Olet varmaan ollut siinä tilanteessa. Joko osallisena tai sivustakatsojana.

Lapsi vetää totaaliraivarit kaupassa tai keskellä katua. Tyypillisiä ovat klassiset itkupotkuraivarit maassa maaten, mutta sitä näkee myös sitä, että lapsi huutaa vanhemmalle tai yrittää kenties lyödä tätä. Lelut ja lapaset saattavat saada kyytiä.

Melu riipii ulkopuolisen korvia ja saa vanhemman hienerityksen lisääntymään.

Riippumatta siitä, oletko se ulkopuolinen vai se vanhempi, saatatte ajatella samaa:

”Onpa surkea vanhempi, miksi se ei ole kasvattanut lastaan?!”

”Olenpa surkea vanhempi, miksi olen kasvattanut lapseni näin huonosti?!”

On itseasiassa aika erikoista, että me tapaamme ajatella näin.

Sillä yleensä näissä tilanteissa ei tosiaankaan ole kyse siitä, että lasta ei olisi kasvatettu. Vaan siitä, että lasta kasvatetaan justiinsa nyt.

Itkupotkuraivarit nimittäin todella usein johtuvat siitä, että vanhempi kieltää jotakin, ei suostu hankkimaan jotakin, muistuttaa säännöistä tai tekee jotain, mikä on välttämätöntä, mutta jota lapsi ei haluaisi tapahtuvan.

punaista ja keltaista työmaa-aidassa

Tyypillinenhän on se lapsen kiukkukohtaus namihyllyn edessä. Raivari iskee, koska vanhempi sanoo, että nyt me ei oteta karkkia. Mikä on siis täsmälleen se asia, mitä vanhemman pitääkin noin yhdeksänä kertana kymmenestä sanoa.

Toinen tavallinen tapaus on se, että lapsi kieltäytyy vaikkapa istumasta bussissa aloillaan tai lähtemästä puistosta kotiin. Huutoa seuraa, koska vanhempi tekee sitä mitä hänen pitääkin: käskee lasta tämän turvallisuuden tai muun hyvin perustellun syyn takia.

Joten hyvin usein on niin, että se julkisella paikalla kiukutteleva ja raivoava lapsi on lapsi, jota kasvatetaan. Ei suinkaan lapsi, jonka vanhemmat ovat lepsuja lusmuja, jotka eivät ole viitsineet kasvattaa lastaan…

Ja näissä tilanteissa olisi paljon enemmän apua ja hyötyä kaikille siitä, että jokainen meistä aikuisista muistaisi tämän. Silmienpyörittelyn ja tuhahtelun tai itsesyytösten sijaan kannattaisi muistaa, että lapsen raivo on seurausta siitä, että vanhempi on toiminut oikein.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Melkein jo kaiken nähnyt Peruuta vastaus

14 vastausta artikkeliin “Saiko lapsesi raivarit julkisella paikalla? Upea juttu!”

  • huono äiti ja tytär sanoo:

    Mikäs sen mukavampaa kuin samassa maalaispihapiirissä asuva äiti ja mummo joka saapuu lapsen kuullen haukkumaan kasvattajaa ja huutamaan että onko sitä lasta pakko AINA huudattaa. Kyllä, sitä on pakko aina niinä kertoina huudattaa kun sovittu asia ei onnistu hentomielisillä muistutuksilla. Ja kyllä, osaan kasvattaa lastani muuten kuin hänen antamallaan esimerkillä jossa huudolta ei vältytty myöskään. Minun lapsella ei kuitenkaan ole riskiä irronneeseen päänahkaan ja pieksämisestä verillä olevaan persaukseen. Niin se aika multaa muistot, ja äidin. Toivottavasti.

  • Nimetön sanoo:

    Miksei lapselle selitetä, muistuteta ennen kauppaan menoa säännöt, ettei kaupassa saa raivota, kiukutella tai mekastaa. Koska silloin ei saa mitään. Tai jätetään seuraavan kerran kotiin. Se on ehtona että pääsee mukaan että osaa käyttäytyä. Jos käyttäytyy kiltisti niin se palkitaan, ainakin kehuilla koska on käyttäytynyt kuin isot pojat/tytöt, koska vain vauvat itkevät ja huutavat koska eivät osaa puhua. Täytyy muistuttaa että ympärillä on muitakin ihmisiä joita pitää ajatella. Opeteltava puhumalla selvittämään rajat ja syyt jo ennen niitä raivareita.

