Kiukunpuuska avautuu:

”’Siedän niitä’. Vastaus, jota kukaan uusperheen ”bonusvanhempi” ei sano kenellekään muulle, kuin ehkä parhaalle ystävälleen jos kysytään, miten tulet toimeen kumppanisi lasten kanssa. Leijonauros tappaa aiemman hallitsijan pennut, kertoi Avara Luonto jo vuosia sitten. Parhaimmillaankin vain sietää nipin napin niiden olemassa olon.

Huoli pois, en ole bonuslapsiltani sentään henkeä riistämässä sillä minussa vaikuttaa sukupolvien opitut asiat ja käyttäytymissäännöt jo varsin vahvasti. Minä en ole maailmaa syleilevä tyyppi, joka toivottaa kaikki ihmiset avosylin tervetulleiksi elämäänsä pysyvästi. E-ei. Ihmiset ovat pääosin hyviä tyyppejä ja tykkään viettää niiden kanssa aikaa niin työssä, kuin vapaa-ajalla. Mutta olen jo sen ikäinen, että voin ja uskallan VALITA ne tyypit elämääni joiden kanssa haluan aikaani viettää.

Mutta meneppä ja perusta uusperhe. Ja Railin Vantaalta on turha tulla tähän huutelemaan, että ”turha nurista, tiesit kyllä mihin ryhdyit”. Newsflash Raili: en vittu tiennyt. Kuvitteleppa sinä ydinperheellinen / yksinasuva tilanne, että sun pitäis joka toisen viikon perjantai avata sun ovet rakkaimman ystäväs lapsille tietäen, et ne on siellä ihan koko viikonlopun joka toinen viikko tästä hamaan tulevaisuuteen. Vaikka sua vituttais, ois ollu paha päivä tai riita sun kultsin kans. Siitä huolimatta sä puret takahampaat yhteen ja avaat sen oven niille kullannupuille.

Kuva Andre Hunter.

Voithan sä lähtee meneenkin, vaikka jollekin toiselle kaverille, mut kyllä sitäkin alkaa vituttaa sut kahden viikon välein majoittaa sohvalleen viikonlopuiks. Puhumattakaan siitä, et susta olis kiva olla siellä kotona. Rauhassa . No mitä vittua, mikset sitte lähde meneen? Noku, sitku ja mutku astuvat tässä kohtaa kuvioihin: Noku mä rakastan sitä mun kultsia niin saatanasti ja luulen/toivon et se on mun elämässä vielä vanhanakin.

Sitku noi kullannuput tosta kasvaa, niin ne ei enää tuu joka toinen viikonloppu. Mutku mun pitäis vaan niellä oma kiukku ja hyväksyy ne kullannuput koska ne on sille toiselle, mun rakkaalle, tärkeitä. Mut antakaa mun vain ”sietää niitä”, ku en pysty tänään parempaan. Jonain päivinä mä siedän niitä melko helpostikin. Mut en tänään.”

Nimim. Kiukunpuuska.

Artikkelikuva Gdtography.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 46 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Lapset ensin Peruuta vastaus

46 vastausta artikkeliin “”Pitäis vaan niellä kiukku ja hyväksyy ne kullannuput””

  • "Paha" äitipuoli sanoo:

