”Olen kurkkuani myöten täynnä marttyyriäitien päivityksiä, joissa äidit valittavat joutuneensa uhrautumaan etäkoulun vuoksi ja ottamaan palkatonta vapaata. Hyvä, kun ehtivät kerran päivässä juoksulenkille. Isälle ei tietenkään voi lapsista huolehtimista ulkoistaa näinä aikoina, kun isät ovat ihan pihalla joka asiasta. Oma ysiluokkalaiseni sai puolestaan tänään nelosvaroituksen. Mielestäni ysiluokan kertaaminen ei olisi maailmanloppu. Lisähuomiona, että olemme lapsen isän kanssa kumpikin kokeneita opetusalan ammattilaisia. Useiden ystävieni mukaan olemme kuitenkin välinpitämättömiä vanhempia. Aivan kuin emme olisi yrittäneet apuamme tarjota koulun käyntiin jo yhdeksän vuoden ajan.

Jouduin itse joitain vuosia sitten tekemään karun päätöksen, että poissaoleva äitikin on parempi kuin itsemurhan tehnyt äiti. Minut on parisuhteessani vahvasti ulkoistettu lasteni kasvatuksesta. Kun yritin ongelmiin puuttua ja saada oman ääneni kuuluviin, minulle raivottiin. Sitten en vaan jaksanut ja muutin perheen luota pois.

Psykoottisen masennustilan vuoksi kävin pari vuotta psykoterapiassa. Terapeutti rohkaisi, että jopa minullakin on oikeus tunteisiin. Jopa onneen. Kun poika oli pienenä vakavasti sairas, en ajatellut hetkeäkään etteikö paikkani olisi poikani rinnalle. Sinne kosahti työura, kun jouduin vuosia viettämään lapseni kanssa sairaalaelämää. Nyt ajattelen, että en enää voi vaan uhrautua, kun poika on jo 15-vuotias.

Tosin eilen eräs ystävällinen uracoach neuvoi mua hyväksymään tosiasian, että olen liian vanha työelämään. Ja se on oma syyni, koska olen vain nukkunut koko 2000-luvun. Nyt sitten ikään kuin herään koomasta ja itken, kun en saa töitä.

Mutta summa summarum. Olen onnellinen pienistä asioista 1) Poika on elossa 2) itse olen elossa 3) jaksan vielä hymyillä. Tästä vaan leuka pystyyn ja ylpeänä kohti supermammojen seuraavia päivityksiä!”

Nimim. Huono Etäkouluäiti

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nojaa Peruuta vastaus

13 vastausta artikkeliin “Poissaoleva äiti on parempi kuin itsemurhan tehnyt äiti”

  • taas näitä vanhoja juttuja sanoo:

    Opetusalan ammattilainen saa aina sijaisuuksia. Kun hoidat hommasi hyvin, saat pidempiä pestejä.
    Psykoottinen masennus saattaa toki vaikeuttaa työnsaantia ja ennen kaikkea työssä pysymistä. Sairauksia ei tarvitse kertoa työnhaussa mutta jos CVssä on iso aukko, se herättää kysymyksiä.
    Sitä vaan mietin miksi sinut alun perin ulkoistettiin lapsesi ja perheen elämästä? Ja miksi suostuit siihen?

  • Irtisanottu sanoo:

    Jos ei muita töitä löydy, niin vinkkinä antaisin, että ainakin siivousalalta saa ihan ok palkkaista työtä, ilman koulutusta suhteellisen helposti. Muuhun en osaa ottaa kantaa, mutta töitä löytyy aina, eikä kenenkään coachin kannattaisi tuollaista sanoa kenellekkää, vaikka oman alan työura olisikin päättynyt. Mut irtisanottiin oman alan töistä, ja olin viikon työttömänä (oli jo kontakti valmiiksi esim. VMP yritykseen), kun sain jo työtarjouksen, eli kaksi viikkoa yhteensä jouduin olemaan kotona ennen kuin uudet työt alkoivat. Cv ja työhakemus kondikseen, eikä unohda uskoa itseensä, niin kaikki järjestyy kyllä, ainakin jos ei nirsoile työn valinnassa.

    • Nimetön sanoo:

      Hyvä irtisanottu! Hienoa että olet saanut töitä vaivattomasti. Todennäköisesti työskentelet yksityisellä puolella alalla, jossa on hyvä työllisyystilanne.

      Opetusalalla tilanne ei ole ollut vuosiin, tai oikeammin vuosikymmeniin, erityisemmin hyvä. Vanhoja virkoja jätetään täyttämättä ja lakkautetaan tai muutetaan tuntiopettajuudeksi, sillä Suomen kunnissa ollaan ikuisella säästökuurilla. Opettajatarve myös vähenee sitä mukaa, kun väestönrakenne muuttuu yhä iäkkäämmäksi. Ei vaan synny tarpeeksi lapsia, jotta opetusalla voisi työllistyä vaivattomasti.

