Pieni muistutus: Onni on tässä ja nyt!
Elämässä on vaikeita ja raskaita aikoja, ja sitten on sitä tavallista arkea. Useimmiten juuri siinä arjessa ovat myös ne onnenhetket ja hyvät ajat. Yhdessäolo, luonnosta nauttiminen, hyvä ruoka, elämykset, rakkaus ja ystävyys. Mutta osaammeko me huomata ne ja arvostaa niitä?
Vai onko elämämme pelkkää valitusta kiireestä, töistä ja pienistä vastoinkäymisistä? Huomaammeko kaiken arvon vasta sitten jos kohtaamme menetyksiä, miettii tämä kirjoittaja:
”Tiedätkö sen tunteen kun ihmiset ympärillä valittavat pienistä asioista. Asioista joilla ei loppupeleissä ole juurikaan merkitystä. Koira teki sohvaan reiän, taas sataa, töissä on raskasta, listaa voisi jatkaa ihan loputtomiin. Tuollaisia elämän perusjuttuja, jotka on ohi meneviä harmistuksen aiheita, sellaisia joiden yli on helppo päästä, mutta silti niistä pitää vähän kitistä.
Kun itseä kohtaa tarpeeksi suuret asiat ei valittamiselle jää enää aihetta, ei ole aikaa murehtia reikää sohvassa tai alkavaa sadetta. Kun suuret asiat ovat yllättäneet, olet vain kiitollinen että saat olla tässä ja nyt, kuunnella sadetta, rakkaimmat ihmiset ympärillä.
Se hetki kun menetät läheisen ihmisen ja hetki tämän jälkeen kotisi tulipalossa, et pysty kuunnella ihmisten valitusta väsymyksestä tai lähestyvästä sateesta. Se saa pintaan jopa vihan tunteita, kuinka kiittämättömiä ihmiset ovat. Eivätkö he pysty olemaan kiitollisia kodistaan, perheestään, terveydestä tai vaikka siitä koirasta joka teki sohvaan reiän? Osataanko asioista olla kiitollisia vasta kun ne menetetään? Ymmärtääkö sitä sitten olla kiitollinen elämästä kun huomaat ettet omista edes yksiä kenkiä?
Itse menen päivä kerrallaan eteenpäin kiitollisena. Pienen lapsen univelkaisena äitinä ja yrittäjä miehen avovaimona olen joka päivä kiitollinen heistä ja heidän rakkaudestaan, uudesta kodista ja terveydestä. Harvoin mieleen hiipii valitettavaa, kun minulla on kaikkein tärkeimmät asiat elämässä kunnossa ja olen niistä kiitollinen.
Onneksi olen oppinut sulkemaan korvani ja hymyilemään. ”Töissä on tosi raskasta, väsyttää ihan sikana…” Just, parempi hymyillä ja jättää sanomatta, ”No shit Sherlock, itsehän olen valvonut viimeiset 2 kuukautta hampaita tekevän taaperon kanssa, luulen että mun silmäpussit tarvisi omat rintsikat”.
Hymyilen ja mietin kuinka kiitollinen olen lapseni hymystä, siitä, jossa suussa pilkottaa 4 pientä hammasta.”
Nimim. Kiitollinen
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus alla olevan lomakkeen kautta. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lisää sinua kiinnostavaa luettavaa:
Vastaus henkilölle Älä tuomitse Peruuta vastaus
4 vastausta artikkeliin “Pieni muistutus: Onni on tässä ja nyt!”
Uusimmat artikkelit
Minä suurperheen äitinä ja monen lapsen mummuna olen äärettömän kiitollinen että herään aamulla ja saan juoda aamukahvini yksin ja hiljaisuudessa.Kuten tänä aamunakin linnut laulaa ja aurinko paaistaa.Olen kymmenien vuosien vuorotyöstä saanut jo jäädä työelämän kiireistä pois eikä ole kiire mihinkään.Olen kiitollinen kiireettömistä aamuista.Surua on ollut kun vuosi sitten menetimme esikoisemme ja olen saanut rauhassa surra äitinä.Koskaan en ole sietänyt turhaa nillitystä turhista asioista esim.muutamasta astiasta tiskipöydällä tai kenkäläjästä eteisen lattialla.Stressiä vaan aiheuttaa jos näkee kokoajan ympärillään toisten tekemättä jättämisiä tai tekemisiä jotka on omasta mielestä väärin tehtyjä.Ollaan kiitollisia siitä mitä meillä on eikä mietitä koko aikaa sitä mikä meiltä puuttuu,tarkoitan materiaa.Minä ajattelen aina aamulla että tästä tulee hyvä päivä.
Tunnen harmitusta ja huonoa omatuntoa siitä, että en osaa nauttia hetkestä, siitä, että kaikki on hyvin. En halua oppia arvostamaan arkea sillä tavalla, että ensin menettäisin jotain tärkeää. Vai tiedostamattakohan murehdin asioita, joita ei ole tapahtunut. Niin tai näin, haluaisin elää hetkessä.
Totta!
Osasitko sinä olla kiitollinen ennen menetyksiä? Valititko sateesta tai kurjasta työpäivästä?
Ole armollinen valittajille. Et tiedä kaikkea heidän elämästään.
Aamen.
Ja kokemuksesta voin sanoa, että se iso menetys aiheuttaa juuri noita tunteita, mutta kun aikaa kuluu, niin huomaa valittavana taas säästä ja voi olla tyytyväinen siihen, että se on elämä kamalin asia sillä hetkellä.
Elämä tarvii ylä-ja alamäkiä jotta osaa arvostaa molempia. Se kiitollisuus muuttuu itsestäänselvyys ensi kunnes jokin asia taas muistuttaa siitä, ettei se ole itsestäänselvää.