Inhoan seksiä. Oikeastaan olen aina inhonnut, mutta en ole myöntänyt sitä. Minulla on paljon huonoja kokemuksia asiaan liittyen, mutta en usko että ne ovat ainoa syy inhooni.

Toivon vain, että olisin myöntänyt asian aiemmin. Sillä nyt minulla on puoliso ja ihana lapsi. Rakastan heitä ja haluan parisuhdetta ja läheisyyttä, mutta seksiä en. Se on vähentynyt aina vain, ja olen jo pitkään ollut siinä pisteessä, että joudun itseni pakottamaan seksiin. Puolisoni haluaisi vaikka joka päivä seksiä, tai edes pari kertaa kuussa ja minä olen yrittänyt nyt kaikkeni, että haluaisin. Mutta en halua, enkä jaksaisi enää.

Kaipaan hellyyttä ja läheisyyttä, mutta puolisoni olettaa ja toivoo sen aina johtavan seksiin, joten sitäkään ei enää ole niin paljoa kuin pitäisi. Enkä haluaisi heittää ihanaa puolisoa ja perhe-elämää tämän takia pois. Miten ihmeessä ratkaisen tilanteen? Pyydänkö puolisoani käymään vieraissa vai pakotanko itseni jatkossakin puuhaan? Olemme kyllä keskustelleet asiasta, mutta hän on sitä mieltä, että kunhan edes pari kertaa kuussa, kaikki on ok. Mikä ei ehkä kuulosta kovin romanttiselta, mutta kuitenkin. Mutta onko se tosiaan kannattavaa, että esitän haluavani ja samalla mietin että voi kun olisi jo ohi?

Nimin. Turhautunut

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

Artikkelikuva Jason Abdilla.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 61 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ei mun juttu Peruuta vastaus

61 vastausta artikkeliin “”Pyydänkö puolisoani käymään vieraissa?””

  • Teeskentelijä sanoo:

    Olen inhonnut seksiä koko yhdessä olomme ajan. Alkuvaiheessa mietin haluanko jatkaa seurustelua tämän takia. Olen aina inhonnut jopa hänen ominaistuoksuaan. Mutta kun halusin perheen! Nyt kaduttaa. Haluaisin kyllä läheisyyttä mutta miehelle se tarkoittaa seksiä. Olen feikannut orgasmeja jotta homma olisi ohi mahdollisimman pian. Seksi on ollut useamman mökötyksen syynä kun en kertakaikkiaan ole pystynyt suostumaan. Nykyään inho on kasvanut jo niin suureksi koko äijää kohtaan että suunnittelen muuttavani omilleni. Miettikää nuoret naiset valintojanne tarkkaan. Parempi yksin kuin huonon kanssa.

  • Ole rehellinen sanoo:

    Hormoniehkäisy vie halut. Lisäksi pitäis olla avoin ja rehellinen siitä millaisesta kosketuksesta pitää. Kannattaa myös itse tutustua itseensä ja kokeilla mikä tuntuu hyvältä. Jos ei mikään sytytä, ni voi toki olla että olet a-seksuaali. Kannustan avoimuuteen ja rehellisyyteen. Itse kun lopetin hormonaalisen ehkäisyn niin halut palasi.

  • Nainen39 sanoo:

    Kannattaisi ehkä käydä seksuaaliterapeutin juttusilla?

  • Omat tarpeet kunniaan sanoo:

    Aikaisempia kommentteja lukematta kerron oman mielipiteeni.

    Itse olen sen verran elämää nähnyt että nimenomaan näen että jokaisella on oma seksuaalisuus ja varmaan aika usein se ei ihan kohtaa kumppanin seksuaalisuuden kanssa. Kuten minulla. Minä voisin joka päivä siellä täällä tuolla vehtailla mutta mies ei.

    Se on todella tärkeää minusta että tarpeet täyttyy kummaltakin. On ihmisiä jotka ei pidä seksistä ja se on normaalia. Älä pakota itseäsi siihen. Nimenomaan tässä on mielestäni ratkaisu nyt se että toteatte tilanteen ja annat miehelle mahdollisuuden pysyä sinun kanssasi mutta myös sen että hänen tarpeensa täyttyy. Anna vaihtoehdot hänen päätettäväkseen ja hän pureskelee ja päättää oman kanstansa. Se on hänen valintansa ja päätöksensä miten elämänsä elää. Hän voi esim arvostaa yksiavioisuutta yli tarpeidensa.