    Kammottavaa lukea näitä kommentteja ja haukkumista. Ihan kuin ei lapset olisi kykeneviä ilkeään ja huonoon käytökseen, saatikka olisi vastuussa käytöksestään. Lapsi on tietenkin lapsi ja ikätasoiset vaatimukset ovat tarpeen. Mutta ei sen bonusaikuisenkaan pitäisi joutua sietämään minkälaista käytöstä tahansa, etenkään kodissaan. Olkoonkin, että se on myös niiden lasten koti.
    Itse kohtaan jatkuvaa provosointia, huonoa käytöstä, suunsoittoa. Yhteistä lasta villitään tahallaan ja opetetaan huonot tavat. Ikäeroa on 9 vuotta. Pienemmällä ikäerolla ymmärtäisin, näin suurella en. Koiraani härnätään ja haukutetaan tahallaan. Ovesta sisään astuessa nuorempi bonuslapsi alkaa äänekkään ääntelyn saadakseen koiran haukkumaan ja muut perheenjäsenet ärsyyntymään koiraan. Omaa isäänsäkin puhuttelevat rumasti, huutavat ja kiukuttelevat hänellekin heti ensimmäisestä ystävällisestäkin kehotuksesta.
    Lapset kieltävät kaiken eivätkä ota mitään vastuuta tekemisistään. Esimerkkinä tavaroiden heittely/sisaruksen lyöminen/ruokapöydässä sikailu/kiroilu, joka tietenkin on kielletty. Sitä kun tapahtuu ja asiasta muistutetaan/huomautetaan, vastaus on ”mitä mä muka tein?”, vaikka teko olisi tehty kaikkien nähden. Tämäkin käytös alkaa jo siirtyä nuorimmaiselle, yhteiselle lapselle.
    Nuorinta on vaikea kasvattaa ja ohjata miellyttävään ja ystävälliseen käytökseen ja keskustelutapoihin, kun isommat jatkuvasti toimivat täysin päinvastoin. Huonon käytöksen huomiotta jättäminenkään ei toimi. On epäreilua puuttua sitten nuorimman käytökseen tämän matkiessa isompia, jos isompiakaan ei kielletä.
    Mielestäni olen ymmärtänyt lasten tilanteen jopa isäänsä paremmin. Ero on aina raskasta lapsille, joten tietty oireilu käytöksen muodossa on ymmärrettävää. Minäkin kuitenkin ansaitsen kunnioitusta ja huomaavaa käytöstä, koska osoitan sitä myös lapsille kaikkien niiden riitatilanteiden ulkopuolella ja niistä huolimatta.

    Ja ei, en tiennyt mihin ryhdyin. Tutustumisvaiheessa lapset olivat luonnollisen vieraskoreita. Todellinen käytös paljastui ajan myötä. Isänsä puheiden mukaan käytökseen ei suuresti vaikuttanut minun liittymiseni perheeseen.

  • Iskä sanoo:

    Niin, olemme kuitenkin aikuisia ja lapset eivät ole tätä kuviota rakentaneet vaan ovat siinä tahtomattaan. Ihan tekee pahaa lukea näitä viestejä, kasvakaa jumalauta tai lähtekää pois tilanteesta 🥳

  • Nimetön sanoo:

    Tämä on jo vanha kirjoitus, mutta silti pitää päästä kommentoimaan 😀 Onko teidän välttämätöntä asua yhdessä puolisosi kanssa? Itse olen ollut mieheni kanssa reilu 5 vuotta yhdessä, emmekä vieläkään asu yhdessä. Minulla on lapsi, hänellä ei ole. Sitten kun oma lapseni muuttaa omilleen, niin varmasti muutetaan yhteen. Mutta ennen sitä, miksi pitäisi asua yhdessä? Siis toki, joillain taloudellinen tilanne saattaa vaatia sitä. Onko sinulle siis taloudellisesti mahdotonta asua yksin? Silloin saisit puolisostasi ne parhaat puolet, mutta et joutuisi kestämään tämän lapsia 🙂

    Tykkään todella paljon omasta lapsestani. Olenhan kasvattanut hänet mini-mee:ksi, pienoismalliksi itsestäni. Olen kasvattanut hänestä herkän, maltillisen ja diplomaattisen nuoren naisen. Olen kasvattanut hänet ilman huutamista tai rangaistuksia. Hän siis kommunikoi kanssani kauniisti ja kivalla äänellä. Jos hän on erimieltä jostain, osaa hän tuoda asian esiin ilman riitaa. Ja sitten asiasta voidaan neuvotella. Hän on jo teini, ja kohta muuttamassa omilleen, mutta silti meillä ei ole koskaan ole ollut mitään sellaista, mitä voisi kutsua riidaksi. Minun on siis erittäin helppo samaistua siihen, että kaikki lapset eivät todellakaan käyttäydy niin, kun minä haluaisin. Kun lapsi oli pienempi, niin päädyin aina välillä ottamaan meille kylään naapurin tytön ja pojan. Tyttö oli ihana, mutta pojan kanssa jopa minulla meni hermot. Jatkuvasti. Laskin minuutteja, että hän lähtisi takaisin omaan kotiinsa. Jos minun pitäsisi sietää sellaista lasta omassa kodissani joka toinen viikonloppu, niin…. No, joko tulisi ruumiita, tai todennäköisemmin en suostuisi siihen. Mutta koska miestä ei voi kieltää tapaamasta omia lapsiaan, niin minun ratkaisu asiaan olisi ehdottomasti, että minulla olisi oma koti, jossa viettäisin aina nämä ajat. Jos se siis mitenkään on sinulle mahdollista, niin todellakin suosittelisin sinulle samaa.

