Raskaaksi tuleminen, ja se että puoliso tulee raskaaksi, on iso mullistus.

Kaikki siihen liittyvät tunteet eivät aina ole positiivisia. Odotusaikana molemmat vanhemmat voivat käydä läpi monenlaisia vaikeita tunteita ja traumoja. Se voi koetella parisuhdetta.

Sama koskee myös lapsen syntymää ja vauva-aikaa. Joskus suhde ajautuu pahaan kriisiin.

Tämä kirjoittaja kertoo tilanteesta, jossa hänen seksuaalisuutensa ja normaalit raskausmuutokset ovat puolisolle vaikeita asioita. Tämä johtaa epäasialliseen ja loukkaavaan käytökseen.

Miten sinä neuvoisit tätä naista?

”Kun seksi loppui positiiviseen raskaustestiin. Meillä on siis tilanne se, että mies ei halua enää ollenkaan seksiä.

Seksin harrastaminen loppui jotakuinkin positiiviseen raskaustestiin, ja meidän tyttö on liki puolitoistavuotias.

Mulla olisi paljon haluja, mutta aina kun otan asian puheeksi syntyy vain riita.


Kuva Molly Belle. Kuvituskuva.

Mies haukkuu mun ulkonäköä, kuinka musta on tullut niin läski ja ruma, jossa ei oo mitään seksikästä. Kuinka tällästä voi sanoa omalle naiselle? Naiselle, joka on synnyttänyt yhteisen lapsen!?

Ja olen ihan normaalipainoinen, mutta kiloja raskaudesta kuitenkin on jäänyt.

Mun itsetunto on mennyt täysin! En enää itsekään pidä itseäni viehättävänä. Kuka nyt minua haluaisi?

Voiko tästä enää nousta? Mä oon ihan hajalla!

Miksi juuri minun mies on tällainen? Jäänkö ilman seksiä?”

Nimim. Itsetunto mennyt

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Psyyken ongelmia Peruuta vastaus

10 vastausta artikkeliin “Seksi loppui positiiviseen raskaustestiin”

  • Äiti92 sanoo:

    Sun miehes kuulostaa kyllä typerältä, mahtaako hän ymmärtää minkä työn sun keho on tehnyt, kasvattanut yhteistä lasta 9kk se on pitkä aika siitä ei ihan yhdessä yöstä palata entiseen. Suosittelen puhumaan ja hankkimaan kenties ulkopuolista apua keskusteluun ja jos ei johda mihinkään niin näyttäisin ovea! Et todellakaan ole ansainnut tuollaista puhetta 😑

  • karhuäiti sanoo:

    Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa, että:
    Miehesi käytös ei ole sinun syytäsi!!
    Ota selvää mistä voisitte saada keskusteluapua. Jos miehesi ei suostu tulemaan mukaan, mene sitten vaikka yksin.
    Olet itsellesi ja lapsellenne velkaa, että yrität korjata suhteenne, jos se on korjattavissa…
    Mutta kukaan ei ansaitse tuollaista kohtelua keneltäkään, varsinkaan rakkaaltaan!

  • karhuäiti sanoo:

    Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa, että:
    Miehesi käytös ei ole sinun syytäsi!!
    Ota selvää mistä voisitte saada keskusteluapua. Jos miehesi ei suostu tulemaan mukaan, mene sitten vaikka yksin.
    Olet itsellesi ja lapsellenne velkaa, että yrität korjata suhteenne, jos se on korjattavissa…
    Mutta kukaan ei ansaitse tuollaista kohtelua keneltäkään, varsinkaan rakkaaltaan!

  • Nimetön sanoo:

    Onneksi olkoon. Olet onnistunut valitsemaan puolisoksi ja lapsen isäksi keskenkasvuisen mulkvisti kakaran.

  • Palsternakka sanoo:

    Ukko vaihtoon vain. Meillä seksi loppui kuudennella kuulla, kun vatsa alkoi kunnolla näkyä. En enää kelvannut. Ei kyllä haukkunut, mutta ei kyllä rakastanutkaan. Aikani odottelin, että tilanne meni ohi. Sitten aloin vaatia; yhdessä oloa, seksiä, oikeaa parisuhdetta. Siinä vaiheessa paljastui toinen nainen.
    Tuhlasin tähän ajanjaksoon kaksi vuotta elämästäni. Tunsin itseni kelvottomaksi, epäseksikkääksi. Ajattelin, että jään loppuelämäksi yksin, kun en kelpaa kenellekään. Kissanvillat! Ottajia oli jonoksi asti. Nyt on mies, joka rakastaa joka vatsamakkaraa juuri sellaisena kuin ne on.
    Muista, sinulla on vain tämä yksi elämä. Älä tuhlaa sitä nöyryytyksiin , vaan hommaa elämä, josta nautit.

