Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Kultajousi.

Heinäkuussa pyysimme teitä jakamaan kanssamme rakkaustarinanne, ja postia suorastaan tulvi! Kiitos teille jokaiselle!

Valitsimme tarinoiden joukosta kymmenen erilaista ja eri tavalla kolahduttavaa, ja seuraavaksi pitäisi äänestää mikä on teidän mielestänne kaikkein siirappisin/rouhein/onnellisin/arkisin/ihanin tai ihan vaan paras. Kaikkien osallistujien, eli tarinankertojien, jakajien ja tykkääjien, sekä  ÄÄNESTÄJIEN, kesken arvotaan Kultajousen 750 euron lahjakortti!! Äänestä kommentoimalla lempitarinasi nimi, numero, tai molemmat, ja olet mukana arvonnassa, helppoa!

 

1. Kupla

”Ne rakastaa toisiaan.” Ääni jostain sivummalta. Nenä vasten karheaa talvitakkia. Hengitän sylissäsi uuden ihmisen tuoksua. Kahden ihmisen kupla, jossa ei ole ketään muuta. ”Ne rakastaa toisiaan.” Sama ääni, uudelleen ja kovempaa. Halaan lujempaa. Alkaa hymyilyttää ja tuntuu lämpimältä. Tässä sylissä on hyvä olla ja tässä hetkessä kaikki on oikein ja hyvin. Voisikohan se olla niin? Rakastaako ne?

– Illusia

Mustavalkoinen kuva hääparista

2. Papin parittama

Olipa kerran pieni isostyttö rippileirillä. Leirialueen sijaisisäntänä toimi sinä kesänä komea nuori mies, jonka kuultiin olevan hyvää pataa riparin nuoren (nais)papin kanssa, kuulemma papilta löytyi myös tämän upean komistuksen numerokin, ihan vaan töiden takia. Lupasi auliisti myös jakaa sen nuorille naisenaluille, mikäli kiinnostusta löytyy.

Kuulemma leirin jälkeen olisi tarkoitus viettää yhdessä iltaakin, jolloin myös isoset olisivat tervetulleita paikalle. Leirin aikana mökin vessa meni tukkoon. Nuori isäntä kutsuttiin sitä korjaamaan. Innostunut isostyttö siinä heti iskuyritystä tekemään, kun isäntä saapui vessaa avaamaan, mikäs sen parempi hetki moiselle romantiikalle. Leiriläisiä muistettiin varoittaa, että vessaa ei sitten nyt saa käyttää. Hetkeä myöhemmin iskuyrityksestä jännittynyt isostyttö piipahti jännäpissalla ja pian naama häpeästä hehkuen palasi kertomaan, että kas, nyt tuli kuitenkin se vessa vedettyä, vaikka juuri kiellettiin. No, sitä tekee kaikkensa, jotta jää mieleen..

Leirin jälkeen isoset viettivät kosteaa iltaa ja illan riemusta innostuneena isostyttö uskaltautui kyselemään pääsyä illanviettoon leirin papilta tekstarilla. Tapaaminen oli kuulemma peruttu, joten tyttö joutui tyytymään kesäisännän puhelinnumeroon. Plim, numero saapui, ja sitten tavoittelemaan nuorta isäntää. Vastaus saapui yön piinallisten tuntien jälkeen vasta seuraavana päivänä, mutta treffit sovittiin heti samalle illalle, suurille festareille. Treffit sujuivat kuin leffoissa, huipentuen kotimatkaa saattaneeseen ilotulitukseen! Treffeistä on tänään tasan 12 vuotta, ja yhteinen matka jatkuu yhteisessä kodissa kera kahden upean lapsen. Moniko voi sanoa tulleensa papin parittamaksi?

– Herran haltuun

Kaksi kukkaa auringossa

3. Kolmas elämä

Menimme nuorina naimisiin. 60-luvulla ei avoliittoja tunnettu. Minä olin töissä ja mies opiskeli. Elimme tiukoilla, etenkin kun lapsi syntyi vuoden kuluttua. Päivähoitopaikkoja ei ollut. Päivän ruokamenoista puolet kului pilttipurkkiin lapselle. Vuodet kuluivat, mies valmistui hyväpalkkaiseen työhön. Olin edelleen kotona. Miehen työ vaati muuttoa toiselle paikkakunnalle. Vuoden kuluttua muutimme taas. Lapsia oli nyt kolme. Taloudellisesti meillä meni hyvin, mutta minua kaihersi kouluttamattomuus ja halu opiskella. Muutimme taas takaisin etelään. Onnistuin saamaan opiskelupaikan lastenhoitoalalta. Opiskelu, koti ja lastenhoito siinä ohessa tuntui välillä raskaalta. Miehen työ vaati jatkuvaa opiskelua, ulkomaiden konferensseja, väitöskirjan tekoa ja vaikka mitä.

