Ystävälle voi kertoa kaikki huolet ja murheet sekä henkilökohtaiset asiat, ehdottoman luottamuksellisesti. On tärkeää, että elämässä on joku, jolle voi oikeasti purkaa sydäntään pelkäämättä, että omat nolot, surulliset ja vaikeat asiat leviävät eteenpäin.

Mitäpä jos näin ei olekaan, vaan ystävä juoruaa asiat eteenpäin? Kertoo sinun henkilökohtaisia asioitasi joko puolisolleen tai muille ystävilleen? Saako siitä hermostua, vai onko ihan selvää, että puolison kanssa jaetaan kaikki – myös ystävätärten synkimmät salaisuudet?

Kerrotko sinä puolisollesi kaiken, mitä ystäväsi kertovat sinulle? Vai ovatko salaisuudet turvassa? Tämä kirjoittaja huomasi, että hänen salaisuutensa eivät ole:

”Kun kerrot jollekin ystävättärellesi jonkin asian omasta henkilökohtaisesta elämästäsi, oletat tietenkin että se pysyy teidän välisenä, eikö vain?

Kuitenkin minulle on käynyt niin, ystävättäreni puoliso saattaa yhtäkkiä ottaa puheeksi minun ja hänen vaimonsa keskenämme käymiä keskusteluja. Tai toinen ystävättäreni myöntää kuin huomaamatta sivulauseessa, että mainitsi tai keskusteli jostain meidän kahden kesken käymästämme keskustelusta tai muusta henkilökohtaisesta asiasta miehelleen.

Miksi ystävättären mies tietää minusta asioita, jotka olen kertonut luottamuksella ystävättärelle? Vai onko luottamuksellisuus niin lavea asia, että puolisolle kertominen ei ole iso asia? Minusta tuollaisia ihmisiä voi edes sanoa enää ystäviksi. Jos toinen osapuoli on niin hölösuu että juoruaa miehelleen ystävättärien asiat niin voiko sellaiselle ihmiselle mitään enää kertoa?


Ylin kuva Hutomo Abrianto.

Tuntuu todella loukkaavalta jos ystävän puoliso tietää sinun luottamukselliset asiasi ja tämä ystävän puoliso ei edes kuulu sinun ystäväpiiriin, vaan olette enemmänkin hyvän päivän tuttuja ja keskustelut pintapuolisia. Kunnes toinen yhtäkkiä osoittaakin tietävänsä sinusta ja elämästäsi enemmän kuin mitä olet hänelle itsestäsi kertonut.

Vai ylireagoinko minä?”

Nimim. Pettynyt

Mitä mieltä olet? Kerro kommenteissa! Voit myös lähettää keskustelunavauksen tai kertomuksen kokemastasi Avaudu tästä -lomakkeen kautta!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 24 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Papuli Peruuta vastaus

24 vastausta artikkeliin “Saako puolisolle juoruta kaikki ystävän asiat?”

  • Papuli sanoo:

    Mulla on miespuolinen ystävä, jonka kanssa oon jakanut aika henkilökohtaisia asioita. Valitettavasti on kertonut niitä eteenpäin vaimolleen koska ”heillä ei ole salaisuuksia”. Vaimoa en edes tunne hyvin ja hän ei täysin luota minun olevan vain ystävä. Ihan oikein tämä ei nyt mene, joten joudun miettimään mitä ystävälleni voin kertoa.