Kun on raskaana, ihmisillä riittää kommentteja ja kysymyksiä. Yleensä aika tyhmiä sellaisia.

Useimpien tarkoitus lienee olla ystävällinen. Kysellään kyselemisen vuoksi ja kommentoidaan siksi että tulisi jotain sanottua. Tarkoitus ei todennäköisesti ole loukata, mutta usein niin silti käy.

Lisäksi raskaanaoleva tietysti kyllästyy kuulemaan samoja juttuja ja vastaamaan samoihin tunkeileviin kysymyksiin. Mitä niihin sitten pitäisi vastata?

Yleispätevä vastaus oikeastaan kaikkeen on ”Eikös olekin ihmeellistä!” Se käy vastaukseksi esimerkiksi silloin, kun ihmiset päivittelevät, että onpas mahasi iso vaikka laskettuun aikaan on vielä kolme kuukautta. Yhtä lailla se sopii silloin, kun kommentoijan mielestä raskausmaha on pieni. Sen voi sanoa silloinkin, kun joku miettii että eikö ole liian aikasta tehdä tuohon suhteeseen lapsi tai vieläkö teille tulee yksi vauva. Niin, eikös olekin ihmeellistä!

Joissain tapauksissa on parasta vastata rauhallisesti ja asiallisesti. Esimerkiksi silloin, kun keskustelukumppani tylyttää, että et varmaan saisi syödä/ juoda tuota kun olet raskaana. Näihin ihmettelyihin voi vastata ”Olet väärässä, suositukset ovat muuttuneet.”. Jos taas joudut kuuntelemaan kauhukertomusta keskustelukumppanin synnytyksestä, voit todeta että ”En halua kuulla tuota nyt.”.


Kuvat Jordan Bauer.

Jotkut tapaukset eivät ollenkaan ymmärrä, mitä sopii kysyä tai sanoa ja mitä ei. Joskus kysymykset ovat niin törkeitä, että voi olla parempi joko heittää ihan huumoriksi tai vähän näpäyttää kyselijää. Näille ei ole niin väliä vaikka vastaisi vähän tylystikin. Esimerkiksi näin:

– Joku kysyy odottamasi lapsen sukupuolta ja vastaat ettet tiedä, ja hän toteaa että ”pääasia että terve” voit vastata, että ”Mistäs sitäkään tietää”, ”Se, että lapsi syntyy terveenä ei takaa mitään” tai ”Kaikkea voi käydä”.

– Jos joku kysyy, oliko lapsi suunniteltu, voit vastata että ”Ei ollut, mutta tiedäthän sinä että tällaista sattuu niin helposti kun harrastaa orgioissa käymistä eikä käytä ehkäisyä!” tai ”Joo tää oli vahinko. Ripustin verhoja alasti ja tipahdin kikkelin päälle. Juu, eikö olekin ihmeellistä!”

– Kun joku taivastelee, että vieläkö yksi lapsi, voit sanoa ”No itse asiassa en halua tätä lasta ja etsin kuumeisesti adoptiovanhempia. Otatko sinä tämän?”

– Jos joku kommentoi, miten iso nykyään oletkaan, on kätevä vastaus sanoa mahdollisimman iloisesti ”Niin sinäkin!” Sama kommentti käy silloinkin, kun joku huomauttaa miten väsyneeltä näytät.

– Kun joku ihmettelee, että eikö vauva ole vieläkään syntynyt, voit vastata että ”Joo on se, mutta jätin sen sairaalaan” tai ”Ei mulla ole ollut aikaa synnyttää, mulla on aika paljon hommaa just nyt.”

– Jos joku päivittelee, että voivoi taasko teille tulee poika/ tyttö, voit todeta että ”No saahan sen sairaalassa vaihtaa.”

Mikä on oudointa tai törkeintä, mitä sinulta on kysytty tai mitä sinulle on raskautesi suhteen kommentoitu? Kerro alla!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 54 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Mutsi91 Peruuta vastaus

54 vastausta artikkeliin “Raskaanaoleva, vastaa näin urpoihin kysymyksiin ja kommentteihin!”

  • Stind3 sanoo:

    I.h.a.n.a! 😀
    Odotan esikoistani ja saan totta tosiaan kuulla jos jonkinmoista loukkaavaa ja kaikkitietävää ja neuvovaa epätervetullutta kommenttia – tämä teksti sai minut nauramaan kaikkien niiden yli!

    Eikös ole ihmeellistä!

    ”Voin tosi huonosti, väsymys ei hellitä, mieltä painaa ja olen töihin kykenemätön. Mut joo, ultrassa oli kaikki raajat paikoillaan ja bebe näyttää terveeltä.”
    ”Hienoa kuulla, että kaikki on hyvin!”
    ”Joo, eikö ole ihmeellistä kuinka en ole enää edes osa kuulumisia!”

  • Onnellisesti raskaana sanoo:

    Meillä on 4 poikaa ja nyt olen raskaana. Maha on vielä pieni eikä huomaa. Olen jo valmis tuleviin kommentteihin, kuten aiemminkin. ”Tuleeko vihdoin tyttö? Kyllä, te tarvitsette tyttöä! Taasko raskaana? Oletteko lestadiolaisia? Oho! Kamalaa!”