Elimme eri maailmoissa. Mies eli omassa kuplassaan, minä omassani, työn, murrosikäisten lasten, kodin ja sairastelevien vanhempien keskellä. Vanhemmat kuolivat peräjälkeen, sen jälkeen tuli iäkkäiden sukulaisten vuoro. Hautajaisia toinen toisensa perään. En tunnistanut itsessäni masennusta, meillähän oli kaikki hyvin. Ei taloudellisia huolia, mitä nyt lapset aiheuttivat murrosiän kipuiluissaan. Äiti sai kuulla olevansa raukka parka, josta ei ole mihinkään. Lopulta aloin itsekin uskoa olevani täysin kelvoton niin äitinä kuin vaimona.

Mieheni ei koskaan arvostellut, mutta hän rakensi niin kiivaasti uraansa, että perhe ja sen ongelmat jäivät huomaamatta. Sitten tapahtui jotakin. Tapasin yllättäen miehen, joka muutti elämäni suunnan. En ollut enää kotitalouskone, enkä nuupahtanut keski-ikää lähestyvä uupunut äidinkuvatus. Kauan kadoksissa ollut nainen nosti voimakkaasti päätään. Rakastuimme, siitä huolimatta, että kaikin tavoin yritimme estää sitä tapahtumasta, olimmehan molemmat varattuja. Saimme elinvoimaa toisistamme. Syyllisyys kalvoi, mutta rakkaus antoi voimaa selviytyä välillä raskaastakin arjesta. Suhteemme kesti vuosia, se antoi paljon rakkautta, hellyyttä, toisen kuulemista, pitkiä keskusteluja, joissa saatoimme purkaa vaikeitakin asioita. Näin olisi pitänyt olla parisuhteessakin, mutta kummankin puolisot elivät kiireistä urajohteista arkea, jossa ei juuri aikaa liiennyt toisen tarpeille. Asuimme eri paikkakunnilla, tapaamisia oli harvemmin, mutta onneksi puhelin oli keksitty.

Eläkeiän lähestyessä kiireet loppuivat kummankin perheessä. Jollakin tasolla olimme ymmärtäneet, että nyt olisi aika lopettaa, ja keskittyä siihen, mitä vielä on jäljellä omasta perheestä. Meillä kummallakin oli lapsenlapsia, jotka toivat suunnattomasti iloa elämään. Löysin puolisoni uudelleen. Kaikkien näiden uravuosien jälkeen hän oli edelleen se sama naurusuinen positiivisesti ajatteleva nuorukainen, johon kaksikymppisenä rakastuin. Työ oli vaan vienyt mennessään. Puhuimme ja puhuimme. Kerroin rakastumisestani keskellä ruuhkavuosien paineita. Hän ymmärsi ja totesi olleensa liian kiireinen huomataakseen perheen hädän. Nyt elämme tätä kolmatta elämää. Lapset ovat aikuisia, kohta lapsenlapsetkin. 50-vuotishääpäivänä uusimme vihkivalamme kirkossa. Kun aikoinaan häissämme veisattiin virsi: – Nyt Herra siunaa nuoruutemme, voisi sanat tänä päivänä olla: Nyt Herra siunaa vanhuutemme.

