Jossain kommentissa puhuttiin pullontuoksuisista isovanhemmista. Tässä yksi tarina niistä. Ei pahimmasta päästä, mutta meidän elämästä.

”Ollaan mummolassa. Lapsilla on kivaa, mummo ja pappa leikkivät ja viihdyttävät, ruuat saa valita mummola-menusta ja keksejä tarjoillaan seisovasta pöydästä. Illalla, kun lapset on saatu nukkumaan, olisi äidin mielestä kiva viettää vähän aikaa aikuisten kesken, jutella niitä näitä. No. Kun äiti tulee lapsia nukuttamasta, mummolla on jo konjakkilasi kädessä. Kun se tyhjenee, mummo ilmoittaa ”otan vielä yhden ja menen sitten nukkumaan”. Pappa ei ilmoita mitään, juo vain. Kuudenteen ”yhteen” ( ei mitään ravintola-annoksia tosiaan, reiluja tuplia ehkä) mennessä mummo on ehtinyt käydä läpi kurjan ja työntäyteisen nuoruutensa, syyllistyä siitä, kuinka kurja lapsuus äidillä olikaan, julistaa kuinka usko on hänet pelastanut ja kuinka äiti ei ollenkaan oikein osaa uskoa mihinkään. Pappa yrittää väliin kertoa väliin joitain normaaliin keskusteluun kuuluvia juttuja, nekin tosin usein moneen kertaan kuultuja. Viimeisenä ennen nukkumaan menoa mummo ilmoittaa, että kyllä hän herää aamulla lasten kanssa, ”nuku sinä vaan”.

Äiti herää kuitenkin, sillä ei tosiaan uskalla jättää alle kouluikäisiään krapulaisen, vielä humalaisenkin mummon kanssa. Puhumattakaan, että jättäisi lapset yksin yökylään, vaikka mummo ja pappa niin toivovat ja usein pyytävätkin. Äidin naiivissa mielessä lasten kanssa pitää aina olla vähintään yksi ajokuntoinen aikuinen, se ei ole mummolassa todennäköistä. Äiti pyysi syntymäpäivälahjaksi, esikoista odottaessaan, yhtä raitista viikonloppua mummolta ja papalta. Pappa ei edes yrittänyt, mummo jaksoi perjantai-iltaan kello 22 saakka. Ei herätä luottamusta. Äiti on tämän suoraan kertonut isovanhemmille, jotka eivät ymmärrä. Kyllähän he aina ovat kunnossa ja osaavat lapsista huolehtia. Niinpä niin.

Mummo ja pappa eivät aina ole olleet tuollaisia. Äidin lapsuus oli oikeasti ihan hyvä. Äidillä oli kultaiset, luotettavat, läsnäolevat, keskustelevat vanhemmat, joille äiti on paljosta kiitollinen. Eivät ne raivoraittiita olleet, mutta nykyään menee illassa saman verran viinaa kuin äidin lapsuusaikana viikossa tai kahdessa. Joka ilta. Kun nyt on enemmän vapaa-aikaa, sairauksia ja särkyjä, kaikkeahan voi lääkitä viinalla. Pappa on eläkkeellä, joten hänen juomistaan ei estä enää mikään, mummo tekee osaviikkoa, joten muutamana iltana ei oikeasti voi ottaa kuin yhden, jotta aamulla on ajokunnossa.

Äiti lakkasi kokonaan juomasta alkoholia viisi vuotta sitten, eikä aio aloittaa uudelleen. Äitiä surettaa ja säälittää. Kaikki yritykset puuttua isovanhempien juomiseen aiheuttavat vain marttyyrikohtauksia, ”ei me nyt niin paljon juoda” ja teatraalisia ”jos minä nyt YHDEN oluen tässä saan ottaa” -kohtauksia.

Alkoholistien lapseksi voi ryhtyä näköjään myös yli kolmikymppisenä.”

Terveisin Äiti ja Kaksi Neitiä

Nimimerkki lähetti viestinsä alla olevalla punaisella linkillä, jolla Sinäkin voit aloittaa keskustelun mistä haluat. Huono Äiti oikolukee viestit. Sana on vapaa.

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 21 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Marjaleena Peruuta vastaus

21 vastausta artikkeliin “Pullontuoksuiset isovanhemmat”

  • Sanni76 sanoo:

    Samassa veneessä kellutaan. Tosin minulla vain äiti, jolle maistuu. Lohduttavaa kuulla, että on muitakin. Ja erittäin hyvin sanottu tuo, että alkoholistin lapseksi voi tulla yli kolmekymppisenä.