  • mummuvaan sanoo:

    Näitä avautumisia lukiessa muotisana ”toksinen” kirkastuu. Lapselle on kauheaa joutua kohtaamaan säännöllisesti tuollainen toksinen raivotar. Hyvät isät, pelastakaa lapsenne poistamalla lähipiiristänne mokomat myrkynkeittäjät.

  • Tinuli sanoo:

    Elin tuota elämää 6 vuotta. 2 omaa lasta ja 3 bonuslasta. Huonostihan siinä kävi. Olisi pitänyt unohtaa omat lapset ja elää bonuslasten ehdoilla.

    Luin aikoinaan tutkimuksen jossa todettiin, että uusioperhe-elämä toimii parhaiten niin että molemmilla perheillä on oma koti.

    Lapset eivät liiku kodista toiseen, vaan aikuiset liikkuvat.

    Kannattaa harkita jos se on mitenkään mahdollista. 😉

  • Saako bonusäiti ärsyttää? sanoo:

    Ymmärrän kirjoittajan tunteita, mutta…. Minun bonus lapseni on 6 vuotta ja parisuhteemme yhteinen lapsi 8 kk. Joinain päiviä suorastaan kihisen inhosta bonuslasta kohtaan, toisina päivinä meille on todella mukavaa ja tubnen syvää sympattiaa ja hellyyttä hänyä kohtaan. Lapsen oma äiti on mielenterveys ongelmainen ja sen lisäksi omilla selkeiden hetkien valinnoillaan on aiheuuttanut lapselle kehityksen viivästystä sekä minusta ei hyväksyttävää käytöstä. Tässä en tarkoita esim. kyynerpäät pöydällä=huonot tyokatavat. Vaan ihan että lapsi kysyy miksi lapset eivät saa lyödä lapsia, mutta aikuinen saa lyödä toista aikuista. Yritän parhaani mukaan olla suosimatta omaa biologista lastani, sovitella samat säännöt molemmille lapsille, antaa aikaa ja huomiota molemmille. Koen todella huonoa omaa tuntoa sellaisina heykinä kun bonuksen käyttäytyminen ärsyttää. Pienen lapsen käytös ei ole lapsen oma vika tai valinta, huonoa vanhemmuutta sekä äidiltä, isältä ja loppujen lopuksi myös minulta. Toivon ettei lapsi huomaa ja koe että minä vain siedän häntä tai huomaa että rakastan synnyttämääni lasta enemmän. Mietin päivittäin saanko rakastaa bielogista lastani enemmän kuin meillä joko toinen vkl asuvaa toisen äidin lasta, saanko sanoa hänelle että pyytää äidiltään uusia kenkiä pienien tilalle, lämmintä talvitakkia tai ihan vaan uusia leluja. Kaikki lelut, vaatteet, urheiluvälineet joihin olen panostanut on viety äidin luokse, koska on siellä ajallisesti enemmän ja äiti sitten antaa ne pikkusisarelle tai myy kirrputorille. Ärsyttää, varsinkin nyt kun voisi itsekin säästää pyörät ja sukset yms meillä olevalle pikkusisarelle. Mitäs tästäkään lapselle kiukkuilemaan, mutta niin se vaan meinaa välillä käydä.

  • Hohhoijaa. sanoo:

    Ymmärrän. Helpompi olisi sietää, jos ne kullannuput olisivat edes kohtuullisesti kasvatettuja. Mutta kun ei. Se ei riitä, että joka toinen viikonloppu on vakaata elämää ja säännöt, kun loppuaika eletään pellossa.

