”Olen nyt muutaman yön valvonut. Multa kysyttiin, miksi en saa unta. Ai miksi? Koska että pientä ihmistä nyt sattuu vituttamaan.

Seuraava kysymys, mikä vituttaa? Ai että mikäkö? Se vituttaa, kun annat lapsesi eteen kaiken yksin, ostan yksin jokaisen vaatekappaleen, jokaisen lääkkeen, harrastusvälineet, keksit kaikkea kivaa tekemistä, uimista, luistelua, pulkkamäkeä. Hoidat yksin neuvolat, lääkärit, päivähoidot, kaiken. Yksin luot rajat ja säännöt että niistä pidetään kiinni. Teet ja maksat käytännössä kaiken yksin 365 päivänä vuodessa ilman mitään vapaita,ja sitten sieltä pimeästä kolosta kuuluu ääni ”Minulla on oikeuksia!!!!”

Kyllä, se on juurikin lapsen isän ääni. Juurikin sen isän ääni, joka on nätisti muutama vuosi aikasemmin saanut tapaamiskiellon sekoiltuaan päihteiden alaisena ja oltuaan aggressiivinen lapsen nähden. Ja hän tulee ilmoittamaan minulle, että minulla on oikeuksia.

Kysyn onko käynyt seuloissa ja hoitanut elatussopimuksen lastenvalvojan kanssa. ”En mä oo jaksanut, mutta minulla on oikeuksia olla pojan kanssa”. Herra Täydellisyys ei viitsi hoitaa velvollisuuksiaan, että saisi niitä oikeuksia. Sen sijaan hän päättää täysin rakentavasti tokaista ”ei susta oo äidiksi, aiheutat vain haittaa lapselle, et osaa hoitaa sitä, oot ihan paska äiti, et ole kykeneväinen hoitamaan lasta, minä olen parempi vanhempi”…

Siinä vaiheessa voi kuulla päässä sen tikityksen kun pommi on räjähtämäisillään. Muutenkin väsyneenä yksinhuoltaja-arjesta, se tikitys kuului varsinkin kovaa ja nopeasti.

Ai minä en ole kykeneväinen hoitamaan lasta? Minä olen yksin hoitanut lasta viisi vitun vuotta. Kun herra Täydellisyyttä ei ole huvittanut hoitaa velvollisuuksiaan. Ja sen lisäksi hän laukoo vielä lisää järkeviä ja rakentavia kommentteja ”sä pilaat lapsen elämän laittamalla rajoja, yhdenkään fiksun lapsen vanhempi ei ole laittanut rajoja”.

No sen mä huomasinkin, herra Täydellisyydellä ei ole ikinä ollut rajoja, eikä kantamut vastuuta ja noin fiksu siitäkin tullut. Niin kuin lapsi sanoo ”Isillä on tärkeä työ, isi pelaa sotapeliä pleikkarilla aamusta iltaan. Se on isin työ ja se on tärkeä työ.”


Kuva Gabriel Matula, ylin kuva Shutterstock.

Joten joo. Minua paskeempaakin paskempaa äitiä, yh-äitiä joka olen yksin lapsen kasvattanut, vituttaa. Enkä saa nukutuksi. Koska tämä perusarki on niin rankkaa, niin vaativaa, että pitää selviytyä aina seuraavaan päivään.

Olen yksinäinen, minun on niin vaikea tavata uusia ihmisiä kun olen aina lapsen kanssa. Minun on vaikea tavata mitään uutta miestä koska olen aina lapsen kanssa. Minä olen väsynyt tähän tilanteeseen ja minua vituttaa.

Minua vituttaa se, että kun minä olen antanut kaiken itsestäni lapsen vuoksi, jotta lapsella olis kaikki hyvin, kun sillä aikaa toinen on viis veisannut lapsesta vaan hurvitellut menemään. Minua vituttaa se, että kun minä olen luopunut omista oikeuksista omaan henkilökohtaiseen elämään ja parisuhteeseen ja olen luopunut vapaudesta, minulle tulee ihminen jolla on jo kaikkea tätä, sanomaan kuinka hänellä on oikeuksia, mutta velvollisuuden saan yksin kantaa.

Minua vituttaa se, että kun olen tehnyt kaiken lapsen eteen, niin ainut kiitos mitä toinen ihminen voi antaa on sanoa minulle ”sinä olet kelvoton äiti”. Minä kelvoton äiti, olen kasvattanut lapsen joka avaa vanhuksille ovia, tervehtii ihmisiä, toivottaa hyvää päivän jatkoa, kehuu jokaista naista kauniiksi, jaksaa istua paikoillaan joulukirkossa, kun muut riehuvat, joka osaa kiittää kaikesta, osaa pyytää anteeksi, osaa lohduttaa muita. Minä kelvoton natsi äiti en ole kykeneväinen äidiksi ja olen pilannut lapsen. Että tässäpä yhden paskan äidin avautuminen. 💪”

Nimim. Badass

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Hyvä Sä Peruuta vastaus

7 vastausta artikkeliin “P*ska äiti avautuu: ”Minulla on pelkkiä velvollisuuksia””

  • Leena sanoo:

    Hei, vietän itse samantyyppistä elämää ja minulla on paljon samoja tuntemuksia. Ainoa, mikä arjestani puuttuu, on tuo arvosteleva isä. Hän ymmärtää, mikä on äitiyteni ja hoitamani homman arvo. Hän ei ole täysin vastuuton vanhempi, mutta ei ole paljon sairautensa takia pystynyt hoitamaan isyyttään. Välillä vituttaa, kun ei ole omaa aikaa eikä miesystävää eikä aina ole muutakaan seuraa. Se yksinäisyys. Yritän ajatella arkeani niin, että nautin työstäni, lapsestani – arjestamme ja elämästämme. Elämä lapsen kanssa menee nopeasti eikä aikaakaan, kun hän ei enää äitiä kaipaa intensiivisesti ja lähtee elämään omaa elämäänsä… Lämpimiä ajatuksia ja hyvää jatkoa teille!

