Tiedetään, tiedetään, murrosikä on asiaankuuluva ja välttämätön elämänvaihe. Teinin kuuluukin olla hankala, sellaista se vaan on.

Mutta miten sitä jaksaa? Pahimassa tapauksessa kun teini tuhoaa kaiken ympäriltään, kertovat rankan murrosiän lapsellaan kokeneet.

Esimerkiksi tällaista voi olla elämä, kun lapsi on murrosiän myrskyissä:

Sä oot ällö, juoppo, ryyppääjä, etkä ikinä tee mitään, mä häpeän sua. Tuttuja lauseilta omalta tyttäreltäni. Me ollaan ihan tavallinen perhe, mutta meillä asuu teinihirviö.

Rajat on pidetty ja opetettu kohteliaaksi jne. Hänen kavereiden vanhemmat kehuu tytärtämme kuinka kohtelias, kiltti ja reipas tyttömme on. En tunnista näistä kommenteista aina tytärtämme.

Kotona on kyllä välillä reipas jne. Mutta enimmäkseen paiskoo ovia, haukkuu meitä vanhempia.


Kuva Emiliano Vittoriosi.

Käymme molemmat töissä, minä hoitoalalla teen kolmivuoroa myös viikonloppuisin. Kun tuun illalla iltavuorosta kotiin mieheni on tehnyt koko perheelle iltapalaa ja sauna on lämmin. Otan yhden siiderin saunaan mukaan ja siitä se sit lähtee. Minun haukkuminen juopoksi laiskaksi jota saa hävetä…yhden siiderin takia?!? Enkä todellakaan ota sitä joka ilta.

Tyttäremme huutaa kurkku suorana kuinka häntä kohdellaan huonosti. Ei kohdella. Aina on ruokaa, puhtaat vaatteet ja aina on ollut syli mihin saanut ja saa edelleen tulla, itkut ja naurut hän on syliini purkanut, monet kumeet säryt sylissäni nukkunut (myös teininä). Olemme sanoneet että kotiin voit aina tulla täällä on sinulle turva.

Ne hetket, ne hetket kun tyttäremme on se oma ihana itsensä, kun murrosiän myrskyt ei paina ne minä tallennan sisimpääni ja kaivan ne esiin, kun myrsky taas puhkeaa.

Kuinka rakastamnekaan tuota teiniä, yli kaiken, mutta kuinka me itse jaksamme….? Meillä on syli aina avoinna tyttärellemme ja hän tietää sen.”

Nimim. Teinin äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Pakko avautua -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Helppojen teinien äiti Peruuta vastaus

8 vastausta artikkeliin “Rakastamme teiniämme, mutta välillä hänestä tulee hirviö”

  • Yks äitee sanoo:

    Esikoispoikani murrosikä alkoi 13-vuotiaana. Kesälomalla alkoi meidän perheen ”helvetti”, jonka liekit enää silloin tällöin 3 vuotta myöhemmin kytevät.

    Kaikki alkoi sosiaalipäivystyksen puhelusta: poikani oli ”leikkinyt” tulitikkuleikkejä. Onni oli, että suurta vahinkoa ei sattunut.
    Pian alkoi viiltely ja kesälomareissulle me haimme hänet suljetulta osastolta.

    Ylä-asteen alettua ongelmat paisuivat. Kaveripiiri muuttui, poika oli koulussa kamala. Wilma-viestit paukkuivat ja johtivat lopulta siirtoon pienryhmään. Sekään ei auttanut. Viiltely jatkui ja poika sijoitettiin laitokseen, koska MITKÄÄN keinot eivät enää auttaneet. Kuvioihin tuli varastelu, useat hatkat laitoksesta. Monta kertaa poikaa etsittiin ympäri kyliä. Poika häpesi minua, itseään, kaikkia aikuisia. Kontaktia oli vaikea saada. Tuntui, että poikani oli valovuosien päässä. MUTTA, siitä selvittiin.

    Poika pääsi kotiin 5kk:n laitosjakson jälkeen. Sinä aikana en luovuttanut ja uskoin, että saan poikani ”takaisin”.

    Poika kävi ylä-asteen loppuun jopo-luokalla, mutta käyttäytyminen oli toisinaan silloinkin huonoa. Keväällä koronasulun aikana pakka meni taas hetkeksi sekaisin, koska poika ei kestänyt rajoituksia ja hankkiutui laitokseen kuukaudeksi. Hyvin pian hän huomasi, että koti on kuitenkin se paras paikka.

    Vihdoin saimme myös yhden syyn pojan impulsiiviselle käytökselle>> adhd.