      Nykyään myös siivousalalla vaaditaan alan ammattikoulutus. Toista oli ennen vanhaan vuosikymmeniä sitten, kun siivoamaan otettiin miltei kuka tahansa kadulta siivousfirmaan pistäytynyt, mm. opiskelijoita.

      En löytänyt uusia palkkatietoja, mutta koulun siivoojan palkka on ollut muutamia vuosia sitten n. 1 600 €. Yksityisissä siivousfirmoissa palkka saattaa olla hieman korkeampi, mutta työtahti on todella kova, oli ainakin silloin, kun itse n. 40 vuotta sitten hankin opintorahoja siivoamalla kesäisin ja arvelen, että työtahti on nykyään vielä kovempi. Käytännössä siivouskohteet on mitoitettu niin, että annettu tuntimäärä ei mitenkään riitä paikkojen siivoamiseen kunnolla. Tästä seuraa se, että siivoojat tekevät urakkatöitä tuntipalkalla. Yrityksilläkään ei enää nykyään ole omia siivoojia vaan siivouksen hoitavat siivousfirmat.

  • Maiksu sanoo:

    On vaikea ymmärtää kirjoittajaa, kun alku alkaa muiden haukkumisella. Kuin muilla ei olisi oikeus valittaa tilanteestaan. On vaikea tuntea sympatiaa juuri loukattuna.

    Korona ei ole kurjuuskilpailu, vaan jokaiselle meistä uutta ja vaatii sitä muutosta mikä ei ole helppoa.

  • Ura-äitee sanoo:

    Kasvatusalan ammattilainen, jonka ura on kosahtanut jo lähes 15-vuotta sitten lapsen sairauden takia?

  • Nojaa sanoo:

    Eli etäkouluäiti ei saa valittaa kun hänen elämänsä on hankaloitunut kun sinulla on ollut vaikeampaa? Samalla logiikalla sinulla ei ole oikeutta valittaa kun jossain on varmasti äiti joka on joutunut hautaamaan useamman nälkään kuolleen lapsensa ja nekin jotka nuorukaisiksi kasvavat viedään sotaan.
    Ehkä on terveempää sanoa et just nyt mulla on vaikeampaa kuin normaalisti kuin haudata se tunne sisäänsä koska aina on joku jolla on vaikeampaa.

  • Eenie sanoo:

    Mä jotenkin samaistun tähän. Kutsun meidän kaltaisia ihmisiä väliinputoajiksi: me ollaan niitä joilla on erityistarvelapset, meille sanotaan teini-iässä itsemurhasuunnitelmien keskelle psykiatrin viisaat sanat ”lopeta se itkeminen ja mene töihin” , me saadaan se tyhjä arpa toripelistä missä jokaisen arvan pitäisi mainoksen mukaan voittaa. Kukaan ei ole koskaan ottanut koppia, vaikka kuinka hakisi ja pyytäisi apua. Sossut on lomilla ja unohtaa palatessaan soittaa, paperinpala – missä sun numero on- häviää aina mystisesti muiden joukkoon, eikä kenestäkään koskaan mitään kuulu. Hyvä puoli tässä on se, että me opitaan itse ottamaan itsestämme se koppi. Pääasia on ymmärtää, että meillä vaan on järjettömän paska säkä.. Kaikessa! Sitä ei sitten enää jaksa stressata pienistä asioista, kuten siitä että uusiiko lapsi sen ysiluokan vai ei. Isossa kuvassa sillä ei ole mitään väliä. Kukaan ei ole koskaan kuollut tai hävinnyt elämässään tilaisuuksia luokan uusimisen takia. Pitää vaan sormia ristissä ja toivoo ettei lapsi ole perinyt niitä samoja ”säkäkortteja” kun itse on. Nauraa sisäisesti kun miettii kuinka pieniä nää kaikki asiat on ja kuinka helvetisti niitä voi yhdelle ihmiselle kasaantua. ”Ole itse aktiivinen ja soittele ympäriinsä” on typerin ohje mitä oon itse koskaan kuullut: eihän meille väliinputoajille koskaan niistä numeroista ees vastata. Suosittelen jatkamaan vaan leppoisaa olemista ja elämän pienistä asioista nauttimista. Meistä ei koskaan tule niitä superihmisiä, joilla on elämässään kaikki tarvittava ja vähän ylimääräistäkin. Joten vitut niistä, meidän väliinputoaja-kasti on ihan tarpeeksi fine 😅😍

  • Palsternakka sanoo:

    Mikä urakoutsi se tuommoisia laukoo? Se kaveri on ihan väärällä alalla! Aina on mahdollisuuksia päästä töihin. Aina. Sinä itse olet oman työnsaamisen este. Jos koulutus ei riitä pitkän tauon takia, käy virkisrämässä muistia.
    Opettajista on pula. Aloita sijaisuuksilla. Niitä riittää. Kun olet saanut kokemusta ja kontakteja kouluihin, voit saada myös pidempiä sijaisuuksia ja lopulta vakipaikan. Jos muu ei auta, muuta työn perässä. Iso lapsi matkustaa kyllä käymään.
    Tsemppiä. Kyllä sinulle vielä polku löytyy.

