Tiedät varmaan tarinan: puolisot eroavat, ja miehellä on uusi nainen kenties kuukauden päästä. Naisella on uusi mies aikaisintaan vuoden päästä. Kenties viiden vuoden päästä. Tai sitten ei ikinä.

Se on toki yksilöllistä, että kuinka nopeasti löytää uuden kumppanin, tai kuinka nopeasti sellaista haluaa edes alkaa etsiskelemään. Mutta tyypillisesti kuvio menee niin, että miehellä on uusi pian, ja naisella paljon myöhemmin. Sama pätee myös leskiin. Miespuolisilla leskillä ei tunnu olevan mitään vaikeuksia löytää uutta rakkautta ja kumppania, naispuoliset lesket eivät monesti ala edes seurustella puolison kuoleman jälkeen – eivät ainakaan pian eron jälkeen.

Miksi näin?

Toiset sanovat, että miehet eivät ole niin vaativia. Heille riittää se, että heillä on joku nainen. Suhde aloitetaan, vaikka kyse ei olisi suuresta rakkaudesta. Naiset taas saattavat etsiä merkityksellistä suhdetta ja juuri oikeaa ihmistä, joka kolahtaa juuri oikealla tavalla. Ei voi sanoa, että toinen tapa olisi oikea ja toinen väärä, ainakaan niin kauan kuin suhteen osapuolet tietävät, millä perusteilla heidät on suhteeseen valittu. Jos yhteen päätyy suurta rakkautta toivova nainen ja ”kunhan nyt joku on” -mies, lähtökohdat eivät ole kovin hyvät.

Lisäksi kyse on myös siitä, mitä yleisesti hyväksytään ja mihin kannustetaan. Siinä, miten mies ja nainen tyypillisesti toimivat eron jälkeen, on paljon eroa. Näitä asioita myös odotetaan. Jos joku käyttäytyy toisin, se aiheuttaa ihmetystä.

Nainen eroaa:

Kun nainen eroaa, hän keskittyy itseensä. Hän käsittelee eroa. Nainen menee terapiaan puimaan tunnelukkojaan ja henkilöhistoriaansa. Hän ruotii edellisiä suhteitaan, toiveitaan, halujaan ja tarpeitaan sekä ystävien kanssa että itsekseen. Nainen lähtee yksin matkalle. Hän osallistuu joogaretriittiin ja alkaa harrastaa vesivärimaalausta. Nainen sanoo, että lapset ovat nyt kaikkein tärkeintä. Hän saattaa tyypistä riippuen harrastaa irtosuhteita tai pidättäytyä seksistä kokonaan. Hän sanoo myös: Olen onnellinen yksin. Elämäni on täyttä. En tarvitse miestä.

Mies eroaa:

Mies menee Tinderiin ja hankkii naisen.

Miehen ei edes odoteta käsittelevän eroa. Miehen ei oleteta tarvitsevan aikaa yksin eron jälkeen. Naisille se on sääntö: Ensin pitää olla yksin ja toipua!

Eronnut mies voi ihan hyvin sanoa, että hän haluaa uuden suhteen. Jos nainen sanoo, että haluan rakastua ja aloittaa suhteen, sitä toppuutellaan. Katie Bingham- Smith kirjoittaa ScaryMommy-saitilla näin:

”Sinkkuäitien odotetaan keskittyvän itseensä ja lapsiinsa. Sinkkuäitien pitää odottaa jokin tietty aika, ennen kuin he saavat aloittaa suhteen ja rakastua. Se on ok, että harrastaa seksiä eri miesten kanssa, mutta sinkkuäiti ei voi sanoa, että haluan rakastua.

Sinkkuäidin pitää olla onnellinen itsekseen, eikä hän saa tarvita miestä. No, en minäkään tarvitse miestä, mutta minä haluan miehen.”

P.S. Muut ihmiset tietävät paitsi sen, milloin olet valmis suhteeseen, myös sen, että erosit liian helpolla!!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 23 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Eronnutjatyytyväinennäin Peruuta vastaus

23 vastausta artikkeliin “Saako eronnut nainen etsiä rakkautta?”

  • Mies sanoo:

    ”Mies eroaa:

    Mies menee Tinderiin ja hankkii naisen.”

    Enemmän päin helvettiä ei voisi tätä asiaa sanoittaa.