– Katriina

Story of Love -sormuksia

4. Hyppy tuntemattomaan

Minun rakkaustarinani on… kuin modernista sadusta. Vuosi oli 2013, kun kyllästyin täysin elämääni. Olin sinkku, asuin pienessä vuokraluukussa Helsingin Kalliossa ja työelämä junnasi paikoillaan. Olin tapaillut vuosikausia toistaan juntimpia miehenalkuja, eivätkä ne jutut ikinä kantaneet muutamaa kuukautta pidemmälle. Päätin, että tarvitsin elämääni täyskäännöksen. Suomi ei tuntunut tarjoavan minulle enää mahdollisuuksia, joten katse täytyi suunnata ulkomaille. Puhun sujuvasti muutamaa kieltä, joten siinä tuntui olevan sopiva alkupiste paikan valinnalle. Italia on yksi osaamistani kielistä. Olin vuotta aikaisemmin vieraillut eräässä ihanassa Toscanalaisessa kaupungissa, jonne vannoin palaavani. No, sattui niin, että tässä kaupungissa olisi sopiva yliopiston maisterinohjelma, joka sopisi hyvin jatkeeksi ammattikorkeakoulututkinnolleni. Hain ohjelmaan ja pääsin. Aloin myymään vähäistä maallista omaisuuttani ja valmistelemaan lähtöäni. Heitin heipat kavereilleni. Tässä nyt menisi ainakin pari vuotta, että ehtisin ajatella tulevaisuuttani rauhassa ja katsoa minne tie vie.

Saavuin Italiaan syyskuussa, toiveikkaana ja valmiina ottamaan ihanan uuden tulevaisuuteni vastaan. Asiat eivät ikinä tietenkään mene niin yksinkertaisesti. Minulla oli suuria vaikeuksia yliopiston byrokratian kanssa ja kesti kuukausia, ennen kuin pääsin edes koulun kirjoille. Asuin neljän kämppiksen kanssa, joista kolme ei siivonnut ikinä jälkiään ja valehteli päin naamaa, kun kysyin kuka söi jääkaapista juustoni. Alkoi tuntua, että ehkä tämä ei ollutkaan niin järkevä idea. Sitten eräänä iltana minut ryöstettiin, kun olin ystäväni kanssa palaamassa iltamyöhään kotiin. Kolme miestä hyökkäsi päällemme takaapäin ja he veivät väkivalloin laukkuni. Ei helvetti mitä paskaa, ajattelin. Seuraavana päivänä menin mukiloidulla naamallani poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen. Olin palaamassa poliisilaitokselta kotiin, kun he soittivat perääni, että laukkuni on löydetty kadulta. Palasin takaisin, löysin laukusta rahoista tyhjennetyn lompakon ja kotiavaimet. Olivat sentään jättäneet ajokorttini ja luottokorttini (jotka olin ehtinyt jo sulkemaan).

Palasin kotiin, makaamaan peiton alle ja miettimään kuinka paskaa elämäni onkaan. Istuin tietokoneen ääressä, koska puhelimeni oli viety ja valitin tilanteestani siskolleni Facebookissa. Sitten huomasin inboxissa viestipyynnön. Sen oli lähettänyt joku mies. Avasin viestin ja se oli poliisilta, joka oli löytänyt laukkuni. Viesti oli lähetetty paljon aikaisemmin sinä päivänä. Hän oli katsonut nimeni ajokortistani ja laittanut viestiä, että toisi minulle suoraan laukkuni, jotta minun ei tarvitse palata poliisiasemalle. Olin jo hakenut laukkuni, mutta kiitin poliisia kuitenkin ystävällisestä eleestä. Hän vastasi pahoitellen sitä, mitä minulle oli tapahtunut ja toivotti hyvää jatkoa. Päätin itse jatkaa hänelle viestittelyä. Viestittelimme muutaman päivän ja eräs päivä pyysin häntä kahville.

Tästä hetkestä on nyt kulunut lähes kuusi vuotta. Tällä hetkellä meillä on yhteinen oma asunto, samassa Toscanalaisessa kaupungissa, jossa aikoinaan käsilaukkuryöstö toi meidät yhteen. Meillä on pieni taaperoikäinen tytär, joka aiheuttaa meille molemmille harmaita hiuksia. Olemme menossa naimisiin mieheni kotiseudulla ensi kesänä. En olisi ikinä voinut kuvitella, että jokin noin inhottava asia aiheuttaisi elämässäni, jotain näin hyvää, ja toisi elämääni miehen, jota parempaa en olisi voinut edes toivoa.

– Toscanan auringon alla

Rakkauslukkoja

5. Tekojensa vanki?

Erosin syksyllä 15 vuoden liitosta. Sen jälkeen on ollut eripituisia säätöjä, jotka löytyneet eri treffisovelluksista. Pääasiassa siellä tulee vastaan nuoria miehiä, jotka käyvät kuumana hieman vanhempaan naiseen. Jokin aika sitten sovin lennosta useammat treffit samalle viikonlopulle. Heti vaan huomasin kaksilla ensimmäisillä treffeillä, että vaikka tyypit oli kuinka mukavia, niin sitä kuuluisaa kipinää ei vaan löytynyt.