  • Jeesus sanoo:

    Turha valittaa. Alkoholistit eivät ikinä tule ymmärtämään teidän näkemyksiänne, tai vaikka ymmärtäisivät, he eivät joko halua tai pysty lopettamaan. Ymmärrän heidän syyllistämisensä, olen tehnyt itsekin samaa, mutta se ei auta mitään. Lähinnä uhkailut johtavat lisämasennukseen ja juomisen lisääntymiseen. Tietysti se on jokaisen oma valinta kenen seuraan lapsiaan haluaa.

  • yh-äiti sanoo:

    Lapseni isä on juoppo. Lapseni isän vanhemmat ovat juoppoja. Lapsen ja isän tapaamiset mahtuvat yhden käden sormin laskettavissa. Isovanhempia lapsi on nähnyt kaksi kertaa, lapsen ollessa vauva. Tapaamiset ei onnistu koska eivät voi olla hetkeäkään selvinpäin. Onneksi omat vanhempani ottavat lapsen hoitoon.

  • Maikki sanoo:

    Ihan on kuin omien lasten kanssa mummolassa käynnistä kirjoitettu. 🙁
    Muistan kun kerran mentiin ystäväni kanssa kahville ravintolaan, jossa hän oli töissä, minulla oli lapset mukana. (tämä oli aikaa kun ravintoloissa sai vielä polttaa). En ikinä unohda sitä lasten kommenttia kun he sanoivat ovelle tullessamme, että ”täällä haisee ihan mummolalle”…

  • Annuli sanoo:

    Ikävää luettavaa ja hyvin surullista, jos isovanhemmat eivät voi syystä tai toisesta olla lastensa ja lastenlastensa elämässä mukana. Meidän perheessä ainoa viinalla lätrännyt (mieheni isä) on jo haudassa. Minä ja lapseni emme ole häntä edes nähneet. Toinen mummeistamme sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja on ajoittain todella sairas… Esimerkiksi viimeksi hän on yrittänyt erottaa poikani ja mieheni minusta väittämällä minun olevan vaikka mitä (alistaja, nöyryyttäjä, narsisti yms). Sitten oma äitini on ihka oikea sadisti ja pahoittanut todella pahasti kaikkien läheistensä mielet. Tuo oikeastaan lievästi ilmaistuna, satuttanut meitä henkisesti äärimmäisen julmilla tavoilla. Ainoa ”tervejärkinen” tässä kuviossa on isäni, joka hänkin asuu kaukana meistä. Eli alusta asti on tiedetty, että omillamme ollaan ja usein se tuntuu tosi hyvälle, että me pärjätään ilman noita ”hulluja-mummeja”. Jaksamista kaikille teille vastaavassa tilanteessa oleville 🙂

  • Ajatuksia sanoo:

    Molemmat vanhempani joivat itsensä eläkepäivinä hengiltä. Toisaalta se oli meille lapsille helpotus ennen kuin pahempia katastrofeja ehti sattua.

    Lapsuus oli onnellinen ja meistä huolehdittiin. Vasta kun olin parikymppinen alkoi alkoholiongelma olla näkyvämpää ja eläkkeelle jäänti tiputti pommin.

    Isovanhempina he eivät lapsilleni koskaan olleet, sen puolen hoiti mieheni vanhemmat.

    Häpeä oli suuri ja voimattomuus. Aika harvoin voi alkoholistia parantaa. Ehkä on vain parempi koittaa tulla toimeen eikä saarnata tai yrittää raitistuttaa. Sen tehtävän voi hoitaa ammattilaiset jos vanhemmat apua haluavat.

    Äitini ei juonut omasta mielestään ollenkaan. Miten kukaan semmoista ihmistä voisi auttaa? Parasta olisi ollut kun olisi vienyt pullon aina vierailulla, se olisi ollut äidin mielestä parasta.

    Menetin vanhempani jo vuosia ennen kuolemaa viinalle. Persoona muuttuu niin, että kyseessä ei ole enää vanhemmat vaan viinapirun talutusnuorassa olevat sairaat ihmiset. Nämä loukkaavat sanat ja käytös tulevat sairastuneesta vanhemmasta, eivät äidin ja isän suusta.