    • JJK sanoo:

      Kaikille lapsille tuo ei vaan onnistu. Jos on vaikka erityslapsi, niin ei silloin voi oikein olettaa että lapsi käyttäytyisi kuten pitäisi. Myös tavalliselle lapselle voi olla vaikeata välillä muistaa asioista.

    • Nimetön sanoo:

      Vain vauvat itkee? Tietenkin pitää opettaa ilmaisemaan itseään sanoin, mutta on aivan eri tilanne jos lapsi saa raivarin. Niin kauan, kun lapsen itsesäätely ei ole riittävän kehittynyt, tunteet läikkyvät toisinaan yli. Itkun patoamisen opettaminen lapselle on huono asia. Myös aikuiset itkevät, toisille se on vaikeampaa ehkä juuri näiden oppien vuoksi. Useimmiten siellä kaupan lattialla ei tarvitse lapsen montaa kertaa maata, jos hän saa huomata, että keino ei toimi. Tunnetaitoja ja itsesäätelyä harjoitellaan läpi lapsuuden. Suomi on tunneilmapiiriltään vaikea maa olla lapsi, sillä täällä ollaan niin pidättäytyväisiä ja pidättäytyväisyys ei ole lapselle luontainen tapa olla. Tietenkin käytöstapoja täytyy harjoitella, mutta kyllä lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua. Kaikki me ollaan joskus oltu lapsia myös se, jolla on se tuomitseva katse ja sekään ei aina osannut käyttäytyä. Ensi kerralla, kun satut itkuputkuraivaripaikalle sano vanhemmalle, että hyvin sä vedät!

    • H sanoo:

      Onpa erikoinen kommentti tämäkin. Miksi ihmeessä sä aattelet, ettei säännöt ole lapsella tiedossa? Jos se ihmisentaimi on esim. 4, se _tietää_ miten pitää olla, mitä tehdä ja ne seurauksetkin, mutta se vastoinkäyminen ja pettymys kiellosta on tästä huolimatta kova isku. Pettymykset ovat sellaisia. Siinä sitä kysytään vanhemmalta malttia itseltään hyväksyä se lapsen tunne, ottaa se vastaan ja olla silti antamatta periksi. Ja lopuksi, kun raivo on laantunut ja lapsi rauhoittunut, voi taas muistuttaa sopimuksista ja kertoa lapselle, että on ihan okei suuttua ja olla vihainen, mutta sääntöjä on olemassa hyvistä syistä. Ne joko pitävät turvassa, pitävät huolta terveydestä tai vaikka varmistavat, että toisillekin jää tikkareita. Koska kaikki tykkää tikkareista.

  • Anonym sanoo:

    Kiitos! Juuri mitä tarvitsin. Meillä taas raivarivaihde päällä, tänään 2.5v poikani huusi ja pomppi tasajalkaa 35 Min (koska ei saanut lelukauppaa mukaansa😂) ennenkuin vihdoin sai antaa halin ja ottaa syliin. Siinä vielä muutama minuutti itkua ja sitten rutistus, pusu, ja matka jatkui. Katseet ja fiksut kommentit joko pojalle tai minulle ”voi voi oletpa sinä vihainen” tai ”pitäisiköhän sinun opettaa hieman rajoja lapsellesi?” sai kyllä mammankin pannun kiehumaan 😂

  • Melkein jo kaiken nähnyt sanoo:

    Nimenomaan näin. Lapsella on kuitenkin turvallinen olo, jos hän tuntee, että aikuinen uskaltaa tehdä päätökset. Se ei tietysti tarkoita, etteikö lapsella olisi mitään sananvaltaa. Opettajan hommassa näen, millaisen karhunpalveluksen osa vanhemmista lapselleen tekee, kun pienestä pitäen lapselle on annettu periksi konfliktien välttämiseksi. Vanhemmat pelkäävät lapsen voimakasta reaktiota ja pikkuhiljaa lapsesta tulee perheen pieni tyranni, joka on myös stressaantunut ja masentunut kaikesta siitä vallasta, joka hänelle on annettu. Onhan se raskasta tehdä päätöksiä aikuisten puolesta. Seuraa ristiriitoja päiväkodissa ja koulussa, koska kodin ulkopuoliset aikuiset eivät toimikaan lapsen sanelemien sääntöjen mukaan. Ja vanhemmat (yleensä äidit) ovat sitten sitä mieltä, että nämä kasvatusalan ammattilaiset ovat epäpäteviä, koska eivät ymmärrä erilaisia lapsia. Tällaisen lapsen tie on helposti kivikkoinen taistelu aikuisuuteen asti.