  • Ace sanoo:

    Jotkut näistä kommenteista saavat minut näkemään punaista. Miten ihmiset voivat olla niin armottomia?

    Kirjoittajan kannattaa miettiä johtuuko haluttomuus jostakin traumasta tai jostain muusta jota voisi selvittää terapeutin luona. Silloin yksilö- tai pariterapia kannattaa.

    On myös olemassa mahdollisuus että olet aseksuaali. Siinä tapauksessa mikään terapia ei ”paranna” sinua. Toki terapia voi auttaa sinua hyväksymään asiaa.

    Ja nille jotka sanovat että kirjoittaja on huijannut miestään suhteeseen. Itse olen aseksuaali, mutta törmäsin tähän ilmiöön vasta aikuisena. Ennen kuin tiesin että aseksuaalisuutta on olemassa, yritin vain elää niin kuin mukamas pitää, olla parisuhteessa miehen kanssa jne. Vieläkin tänä päivänä, vaikka olen itse hyväksynyt aseksualisuuteni, monet eivät ymmärrä sitä. Luullaan että sitä voidaan jotenkin parantaa. ”Kyllä sä haluat sit kun löydät sen oikean.” Siksi monet aseksuaalit saattavat yrittää olla ”normaaleja” jotta heitä hyväksyttäisiin.

    Olen naimisissa miehen kanssa ja meillä on lapsia. Olen pystynyt jo suhteen alkuaikoina olemaan rehellinen miehelleni ja hän on hyväksynyt minut tällaisena.

  • Kuka on päättänyt, että seksiä kuuluu haluta?? sanoo:

    Miksi pitää haluta seksiä? Miksi se, joka ei halua, on jotenkin kieroon kasvanut ihminen? Ja se on uhri, joka haluaa, mutta ei saa.
    Kuka on päättänyt, että oikea tapa elää on se, että seksiä kuuluu haluta??

    • Nimetön sanoo:

      Ei ole pakko haluta, mutta sitten ei kyllä saa ruveta suhteeseen, jossa puoliso ei ole tietoinen tästä. Hitto mitä huijausta, jos alkuun esittää haluavansa seksiä, ja sitten alkaa pihdata.

  • Sorry sys, sanoo:

    Varmaan tuttu tilanne monelle.

    Kerroit, ettet ole koskaan pitänyt seksistä. Oletko siis esittänyt mielellesi koko ajan? Miten miehesi mahtaa suhtautua tietoon valheellisesta elämästänne? Miehesi ei taida olla mikään seksin virtuoosi, jos ei ole huomannut. Tai sitten hän tyydyttää itsensä sinuun, eikä välitä.

    Joku jo ehdotti tantraseksiä. Voisi olla hyvä juttu mutta sitä ennen miehellesi pitäisi kertoa koko totuus.

    Mietin, miten kaksi ihmistä päätyy avioon ja hankkimaan lapsia, vaikka kommunikaatiossa ja luottamuksessa on noin iso aukko!

    Miehelläsi olisi oikeus vaatia ”kaupanpurkua”. Et ollut sitä, mitä hän luuli saavansa. Se olisi eri juttu, jos halut olisi muuttuneet lasten myötä tai muuten. Mutta et alunperinkään pitänyt seksistä ja teeskentele.

  • Kolmen äiti- sanoo:

    Kovin tuttua! Meille syntyi kolme lasta ja silti haluttomuus oli läsnä koko ajan. Hellyyttä ei arjessa ollut oikein minkäänlaista (mä en lämmennyt koskaan perseen puristelulle minkä joku laskee hellyydeksi). Kaikissa elämän kriiseissä olin yksin ja lasten kasvaessa tuli sekin että olin perheessä ainoa joka kasvatti ja asetti rajoja. Mies asettui siis siinä neljänneksi lapseksi. Tunneyhteys (tai se mitä olin rakastuneena kuvitellut meillä olevan) hävisi kokonaan. Lopulta hän iljetti minua seksissä kaikkinensa ja erohan siitä tuli. Nyt on uusi kumppani ja huomaan että heti kun on tunne/kommunikointipuolella haasteita niin eipä seksikään huvita. Plus mulla osa lapsista erityisiä niin en vaan fyysisesti aina jaksa.