    Voimia kaikille vanhempansa menettäneille

  • inieh sanoo:

    Meillä sama tilanne. Vanhempani vihdoin erosivat mutta tilanne ei ole helpottanut koska nyt saan hoitaa vähän väliä molempien asioita. Äiti tekee lyhyttä viikkoa mutt juo siltikin joka päivä, isoja määriä. Lapsi onkin yleensä hoidossa anopilla joka ei viinaan koske. Olen surullinen äitini tilanteesta mutta häntä ei voi auttaa kukaan muu kuin hän itse.

  • Liisa sanoo:

    Jotenkin ”ihanaa” kuulla, että muilla on sama tilanne. Äitini ja isäpuoleni ryyppäsivät, tappelivat ja hakkasivat toisiaan nuoruudessani.
    Kerran tyhmänä äitinä annoin poikani olla viikon kesällä mummolassa alkukesästä, kun molemmat niin lupasivat ja vannoivat. Koko kesä meni pilalle, kun toivuimme tuosta tapahtumasta ja lapsi näki painajaisia. Vasta muutama vuosi myöhemmin hän pystyi asiasta puhumaan ja totesi juomisesta, että ei pappa juonut kokoajan, sillä kun ohjasi kauko-ohjattavaa ei ollut kättä vapaana. Itse en juo koskaan humalaan ja hyvin vähän muutenkin (lasi viiniä ruuan kanssa juhlapäivinä). Mieheni juo silloin tällöin, muttei humaltuakseen.
    Minä en ole tuon vierailun jälkeen vastannut äitini puheluihin enkä pidä mitään yhteyttä. Hän teki samat traumat esioiselleni kuin minulle. En osaa antaa anteeksi hänelle – vielä. Toivon, että joku päivä pystyn.
    Ikävintä on, että lapsillani ei ole muita isovanhempia elossa enää. Äidilläni ei ole muita lapsenlapsia, kuin minun lapset. Tuttavapiirissämme on onneksi vanhempaa väkeä, että näkevät ikäihmisiäkin. Ajattelin jo, että voisimme ilmoittautua vierailijaperheeksi jollekin yksinäiselle vanhukselle ja saada sitä kautta mummo-pappa-näkökulmaa lapsille.

  • alkoholistin tytär sanoo:

    Minun äitini alkoi juomaan kun olin 5v.koulusta kun tulin kotiin oli ruoka valmiina ja äiti alotti juomisen.olihan sentään ruuan huolehtinut minulle ja veljelleni.syönnin jälkeen oöin monesti iltaan asti ulkona koska kotona ei ollut kiva olla.sai kuunnella haukkumisia ym.illalla äiti sammui ruokalautasen kanssa sohvalle.yritin peitellä jälkiä ettei isä saisi tietää.vihdoin koitti se päivä että vanhemmat erosivat ja ei tarvinnut olla enää niin ahdistunut.

    Kun odotin esikoista äitini lupasi vähentää juomista.Ei, niin ei käynyt.Jos olisin halunnut jättää lapsen äidilleni että kävisin kaupassa ni hän joi sillä välin.Ei voi siis luottaa yhtään.

    Äidilläni on nyt 3ihanaa lasten lasta ja juominen jatkuu vain.saattaa haukkua minua lapsilleni eikä kunnioita minua yhtään.käymme mummia katsomassa mutta kun huomaan että alkaa päihtyyn ni lähdemme kotiin.

    Ihaillen katselen perheitä joissa isovanhemmat ovat osana lasten ja lasten lasten elämässä.isovanhemmat ovat lapsille elämän rikkaus ♡

  • 30 alkoholistien tytär sanoo:

    Itse en osaa edes kirjoittaa asiasta. Äitini , 4lapseni isoäiti joi itsensä hengiltä. Teki itsemurhaa minun lapsuudestani asti. Oli mielisairaaloissa, psykiatrisella suljetuilla, katkolla jne. Vanhimmalle lapsenlapselle, pojalleni nyt 15v tämä on jättänyt suuret haavat sydämeen. Mummo oli hänelle hyvin tärkeä ja yritti kovasti hänen ollessaan pieni, ei vain ollut tarpeeksi voimia raittiuteen. Muiden lapsieni syntyessä sairaus oli jo saanut niin pahan otteen äidistäni, Että samanlaista suhdetta ei heille syntynyt. Minut hän hylkäsi jo lapsena, milloin mihinkin. Baarit, juoppojen kodit, ulkomaille jne. Onneni oli mummoni, äitini äiti joka huolehti minusta ja äidistäni. Sukulaiseni vihasivat minua äitini vuoksi. Ja se minulle näytettiin selkeästi. Muistan, kun itkin aina salaa sohvalla öisin ja toivoin äitini tulevan. Itse en koske alkoholiin ollenkaan. En halua olla kuin äitini. (Isäni on myös alkoholisti eikä ole koskaan kuulunut elämääni)