    Siedän haisevia, huonosti käyttäytyviä kullannuppusia, mutta nimenomaan siedän, en enempää. Haluan heille tarjota mahdollisuuden olla isänsä kanssa yhteisessä kodissamme, ja hetken rauhallista, tasaista arkea jossa rajat ovat rakkautta. Osittain siksi että käy sääliksi millaisissa oloissa elävät muutoin. Osittain siksi, että asia on puolisolleni tärkeä. Mutta minun he eivät ole, sen huomaa jo siitä miten käyttäytyvät…

  • Ritu53 sanoo:

    Mulla oli valitettavasti juuri noin.. en vaan voimut sietää puolison lasta , se oli ihan erilainen kun omani( mukamas)
    Monesti keräsin lapset ja itteni ja menin vanhemmilleni viikonlopuksi kun puolison lapsi tuli meille.
    Nyt jälkeenpäin hävettää.. onneksi kaikki ollasn hengissä ja lapsetkin jo 30 v

  • Lapset ensin sanoo:

    No huh huh! Taas yksi hyvä syy lisää pysyä tässä suhteessa vaikka joskus erokin käynyt mielessä… Eipähän mun kullannuput joudu tyranni-bonusäitien pelinappuloiksi😡 Sietämätön ajatus. Ja näitä saa lukea joka viikko. Kuinka paha niillä lapsilla on olla. Lapset aistii kaiken😰 Surullista!

  • Huono Ihminen sanoo:

    Mieheni lapsista yksi on hirviö. Aikuinen, ainoa kotona asuvista lapsista. Epäkunnioittava ja hemmoteltu paskiainen. En tiedä siedänkö, ja siitä hyvästä tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Pitäisi olla aikuinen, järkevä, ymmärtävä jne. Ei riitä kapasiteetti sietämään moukkamaista käytöstä. Sori.

  • M sanoo:

    Rakastuneena saattaa olla vaikea nähdä nenäänsä pidemmälle ja se käy usein kalliiksi myös lapsille. Tässä lapset tulivat isälleen joka toinen viikonloppu, mutta tuliko kirjoittaja ajatelleeksi, että se on lasten toinen koti ja tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Jonain päivänä vanhemmat saattavat sopia, että he alkavat tulla isälleen vuoroviikoiksi tai jos äidille sattuu jotain, niin teille kokonaan. Nyt ei ole kysymys sinusta, vaan lasten oikeudesta molempiin vanhempiinsa, johon SINÄ tulet pakollisena kaupan päälle. Olet aikuinen, he lapsia.

    Toki väsyä voi ja saa, mutta melkoista rumbaa pyörittäneeni voin kyllä sanoa, että pääset joka 2. viikonoppu aika helpolla, varsinkin, kun voit keksiä ihan vapaasti jotain muuta omaa tekemistä.

    Itselläni on kokemusta aika lailla kaikista eri muodoista, olla exä, olla nyxä, olla bonusäiti ymymym. Ja sen kokemuksen kautta voin todellakin sanoa, että hyvin hitaasti etenen mihinkään uusperhekuvioihin. Asua voi myös erillaan ja antaa lasten kasvaa rauhassa.

  • Been there sanoo:

    Kokemusta on. Miehelläni on 3 lasta edellisestä elämästä (minulla 1). Miten se menikin: hänen esikoisensa kanssa olemme aina olleet hyvissä väleissä molemmin puolin, keskimmäinen alusta asti vihasi mua äitinsä vaikutuksella, ja nuorin oli aluksi kiva pikkulapsi, joka isänsä avulla tuli kauhuesi- ja sitten -teiniksi. Ja sen kanssa kehittyi molemminpuolinen hiljainen viha. Kävin terapiassakin sen takia. Nyt ne kaikki ovat jo aikuisia. Kahden isomman kanssa mulla on hyvä suhde (esim. toinen asui meillä avioeronsa aikana, toinen ottaa minut omien lasten varamummona), nuorinta suljin pois elämästäni. Hän on minun mieliterveyttä syönyt ja parisuhteeni vaikuttanut liian negatiivisesti. Eli aika korjaa – ei ole pakko ottaa kotiin täysikäistä enää. Mutta älä siedä sitä hiljaa. Jos jotain opin, niin että tämä tunne syö sinut, jos et kerro kenellekään. Puhu ainakin miehelle niin avoimesti kun voit, jotta hän ymmärtäisi nostaa sun taakkaa. Hän ei sitä näe.