  • Omasta halusta syrjäytynyt sanoo:

    Upeaa, että olet tehnyt päätöksesi kuunnellen itseäsi. Meillä jokaisella on oikeus omannäköiseen elämään. Marisijat mariskoon kunhan tekevät sen keskenään ja antavat meidän muiden olla onnellisia juuri niistä pienistä asioista.

  • Niin miten se menikään? sanoo:

    Nyt löytyi varmaan vuoden uhriutuja, onnea!
    Sinulla ei ole ollut mitään osuutta eikä arpaa elämäsi käänteissä? Olet mennyt kuin lastu lainehilla, toisten määräillessä elämääsi?
    Opetusalan ammattilaisten lapsilla on usein rankempaa, koska odotukset kotoa ovat kovat. ”Kyllähän me ammattilaiset prepataan lapsemme priimukseksi” asenne on yleinen opettajilla. Seuraan tätä aitiopaikalta. Valitettavasti jotkut lapset kääntävät hyvää tarkoittavat odotukset kapinaksi. Mitä enemmän vanhemmat vaaativat, sitä ennenmmän lapsi laittaa lekkeriksi. Arvostan niitä kollegoja, jotka avoimesti myöntävät, että heidän lapsensa tarvitsee erityistä tukea.

    • Miten meni taas omasta mielestä sanoo:

      Luitko nyt ihan ajatuksen kanssa tekstiä? Ja jos luit, niin ymmärrätkö mikä on psykoottinen masennus? Jos et, niin parempi jättää vain kommentoimatta, vinkkinä sen verran että se ei ole uhriutumista. Eikä se todellakaan ole valittu reitti, kuten ei mikään mielensairastuminen.

      • Miten se menikään sanoo:

        Psykoottinen masennus on rankka juttu. Kyllä. Tekstistä ei ilmene, milloin se on ollut. Ilmeisesti kuitenkin elämässä on ollut haasteita ennen sitä. Jos äiti ulkoistetaan lasten kasvatuksesta ja hän sen sallii, on taustalla varmaan ollut muutakin. Lapsen vakava sairaus on ihan varmasti syönyt voimia. Silti pysyn kannassani tuon uhriutumisen suhteen. Ja siinä, että kirjottajasta saa kuvan, että hän on ajelehtinut tuulien mukana. Mutta on silti kärkäs arvostelemaan äitejä, jotka kokevat kotikoulun rankkana. Nämä äidit ehkä haluavat pysyä ohjaksissa.

        • Elämä on sanoo:

          Kirjoittaja ei ehkä ole osannut asettua toisen asemaan, etpä kyllä sinäkään. Vai että ajelehtinut tuulien mukana ja uhriutunut. Kaikki ei oo samassa veneessä eikä voi niitä tuulia valita, jotka venettä keikuttaa. Siinä ei ole kovin helppo valita, että koittaako jaksaa uppoavassa veneessä ennen kuin tuupataan yli laidan vai uskaltaako hypätä itse virran vietäväksi ja katsoa jaksaako rantaan ja kasata elämä palasista, joita enää on jäljellä. Vahvakin ihminen voi joutua alistetuksi läheisen ihmisen tai sen, jonka piti olla läheinen taholta ja siitä toipuminen vie kauan eikä vähiten siksi, että tärkeimmistä asioista, joiden eteen on kaikkensa tehnyt joutuukin osittain luopumaan (ja on joutunut jo aiemmin luopumaan), että elämä ylipäätään voi jatkua ja ettei kaikki kuitenkin ole mennyt kokonaan hukkaan. Vaikeita päätöksiä päätösten hetkellä, mutta pitää nähdä pitkälle tulevaisuuteen siltikin, vaikkei siitä tulevaisuudesta aina tiedä. Kirjoittajalta paistaa läpi pieni katkeruus omasta tilanteestaan mielestäni ymmärrettävästi ja lisäksi kateus supermammoja kohtaan, jotka omassa elämäntilanteessaan kokevat vastoinkäymisiä. Siltikin hän tiedostaa, että tilanne voisi olla huonompikin ja on luetellut ne tärkeimmät asiat, ne hyvät asiat, joiden vuoksi myös vaikeita päätöksiä on tehnyt. Kaikki muut asiat, jotka voisivat olla paremmin ja olisivat voineet olla paremmin ei ole niin tärkeitä loppujen lopuksi.