  • Se Insinööri sanoo:

    Omassa lapsuudessani/nuoruudessani koetun erittäin pullontuoksuisen ajan myötä olen rajoittanut vanmpieni isovanhemmuuskokemusta erittäin paljon lasteni suuntaan. Jos max neljä kertaa vuodessa tapaavat lapseni, yleensä 1-2 krt. Vanhempani eivät ole ansainneet isovanhemmuuttaan eikä lasteni tarvitse nähdä sellaista elämäntapaa yhtään enempää kuin on välttämätöntä (eli ottaakseen opiksi miten ei ainakaan pidä hommia hoitaa)

    Onneksi lapsillani on rouvan vanhemmat isovanhempina, joiden olemassaolo lasten elämässä on niin merkittävää etteivät osaa edes kaivata ”toista mummua ja vaaria”. Vielä pari vuotta sitten tyttärelleni (silloin 8-v) oli suorastaan ihmeellistä että jollain oli ”enemmän” kuin yksi vaari ja yksi mummu.

  • Marjaleena sanoo:

    Meillä oli sama tilanne koko lasteni lapsuuden ajan; kun mentiin pohjoiseen mummolaan, molemmat isovanhemmat joivat itsensä sammuksiin, myös lapseni muistavat tämän vielä nykyäänkin. Nykyään ukki jo kuollut ja mummikin lähes raitistunut, mutta usein juo kun käydään. Minulla itselläni on kolme ihanaa lapsenlasta, pieniä vielä, ja olen päättänyt että meillä on mummola,johon voi aina tulla lasten kanssa. 🙂 ja tästä olen kiinni pitänyt, yksittäiset kerrat (esim. firman juhlien aikaan) kun juon, ilmoitan heille että olen menossa sellaiseen, joten eivät tule heti aamusta, eivätkä lapsenlapset ole koskaan nähneet minun juopottelevan. (juon nykyään noin kerran vuodessa ja silloinkaan en ”känniin asti”).

  • Surullinen II sanoo:

    Meidänkin lasten mummolla vvinilasi tiskipöydällä jopa arkipäivänä puolenpäivän aikaan. Kolme vuotta sitten isäni kuoli liiallisen alkoholinkäytön aiheuttamiin sairauksiin. Toinen mummo ja ukki asuvat reilun kahdensadan kilometrin päässä. Heitä näämme ehkä nelisen kertaa vuodessa. Eivät käy koskaan meillä kylässä että haluaisivat nähdä lapsenlapsiaan (heitä on neljä täällä ja neljä toisaalla toisten sisarusten lapsia). Tilannetta ei auta yhtään se että isäni kuoltua mummo meni pian yhteen miehen kanssa, joka on osoittautunut narsistiksi. Ehkäpä siksi sen viinilasinkin pitää olla siinä pöydällä koko ajan? No, minä olen tähän lohduttomaan tilanteeseeni sopeutunut (lastenhoitoapua ei saatavilla , tai tukea) jo vuosia sitten. Onneksi oma mummoni oli vielä elossa ensimmäisten lasten synnyttyä…ja hän jaksoi ja halusi auttaa minua sekä leikki aina lasteni kanssa.
    Mutta nyt olen kuullut jo kahdelta ystävältäni, joilla myös useampi lapsi, miten he joutuvat myös huolehtimaan alkoholisoituneiista vanhemmistaan…järjestelemään tuettua asumista, hakemaan sairaalasta, olemaan varppeillaan koko ajan että mistä ja missä kunnossa vanhempi löytyy, milloin poliisi soittaa…
    En voi kuin ihmetellä…meidän sukupolven elämän sanotaan olevan helppoa. Kattia kanssa! Tämän rinnalla jää lasten uhmaikien ja murrosikien oikkuilut niin pieneksi ongelmaksi, ymmärtää, etteivät ne ole edes ongelmia vaan elämää.
    En toivo tällaista enkä ystävieni kaltaista kohtaloa kenellekään toiselle. Koitetaan jaksaa ja hymyillään!

