Pitääkö raskaudesta ja keskenmenosta vaieta?

Kuinka moni tiesi raskaudestasi ennen kuin 12 viikkoa oli täynnä? Tuskin moni.

Me piilottelemme ja salailemme raskautta tekosyillä, vaatteilla ja skumppalaseilla, joista emme kuitenkaan juo. Raskautta ei saa paljastaa ennen kuin on ”selvillä vesillä”. Hyviä uutisia ei kerrota, jotta mahdollisia huonoja uutisia ei jouduttaisi kertomaan. Aikaista raskaudesta kertovaa saatetaan ihmetellä, ja onnittelujen sijaan hän voi kuulla tökeröitä ”sehän voi vielä mennä kesken” -kommentteja.

Psykologi Jessica Zuckerin mielestä se, että raskaudesta kerrotaan vasta riskialtteimman ajan ollessa takana, on huono käytäntö. Hänen mielestään raskaana olevia pitää tukea huolimatta siitä, mikä raskauden lopputulos on. Hän on lanseerannut häshtägin #IHadAMiscarriage lisätäkseen avointa keskustelua keskenmenoista.

Sillä keskenmenoista vaietaan. Niitä surraan yksin ja kaksin, usein ilman ystävien ja perheen tukea. Keskenmenoja hävetään, osittain siksi, että ne tuntuvat niin harvinaisilta. Keskenmenot ovat yleisiä, mutta niistä ei puhuta. Puhumattomuutta lisää juuri se, että alkuraskaudesta ei ole tapana kertoa kellekään.

Samanlainen vaikenemisen kulttuuri on lapsen yrittämisen ympärillä. Siitäkään ei oikein sovi puhua – jos lapsen saaminen ei onnistukaan. Mikä taas lisää sitä tunnetta, että ihan kaikki muut saavat lapsia tuosta vain.

Zuckerin mielestä huonoista uutisista pitäisi puhua avoimesti. Hän uskoo, että se olisi helpottavaa kaikille. Salailu ja surun kantaminen yksin on väsyttävää. Samoin kuin se, että tuntee olevansa ainoa tai yksi harvoista, jonka osaksi tämä suru sattuu.

Zucker toteaa myös, että jokainen nainen saa toki itse päättää milloin raskausuutisensa kertoo, mutta nyt meillä on sosiaalinen paine siihen, että iloisia uutisia ei saisi kertoa pian. Ja kuten todettu, se taas johtaa siihen, että ikävien uutisten sattuessa tilanteen todennäköisesti joutuu kohtaamaan yksin. Jos naiset kertoisivat raskaudestaan silloin kuin haluavat, ilman pelkoa siitä, että myöhemmin he saattavat joutua kertomaan myös keskenmenosta, voisi monen suru ja epäonnistumisen tunne lievittyä.

Mutta onko ystävistä ja sukulaisista ottamaan vastaan myös suru-uutisia? Monesti sureva ei jää yksin siksi, että kukaan ei tiedä, vaan myös siksi, että emme osaa kohdata surijaa. Ehkä sekin muuttuisi helpommaksi, jos puhuisimme avoimesti myös vastoinkäymisistä, kuten keskenmenoista.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.