Mutta tämä kolmas, lennosta napattu mies, joka vaikutti hieman epävarmalta. Ihmettelin, kun hän varmisteli useaan otteeseen, että olenko varma että haluan nähdä. No halusinhan minä, joku siinä oli. Mies tuli suoraan tyttärensä rippijuhlista luokseni. Hän oli pukeutunut tyylikkäästi juhlavaatteisiin. Kävelin paljain jaloin kesämekossa vastaan. Tämä olikin erilainen, olin heti että wau. Ja se hymy minkä sain. Silmät loistivat kilpaa auringon kanssa ja hymy ulottui silmiin asti. Niin aidon ja rehellisen oloinen mies.

Menimme sisälle ja istuimme sohvalle. Tässä kohtaa molemmilla löi vähän tyhjää, emmekä löytäneet sanoja. Uppouduimme toistemme silmiin ja vain hymyilimme typertyneinä. Mulla alkoi kädet hiota ja ihmettelin hölmistyneenä, että tällaistako se rakastuminen ensisilmäyksellä on. Vietimme ihanan illan ja yön yhdessä. Mies suukotteli ja silitteli minua koko yön. Sovin täydellisesti nukkumaan hänen kainaloonsa. Aamulla lähdin töihin ja jätin miehen asunnolleni. Lounastauolla hän tuli hyvästelemään minut töihin ja oli aidosti onnellinen minusta ja yhteisistä hetkistämme. Pussailimme pihalla ja aiheutimme pahennusta. Minä höpsähtänyt neljäkymppinen. Hän lähti pitkälle kotimatkalle, tiesin hänen asuvan kauempana.

Tästä tuli sellainen varma ja hyvä olo, että tahdoin sulkea deittisovellukset samantien. Tiesin, ettei minun tarvitse enää etsiä. Olin löytänyt onneni. Kerrottuani miehelle, että suljen sovelluksen josta hänet löysin, sain vastauksen että hän oli ajatellut samaa. Ajatuksemme kulkivat samaa polkua.

Kirjoittelimme viestejä muutaman päivän, kunnes rohkaistuin soittamaan miehelle. Enpä olisi ikinä osannut odottaa seuraavaa.. Mies oli kovin vaisu kun soitin. Hänellä selvästikin oli jotain sydämellään. Pyysin häntä kertomaan, se helpottaisi molempien tuntemuksia. Olin valmis vastaanottamaan mitä vaan, mutten kuitenkaan tätä. Mies aloitti kertomuksensa. Hän oli elinkautisvanki. Oli ollut lomalla tyttärensä rippijuhlien vuoksi silloin kun tapasimme. En edes huomannut jalassa olevaa nilkkapantaa. Hän ei kertonut minulle asiasta, koska halusi edes kerran kohdata ihmisen ihmisenä. Ilman rikollisen leimaa otsassa.

Sain kuulla surullisen tarinan rikkinäisestä ja väkivaltaisesta lapsuudesta, laitoskierteestä ja jengeistä. Hän kertoi minulle rehellisesti syystä, jonka vuoksi oli vankilassa. Sain kuulla lukemattomia tarinoita vankilasta ja elämästä siellä. Päätin antaa miehelle mahdollisuuden. Ymmärsin, että se mikä tapahtui 13 vuotta sitten, oli jotain mitä hän ei itsekään käsittänyt. Hän joutui elämään asian kanssa joka päivä, henkinen kuorma harteilla oli valtava.

Keskustelimme päivittäin yli kaksi tuntia puhelimessa ja tutustuimme toisiimme. Hänen tapansa puhua rehellisesti ja suoraan asioista, koskettaa minua joka kerta. Välillämme ei ole salaisuuksia, vaan aitoa kanssakäymistä. Tämä on se minun toinen puoliskoni. Valtion omistuksessa. Tie tulee olemaan kivinen, enkä tiedä montako ovea joudun sulkemaan perässäni. Sukuni tuskin tulee häntä hyväksymään. Vaikka ihmisenä häneen ei voi olla rakastumatta. Onko ihminen siis tekojensa vanki lopun ikäänsä, vai onko hänellä oikeus onneensa sovitettuaan tekonsa.

