Pitääkö mun vartioida ystäväni moraalia?
Suurimmaksi osaksi moraalikäsitteet nyky-yhteiskunnassa ovat selviä, ei saa esimerkiksi varastaa tai fyysisesti satuttaa toista, ja jos todistaa jonkun tekevän väärin, tulee asiaan myös puuttua. Toisaalta taas meitä opetetaan myös, että oman perheen likapyykki tulee pestä salassa, eikä toisten asioihin tule nenäänsä työntää.
Missä menee raja puuttumiseen? Kun kyseessä on aikuisen ihmisen oma valinta ja vapaa tahto, vaikka tuloksena voisikin olla tuskaa ja sydänsuruja, onko meillä oikeutta, tai velvollisuutta, puuttua tilanteeseen?
Nimimerkki Huolestunut lähetti keskustelunavauksen Avaudu tästä -lomakkeen kautta.
“Pitääkö puuttua? Tapasin ystävää pitkästä aikaa ja kuulumisia vaihtaessamme hän paljasti ihastuneensa toiseen mieheen. Ystäväni on naimisissa ja heillä on lapsia. Myös toisella miehellä on perhe. Hän puhuu ihastuksestaan hyvin estottomasti ja suunnittelee kuinka aikoo seuraavaksi edetä asiassa.
Yritin varovaisesti vihjailla, että ei ehkä kannata ja onkohan nyt järkevää, mutta en halunnut ryhtyä moraalinvartijaksi tai varsinaisesti neuvomaakaan aikuista naista. Hän vaikutti hyvin määrätietoiselta mutta hän myös täysin selkeästi on sulkenut mielestään sen, mitä siitä oikeasti voi seurata jos jotain tapahtuu.
Kuva Joao Tzanno.
Pitäisikö ystävän puuttua asiaan järeämmin, vai pitääkö ihmisten aina antaa oppia oman kantapään kautta. Tässä on kuitenkin kyseessä useamman ihmisen elämä. Tästä seuraa väistämättä surua ja satuttamista. Miksei voi sitten vain erota jos kerran ruoho aidan toisella puolella on vihreämpää?
Mitä sinä tekisit?”
Onko parempi vain katsoa hiljaa vierestä kun toinen mahdollisesti tuhoaa elämänsä? Vai tuleeko ottaa riski viestintuojana ammutuksi tulemisesta tai ystävyyden katkeamisesta, ja sanoa suoraan että hei, ajattelepa vielä pari kertaa mihin suuntaan olet nyt menossa? Kerro sinun mielipiteesi meille ja osallistu keskusteluun kommenteissa.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vastaus henkilölle Voihan sitä jutella Peruuta vastaus
17 vastausta artikkeliin “Pitääkö mun vartioida ystäväni moraalia?”
Uusimmat artikkelit
Vähän huono rinnastus tuo hiuksista pitäminen 😆 Joo jos ystävä on kännipäissään ajatutumassa hölmöilemään jotain, esim. hyppäämään vieraan miehen sänkyyn tai lähdössä uimaan joen yli, niin pitää yrittää jarrutella ja puhua järkeä tai johdatella huomio johonkin muuhun. Mutta jos ystävä on tietoisesti rakentamassa jotain pettämiskuviota pidemmällä ajalla, niin silloin voi toki keskustella ja kysellä miten ystävä asian moraalisen puolen näkee ja onko miettinyt loppuun asti. Jos ystävän tekemiset sotivat omia arvoja vastaan ja asia on jotenkin kynnyskysymys ystävyydelle, niin tämän voi kertoa ja ottaa etäisyyttä ystävään jos ei kestä tämän tekemisiä. Moralisointi on kuitenkin useimmiten aika turhaa, koska vaikka kuinka ajattelisit, että ”tuo on väärin ja minä en ikinä tekisi noin” niin elämä voi yllättää ja heittää sinutkin tilanteeseen jossa yllättäen voisit toimia juuri niin.
Miksi tuossa tilanteessa ei voisi sanoa suoraan, että mieti mitä teet? Ja mieti miltä tuntuisi jos puolisosi tekisi sinulle noin. Kyllä ystävän tulee uskaltaa sanoa asioita suoraan.
Eikö puolisot saa yleensä viimeisenä tietää jos on säpinää muualle? Reilua olisi tietenkin erota ensin, mutta aika monet pelaa varman päälle.
Itse olen lähes samassa tilanteessa, tosin salarakkaani on jo eronnut puolisostaan. Minä itse kitkuttelen liitossani kun en saa tehtyä päätöstä. Punnitsen tilannetta, mutta tottaki teidän että jompi kumpi miehistä tulee pettymään. Mutta kumpi?
Ahdistava tilanne, onneksi mulla on muutama hyvä ystävä, joille voin tästä kertoa, jotka eivät moralisoi. Heiltä olen saanut hyviä vinkkejä puoleen ja toiseen.
Itse kertoisin petetylle tai kohta petetylle kumppanille. Itse petettynä olisin arvostanut, jos olisi mulle sanottu. Lopulta olin ainoa joka ”ei tiennyt” asiasta, kunnes kunnolla kärähti. Muut vaan nauroivat seläntakana. Haistatin pitkät koko tuolle porukalle ja hankin uuden kaveripiirin ja miehenkin lopulta.
Olen ollut parisuhteessa ihastunut toiseen. Ystäväni tiesivät tämän. Kehottivat elämään elämäni kuten parhaaksi näen. Ja niin teinkin.
En puutu ystävieni elämään. Kerron kysyttäessä neuvoja, tuen ja kuuntelen jos joku menee pieleen. Sama toimii toisin päin.