  • Samassa veneessä melkeen sanoo:

    Ihan ku olis omasta kynästä. Ainoa poikkeus, et mies ei hauku millään lailla. Tyttö täyttää kohta 1v5kk ja seksiä on harrastettu viimeksi melkeen 1v8kk sitten, ja sillonkin homma lopahti kesken kaiken. Todellisuudessa kunnon seksistä on kohta 2v. Asioista ei vaan puhuta ja jos yritän, niin seurauksena mykkäkoulua, häntä kuulemma ahdistaa… Rakastan silti tota ukkoa, joten lähteminen ei oo ratkaisu, mutta kyllä tää tilanne syö naista.

  • Ei enää onneton sanoo:

    Lähde. Ei sinua rakastava ja kunnioittava ihminen puhu noin. Varmasti et ole epäseksikäs läski! Usko pois, on miehiä jotka haluaa tehdä susta omansa ja pitää hyvänä.
    Tiedän kokemuksesta että lähteminen voi olla vaikeaa ja sitä jossittelee ja miettii että ehkä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi siihen että otat henkisesti turpaas.
    Olin huonossa parisuhteessa kuusi vuotta. Lähdin viimein, nyt olen parisuhteessa jossa mua arvostetaan ja rakastetaan ja saan olla oma itseni, enkä enää epäile että onko mulla mitään annettavaa. Rakasta ja kunnioita itseäsi, pakkaa laukkusi (tai miehen, kummin vain).

  • Eevia sanoo:

    Älytöntä, ei rakkaus, halu ja läheisyys ole ulkonäöstä kiinni.
    Kun rakastaa niin toinen viehättää vaikka vuodet vierivät ja elämä näkyy.

    Miehesi on ihan suoraan sanottuna m%&€u. Noin ei puhuta toiselle. Varsinkaan tuoreelle äidille joka itse vielä harjoittelee hyväksymään muuttuvan vartalonsa.

    Kun hänestä tulee kaljuuntunut keskiikäinen möhömaha, mitä hän odottaa sinun sanovan?

    Ei rakkaus, ei ole ulkonäköä. Se on sitä että haluaa toista hänen itsensä takia.

    Olet upea, moni mies varmasti olisi onnellinen saadessa olla kanssasi. Kilot eivät sano yhtään mitään. Plus mallit ovat yhtä upeita kuin muutkin. Eihän sitä kenellekkään ole kieltämistä.
    Epäkiitollisen ja turhamaisen miehesi tarvitsee mennä itseensä.

    Juuri nyt hän käyttäytyy kuin kiusaaja, yrittää vierittää pahanolonsa sinun päällesi.

    Ansaitset parempaa ja saat parempaa. Jos hän ei siihen pysty niin joku tosi mies pystyy.

    Itse sanoisin nyt miehelle.
    Olet ilkeä, olen upea nainen jonka ruumis tekee ja näyttää siltä mitä sen kuuluukin tehdä ja näyttää.
    Jos et osaa arvostaa ja ihailla minua, et ansaitse minua ja rakkauttani.
    Suosittelen että selvität omat ongelmasi. Olivat ne sitten masennusta tai erektio ongelmia.
    Lakkaa purkamasta niitä minuun.

    • Nimetön sanoo:

      Mikään ei oikeuta miestä haukkumaan aloittajaa, mutta ei se ihan niinkään ole, että rakkaus ei liittyisi ulkonäköön. Varmasti on suhteita, joissa se ulkonäkö ei ole pääasia. Ikävä kyllä monille esim hoikkuus on se, mitä vaaditaan. Etenkin jos toinen itse kokee olevansa hoikka ja hyvässä kunnossa. Minun mieheni on pikkuisen pyöristynyt tässä vuoden aikana, enkä missään nimessä rakasta häntä vähempää, kuin aiemmin. Myönnän kuitenkin, että on minullakin joku raja siinä kuinka paljon hänen ulkonäkönsä voi muuttua (ja ei, ikääntyminen ei ole sama asia) ennen kuin alan pitää häntä selvästi vähemmän haluttavana. Vielä toistaiseksi siihen rajaan on matkaa, mutta olemme kyllä yhdessä koittaneet keksiä meille molemmille kivaa liikuntaa lähes joka päivä.

  • Psyyken ongelmia sanoo:

    Miehellä on joku isompi ongelma tuossa taustalla, joka on luultavasti peräisin hänen omasta varhaislapsuudestaan tms. Äitisuhde vaikea tai vastaavaa. Kasvatuksessa ei ole pidetty seksiä normaalina asiana vaan ns. syntinä. Siitä nämä huora/madonna-ajatukset miehillä kaiketi juontavat juurensa. Jos ei mies itse asiaa ole halukas työstämään, ei liene paljonkaan tehtävissä… yksin ei tango onnistu.