– Vankiin rakastunut

6. Kuinka paljon on liikaa?

Olin laihduttanut 55 kg päästäkseni armeijaan. Unelmani lapsesta asti. Olin normaalipainoinen ja hyvässä kunnossa ja liikuin paljon. Tapasin ihanan miehen. Kaikki oli alussa hienoa ja hauskaa. Pian kaikki muuttui, kun muutimme yhteen. En saanut pitää yhteyttä ystäviini. Sain tavata vain mieheni kavereita.

Olin raskaana. Kotona nimeni oli ”Läski” tai ”Lehmä”. Olen lapsesta asti ollut ylipainoinen ja pahoin koulukiusattu, joten tämä aihe on minulle pahinta kaikista. Aloin uskoa taas arvottomuuteeni. Aloin jonottaa asuntoa. Sain usein osakseni tönimistä, lyömistä, väkivallalla uhkailua ja vähättelyä. Lapsi syntyi keisarinleikkauksella. Edelleen jonotimme asuntoa. Poika ei pystynyt itse hengittämään. Hän vietti 4 ensimmäistä vuorokautta vastasyntyneiden teholla. Itsekin olin huonossa kunnossa. Menetin 2,5 l verta ja sydämeni meinasi pysähtyä.

Kotiin päästyämme miehen koira kävi kimppuumme. Minulla vauva sylissä. Sain käteni koiran hampaiden ja vauvan pään väliin. Naarmut hampaista kuitenkin pojan päähän tuli. Mies kiskoi koiran pois. Totesi katseeseeni tylysti ”Jos koira lähtee, minä lähden.” Silloin sain voimia ja huusin: ”Lähtekää! Molemmat! Tää oli jo liikaa!”. Soitin vuokranantajalle, että poistaa miehen sopimuksesta. Yllätyksekseni hän vastasi ”Laitan uuden sopimuksen postissa allekirjoitettavaksi ja tullaan heti sarjoittamaan lukot uudelleen. On tuttu mies.”

Lukot sitten sarjoitettiin ja jäin ihmettelemään kuulemaani. Tästä ei onneksi mennyt kauaa, kun tuli soitto jota olimme tuossa vaiheessa jo yli 6 kk odottaneet. Saisimme uuden asunnon kotipaikkakunnaltani. Pakkaamisen sai aloittaa heti ja pian jo suuntasimme omaan kotiin. Olo helpottui heti. Olen silti 2 vuotta käynyt tilanteita mielessäni läpi. Ex-mies yrittää vieläkin tehdä kiusaa. Milloin mitäkin. Lastensuojeluilmoituksia, joista sitten todennut ”Olin vihainen kun tein ne.” On rikosilmoitusta ja ties mitä muuta. Jokohan keinot pian loppuisi ja hänkin alkaisi elää omaa elämäänsä. Sitä me muut ainakin yritämme kovasti. Rakkaustarina se kai on tämäkin. Ei vaan päättynyt siten, miten alussa suunniteltiin.

– Ammuu

Yksinäinen höyhen auringossa

7. Ensirakkaus ei katoa koskaan

Tapasimme kasiluokan kuvistunnilla. Hän oli uusi paikkakunnalla, ja juuri aloittanut koulussamme. Katseemme kohtasivat kuviksen tunnilla muutaman kerran, kunnes tokaisin ”Mitäs helvettiä sä siinä tuijotat?” Hän hämmentyi, ja kohdisti katseensa lattiaan. Tunnin loputtua annoin hänelle ohimennen meseosoitteeni paperilapulla. Hän lisäsi minut ja aloimme jutella. Linjat kävivät kuumina. Se oli sitä ihanaa teini-iän ihastusta.

Tapasimme kaksistaan vappuna 2007, jolloin sain häneltä ensisuudelmani. Olin 15-vuotias. Aloimme seurustella. Kiusaamistaustani takia laitoin kuitenkin homman jäihin kuukauden seurustelun jälkeen, sillä minua ahdisti ja pelotti liikaa. Jäimme kavereiksi. Pian tuli uusia ihmisiä kuvioihin. Minulla oli uusi kumppani, niin kuin ensirakkaudellanikin. Kyselimme toistemme kuulumisia aina silloin tällöin.