    Näiden ”murrosvuosien” aikana emme olisi selvinneet ilman tukea, jota saimme lastensuojelusta, nuorisopsykiatrialta ja tukihenkilöiltä.

    Kun nyt mietin kulunutta 3 vuotta, uskallan jo nostaa hattua meille vanhemmille👍 jos murrosikä on vaikeaa aikaa nuorelle, se on sitä myös vanhemmille. Vaikka nuori olisi miten ”hirveä”, jos aikuinen jaksaa pitää rajat ja uskoa siihen, että kyseessä on ohimenevä vaihe, niin se palkitsee myöhemmin.

    Viestiketjun aloittajalle kokemuksen syvällä rinta-äänellä voin sanoa, että jonain päivänä helpottaa. On vaan oltava vahva, vaikka olisi miten väsynyt ja turhautunut. Nuorille ei saa antaa periksi, koska sitä he usein hakevat ja sitten peli on menetetty. Heillä ei ole oikeutta puhua ala-arvoisesti omille vanhemmilleen. Nuoret koittavat väsytystaktiikalla saada tahtonsa läpi . Ei auttanut meillä🤭

    Ps. Ottakaa ovi irti jos sitä paiskotaan..

  • äitee sanoo:

    Joskus nuoretkin odottaa, että heille laitetaan rajat. -”Nyt riittää, minulle et puhu noin!”

    • Sitä saa mitä tilaa sanoo:

      Juuri näin! Murrosikä ei ole sairaus, joka oikeuttaa rumaan käytökseen.

  • Helppojen teinien äiti sanoo:

    Jos teini syyttää aiheetta, miksi pitää ottaa itseensä? Jos itse tiedät, että kyseessää on yksi siideri, mikset ohita haukkua?
    Harvoin kukaan ilman syytä kuitenkaan haukkuu. Joku syy tyttärelläsi on. Voisitko hyvänä hetkenä kysyä häneltä syytä, miksi sanoo sinua juopoksi, laiskaksi jne. Jos kavereita ei ole kylässä, kun otat sen siiderin, mistä häpeä syntyy? Miksi sinua pitää aina hävetä? Mutta jos kysyt, kestä myös rehellinen vastaus. Älä missään tapauksessa syyllistä tai suutu vastaauksesta. Pysy aikuisena.

    • Kutteri sanoo:

      Joskus kakarat vain haluavat loukata ja olla ilkeitä. Siinä vuosien varrella saattaa alkaa vähän itseä suoraan sanottuna vituttamaan eikä vain jaksa kuunnella kaikkea sitä sontaa; sama koskee esim. puolison puheita. Vaikka puhuis aivan mitä sattuu, niin ei sitäkään jaksa aina kuunnella. Murrosikäisen empatiekyky on alhaisimmillaan koko elämän aikana, eikä todellakaan kiinnosta miltä muista ihmisistä tuntuu.

      Itse odotan mielenkiinnolla, miten kamala murrosikä meidän nuoremmalla mukelolla tulee olemaan – se osaa olla jo nyt 5-vuotiaana niin samperin loukkaava puheissaan että sitäkin on aina joskus vaikea sulattaa. Ja kyllä, lapsi osaa kyllä käyttäytyä mutta vähänkään huonolla tuulella ollessaan suusta tulee todella ikäviä asioita varsinkin isäänsä kohtaan (joka on meistä se johon eniten ikävät puheet sattuu, minä asiakaspalvelijana kyllä jaksan kuunnella aika paljon ja myös pidän kovempaa kuria).

      • Helppojen teinien äiti sanoo:

        Eikö olisi hyvä opettaa empatiakykyä 5-vuotiaalle sanomalla, että tuo loukkaa ja tulee paha mieli? Jos hän ei opi kotona perusasioita, koulussa tulee ikävät paikat. Opet ja kaverit eivät siedä ilkeää puhetta. Hänet jätetään yksin. Älkää sitten itkekö, että pikku riiviönne on kiusattu.

        • Äiti minäkin sanoo:

          Kuten alkuperäisessä, tässäkin lapsi voi olla vallan mallikas kodin ulkopuolella. Jotain kasvuun liittyvää pahaa oloa lapsi purkaa, ja on ihan hyvä, jos sen uskaltaa tehdä kotona.

        • Äiti minäkin sanoo:

          Vaikea kuvitella, ettei olisi sanottu. Sanominen ei aina vaikuta, ainakaan oikein päin, varsinkaan silloin, jos lapsella on paha olla ja hän juuri sillä hetkellä haluaa, että toisellakin on.