  • Nimetön sanoo:

    Varmasti paljon totta tuossa ja aitojen kokemuksien tuomaa kokemus”tietoa.” Lainausmerkeissä. Koska kun itse päätelty(=arvailtu) toisen puolesta tietäminen ei ole tietoa. Ei pidä paikkaansa ettei mies prosessoisi. Ei pidä paikkaansa että heittäytyisi Tinderiin. Ylipäänsä se on hyvin pieni prosentti miehistä mitä siellä on. Ei pidä paikkaansa ettei mies ottaisi omaa aikaa toipuakseen. Ehkä sitten niitten miesten joukossa jotka kirjoittaja tuntee. Tai luulee tuntevansa. Olet tavannut vääriä miehiä.

  • thirdtimeex sanoo:

    Jos tästä otettaisiin esimerkeistä sukupuolet pois, olisi nuo kuvaukset varmasti esimerkkejä siitä mitä voi tapahtua eron jälkeen. Hyviä kuvauksia kyllä, mutta ei pidä yleistää naisten ja miesten toiminta tavoiksi. Ja kyllä sinkku voi etsiä uutta suhdetta tai vain seksisuhdetta tai vain ystävää, ihan sen mukaan mitä toivoo elämäänsä.

  • Yh äippä sanoo:

    Olen saanut lapset yksin. Kaksi ihanaa täydellistä lasta. Olen 100% onnellinen näin vaikka janoan ja kaipaankin välillä seksiä ja läheisyyttä kovasti.

    Muut arjen asiat hoituvat kyllä elämässä.
    Lapsille toivoisin miehen -hyvän miehen mallia ja olenkin mietttinyt keinoja tämän toteuttamiseksi.
    Aina välillä sitä on törmännyt uskomattoman upeisiin miehiin. Mutta niistä ei ole koskaan seurannut mitään enempää. Ainakaan vielä.

    Tuttavani juoksevat yh äiteinä miesten perässä ja Tinderissä. Minua ei kiinnosta pelin pito tai säätäminen.
    Sitä kyllä riittäisi jos haluaisi.

    Olen luonut oman näköisen elämän. Tässä on hyvä olla. Perusarki on luksusta. Unelmien työ.

    Ja on pötypuhetta ettei yh äiti – siis totaali yh voisi luoda uraa. En siihen uskonut mutta se on toteutunut. Ehkä avainsana on ollut nöyryys. Ja ahkeruus.
    Harrastamme ja tapaan lapsiperheitä, jossa on pariskuntia ja yh-vanhempia. En osaa olla kateellinen kenellekään. Meillä on hyvä olla.

    Minulla on vapaus. Vapaus on ihanaa. Mutta vapaudella on hintansa ja pitää muistaa että vapaudesta joskus pitää – tai minun on pitänyt – maksaa kova hinta.

    Yksin pärjää kun on luonnetta. Suhteita on ollut ennen lasten syntymää.

    Lapseni tekemässä kortissa seinällä lukee:

    Tässä on pienet jalanjälkesi.
    Yhtenä päivänä ne sopivat sinun kenkiisi.
    Katson,mitä sinä teet.
    Koska haluan olla kaltaisesi.

    Haluan elää siten, että toteutan tätä esimerkkiä.
    Joka solullani, joka ikisenä päivänä.

  • Tuttu kuvio sanoo:

    Veikkaan että näin on sanottu niille epätoivosille, jotka ”rakastuu” epätoivoisesti kaikkeen mikä liikkuu ja koittaa tehdä niistä väkisin uusia isiä lapsille.

  • Elä kun voit sanoo:

    OI KYLLÄ! Itse erosin pitkästä suhteesta lapsen isään, oli vaan mitta tullut lopullisesti täyteen. Lähipiirille ja ex-miehelle tämä oli iso järkytys. Menin sitten ja rakastuin nuorempaan mieheen ja olen helvetin onnellinen. Työterveyslääkäriä myöten kaikki käski jarruttamaan mutta tässä ollaan kahta vuotta myöhemmin ja edelleen ihan helvetin onnellinen. Vaikka kaikki menis mönkään niin tää aika on silti ollut kaiken sen arvoista.

  • Eronnut- mutta onnellinen sanoo:

    Kyllä eronnut nainenkin voi rakastua palavasti.Niin kävi myös minulle aika pian eron jälkeen.Löysin elämäni rakkauden deittipalstalta.Huonoon suhteeseen ei kannata jäädä vain lasten takia.Siinä kärsii kaikki.Äidin onnellisuus on win-win situation.