Silloinen kumppanini ei sietänyt tätä eksääni, ja käski estää hänet, vaikka viesteissämme ei ollut mitään väärää. Näin siitä huolimatta ensirakkauteni kanssa pari kertaa salaa, sillä silloinen kumppanini teki tätä myös minulle. Koin silloin olevani oikeutettu siihen. Kävimme valokuvaamassa. Se oli viatonta, mutta jännittävää koska se piti tehdä salassa. Jatkoimme vuosia salaisina kavereina, mutta kerran päädyimme suutelemaan. Se oli hetken hairahdus ja päätimme, että nyt asia laitetaan jäihin. Näin ei saa jatkua. Menetän minulle tärkeitä ihmisiä. Kerroin tästä tapahtuneesta silloin kumppanilleni, ja asia puitiin läpi. Välit ensirakkauteen menivät poikki.

Kuitenkin elämä vei mukanaan. Minä ja ensirakkauteni erosimme silloisista suhteistamme, ja aloitimme vuonna 2012 uudestaan pienen suhteen, mutta se ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä meillä molemmilla oli liian paljon asioita selvitettävänä. Päätimme jälleen jatkaa ystävinä. Aloitimme molemmat jälleen omat elämämme, vakiinnuimme kumppaneidemme kanssa. Ensirakkauteni ja minun välit viilenivät, emmekä kuulleet enää toisistamme, mutta hän oli silti ajatuksissani turhan usein, minäkin olin kuulemma hänen. Sain tietää sen jälkeenpäin. Tajusin, että ensirakkaus ei vähällä häviä, mutta halusin silti rakentaa elämääni eteenpäin, koska koin silloin, että se suhde oli hyvä ja tunsin jonkinlaista rakkautta tai kiintymystä, josta halusin pitää kiinni.

Kaikki kuitenkin muuttui vuonna 2016, jolloin kuulin jälleen ensirakkaudestani. Vaihdoimme kuulumisia. Kerroin, että haluaisin erota silloisesta kumppanistani ja tehdä muutoksia elämässäni. Hän sanoi samaa. Halusimme nähdä, mutta asuimme eri paikkakunnilla ja meillä oli erilaiset elämäntilanteet. Saimme kuitenkin sovittua treffit vuonna 2017. Näimme. Ensirakkauteni sanoi, että on aina halunnut olla kanssani, ja samalla tajusin että tuota miestä minä rakastan. Olin aina rakastanut kaikki ne vuodet, jotka olin kuluttanut vääränlaisessa suhteessa, jossa minulle valehdeltiin ja minua petettiin, useasti.

Tein ison liikkeen, moraalisesti ehkä väärin, mutta se pelasti minut. Jätin entisen heilani, entisen elämäni, muutin pois kotipaikkakunnaltani ja aloin tapailla jälleen tätä ensirakkauttani. Mielenterveyteni parani, koin onnen, löysin ihmisen jonka kanssa ei tarvinnut pelätä. Sain elää ja olla oma itseni. 2007 tapasin ensirakkauteni. 2017 me palasimme yhteen, ja vuonna 2018 meistä tuli vihdoinkin perhe. Olemme nyt 1-vuotiaan pojan onnellisia vanhempia. Tuota miestä rakastan varmaan aina, enkä voisi olla kiitollisempi tästä mitä nyt saan kokea.

– Nelenna

Story of Love platinamallistoa

8. Rakkaus on lahja

Juuri sellainen kun kuulukin olla. Naimisissa, 3kpl 10-15 vuotiasta teiniä, kiva koti, hyvä työ ja kuva oloinen perhe. Vai oliko sittenkään, vai oliko se jonkun toisen unelmaa? Itselläni oli sellainen tunne kuin jotain puuttuisi, luulin vain monta vuotta olevani hankala ja vaativa. Ehkä kaikki vain johtui siitä.

Eräs kesä kaveriporukkaan tuli uusi kasvo. Huomasin kiinnittävän huomiota hänen ulkonäköönsä. Se miellytti silmää ja herätti mielenkiinnon. Huomasin usein katsovani vähän salaa. Opimme paremmin tuntemaan toisemme ja juttu luisti erinomaisesti, olimmekin monin tavoin samanlaisia. Huomasin viettäväni hänen kanssaan enemmän ja enemmän aikaa. Mutta eihän siinä voinut mitään olla, olimme hyviä ystäviä ja olinhan naimisissa ja kotonani oli ihana perhe.

