      Olli vei sanat suustani. Suurimmassa osassa ovia on lukkopesätkin valmiina kunhan vaihtaa siihen joko wc- oven lukon härpäkkeet tai avaimenreijillä varustetut helat ja hankkii avaimen (ei myydä suomessa, tilattiin verkkokaupasta virosta). Katoaako se mielikuvitus univelan mukana?