  • Miten Mies Käsittelee Eron | Iltalehti Uutiset Urheilu sanoo:

    […] Saako eronnut nainen etsiä rakkautta? | Huono Äiti – Lisäksi kyse on myös siitä, mitä yleisesti hyväksytään ja mihin kannustetaan. Siinä, miten mies ja nainen tyypillisesti toimivat eron jälkeen, on paljon eroa. Näitä asioita myös odotetaan. Jos joku käyttäytyy toisin, se aiheuttaa ihmetystä. Nainen eroaa: Kun nainen eroaa, hän keskittyy itseensä. Hän käsittelee eroa. […]

  • Entinen sinkku äiti sanoo:

    No ne sinkuiksi jääneet äidit juuri haukkuu nämä nopeasti uuden rakkauden löytäneet pystyyn. Sehän on ihan kamala tyyppi ja suorastaan hyypiö ja miten se edes kehtaa. Sinkku äiti jää rypemään katkeruudessa ja elää marttyyrina, etenkin , jos mies on halunnut eron. Kaikki kurjuus on miehen syytä.

  • Nimetön sanoo:

    Kyllä sinkkuäidilläkin on oikeus uuteen rakkauteen. Ihan niinkuin leskiäidilläkin. Rakkaus ei katso aikaa tai paikkaa.

  • höpöhöpö.. sanoo:

    Nyt on vuosi 2020!

    Minä päätin aikoinani suhteeni koska se todellakin oli kaikkien etu. Kukaan ei kyseenalaistanut asiaa. Jotkut ehkä kysyivät miksi.
    Vastasin että odotin liian kauan, olimme rajalla että lähes vihasimme toisiamme. Toivoin hänen ajavan kolarin (ei nyt kuolemaa mutta sairaalakeikka olisi ollut sopiva) ettei hän tulisi kotiin ja minä joutuisin kuuntelemaan häntä.
    Meillä oli kurjaa enkä edes pitänyt hänestä kun opin tuntemaan kunnolla. Ei ollut ainoatakaan syytä miksi haluaisin olla hänen kanssaan sillä lasten hyväolo ei ollut todellakaan kotioloissa enää mahdollista. Moni totesi suorastaan että onneksi uskallan lähteä.
    Käsittelin eroni ja toivuinkin siitä jo hyvän aikaa ennen kuin edes erosin. Mies kyllä pisti pystyyn pienimuotoisen älämölön josta onneksi päästiin yli kuitenkin kun hänkin löysi uuden seuralaisen.
    Viikko erostamme kun minä hankin itselleni mukavan lohduttajan. Ihastuksen jota deittailin kevyeesti (ilman että lapset tiesivät mitään.)
    Kun suhde alkoi vakavoitua toisen osapuolen osalta, päätin suhteen mutta josko olisi ollut suurempia tunteita olisin kyllä huoletta jatkanut.

    3kk ja muutaman muun deittikutsun jälkeen tapasin ihmisen ketä olin odottanut koko elämäni ja rakastuin. Muutaman kkn jälkeen muutimme yhteen ja saimme lapsen sillä halusin että aikasemmastakin suhteestani olevat lapset olisivat läheisiä sisarus mielessä eikä miehellä ollut omia ja hän halusi lapsen.

    Yhtäkään ystävää en ole menettänyt, lähes kaikki ovat iloinneet puolestani ja josko jollain on ollut jotain maristavaa niin ei ainakaan päin naamaa ole sitä kehdannut tehdä.
    Isäni joka oli ainoa joka kiukutteli siitä että en jatkanut kituista perheelämää sai niellä katkeran tappionsa, sillä sanoin ettei kyse ole hänen asioista ja että josko seuramme kiinnostaa niin parasta vaan hyväksyä asia. Näin kävi lopulta.

    Elämä on lyhyt, tee sitä mikä tekee sinut onnelliseksi. Kaikki kun järjestyy aina jotenkin. Jos et itse tuomitse itseäsi niin mitäpä väliä mitä muut mistään sanovat.

    Itsehän ilmoitin jo erotessa että sinkkuna en viihdy että ihan suhdetta aion etsiä eikä kellään siihenkään ollut sanottavaa. Mitäs se kenellekkään kuuluu mitä haluat tai tarvitset. Itsehän sen päätät. Menkööt muut marisemaan toisaalle.

    Tästä on viisi vuotta ja ennen kaikille ynkeä elämä kukoistaa nyt kaikkialla. Minun kotona, exän kotona ja lapsien elämässä jotka saivat kaksi huomattavasti paremmin toimeen tulevaa vanhempaa, kenellä on aikaa ja jaksamista olla heidän kanssaan. Olen tyytyväinen ratkaisuuni.