Kotona ei kuitenkaan mikään ollut enää kuin ennen ja päädyimme lopulta eroon. Samoihin aikoihin suhde ystävääni syveni ja sain kokea huikeita tunteita joita en tiennyt olevan olemassa. Hyvän olon tunnetta, iloa, intoa ja Rakkautta. Se tunne miten rakastetuksi voi itsensä tuntea, voiko sellaista olla?! Mutta kaiken ihanuuden ja onnen keskellä oli paljon mietittävää, sillä miten kertoisinkaan lapsille ja läheisilleni että olenkin epäonnistunut avioliitossani ja rakastunut yhtäkkiä 34 vuotiaana samaan sukupuoleen. Miten ystävät, omat vanhemmat tai lapset reagoisivat, saatika heidän ystävät?

Se oli turhaa pelkoa, kaikki ovat suhtautuneet asiaan loistavasti, eritoten lapset! Tällä hetkellä elämme onnellista uusioperheen arkea, enkä ole koskaan nauttinut elämästä kuten nyt. Tunnen että minua rakastetaan äärettömän paljon mutta vielä parempi on saada itse rakastaa. Ja kaiken kukkuraksi lapsen suusta kuultuja kommentteja, että äiti on iloisempi ja onnellisempi kuin koskaan ennen niin voisiko asiat enää paremmin olla! Rakkaus ei katso ikää eikä sukupuolta, rakkaus on lahja.

– Erilainen äiti

Piharuusu rautalanka-aidalla

9. Runo rakkaudesta

Oli hyytävän kylmä tammikuinen ilta,
valaisi taivasta kaunis kuunsilta.
Ei voinut tyttö tietää mille tielle läks,
löytyikö rakkaus ehkä iäks?

Ajelemaan minibussilla lähin kavereiden seuraks vähän,
komea tuntematon mies istui mun viereen tähän.
Siitä päivästä oltiin paita ja peppu,
oli elämäni rakkaus tuo tuntematon heppu.

Ihana lapsi meille myös suotiin,
kotiin pienessä nallehaalarissa tuotiin.
Yhtäkkiä kaikki mullinmallin kääntyy,
kun nainen ikäväänsä nääntyy.

Rakkauteen tuli ryppy tähän,
vieläkin ajatus siitä itkettää vähän,
onneksi löydettiin rakkaus uudestaan vuosien jälkeen,
nyt saan elää onnellisesti kanssa perheen tärkeen.

– RakkausOn

Story of Love -sormuksia

10. Rakkauskirje

Olin peräkamarin tyttö, ujo ja kokematon. Kyllästynyt olemaan vanhapiika, kyllähän kolmikymppinen sinkkunainen sellainen on. Sitten se osui kohdalleni, pitkä tumma mies, jonka näkeminen sai jalkani veteliksi. En minä vieläkään tiedä miten sain kerättyä rohkeuteni ja lähestyin häntä. En toki heti kasvotusten, en olisi tiennyt mitä sanoa ja miten. Tuntui että häpesin itseäni. Mutta minä kirjoitin hänelle.

Se kirje muutti elämäni. Soittelimme, puhuimme lähes kaikki illat töittemme jälkeen. Yllätyksekseni hän tuntui alusta saakka tutulta, oli kuin olisimme koko ikämme tunteneet toisemme. Tuo kirje jonka kirjoitin muutti myös hänen elämänsä, nyt meillä on reilu 10v yhteistä elämää takana ja lapsikin. On ihana palata tuohon aikaan muistoissa, miten pienestä asiasta kaikki voi alkaa ja muuttua. Miten ihmeitä tapahtuu, minullekin. Ihan tavalliselle ihmiselle. ❤

– Kesäheinä

 

Mikä tarinoista kolahti sulle eniten? Äänestä suosikkiasi kommenttikentässä alla, ja olet mukana Kultajousen 750 euron lahjakortin arvonnassa!! Muistin virkistykseksi vielä tarinat ja numerot:

1. Kupla
2. Papin parittama
3. Kolmas elämä
4. Hyppy tuntemattomaan
5. Tekojensa vanki?
6. Kuinka paljon on liikaa?
7. Ensirakkaus ei katoa koskaan
8. Rakkaus on lahja
9. Runo rakkaudesta
10. Rakkauskirje

Kiitos! <3

Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Kultajousi.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 173 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Manna Peruuta vastaus

173 vastausta artikkeliin “Rakkaudella on tarina – lue ja äänestä ihanin rakkaustarina!”