  • Alkoholistin lapsi sanoo:

    Tuttuja tarinoita. Itse alkoholistiäidin omaavana pystyn samaistumaan tilanteeseen.
    Meillä lapsena meidät otettiin äidiltä pois ( minut ja isoveljeni) , koska äitini joi isäpuoleni kanssa myös kausittaisesti. Aina kun tuli työkkärit, ne juotiin, jonka jälkeen kolme viikkoa kituuttettiin hernekeitolla ja vanhoilla leivillä.
    Teini-ikäisinä meidät otettiin pois ja laitettiin isän huostaan. Onneksi meillä oli toinen vanhempi, joka pystyi meidät huolehtimaan. Tosin teini-iän kynnyksellä minulle tämä kaikki oli liikaa. Kapinoin, kapinoin ja lopulta masennuin. Siitä viisitoista vuotta, jonka jälkeen elämä on palannut siihen pisteeseen, että uskallan luottaa ihmisiin, uskalla itse ottaa yhden lasillisen ja tiedän silti, että omat lapseni eivät saa samaa kohtaloa.
    Mummu menetti viinan takia työpaikkansa, isäpuoleni kuoli liiaallisen alkoholin käyttöön. Lapsenlapsia hän ei saa hoitoonsa, koska en luota.
    Kaikesta tästä huolimatta, hän on sitä mieltä, että minä tyttärenä olen se ajattelematon, itsekäs ihminen, joka ei anna lapsiaan hoitoon ihmiselle, kenelle viina menee kaiken ohi.

    Minä olen yhteydessä mummuun, lapsenlapset näkevät häntä, mutta paljon minulla on vielä töitä, että pystyn uskomaan siihen ettei vika ole minussa.

    Huono Äiti! Hyvin sanottu, Anna anteeksi.
    Sen kun oppisi 🙂

  • anceliq sanoo:

    Niin tuttua, oma äitini juo, on niin sanottu kausijuoppo. Ja erittäin aggressiivinen, eli haukkuu ja pahimmassa tapauksessa käy miesystävänsä tai ryyppykavereitten päälle. Muutaman kerran lapseni nähnyt ympärikännissä vahingossa kun tullut kaupungilla vastaan enkä ole huomannut ajoissa. Yleensä teen tarkastussoiton varmistaakseni missä kunnossa on. Omassa lapsuudessani tämä oli jo näin ja huolehdin veljestäni kun äiti katosi jopa viikoksi ryyppyreissuilleen. Pahinta oli väkivaltaiset miesystävät joita äiti haali meille joilta osansa sai myös minä puolustaessani. Harmi vain että lapseni kaipaa mummoa ja joudun välillä selittämään ihme tarinoita miksei voi mennä, yleisin on kiire ettei kerkeä käymään. Itselle nykyään olut maistuu esim saunan jälkeen yksi ja käyn viihteellä. Ennen en halunnut juoda koska pelkäsin alkoholisoituvani enkä todellakaan halua lapseni kokevan samaa. Siksi mieheni sai lähtöpassit koska ei osannut pistää korkkia kiinni yrityksistä huolimatta ja käyttäytyi väkivaltaisesti. Joskus kaipaisi niin mummolaa josta pyytää apua koska ei lapsen isältä voi pyytää ja hänen vanhemmistaan toinen kuollut ja toinen liian vanha. Haluan itse olla hyvä vanhempi ja juuri lämmitti sydäntä niin kun tyttö kirjottanu että oot paras äiti (olin jättänyt namirahaa yllätyksenä pöydälle 🙂 ) Ja enpä voisi olla ylpeempi lapsestani! Kaikkeni teen hänen eteensä!

  • Korkki kiinni sanoo:

    Jep. Tuttua kauraa. Meillä vaan lasten mummi on tuo alkoholisti – tilanne on pahentunut vuosi vuodelta teini-iästäni lähtien. Mummista tulee juopuneena (mihin ei paljoa vaadita, edelleenkään) täysin raivohullu, jolloin kirosanat ja solvaukset pahimmasta päästä lentelevät välittämättä siitä, onko lapsia paikalla vai ei. Viime kesänä sain kuulla mm. olevani verenimijä ja huora lasteni (7- ja 5-vuotiaat) läsnäollessa. Äitini on syvästi katkeroitunut, ja hänen olisi pitänyt hakeutua terapiaan vuosia ellei -kymmeniä sitten. Olen itse käynyt psykologin juttusilla tämän takia ja saanut siitä voimaa ja apua ja ymmärrystä siihen, että mummi ei tule muuttumaan – todennäköisesti tilanne vain pahenee. Isääni käy sääliksi, joka myös vanhenee, väsyy ja hidastuu ja jota sätitään esim. hänen huononevan näkökykynsä takia. Mummikaan ei saisi sydänvaivojensa takia juoda lainkaan alkoholia, mutta on dokannut itsensä keskussairaalaan monta kertaa. En tiedä, onko asiaan koskaan puututtu terveydenhuollon ammattilaisten taholta. Itse olen soittanut sairaalaan useita kertoja, selittänyt tilanteen ja pyytänyt puuttumaan asiaan hienotunteisesti mutta napakasti. Siitäkin sain vihat niskoilleni, olenhan besserwisser ja syyttelijä.