    Sinkkuäitinä tiedät mitä suhteeltasi ja mieheltäsi haluat, sinulla todennäköisesti on tulevaisuuden suunnitelmat hyvin kasassa etkä enää kaipaa ylenpalttisia rakkauden todistuksia tai dramaattisia suhdekiemuroita. Sinulla ei ole aikaa hienovaraiseen vihjailuun tai deittipeleihin.

    Miehet kyllä arvostavat naista joka on itsenäinen, rehellinen ja suoraviivainen. Minun kokemusteni perusteella sinkkuäiti on ihan kuumaa tavaraa deittimarkkinoilla muuhunkin kuin seksiin.

    • Niin kuin hyvältä tuntuu sanoo:

      Itse tein jotakuinkin samoin kuin sinä. Lopullisen eron aikaan olin jo pitkällä toipumisen puolella. Nyt olen ollut jo vuosia lähes heti aloitetussa uudessa suhteessa. Mieskin oli juuri eronnut ja hänen ex-vaimonsa on ainoa ikävästi suhtautunut, vaikka itse halusi erota. Hänellä on ollut vain seksiseuraa ja samaa odotti exältään. Muilta en kokenut painetta pysyä sinkkuäitinä. Voi tosin olla, etten edes huomannut, kun en niin muiden mielipiteistä välitä.

  • Ei kiinnosta sanoo:

    Voisiko tän selittää se, että useampi nainen on saanut lopullisesti tarpeekseen…? Ettei kerta kaikkiaan halua enää minkäänlaista miehen puolikasta vaivoikseen. Jos lapsia on eksän kanssa, siitä ei pääse eroon pahimmillaan 18 vuoteen. Sen jälkeenkin tulee aina eteen tilanteita, joissa eksän olemassaololta ei voi välttyä. Miehissä voi nähdä vain potentiaalisia pettymyksiä ja eksiä. Kuka sellaista kaipaa kun on jo mennyt lihamyllystä läpi tarpeeksi monta kertaa…

    • Ei tod sanoo:

      KYLLÄ!!! Juuri näin ainakin omalla kohdallani.

      • Eronnutjatyytyväinennäin sanoo:

        Aika lailla juuri näin. Mun lasten isä on aina hankkinut uuden suhteen ennenkuin lähtee vanhasta ja itse asiassa muuttaa aina suoraan edellisen naisen luota uuden kotiin. Eli yksinään ei pärjää eikä viihdy päivääkään ja kyseessä 40+ mies. Mulle eron jälkeen iski hetkeksi ”apuapakkosaadasuhde” paniikki ja etäsuhde on ollut viimeiset vuodet. Lapsentekovuodet on toki meillä ohi joka vaikuttaa tietty asiaan. Mutta siihen se jää, en saman katon alle varmaan tässä elämässä enää huoli miestä😆 yksi avioliitto oli tarpeeksi, toiseen en lähde. Mutta ystäväpiirissä on jätettyjä ja jättäjiä ja tuntuu että jokasella on oma tapansa selvitä, toiset on hommanneet heti suhteen ja toiset taas viihtyvät itsekseen.

    • Nimetön sanoo:

      Surullisen kyynistä. Toki tuttua itsellekin.

  • lisaowen sanoo:

    Nimeni on LISA ja olen USA: sta, haluan käyttää tätä tilaisuutta kiittää suurta Agadagaa, joka todella teki elämäni miellyttävän tänään. Tämä loistava mies, tohtori Agadaga toi ihana mieheni takaisin minulle, minulla oli kaksi kaunista lasta minun aviomies, noin neljä vuotta sitten, minä ja mieheni ovat olleet yksi riita tai toinen, kunnes hän lopulta jätti minut yhdelle nuorelle naiselle. Tunsin, että elämäni on ohi ja lapset luulivat, etteivät he enää näe isäänsä. vahva vain lapsille, mutta en voinut hallita tuskaa, joka pahoinpitelee sydämeni, sydämeni oli täynnä surua ja tuskaa, koska olin todella rakastunut mieheni kanssa. Joka päivä ja yö ajattelen häntä ja toivovat aina, että hän tulee takaisin minulle, kunnes jonain päivänä tapasin hyvän ystävänni, joka oli myös sellaisessa tilanteessa kuin minä, mutta hänen ongelmansa oli hänen entinen poikaystävä, jolla hänellä oli ei-toivottu raskaus ja hän kieltäytyi ottamasta vastuuta ja hylkäsi hänet. Hän kertoi minulle, että minulla oli pieni tapaus ja että en olisi syytä huoleen siitä ollenkaan, joten kysyin, mikä oli ratkaisu ongelmalleni ja hän antoi minulle tämän suuren miehen. sähköpostiosoite.Olen epäilevä, jos tämä mies oli ratkaisu, otin yhteyttä tähän suuriin ihmiseen ja hän kertoi minulle, mitä tehdä ja minä teen heidät kaikki, hän sanoi minua odottamaan vain 72 tuntia ja että mieheni tulee ryömimään hänen polvilleen vain anteeksiantoa varten, joten minä uskollisesti tehin mitä tämä suuri mies pyysi minulta ja varmasti 72 tunnin kuluttua hän oli takaisin minulle jälleen yhteyttä Agadaga apuun tänään agadagaspiritualhome@gmail.com

