Yksi yleisimmistä aiheista joista aikuiset, varsinkin naiset, tuntevat syyllisyyttä on lapsuudenperheen ja sukulaisten kanssa vietetty aika.

Välit lapsuudenperheeseen ja omaan sekä puolison sukuun eivät monesti ole ne parhaat mahdolliset. Syitä voi olla monia. Aina kemiat eivät kohtaa, siitä huolimatta että ollaan perheenjäseniä tai läheistä sukua. Joskus vika on yhden tai useamman osapuolen käytöksessä. Perheen dynamiikkaa ja kommunikaatiotapoja ei tuosta vain muuteta. Päihdeongelmat ja mielenterveyden ongelmat aiheuttavat nekin kitkaa. Fyysisetkin sairaudet vaikuttavat käytökseen ja siihen, kuinka sairastava kohdataan ja kuinka hän kohtaa muut.

Useimmiten naiset tuntevat, että perhettä ja sukua on silti pakko jaksaa.

Eikä vain jaksaa. Vaan myös majoittaa, passata, kokata, siivota ja auttaa monin tavoin. Missään näistä ei tietenkään ole mitään vikaa. Sukulaisiaan saa auttaa ja sen saa kokea velvollisuudekseen. Mutta onko järkevää kärsiä asiasta vuosiakausia ja silti jatkaa?

Ei ole. Perheelle ja suvulle saa asettaa rajat. Omaa jaksamistaan tulee vaalia, eikä auttamisesta tai yhdessäolosta kieltäytyminen välttämättä ole laisinkaan itsekästä, päinvastoin.

Yhdessäolo voi nostaa pintaan monenlaisia syyllisyyden, häpeän tai vihan tunteita. Vanhemmat voivat toistaa lapsuudesta tuttuja haitallisia käytösmalleja ja loukata syvästi – vaikka kuinka olisivat rakastavia vanhempia. Aikuisella lapsella on sekä mahdollisuus että oikeus suojella itseään asioilta, jotka tuntuvat vahingollisilta tai liian kuormittavilta.

Aikuismainen ratkaisu tietenkin on keskustella asiasta vanhempien ja sukulaisten kanssa, mutta monesti se ei ole vaihtoehto. Esimerkiksi alkoholistiperheen aikuinen lapsi on todennäköisesti yrittänyt kaikkensa, eikä sillä ole merkitystä että hän kertoo tunteistaan ja toiveistaan.

Jos tuntuu siltä, että keskustelu ei auta, eikä oman käytöksen aktiiviseen arviointiin ja muuttamiseen ole voimavaroja, yhteydenpidon voi lopettaa. Sukulaisuussuhteiden takia ei ole mitään velvollisuutta kärsiä kohtuuttomasti.


Ylin kuva Fancycrave.

Monet kuitenkin haluaisivat pitää suvun ja perheen lähellä siitä huolimatta, että välit ovat haastavat. Siinä tapauksessa toimi näin:

– Mieti, miksi haluat säilyttää välit? Koska niin kuuluu tehdä? Koska haluat pitää nämä ihmiset omassa tai lapsesi elämässä? Siksi, että kaipaat jotain hyvitystä? Siksi että sukulaiset eivät elä ikuisesti?

– Mieti onko tämä ajatuksesi mahdollinen? Voiko esimerkiksi äitisi ”hyvittää” sinulle käytöstään? Voiko kukaan tulla appiukkosi kanssa toimeen vaikka mille mutkalle vääntyisi? Onko sinulla voimia jaksaa auttaa sukulaistasi tämän loppuelämän ajan? Voit kysyä mielipidettä muilta, jotka tuntevat tilanteen.

– Jos tulet siihen tulokseen, että välit eivät voi olla sellaiset kuin toivoisit, mieti haluatko jatkaa yhteydenpitoa vai et. Voit tehdä vaikka plus- ja miinuslistan.

– Jos haluat pysyä väleissä, mieti itsellesi tavoitteita. Esimerkiksi ”Tavoitteeni on selvitä vierailusta äidin luona ilman, että alan riidellä.” tai ”Tavoitteeni on pitää asiallisesti puoleni kun olemme tekemisissä appivanhempieni kanssa.”

– Aseta rajat. Kerro, mitä käytöstä hyväksyt ja mitä et, ja pidä rajoista kiinni. Rajoja voivat olla esimerkiksi puhelujen rajoittaminen kertaan viikossa, yhteydenpidon rajoittaminen pelkkiin viesteihin tai sopimukset siitä, kuinka usein teillä voi kyläillä ja kuinka kauan. Myös tunneasioihin on hyvä asettaa rajat, esimerkiksi: ”Älä vertaa minua siskooni.”, ”Älä puhu painostani.” tai ”En hyväksy vanhemmuuteni arvostelua.”

– Toimi itse aktiivisesti tavoitteittesi mukaan. Älä odota, että sukulainen tai perheenjäsen muuttaa käytöstään yhtäkkiä ja kaikki muuttuu hyväksi.

– Sure menetystäsi. Jos päätit katkaista välit, sure vanhemman tai sukulaisen menetystä. Jos päätit jatkaa, joudut silti käsittelemään niitä tunteita, jotka nousevat siitä, että suhteenne ei ollut sellainen kuin toivoit.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Surullinen Niini Peruuta vastaus

Yksi vastaus artikkeliin “Perhettä ei ole mikään pakko jaksaa”