  • Äiti raitiovaunussa sanoo:

    Kiitos tästä. Monet kerrat olen ollut tilanteessa jossa lapsen kanssa olemme olleet erimielisiä siitä, että ostetaanko leluja, karkkia, tms. Olen myös raitiovaunussa pakottanut 2-vuotiaani istumaan paikoillaan, koska liikkuvassa raitiovaunussa ei saa hortoilla ympäriinsä. Lapseni ei luonnollisesti tästä ollut samaa mieltä ja kiukutteli siitä. Koska kello oli paljon ja kotiin oli päästävä, en halunnut jättää matkaa kesken. Välillä syli rauhoitti, mutta hetken kuluttua olisi taas pitänyt päästä liikkeelle. Kiinnitin huomiota, kun eräs nainen katseli meitä välillä. Minua hävetti, että lapseni ei osannut istua hiljaa paikoillaan ja voi helpotusta kun jäimme pois. Tämä sama nainen jäi pois myös. En enää tarkalleen muista, mitä hän sanoi, mutta pointti oli, että hyvin tehty. Siitä tuli hyvä mieli ja osoitti sen, että vaikka joskus joku seuraa tilannetta, ei hän tarkoita pahaa. Monesti itsekin olen seurannut ja ajatellut, että ihanaa, muillakin on tuollaista eikä vain meillä. 🙂

  • Mamma91 sanoo:

    Kyllö, ihan totta ja hyvä pointti. Mutta… Tässä tilanteessa huutava lapsi kuuluu viedä kaupasta pois, koska se on myös kasvatustilanne jossa lapselle opetetaan, että kaupassa ei käyttäydytä näin.
    Muita ihmisiä kuuluu kunnioittaa, niin vanhemman kuin lapsenkin.

    • Nimetön sanoo:

      Entäs ne aikuiset, jotka kiukuttelee kassalla… Kunnioitus? Missä? Ei niitäkään viiä kaupasta ulos..

    • Ööh sanoo:

      Haluaisin tietää miten ihmiset tämän käytännössä toteuttaa, jos ajatellaan että ollaan ruokakaupassa ja lapsi huutaa vaikka karkkia? Jättää ruokaostokset kärryyn ja lähtee lapsen kanssa kotiin? Ruuat jää sinne kärryyn pilaantumaan ja sitten ihmetellään kotona että mitäs tänään syötäisiin? Kyllä mun ainakin on ne ostokset hoidettava loppuun käyttäytyi mun lapsi miten tahansa. Ja eikös se lapsi sitten opi että jos ei jaksa olla kaupassa, niin pikku raivareilla pääsee sieltä nopeasti pois?

  • Rajat ovat sanoo:

    On meillä ollut näitä raivaritilanteita ja kauheasti ei ole ehtinyt katsella ympäristön reaktioita. Sain itsekin pienenä vaikka kotona kasvatettiin eikä periksi annettu. Se oli oppimista siitä että aikuisen ei on ei ja sovituista pidetään kiinni.
    Minua ärsyttää ne pätijät joiden kulta ei koskaan raivonnut ja siksi kun kotona kasvatettiin ja kyllä meidän murut osas kun minä osasin. Käytännössä kuitenkin lapset harjoittelevat, uimaankaan opi ilman vettä.

  • Mummeli sanoo:

    Hyvä pointti.
    Törmäsin kerran itse kirjaston tuulikaapissa huutavaan lapseen, jota äiti yritti ympärilleen vilkuilken maanitella lopettamaan ja lähtemään ulos autolle. Lapsi oli jo aika iso, joten äiti ei olisi varmaan voinut häntä kantaakaan ulos. En tiedä mistä se tuli, mutta sanoin äidille että me olemme kaikki olleet joskus samassa tilanteessa. Äiti helpottui, sai itsevarmuutta, lapsi alkoi rauhoittua ja kohta he kävelivöt yhdessä ulos.
    Tiedän itse tunteen kun ympärillä mulkoillaan ja kommentoidaan…

  • Ihmettelevä sanoo:

    Olen aina ollut sitä mieltä, että on ok, kun lapsi ilmaisee tunteensa huutamalla. Tunteiden ilmaisu on hieno asia. Mutta missä vaiheessa se huutamalla tunteiden ilmaisu pitäisi alkaa loppumaan? Aikuistenhan ei ole enää ok huutamalla ilmaista tunteitaan. Kun taas taapero huutaa, se on ihan ok, koska hän ei ole verbaalisesti niin taitava, että kiukustuessaan osaisi järkevästi ja selkeästi ilmaista halunsa vanhemmalle.
    Mutta siis missä vaiheessa aletaan lapselle opettamaan, että hänen ei ole enää suotavaa huutaa halujansa?