  • Nimetön sanoo:

    Toisen ihmisen koskettamisen tarkoitus on yleensä viestiä siitä, että välittää toisesta. Jotkut raskaana olevat nauttivat niistä mahan koskettamisista, toki ymmärrän, että toiset eivät. Raskaana olevan naisen kanssa sanat eivät usein aina riitä kertomaan kaikkea, joten kosketusta käytetään korostamaan sitä, että hei, olen onnellinen sinun puolestasi. Jos siis olet raskaana, ja ihmiset haluavat koskettaa mahaasi, niin se saattaa olla vain ele siitä, että he toivovat sinulle kaikkea hyvää.

  • Jaa-a sanoo:

    Jep, ihmiset on ajattelemattomia ja tolloja. Suoranaisia juntteja. Minkäs teet. Pakko kestää näitä kanssahölmöilijöitä jossain määrin. Itse olen ratkaissut asian erakoitumalla mahdollisimman pitkälle, täysin se ei ole mahdollista. Ja niin, keräämällä lähipiiriin vain ne fiksuimmat ja hienotunteisimmat.

  • Ammattiloukkaantuja sanoo:

    Aika höpö juttu! Helpompi sanoa vaikka että ethän pahastu, puhuisin nyt mielummin muusta asiasta kuin raskaudestani, jos ottaa noin pattiin kyselijät. Kuitenkin tosiaan monilla on se hyvä tarkoitus taustalla, jolloin ilkeily on ikävä tapa reagoida tuohon. Vastaavat lausahdukset ovat ehkä enemmän sellaista ”small talkia” reakoida raskaana olevaan tuttavaan jollain ympäripyöreällä tavalla, sillä ethän nyt millään voi olla reagoimattakaan ko uutiseen ja voi olla vaikea keksiä mitään oikeaoppista sanottavaa. Jos maha on oikeasti räjähtämispisteessä neljännellä kuulla, niin siihen kyllä sopii tuo eikö olekin ihmeellistä ja siitä sujuva aiheen vaihdos itseäsi miellyttävään aiheeseen. Siitäkin osa paljastuisi jos kukaan ei kommentoisi iloista perheuutista puolikkaalla sanalla, siinä pelossa että loukkaa toista. Neuvoisin ennemminkin että ottakaa vastuu omista tunteista ja käytöksestä loukkaantumisen sijaan. Jos oikeasti ilkeillään esim liian tuoreeseen suhteeseen syntyvästä lapsesta, silloin vedetään rajat ja todetaan että huomautuksesi oli minusta loukkaava, sillä teemme pariskuntana perhettämme koskevat päätökset eikä asia mielestäni kosketa sinua tms.

    • Ammattiloukkaantuja sanoo:

      Paljastuisi= pahastuisi, huolimaton oikoluku auto correctionin jäljiltä.

    • Metoo x3 sanoo:

      Ihan niin kuin raskaanaolevan iso vatsa oikeuttaisi julkisen visailun. Tuskin moni heittäisi samanlaisia kommentteja ihan vaan lihavalle ihmiselle. Kyllä raskaana ollessa on vaikea ottaa törkeitä kommentteja vastaan viilipyttynä loukkaukset sivuuttaen. Olo voi olla todella tukala, pahoinvointia ja kremppaa jos jonkin laista ja hormonit sekä mieli vuoristoradassa. Siinäkö sitten pitäisi ymmärtää niitä törkyturpia jotka mielestään saa kommentoida raskaana olevaa ulkonäöstä elämänvalintoihin ihan miten huvittaa. Negatiiviset kommentit ihmisen koosta, ulkonäöstä tai perhesuunnittelusta loukkaa ketä tahansa, oli raskaana tai ei. Olisi varmaan järkevintä jokaisen miettiä puheensa niin ettei loukkaa ketään! Ei pilkata äitejä jotka kantaa uutta elämää, ei pilkata ketään!

    • Pliis sanoo:

      Loukkaannutko sinäkin nyt siitä, että sinun sanomisistasi voi hyvinkin joku pahastua? Ehkä kannattaisi ottaa pikkuhiljaa vastuuta omista sanomisista. En ole itse ollut raskaana, mutta voin vaan kuvitella miten iso prosessi sekin on, ja todellakin kunnioitan raskaana olevia naisia. Jos haluat kommentoida, niin onnittele vaikka, ja kysy tulevan äidin kuulumisia. Niistä ei kukaan ole omasta kokemuksesta pahastunut, päin vastoin silloin annetaan tilaa puhua raskaudesta tai jostain ihan muusta.

    • Minäminäjamuutontyhmiä sanoo:

      Samaa mieltä. Jos pahoittaa mielensä kysymyksistä jotka nyt on kuitenkin yleensä hyväntahtoisia kysymyksiä vaikkakin hölmöjä, niin kannattaa pysyä kotona! Ilkeästi toisille vastaaminen on ihmisen tyhmyyttä! Jollain tuntuu menevän kokoajan tunteisiin varsinkin noissa hormoonihöyryissä, hengitä välillä ja yritä edes aikuistua!

  • Tiina sanoo:

    Kolmas tytär oli juuri syntynyt, kun tapasin ulkoillessa silloisen työkaverin. Hän sanoi: Otan osaa! Ja selitti sitten, että tyttöjen murrosikä on hirveän paljon rankempi kuin poikien. Pojat on niin helppoja. Hah. Ihan omasta kokemuksestaan puhui: 1 tyttö ja 1 poika.