    • hajosin sanoo:

      anna mä jatkan tän sun tarinas koska siitä jäi oleellinen osa välistä…
      ”sitten minä maksa hänelle 5000 dollaria bitcoin ja lähetin luottokorttitieto. nyt minulla 6 lisää kaunis lapsi ex mies kanssa. ei yhtään haitta että tili tyhjä ja eläkesäästö ovat ugandassa. kaikki te heti kirjoittaa tämä suuri mies sähköpostin niin voitte anta hänelle raha.

      😂😂 mihin kaikkialle näitä vedätyksiä nykyään tuleekin ja tiedoksi lisa owenille että google translaattori ei toimi todellakaan hyvin suomenkielestä kun on kyse. ehkä saat sen selville josko vaivaudut kokeilemaan tätä textiä..

  • Johanna_78 sanoo:

    Osui ja upposi. Mä taidan mennä Tinderiin jo tänään. 😊

  • Clematis1978 sanoo:

    Ehkä sinkkumammojen pitäisi kokeilla samaa eli hankkia vaan mahdollisimman nopeasti uusi. Ehkä ei kannata jäädä jahkailemaan ja rypemään vaan uutta kehiin ja jalat kohti kattoa. Eihän sen uuden kanssa tarvitse heti muuttaa yhteen ja jakaa arkea, jos ei siis halua.
    Kannattaisko sen täydellisen etsintä lopettaa ja ottaa keskinkertainen kehityskelpoinen mies. Monet sinkkukinkut sattais yllättyä siitä millainen varapatteristo kunnon miehiä on kuitenkin tarjolla kun kaikki iki-ihanat epäluotettavat monennaisen miehen on koluttu läpi.

    • Nimetön sanoo:

      Hankkia ja hankkia. Ei miehiäkään perkele lihakaupasta hankita. Ja mitä se hankkiminen on jos siitä jätetään tunteet pois jotta saataisiin itselle, niin, mikä?Laastari? Joka sanoisi nätisti, arvostaisi ja pitäisi hyvänä. Niinhän ihastunut tekee. Mutta mitä se on jos ainoa tarkoitus on saada itselleen tuota kaikkea toista johdattelemalla? Ihan aitoa hyväksikäyttöä. Valehtelua oman edun ja mielihyvän eteen. Koska kukaan ei ihastu jos ei ole saanut signaalia jonka perusteella uskaltaa ihastua. Mielessä kauniit toiveet tulevasta ystävästä, rakkaasta, koko elämästä. Ja sit lopulta ymmärtää olleensa dildo, tai FleshLight, joka tapauksessa korvike odotellessa parempaa. Hyväksikäyttöä. Vai voiko joku sanallistaa sen joksikin muka myönteiseksi termiksi?

    • Nimetön sanoo:

      Sitäpaitsi oman eroni jälkeen kohtaamani naiset(tietenkin eronneita kaikki myös kun ollaan 40+) ovat ollet ne jotka haluavat heti sitoutua ja suorastaan takertua. Ei kaikki, on tasa-arvoiseen suhteekseenkin kykenevä tullut vastaan. Tuli muut syyt. Oli poikkeus. Eikä ne 3-4 johon tämä ”suuri”viisaus perustuu olleet mihinkään sapluunaan sovitettavissa, jokainen oma hieno persoonansa. Ainoa yleistettäväksi sopiva piirre nimenomaan TÄSSÄ yhteydessä. Jossa annetaan 10cm x 10cm laatikko jossa me kaikki miehet ollaan. Ei olla. Tarjoan 30 x 30cm laatikon jossa kaikki naiset on. Siinä on vaan yks vika. Se on täynnä reikiä. Siellä ei pysy yksikään vapaa sielu.

  • Naitatti sanoo:

    Ai että tää kolahti ja kovaa. Onneksi sentään seksi on sallittu meille sinkkuäideillekin 😀