Kun on raskaana, ihmisillä riittää kommentteja ja kysymyksiä. Yleensä aika tyhmiä sellaisia.

Useimpien tarkoitus lienee olla ystävällinen. Kysellään kyselemisen vuoksi ja kommentoidaan siksi että tulisi jotain sanottua. Tarkoitus ei todennäköisesti ole loukata, mutta usein niin silti käy.

Lisäksi raskaanaoleva tietysti kyllästyy kuulemaan samoja juttuja ja vastaamaan samoihin tunkeileviin kysymyksiin. Mitä niihin sitten pitäisi vastata?

Yleispätevä vastaus oikeastaan kaikkeen on ”Eikös olekin ihmeellistä!” Se käy vastaukseksi esimerkiksi silloin, kun ihmiset päivittelevät, että onpas mahasi iso vaikka laskettuun aikaan on vielä kolme kuukautta. Yhtä lailla se sopii silloin, kun kommentoijan mielestä raskausmaha on pieni. Sen voi sanoa silloinkin, kun joku miettii että eikö ole liian aikasta tehdä tuohon suhteeseen lapsi tai vieläkö teille tulee yksi vauva. Niin, eikös olekin ihmeellistä!

Joissain tapauksissa on parasta vastata rauhallisesti ja asiallisesti. Esimerkiksi silloin, kun keskustelukumppani tylyttää, että et varmaan saisi syödä/ juoda tuota kun olet raskaana. Näihin ihmettelyihin voi vastata ”Olet väärässä, suositukset ovat muuttuneet.”. Jos taas joudut kuuntelemaan kauhukertomusta keskustelukumppanin synnytyksestä, voit todeta että ”En halua kuulla tuota nyt.”.


Kuvat Jordan Bauer.

Jotkut tapaukset eivät ollenkaan ymmärrä, mitä sopii kysyä tai sanoa ja mitä ei. Joskus kysymykset ovat niin törkeitä, että voi olla parempi joko heittää ihan huumoriksi tai vähän näpäyttää kyselijää. Näille ei ole niin väliä vaikka vastaisi vähän tylystikin. Esimerkiksi näin:

– Joku kysyy odottamasi lapsen sukupuolta ja vastaat ettet tiedä, ja hän toteaa että ”pääasia että terve” voit vastata, että ”Mistäs sitäkään tietää”, ”Se, että lapsi syntyy terveenä ei takaa mitään” tai ”Kaikkea voi käydä”.

– Jos joku kysyy, oliko lapsi suunniteltu, voit vastata että ”Ei ollut, mutta tiedäthän sinä että tällaista sattuu niin helposti kun harrastaa orgioissa käymistä eikä käytä ehkäisyä!” tai ”Joo tää oli vahinko. Ripustin verhoja alasti ja tipahdin kikkelin päälle. Juu, eikö olekin ihmeellistä!”

– Kun joku taivastelee, että vieläkö yksi lapsi, voit sanoa ”No itse asiassa en halua tätä lasta ja etsin kuumeisesti adoptiovanhempia. Otatko sinä tämän?”

– Jos joku kommentoi, miten iso nykyään oletkaan, on kätevä vastaus sanoa mahdollisimman iloisesti ”Niin sinäkin!” Sama kommentti käy silloinkin, kun joku huomauttaa miten väsyneeltä näytät.

– Kun joku ihmettelee, että eikö vauva ole vieläkään syntynyt, voit vastata että ”Joo on se, mutta jätin sen sairaalaan” tai ”Ei mulla ole ollut aikaa synnyttää, mulla on aika paljon hommaa just nyt.”

– Jos joku päivittelee, että voivoi taasko teille tulee poika/ tyttö, voit todeta että ”No saahan sen sairaalassa vaihtaa.”

Mikä on oudointa tai törkeintä, mitä sinulta on kysytty tai mitä sinulle on raskautesi suhteen kommentoitu? Kerro alla!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 54 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

54 vastausta artikkeliin “Raskaanaoleva, vastaa näin urpoihin kysymyksiin ja kommentteihin!”

  • Pan sanoo:

    Kahden äidin perheelle yleisin kysymys koski sitä, miten lapset on saaneet alkunsa. Eikä todellakaan tarkoitettu että käytiinkö hoidoissa julkisella vai yksityisellä, vaan MITEN??? Kaksi naista! Esikoinen kuitenkin syntyi vuonna 2010 joten luultiin toimintatapojen olevan ihan yleiessä tiedossa, mutta ei…
    Joillekin kavereille raskaus tuli myös suurena yllätyksenä ihan puskista, siinä vaiheessa kun kantava mamma oli kuitenkin jo seitsemännellä kuulla ja asiasta oli ahkerasti ilmoiteltu ympäriinsä. Olivatko sitten vitsiksi luulleet vai mitä.