En sano ystävilleni, mitä heidän pitäisi tehdä, mutta jutellessamme kyselen lisää ja ehkä siinä sitten herää kaverillakin jotain ajatuksia. Sinun tapauksessasi olisin kysynyt juurikin noista seurauksista, onko hän ajatellut erota, pelkääkö että jää kiinni jne. Jos kaverin vastaus on että on ajatellut seurauksia eikä välitä niin sitten annan olla. Ehkä maksimissaan sen verran voin sanoa, että ymmärrän, että tämä on hänelle tärkeää, mutta en voi olla säälimättä hänen puolisoaan. Omaa mielipidettä ei tarvitse minusta salata, mutta ei myöskään tunkea kaverin kurkusta alas. Varovaisesti pitää edetä tällaisessa keskustelussa, jos haluaa pitää puheyhteyden kaveriin auki.
En puuttuisi, jokainen kirjoittaa oman tarinan, ja jos puutut pidä huoli että olet itse täydellinen
No ei kyllä tarvitse olla täydellinen, jos neuvoo päivänselvissä asioissa perheellistä ihmistä! Itselleni vastaava teko olisi niin vastoin omia arvojani, että se ystävyys joka tapauksessa väkisinkin väljähtyisi, eli koittaisin olla järjen ääni (siis erotaan ennen kuin pannaan muita, jos näyttää olevan vääjäämätön tulos) sillä riskillä että ystävä suuttuisikin. En myöskään haluaisi olla se kainalokeppi siinä vaiheessa kun olemassaoleva perhe hajoaa, tai ero mahdollisesti kaduttaa tai uusi suhde kariutuu tai elatus-/huoltajuusasiat menee oikeuteen, tai ex löytää äitipuolen lapsille yms mitä vatvotaan sitten vuosia eteenpäin ja tuskin otetaan mitään vastuuta omasta käytöksestään.
Minä menetin ystävän, kun kerroin asioiden menevän väärille raiteille. Olen ns. Suorapuheinen autistisia piirteitä omaava. Olin surullinen asiasta, enkä yhäkään ole saanut ystävää takaisin, vaikka nyt 20 vuoden kuluttua on selvinnyt, että asia meni juuri kuin “ennustin“. Kai tämä kasvatti meitä molempia. Nyt hän on kuitenkin hyväksynyt minut takaisin ystäväpiiriinsä.
Näissä käy usein niin että nainen hullaantuu ja eroaa kuvitellen että tämä uusi suhde ratkaisee oman pään sisällä olevat ongelmat.
Ja sitten kun käykin niin että mies eroakaan niin omaa miestään pettänyt nainen romahtaa henkisesti kun tajuaa mitä teki.
Pitkällä tähtäyksellä rehellisyys kannattaa.
No on tyhmä ihminen, jos ei itse tajua suhteen riskejä. Ei sitä tarvitse toisen kertoa.
Miksi aikuista ihmistä pitäisi holhota? Itselläni ei ole koskaan ollut avioliiton ulkopuolista suhdetta ja se riittää minulle. Muut huolehtikoon omista tonteistaan. Eikä sanominen edes mitään auttaisi. Jos joku haluaa pettää, hän pettää.
Tällaiset asiat paljastuvat ennemmin tai myöhemmin. Ja aiheuttavat tuhoa ja pahoja vaikutuksia monien elämään. Tätä kannattaa kysyä tuolta kirjoittajan ystävältä että onko hän ajatellut ollenkaan mitä on tekemässä.
Ite puuttuisin ja käskisin miettimään nyt useamman kerran mitä kannattaa tehdä. Miettimään mitä kiinni jäädessä tuli tapahtumaan. Kun olisin asiasta ilmaissut oman mielipiteeni, ilmoittaisin etten halua kuulla koko jutusta enää, en haluaisi ”kanssarikolliseksi”
Pitää puuttua.
Olet ystävä, kun puutut typeryyteen. Tää maailma on sekaisin, kun mihinkään ei sitouduta, ei välitetä kuin itsestä. Tai alapäästään. Kyllä ne naisenkin aivot ovat nykyisin jalkovälissä. Valitettavasti. Kannattaa muistuttaa, et laskee ne ihmiset, keihin tuo juttu vaikuttaa ja kysyy, ovatko he kaikki kypsiä muutokseen?
Ja oikeesti kysy, ”mitä vittua sä meinaat? Koska susta on tullu noin tyhmä?” ja painota, et sä ystävänä arvostat hyvin vähän, jos ollenkaan tuollaista ihmistä. Se pysäyttää ja pistää miettimään. Tai ainakin istuttaa siemenen.
Ei välttämättä seuraa surua ja murhetta.
Minulla oli 2 vuoden suhde avioliittoni aikana naimisissa olevaan mieheen. Se ei koskaan paljastunut. Loppui kun miehen vaimo tuli taas raskaaksi. Totesin että rajani minullakin on.
Tästä on jo vuosia.
Ainakin ystävälle voi muistuttaa, että kiinni jäämisen riski on olemassa, ja pyytää spekuloimaan sen seurauksia. Olisiko edessä avioero ja ehkä lasten menettäminen osittain tai kokonaan? Miten asia selitettäisiin lapsille, kun puolisoa ei myöskään voisi estää kertomasta eron syytä heille (ja koko maailmalle)? Miten omaisuus jaettaisiin, miten tulisi toimeen ilman aviomiestä taloudellisesti jne. Spekulointi ei ole sama kuin moralisointi. Kun navan alapuolella on kaiherrusta niin pääkoppa jää helposti junasta, silloin tarvitaan joskus kaverin apua.