Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Aiemmin julkaistu nimimerkin Onnettomaksi ”petetty” kertomus herätti omatkin muistot, joten kerronpa ne teille.

Mies käyttäytyi suhteen alussa saman kaltaisesti, vaikka ei muille naisille julkisesti suoria ehdotuksia laittanutkaan somessa. Hän tykkäili paljon myös muiden naisten kuvista ja oli mm. piilottanut kaverilistat facebookissa, mutta huomasin hänen julkaisuihin tulevan aina kymmeniltä eri naisilta reaktioita, josta pystyin päätellä jo jotain. Kaikki oli kuulemma vain ”entisiä työkavereita tai puolituttuja”.

Hän ei koskaan halunnut, että merkitsen häntä yhteisiin lomakuviin tai mihinkään, puhumattakaan ”parisuhdestatuksista”. Ei tietysti myös koskaan laittanut meistä yhteisiä kuvia omille kanavilleen. Kahden vuoden seurustelun jälkeen edes kaikki ystävät ei tienneet minusta. Perusteli asiaa sillä, ettei halunnut tämmöisten asioiden olevan ”julkista”.

Tätä jatkui lähes viisi vuotta. Ajattelin naivisti, että ehkä sitten näin on. Meitä on erilaisia ihmisiä ja kunnioitan hänen yksityisyyttään. Itse olisin halunnut jakaa yhteisiä kuvia omille ystäville (ei julkisella tilillä) mutta sekin aiheutti aina riitaa, joten en enää edes ajatellut sitä vaihtoehtoa. Kuvasin vain itseäni reissussa ja moni puolituttu ei edes tiennyt että olen suhteessa ja asunkin tämän miehen kanssa, koska hänestä ei saanut koskaan mainita missään mitään.

Mutta lopultahan se syykin kaikelle salamyhkäisyydelle ja piilottelulle selvisi. Yllättäen hän oli pettänyt minua kaiken ”virtuaalipettämisen” lisäksi ihan fyysisestikin vuosia. Koko suhteemme ajan. Kymmenien eri naisten kanssa seksisuhteita ja sen ohessa viestittelemällä ja lähettelemällä erilaisia kuvia satojen naisten kanssa.

Somekanavat hänellä oli sitä varten että niihin kerättiin kaverilistalle näitä naisia talteen. Eihän siellä tietenkään olisi voinut näkyä tyttöystävästä kuvia tai muitakaan jälkiä josta joku olisi päässyt ottamaan minuun yhteyttä.

Lopulta kyllä itse otin yhteyttä kymmeniin naisiin (kun noille kaverilistoille viimein pääsin käsiksi), joiden kanssa oli pettänyt ja kerroin että hän oli kokoajan ollut suhteessa kanssani. Aika monta järkyttynyttä naista tuli eteen. Kerroin myös miehelle, että olen yhteydessä kaikkiin joihin haluan ja hän ei voi estää. Ei yrittänytkään.

Tänä päivänä punaiset liput heiluttaisi vimmatusti, jos törmäisin mieheen joka yhtään tämän kaltaisesti toimisi ja alkaisi salaamaan suhdettamme. Ei ole puhtaat jauhot pussissa, jos pitää peitellä ja salailla. Enkä todella tarkoita että jos muutaman viikon tai kuukaudenkaan tuntemisen jälkeen pitäisi jakaa yhteisiä kuvia, mutta jos se aiheuttaa toisessa erikoisia reaktioita niin kannattaa kyllä pysähtyä miettimään tilannetta.

Nimimerkki Onnettomaksi ”petetty”, sinulle haluaisin vielä sanoa, että et ole hullu, et turhasta mustasukkainen etkä mitään muutakaan mitä miehesi väittää. Niin mullekkin väitettiin vuosia, ja se mistä edes osasin häntä epäillä, oli vain pieni murunen kokonaisuudesta joka lopulta selvisi. Seksiriippuvuus (ts. Pakonomainen seksikäyttäytyminen) oli hänen diagnoosinsa, joka ajoi tähän käytökseen. Todennäköisesti sun intuitio on aivan oikeassa, mitä se ikinä sanookin. Luota siihen.”

Nimim. Amelie

Artikkelikuva Alex Jones.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Annie Peruuta vastaus

6 vastausta artikkeliin “Petetty kertoo: luota intuitioosi”

  • Annie sanoo:

    Toi on ihan totta, että intuitioon täytyy luottaa. Se on epämääräinen hämmennys, että homma haiskahtaa. Ja kysyttäessä, vastaukset hämmentää vielä lisää… Kerran mun ex (sarjapettäjä) suuttuessaan sanoi, että kaikki hänen entiset naissuhteet on kaatuneet naisten mustasukkaisuuteen ja että mä oon näköjään samaa sarjaa. Mä tyynesti kysyin, että eikö kukaan muukaan nainen ole koskaan luottanut häneen. Ei vastannut, eikä kyllä enää ikinä sanonut mua mustasukkaiseksi.

  • Körsbär sanoo:

    Ei aina, mutta useasti salailu on merkki pettämisestä tai sitten voi olla myös kolmas vaihtoehto, eli mies pitää sinua siinä kun ei muutakaan saa, mutta vaihtaa sitten parempaan kun sinusta löytyy jotain vikaa. Kätevää vaihtaa kun kukaan ei sinusta tiedä mitään!

  • Yksityisyyteni on minun sanoo:

    Olin 17 vuotta parisuhteessa enkä koskaan päivittänyt parisuhdestatusta mihinkään muualle kuin maistraattiin. Yhteisiä kuvia kummankaan someissa ehkä kourallinen. Ei tiedä puolitutut että olin varattu eikä sitä että olen eronnut. Eikä niille kuulu muutkaan asiani. Olen varmaan red flag jollekin miehelle mutta sittenpä olen

    • mummuvaan sanoo:

      Onkin erikoista, jos joku toitottaa yksityisasioitaan kaiken kansan töllisteltäviksi. Mitä siitä hyötyy?

  • Nipsu sanoo:

    Olen ollut parisuhteessa reilun vuoden miehen kanssa, joka ei myöskään halua minun julkaisevan meistä mitään eikä hän julkaise. Parisuhdestatustakaan ei halua laittaa. Selitys, että exä laitto aina heistä kuvia. Facen kaverilistalla 1500 kaveria, joista suuri joukko naisia, ex deittejä. Kavereilleen kyllä on esitellyt minut. Mutta ihmetyttää tuo some käyttäytyminen…

    • mummuvaan sanoo:

      Kummallista. Miksi 1 500 vieraan ihmisen pitäisi tietää miehesi tai sinun yksityiselämästä ja vielä kuvien kanssa?