    Viimekesäinen show oli niin täydellinen rimanalitus, etten ole välittänyt enää pitää äitiini yhteyttä. En haluaisi riistää lapsilta mummia enkä puhu hänestä pahaa lapsilleni, mutta en halua häntä elämääni enää. En voi ymmärtää, miten omaa lastaan kohtaan voi olla niin ilkeä ja katkera. Ja viina on niin helvetin tärkeää, että kun kerran vuodessa menemme heidän luokseen vierailulle (mummi asuu kaukana – onneksi), ei edes sitä aikaa pystytä olemaan erossa kuningas alkoholista. Joskus olen niin vihainen, että toivon, että hän dokaisi itsensä hautaan mahdollisimman nopeasti. Onneksi olen pystynyt ajattelemaan asian niin, että hän on sairas, ja säälin häntä. Muttei hänen tarvitsisi myrkyttää muiden elämiä.

    • surullinen sanoo:

      Itku tuli kun luin kommenttinne. Tällä hetkellä äitini ja lasteni mummi sairaalassa,joi itsensä sinne. Tämä jo toinen kerta. Viinan mahti on aivan kauhea,kun alkoholistilla on jano,mikään ei auta. Luulin naiivisti että edellinen sairaalareissu olisi saanut järjen toimimaan äidin/mummin päässä,mutta viinanhimo vei taas tähän jamaan. Taustalla masennusta,katkeruutta ja ties mitä. On ikävä sitä äitiä/mummia,jonka näin kauan aikaa sitten. En enää tiedä,mitä ajatella-parempi etten ajattele. Äiti/mummi saa elää omaa elämäänsä ja jos ei hae apua sairauteensa,en voi häntä auttaa. Onneksi on vielä toinen mummu,jolta lapseni saavat hyvän isovanhemman mallin.

      • Huono Äiti sanoo:

        Ajattele niin, että hän on sairas. Ja anna anteeksi. Se on paras keino selviytyä. Tiedät, että et ole yksin, samanlaisessa tilanteessa on monia monia monia muita juuri tällä hetkellä. Oikein muuta et voi. Halaus!!

    • Äiti rakastaa... sanoo:

      Luojan kiitos mulla on kohtalotoveri. Kirjoituksesi oli kuin minun elämästäni. Aina pelko hanurissa milloin tulee soitto sairaalasta tai se juopunut soitto milloin mistäkin asiasta. Viimeksi olin saanut ”väärää tietoa” sairaudestaan, maksakirroosista. Sehän oli parantunut! (Äitini ilmeisesti on luonnonoikku, parantumatontauti sairaalan mukaan) Lopulta syy on minussa ja koko suvussa. Huolestuttavinta on ollut persoonanmuutos… olen lukenut alkoholidementiasta ja oireet kertovat karua totuutta. Et tiedäkään kuinka paljon itse sain helpotusta ja ymmärrystä etten olekaan huono tytär kirjoituksestasi.

      • Äiti kuitenkin sanoo:

        Niin tuttua. Aina vaan olettaa, että ei tällaista muilla ole. Mut on kovin yleistä. Meillä plussana, että pitäis kustantaa sitä ja tätä. Milloin autoa, lääkäriä, muuttoa, telkkaria yms… Sitten kun ei osteta ollaan ilkeitä Äh

      • Äiti kait sekin sanoo:

        Niin tuttua. Aina vaan olettaa, että ei tällaista muilla ole. Mut on kovin yleistä. Meillä plussana, että pitäis kustantaa sitä ja tätä. Milloin autoa, lääkäriä, muuttoa, telkkaria yms… Sitten kun ei osteta ollaan ilkeitä Äh