Rakas sukulaiseni, minä haluaisin tulla käymään, mutta…
”Rakas täti, kyllä, minulla olisi ollut aikaa tulla kahville.
Olinhan jo samassa kaupunginosassa, kun piti käydä siinä asioilla. Olit jopa hetken mielessäni – soitanko vai en… Mutta en soittanut.
Viimeksi kun soitin, niin sinä puhuit kännykän akkuni loppuun, enkä oikein saanut suunvuoroa. Viimeksi kun piipahdin käymään, niin tunnin vierailun jälkeenkään et puhetulvaltasi saanut ojennettua sitä vesilasia kädestäsi. Kahvikupillista en uskaltaisi pyytääkään.
Nekin kerrat, kun olen myöntynyt mehulasilliseen, niin hakemalla hait viittä eri makua mehua ja selostit jokaisesta pitkän tarinan.
Haluan kuulla, mitä sinulle kuuluu. Sinulle. Ei naapurillesi. Naapurisi asiat ovat heidän asioitaan.
Mitä mieltä olet syksyn tulosta – ai, naapurin syyssaappaiden ostosreissu venähti koko päivän pituiseksi… Tai mitä olet suunnitellut parvekkeen kukkalaatikoihin – okei, naapuri laittoi jo nyt syyskanervia, selvä.
Rauhoitu ja ole kanssamme. Istahda pöytään. Minulle riittää se lasillinen vettä. Ota itsellesikin lasillinen vettä. Pyydän hartaasti, rauhoitu.
Muistele menneitä, muistele eilispäivääsi, kuvaile tätä aamua, haaveile huomisesta – kunhan olet. Etkä touhota turhia.
Olen niin voimaton kanssasi, en enää tiedä mikä auttaisi. Haluan sinun olevan lapsiemme elämässä. Mutta kun se on niin haasteellista.
Kuinka ihanaa olisikaan tuoda lasten piirustuksia ja ilahduttaa sinua, jutella samalla tunnin, puoltoista kahvikupposen äärellä – vaikka useinkin. Mutta nyt vierailulla tunnit kuluvat edestakaisin touhottamiseen.
Emme me tulleet katsomaan, kuinka olet unohtanut sudoku-lehdet sekaisin kasaan tai mitä sinun naapurillesi kuuluu. Meilläkin on kotona hesarit läjässä eteisen penkillä ja naapurilla on ihan hassu tapa leikata nurmikkoa.
Sinä olet tärkeä meille, minulle ja lapsillemme – ei ne muut tai niiden tekemiset.”
Nimim. Sukulaistyttö
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Olemmekohan me sukua toisillemme…? 😀 Kuvailit nimittäin oman äitini käytöstä. Sosiaalisesti kömpelö äitini pitää tuntien pituisia, kuulijoille kovin uuvuttavia monologeja, ellei häntä keskeytä. Hän ei vain osaa ottaa huomioon muita läsnäolijoita vaan puhuu pelkästä puhumisen ilosta – tuntikausia! Uuvuttavaa! Eikä todellakaan ole kysymys siitä, että hänellä ei olisi ketään, kenen kanssa puhua. Hänellä on puoliso, joka kuuntelee häntä kiltisti, kun muutakaan ei osaa. On myös muut sukulaiset ja ystävät, joille puhua. Hän nyt vaan on tuollainen kuin on.
Olenkin ottanut tavakseni vaan sanoa sanottavani puhtetulvan väliin. Yleensä aloitan puheenvuoroni sanomalla, että on minulla asiaakin. Kerron vielä, että haluan sanoa tämän nyt, kun vielä muistan. Äiti puolestaan on ottanut tavakseen kuunnella sanottavani, minkä jälkeen hän yleensä jatkaa monologiaan joko siitä, mihin jäi tai sitten jostakin toisesta aiheesta.
Äidilläni on myös tapana kertoa kaikkien sisarusteni ja heidän perheidensä kuulumiset, mutta minun tai perheeni kuulumisia hän ei pahemmin kysele. Kun puhuin tästä sisarusteni kanssa, selvisi, että äitikulta tekee tämän saman kaikille muillekin sisaruksilleni. Nykyään osaamme jo nauraa hyväntahtoisesti äitini erikoiselle käytökselle. Nuorempana olin melko turhautunut, ja turhautuneisuus herätti minussa myös vihaa. Tajuan kyllä, että äitiä on turha ”kasvattaa”. Hän ei vaan ymmärrä, miten sosiaalisesti kömpelöä hänen käytöksensä on. Epäilenkin, että taustalla on jonkinlaisia nepsy-oireita, ehkä Asperger tms.
P.S. Myös minusta oli vähällä tulla samanlainen monologi-mimmi, mutta vähitellen olen kerännyt itselleni sosiaalisia kykyjä ja taitoja kodin ulkopuolelta. Oma koulutukseni on ollut tässä isona apuna.
Mä en nyt ymmärtänyt tästä tätä ongelmaa. Taitaa sukulaistyttö tosiaan käyvän vierailulla vain velvollisuuden tunnosta. Ehkä tädille ei ihan oikeasti kuulu mitään muuta kuin että naapurilla on uuden ulkokukat. Soittaisi ajoissa etukäteen, että täti voi siirtää sudokut piiloon. Kaikki eivät pidä yllätysvierailuista ja vaivaantuvat kotinsa sekaisuudesta…
Hmmm… Entä jos se puhetulva on siksi, että vihdoin pääsee näkemään ihmisen ja puhumaan jollekin? Entä jos ei jaksa valitella vaivojaan, vaan on helpompi puhua siitä naapurista? Entä jos hän nauttii siitä, että saa kerrankin puhua asioista, jotka päivät pyörivät päässä. Elämä menee seuratessa naapurin touhuja, kun ei ole omia lapsia siinä, lemmikkiä tai sukulaisiakaan, jotka kävisivät.
Jos haluat kuulla ne kuulumiset, onko tullut mieleen kysyä, että mitä Sinulle kuuluu? Tai sanoa suoraan, että istuhan alas, niin minä keitän tällä kertaa kahvit ja katan pöydän. Oletko kysynyt, mitä kukkia Sinä istutit?
Vai menetkö harvoin käymään sukulaisesi luona ja hammasta purren istut hiljaa tuppisuuna, etkä edes yritä sanoa mitään?
Valitan, mutta en voi ymmärtää tätä keskustelun avausta, koska rakastan vanhenevia ja sairastelevia sukulaisia ja kun tiedän, että aika heidän kanssaan on rajallinen, haluan sen viettää positiviisissa merkeissä heidän kanssaan. Joskus joku vanheneva sukulainen puhuu naapuristaan tai jälkipolvestaan, joita en tunne, mutta ihan sama. Se on heille tärkeää. Ja tottakai kysymyksiäkin kannattaa esittää. Ja tarjoutua auttamaan.
Nimim. Kolme rakasta sukulaista vast ikään menettänyt, mutta parhaansa mukaan heidän kanssaan aikaa viettänyt, heitä palvellut ja heille laulanut…
Juurikin näin! Asun kerrostalossa jossa asuu useita iäkkäitä ihmisiä.Päivät ovat pitkiä ja yksinäisiä VAIKKA läheisiä piipahtaisin melko usein.Päivistä suurin aika kuluu kuitenkin ympäristöä tarkkaillen. Kenties tuo sukulaistäti on myös hämmentynyt kun joku piipahtaa ja peittää tällä puhetulvalla juuri tuota hämmentymistä.Yksinoloa on kuitenkin niin paljon.