  • Nipsu sanoo:

    Liian tutun kuuloista. Ja sitä kritiikkiä tuli myös muilta kuin lapsen isältä. Isä ei ollut päihteissä, mutta työnarkomaani ja työn jälkeen tuli harrastukset. Lapset ei koskaan nyt eronkaan jälkeen ikävöi isäänsä, joka ei koskaan ollut läsnä. Eikä kuulemma ole vieläkään vaikka vaatii oikeuksia ja minä teen kaiken väärin. Yksin hoidin kaiken ja maksoin lasten jutut. Me elettiin kotona makaroonilla kun herra söi työpäivinä ravintolassa. Sairastuin itse masennukseen kun en vaan jaksanut pyörittää erityislapsi arkea yksin ja samalla odottaa, että toinen herää siihen että on perhe.

  • Eevie sanoo:

    Äitini oli yksinhuoltaja. Hän sinnitteli ja säästi. Valvoi ja venyi. Kuunteli haukut ja valitukset. Kun kasvoin huomasin kyllä kuka tuli vanhempainiltoihin, halasi kun oli ollut riitaa, soitti kun olin myöhässä ja huolehti.

    Kyllä lapsesi näkee ja tuntee vaivasi.

    Isä tuntee syyllisyyttä että hän ei ole siellä. Se mitä hän sanoo on tosiasiassa hänen oma huonoomatuntonsa joka puhuu. Jos sinäkin olet huonovanhempi ehkä on enemmän ok että hänkin on.

    Et ole mitenkään velvollinen kuuntelemaan moista. Blokkaa ihminen ja sano että tapaatte ja puhutte ainoastaan lapsenvalvojan ollessa läsnä. Tuohan on ihan henkistä väkivaltaa eikä sinun tarvitse altistaa itseäsi sille.

    Sinä tiedät millainen äiti olet, hän ei ole ollut siellä. Mitä hän voisi aiheesta edes sanoa.

    Kiusaaja kiusaa siksi että jokin hänessä itsessään saa aikaan tarpeen kiusata. Ja on aika selvää että hänellä on mistä valita.

    Kouluikäisenä lapsesi on jo paljon kavereiden kanssa ja vähemmän riippuvainen sinusta. Hän menee yökylään ystävilleen eikä nuku huonosti öitä joten jaksa vielä hetki. Puhelimessa on myös hienotoiminto. Punainen nappi, minimoi myös keskustelut isän kanssa. Kun hän tulee kysyt onko lapselle kaikki mukana ja jos puhe kääntyy muuhun suljet oven, lähdet tai äänität keskustelun ja kerrot äänittäväsi sen.
    Älä puhu siitä mitä sinä tai hän teette, se johtaa riitaan. Vältä kaikkea keskustelua ylipäätään…

    Hyvää jatkoa, toivotaan että se vielä siitä sutjaantuu..

  • Hyvä Sä sanoo:

    Toivottavasti kirjoituksesi on sarkasmia, etkä ole tosissasi.

    Ei kannata edes puhua lapsen isän kanssa. Hänellä ei ole tapaamisoikeutta, joten aiheesta ei tarvi keskustella.

    Vaihtaisitko osaa tämän herrasmiehen kanssa?

    Hae apua nukkumattomuuteen. Se muuttaa ihmistä.

    Kuulostaa siltä että olet onnistunut erittäin hyvin äitinä! Siitäkin huolimatta että lapsen isä on luuseri.

  • Tympiitynyt sanoo:

    Paskinta hommassa… mullakin lastenvalvoja sanoi, että kuusi vuotta sun tarvii vittuiluu kuunnella. Just, sehän auttaakin ku toinen vittuilee niin mä joudun vaan kuusi vuotta kuuntelee sitä…. hän ei joudu mihinkään vastuuseen. Nyt 1,5 v elareita hakeneena sain ne. Mutta en yhtään takautuvasti ja kaiken huippuna niistä menee noin puolet kahteen viikonloppuun. Isin luo matkat menee niistä. Missähän se kuuluisa lastenetu on? Kaikenkaikkiaan minusta tässä maassa lasten etu on vinksallaan.

    • Eläkkeellä sanoo:

      Jos tarkitit ettet saanut elatusavun ennakkoa takautuvasti ( asutko Oulusssa) niin tee valitus, katso netistä ne lakipykälät missa sanotaan kenelle ne ennakot kuuluu ja mistä syystä. Olen kirjoittanut yhdelle äidille valituksen samanlaisesta päätöksestä monta vuotta sitten ja sia oikesi, on laiton päätös.

  • Omansa jo kasvattanut sanoo:

    Hei Badass,

    et ole huono äiti. Olet hyvä äiti. Onnittele itseäsi, ja yritä olla välittämättä eksäsi puheista. Tiedän, että tuollaisen jälkeen se on vaikeata, mutta yritä. Lapsessasi näet työsi hedelmät, se tärkeintä.

    Yritä olla myäs hyvä itsellesi ja järjestää omaa aikaa. Lapsesi on 5-vuotias, pian hän menee esikouluun ja kouluun. Elämä muuttuu helpomnaksi.

    Paljon kaikkeahyvää sinulleja tsemppiä 😊!