  • Kolmen pojan äiti sanoo:

    Appi-ukko täräytti omaan nasevaan tyyliinsä esikoisen odotuksesta että ”Ai ootteks te ollu silleen!”, toisen odotuksesta ”Ai oottekste TAAS ollu silleen!?” ja kolmannesta että ”Oletteko kääntyneet uskovaisiksi?”
    Mummo kysyi kolmannen lapsen sukupuolta, ja kun sanoin että poika on kolmaskin, hän katsoi minua surullisesti ja sanoi ”… voih…”

  • J96laine sanoo:

    Kun odotin esikoistani mieti mitä tekisin. Kysyttyäni siskolta sain tökerösti vastauksen että pidä jos pää kestää.

  • Ja oikeestiko luulit että vastaan? sanoo:

    Kertoessani eräälle läheisellä raskaudesta oli yksi hänen kysymyksistä juurikin tuo ”oliko tää nyt vahinko?”. Tähän vastasin rehellisesti, että tulihan tämä vähän suunniteltua aikaisemmin. Mutta tämäpä ei törpölle riittänyt, vaan perään hän kysyikin ”no mikäs sitten meni vikaan?”.

  • Mummeli sanoo:

    Minulla on neljä lasta ja kaikki on toivottuja.Itse olen ainoaksi jäänyt ja kaipasn sisaruksia mutta niitä ei vanhemmilleni suotu.Kaikille typerille kysyjille,oli vieras tai tuttu vastasin aina että:Mitä se meille molemmille kuuluu?
    Yleensä jäi kyselyt siihen.

  • Hilma sanoo:

    Varsinkin esikoisen kohdalla oli tapana vastata ”tiedättekö kumpi tulee” – kyselyihin, että näillä perintötekijöillä se on kyllä melko varmasti valkoinen. (tosin rakenneultraava lääkäri meinasi möläyttää oikein kunnolla ennen kuin kysyi tiedetäänkö sukupuoli. Melko kireään sävyyn kerrottiin, että ei haluta tietää.)

  • Juureva mamma sanoo:

    En ymmärrä artikkelia. Jos ei koe tarpeelliseksi huomioida raskautta lainkaan, pidetään törppönä ja epäystävällisenä. Jos sanoo lähes mitään raskauteen liittyvää, tulee loukatuksi ja tylytetyksi. Enpä muista, että omat raskauteni olisivat olleet noin angstisia tai iho noin ohut.

    • No mitä sitten voi sanoa sanoo:

      Mietin samaa.. Eihän sitä näköjään voi kysyä mitään/näyttää innostusta, kiinnostusta tai onnellisuutta toisen puolesta kun kysymykset on kaikki jonkun mielestä törppöjä. Jonkun Oliko vahinko – kysymyksen ymmärrän, ei tulis mieleenkään kysyä moista.

    • Vastaan taas sanoo:

      Voihan sitä onnitella ja kysyä äidin kuulumisia. Joskus voisi kans miettiä, mitä itse sanoo. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi osata kantaa vastuu omista sanomisista (ja ymmärtää että joskus saattaa mennä pieleen, silloinkin voi kyllä pahoitella, esim että olipa vähän hassu kommentti)

  • Neljäkö paljon? sanoo:

    – Onko niillä kaikilla sama isä?
    Vanhimmat tytöt (kaksoset) olivat siis 11 v. ja poika oli 2 v. kun odotin nuorinta. – Juu, on. (en tyrmistykseltäni keksinyt mitään nasevaa vastausta).

    – Ootteko te ruvennu lestadiolaisiksi? Tämä kysymys tuli nuorimmaista odottaessa niin yllättävältä ja läheiseltä taholta, etten osannut vastata mitään.

  • Pullukka maidontuottaja sanoo:

    Treenikaverini kohteliaisuus on jäänyt mieleen: ”Ihmettelin että mitenkä et käynyt treenaamassa ja sitten treenien vetäjä kertoi, että oot synnyttämässä! En tajunnut, kun sinä olet muutenkin pullukka.”.. Kiitos.

    Toisen kukkasen tarjoili äiti: ”Terveisiä tädiltäsi, hän kyseli että miten sinulla on mennyt vauvan kanssa, nousiko maito ja miten maitosi riittää. Tietysti vastasin, kun kysyttiin.. .. No en minä kehdannut kysyä missä serkkusi on töissä, se on hänen henkilökohtainen asia.

  • Triplaäiti sanoo:

    Kolmatta odottaessa: ”Teidänkö vastuulla se on lisääntyä ja täyttää maa?” Kun siis on jo yksi kappale kumpaakin sukupuolta, enempää ei saa / voi / kannata tehdä.

  • Mymmeli sanoo:

    Häkellyttävimpien kommenttien pisteet keräsi tässä raskaudessa työterveyshoitaja. Raskautta ei oltu suunniteltu mutta vauva sai kuitenkin tulla. Ensimmäinen kolmannes oli kuitenkin äärimmäisen vaikea, hyperemeesi ryydytti ja samaan aikaan todettiin sikiön vieressä hematooma joka vuoti verta runsaasti monta viikkoa. Hakiessa vointiin apua työterveydestä, oli hoitaja sitä mieltä että kehoni hylkii lasta koska en sitä edes halunnut. Suositteli hoitomuodoksi myös aborttia koska ”eihän tuosta voi mitään tulla kun olet noin väsynyt jo nyt!”.

  • Tiiku sanoo:

    Minulle sanottiin ku olin raskaana ja odotin esikoista nii miten sä oot muuten noin laiha mutta sulla on iso maha.. Sanoin että olen raskaana etkö näe hän tokaisi siihen että ethä sä voi olla ku oot noin nuori ja juot alkoholia.. Olin silloin 18 vuotias ja mulla oli kokis tölkki kädessä.. :/

  • Kateus voittaa... sanoo:

    Työkaverin suusta, kun odotin toista lasta: sun elämäs on nyt ohi. Olin hieman päälle 30v.
    Kun toinen poikamme oli syntynyt: taas poika! Sulla ei siis ole yhtään lasta, joka on todella sun.

  • Mutsi91 sanoo:

    Ei niinkään mitään sen ihmeellisempää tai tyhmempää sanottu kuin mitä jo mainittu tekstissä tai kommentissa, mutta se jumputin vatsan sileily.
    Herran jestas, ketä nyt saa hiplata toisia ihan kysymättä? No raskaana olevaa. Onneksi raskausmaha ilmestyi periaattessa tasan kaksi kuukatta ennen synnytystä molempien kohdalla, sillä se kuukausi mitä vielä töissä olin ja ne käsien määrät jotka jo sen kuukauden aikana ehti silitellä vatsaani oli kammottava määrä. 🙄
    Rupesin sitten silittää silittäjän vatsaa myös. Yleensä loppu lyhyeen sitten 😂 Erityisen hauskoja oli ne kerrat, kun silittäjä kysyi:”SIIS MITÄ SÄ TEET”. Vastasin vaan samaa kuin sinä, luulin että tykkäät kun minulle teet 🤣

  • Koeputkiäitikö? sanoo:

    Kaksosia odottaessa ja varsinkin heidän synnyttyään jotkut uteli: onko ne ihan luomuja vai hedelmöitushoidoilla tehty?

  • Vain yksi sanoo:

    Eräs läheinen sukulaisemme on joten erityisen ihastunut kaksosvauvoihin. Kun olen kertonut olevani raskaana, on hänen ensimmäinen kysymyksensä aina ollut ”tuleeko yksi vai kaksi?”. Tämä on tapahtunut molempien raskauksieni kohdalla ja olen aina niin pöyristynyt hänen tavasta onnitella perheenlisäystämme että en osaa vastata mitään. Nim. ”Vain yksi”.

  • Tanja sanoo:

    Tuntemattomien tyhmyyksiä:

    Tiedätkö olevasi raskaana? Outo täti-ihminen kaupassa, kun olin 7kk raskaana.

    Onko tuo karvakäden? Kysyi outo mies kadulla.

    Tekikö tuon mies? No hei, tuntematon täti kirjastossa, tää on pyhästä hengestä siinnyt.

    Mikähän tuon teki? Outo setämies kadulta, no mietipä hetki!

    Sun pitäs laihduttaa. Sanoi oudot teinit kadulla.

    Varmaan nyt kaduttaa. Outo täti-ihminen kadulla,aika myöhäistä katua.

    Ei sun ois pitänyt. Sanoi outo pariskunta kaupassa.

    Mites toi tapahtui, kysyi outo setämies mieheltäni kadulla.

    Semmosia on kun kodomit, sanoi outo mummo-ikäinen nainen kadulla, vähän hävetti minä ja mies kun oltiin hyvän yli 30 – kymppisiä.

  • Äiti89 sanoo:

    Esikoista oottaessa tultiin lähipiirille kaapista ulos nt-ultran jälkeen. Oma äitee siihen sitten tuumas kannustavasti, et onhan tuon ny jo kauan nähny, ku persees on levinny… Tänks äiti…

    Mahaa ei ollut nimeksikään rv25+ asti ja sain pukea normifarkut jalkaan. Tuon jälkeen käytin mammahousuissa vyötä synnärille asti.

  • Kauan sitten sanoo:

    Kun odotin tytärtäni, samaan hissiin tullut iso johtaja kysyi minulta tiedänkö kuka lapsen isä on. Vastasin että en tiedä, haluatko ehdokasjonoon. Kyllä hiljeni.

  • Ässä sanoo:

    Niin ja kun kolmen pojan jälkeen odotimme syntyväksi tyttöä, kuultiin kommentteja tyyliin ”No nyt kun tulee tyttökin, niin voitte varmaan lopettaa?”
    tai ”Ooh, lopultakin tyttö!” tai ”Kauan piti tyttöä yrittää!”