”Kyllä se on kuulkaa niin, että kitinän määrä on vakio. Olen huomannut sen nyt pienellä aikaa ja huomion olen tehnyt omasta, rakkaasta perheestäni. Meillä on asiat hyvin, siis tosi hyvin! Meillä on koti, autot ja terveet lapset, hyvä avioliitto ja sitä seksiä ja harrastuksia ja vene ja pelit ja vehkeet. Ollaan itse terveitä ja kaikki on oikein mukavaa.

Mutta sitten.. Ollaan järjestetty lapsille harrastuksia, rummut, kitara, tietokoneet, hyvää ruokaa, herkkuja, ohjelmaa ja retkiä.. Vesisotaa, jäätelöä, tramppa ja eläimiä. Kaikki löytyy! Meillä äiti passaa vaatteet, autetaan läksyissä, harrastetaan yhdessä, laitetaan aterioita ja syödään ja aikaa löytyy! Olen aina hoitanut perheen vauvat, terveet, helpot vauvat, ja mies ja perheen isä on saanut kuoria kermat päältä ja viettää aikaa vauvojen ja lasten kanssa, päässyt valmiiseen pöytään, juonut kahvit ja mennyt päiväunille, saanut nukkua aamulla pitkään, saanut tehdä remonttia, saanut hänkin kaikki, mitä on ikinä halunnut. Ja juu, olen passannut, ajatellut jaksamista ja seksiä on ollut aina. En ole nalkuttanut, en vaatinut, en pyytänyt oikeastaan mitään, en shoppaillut, en tuhlannut, en komennellut, en vaatinut..

graffiti jossa suu kädessä

Kuva Heather M. Edwards.

Noh.. Lapset kitisee, vaatii, ulisee, tappelee, ikinä eivät ole mitään saaneet, ikinä ei missään käydä, kaikki on tyhmää ja kaikki on ihan kakkaa. Miehellä, perheen isällä ei ole ikinä mikään hyvin.. Lapset on ärsyttäviä, hermoa kiristää, väsyttää, kaikilla muilla on enemmän, on rahaa, aikaa, autot ja pelit ja vehkeet. Talo on huono, vaimo penseä, seksiä milloin liikaa, milloin liian vähän, milloin aika on väärä, milloin paikka. Ei ole päivääkään, EI PÄIVÄÄKÄÄN, ettei naama olisi rullalla ja isä karjuisi lapsille niin, että ikkunalasit helisee ja haukkuisi heitä mitä kekseliäimillä sanoilla. Aina on kaikki huonosti!

Ja kun lapset kitisee ja mies kitisee ja kaikki valittaa päivästä toiseen, kuinka kurjaa ja ikävää heillä on.. Ja ne tappelee ja riitelee ja karjuu ja kaikilla on niiiin paha olla, ettei kellään, niin mitä tässä enää voi tehdä?? Tällä täydellisellä äidillä rupeaa loppumaan jaksaminen kesken. Tekisi mieli vaan sanoa, että pitäkää tunkkinne ja repikää toisiltanne silmät päästä. Enempää ei pysty tarjoamaan. Miten voi olla noin onnettomia ihmisiä? Onko muilla yhtä kurja elämä?”

Nimim. Ihan täydellinen äiti ja vaimo

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Piika Peruuta vastaus

14 vastausta artikkeliin “Perheellä on aina kaikki huonosti!”

  • Neljä mukulaa sanoo:

    Juu niinkun muut jo sanoikin tässä lopeta passaaminen ja laita perhe töihin. Luulis että loppuu kitinä ja vinkuminen. Ehkä se arvostus löytyy sitten kun äiskä istuukin vuorostaan kaffe kuppi kädessä lukee kirjaa ja sanoo: tee ite.

  • Ninnuli sanoo:

    Se on myös niin, että liian täydellisen ihmisen rinnalla ns. ei niin täydelliset alkaa tuntea itsensä huonoksi. Oletko ajatellut, että saatat olla jopa pelottava täydellisyydessäsi? Tiedostamattaan mies ja lapset saattavat vain odottaa että pistäisitkin jokin kaunis päivä heille rajat siihen miten sinua saa kohdella. Olet tekemässä heille kaikille isoa karhunpalvelusta sietämällä heiltä huonoa käytöstä, kiittämättömyyttä ja jatkuvaa valitusta. Mitä jos sanot, että tarvitset lepoa, koska voit henkisesti huonosti ja lähdet sieltä pariksi kuukaudeksi pois. Tapaisit lapsia ja miestä erikseen välillä vaikka jossain kodin ulkopuolella ja sanoisit, kun aika on kypsä, että haluat keskustella kuten aikuiset ihmiset keskustelee ja miettiä yhdessä miehesi kanssa miten elämästänne voisi saada sellaista, että jäisi turhat valittamiset pois ja voisitte elää tyytyväisenä yhdessä. Se voi olla niin, että ihminen tarvitsee elämäänsä muutakin kuin aineellista. Ihminen on myös henkinen ja hengellinen olento. Sinä olet palvellut paljon perheenjäseniäsi, mutta ovatko he palvelleet muita ihmisiä? Oletteko te kaikki päässeet maistamaan sitä, että halulla ja vapaaehtoisesti asettuu palvelemaan muita? Vai oletko sinä pääsääntöisesti ainut, joka palvelee ja onko siitä tullut taakka? Oletko uhriutunut? Jos ihmiseltä jää täyttymättä henkisiä, hengellisiä ja sosiaalisia tarpeita, hän on jatkuvasti tyytymätön ja hänellä on sisäisesti tyhjä olo. Siinä ei auta, että on ns. pelit ja vehkeet. Kun onnellinen voi olla, vaikka eläisi melko vaatimattomastikin. Tunnistatteko omia henkisiä, hengellisiä ja sosiaalisia tarpeitanne ja mistä te keskenänne juttelette? Jutteletteko mistään syvällisemmistä asioista koskaan? Jos ette niin ei ihme, että on ikävystynyttä porukkaa.

  • Terhi sanoo:

    Tästä tulee mieleen Mauri Kunnaksen kirja ”Onnin paras joululahja”.
    Ja sitten oma mielipide:
    Vain muuttamalla omaa toimintaa voi saada muutoksen toisten toimintaan. Rauhoitu. Elämä on ihmisen parasta aikaa, ja se parhaus löytyy ihmisen sisältä, ei peleistä ja vehkeistä <3

  • Piika sanoo:

    ON.

  • Äiti itsekin sanoo:

    Kerrot viestissäsi syyt ja seuraukset. Sananlasku ”paras on hyvän pahin vihollinen” sisältää viestin jota kannattaa syventyä pohtimaan. Miehen kiukkua ja väsymystä on vaikea etänä analysoida, mutta voisiko siihen liittyä kaikki ne autot, talot, pelit ja vehkeet jotka on pitänyt hankkia? Mies taitaa tehdä aika paljon töitä ja sitten pitäisi olla vielä täydellinen puoliso täydelliselle äidille. Täydellinen äiti on valinnut vaarallisen tien lähtiessään rakentamaan täydellistä perhettä ja sullomalla sisuksiinsa kaiken katkeruuden joka tilanteesta on syntynyt. Se johtaa loppuunpalamiseen ja/tai sairastumiseen, tai erinäisiin pakokeinoihin. Nyt olisi hyvä tunnustaa että taidetaan olla vaan ihmisiä. Täydellinen äiti voi olla äiti vaan, ottaa täydellisyysnaamarin pois ja sanoa että kuule, mä en kohta jaksa enää. Sen voi sanoa myös esim.perheneuvolassa. Isä pitäis kans saada hiljentään tahtia ennen ensimmäisiä fyysisiä oireita ja mukaan keskusteluun. Lapsille rauha, ei tarvitse olla noin hirveästi järjestettyjä aktiviteetteja. Ja paljon juttuhetkiä vanhempien kanssa, sopivasti kotiaikaa ja menoja. Tuttavaperheistä ei kannata katsoa mallia, tehkää oma paketti. Ensin tosin pitäisi tietää mitä oikeasti haluaa. Ihan aluksi: vedä henkeä, tunnusta tosiasiat, ole rehellinen itsellesi ja muille ja kerro, miltä sinusta tuntuu. Muuten muutosta ei tule.

  • Rakasta itseäsi ensin, äiti sanoo:

    Äiti rakas, olet uhrannut elämäsi perheellesi ja et tunne itseäsi arvostetuksi, ja sun oman väsymyksen ja taakan päälle vielä porukka kitisee ja on kiittämätön! Tiedätkö, nyt on sun aika pysähtyä, miettiä mitä itse haluat ITSELLESI, VAIN ITSEÄSI varten. Et ole vastuussa muiden tunnetaakasta ja käytöksestä, vain ja ainoastaan omastasi. Sulla on itsessäsi se voima kääntää kelkka, miettiä ja tehdä omat rajat. Tarkastella vallitsevaa tilannetta objektiivisesti ja uteliaasti: mitä nyt tapahtuu? Kuormittunut ja ehkä burn outissa oleva mies, lapset, väsynyt ja kaikkensa antava äiti ja vaimo. Tiedätkö, me joka ikinen ollaan 50% upeita ja, 50% ei niin upeita. Ei ole sun vastuu eikä syy jos muut tuntee olonsa onnettomaksi ja kiittämättömäksi ympärilläsi, se on vain ja ainoastaan heidän omista valinnoista kiinni. Mutta, sun vastuulla on sun omat ajatukset, tunteiden hallinta ja käytös ja rajojen asettaminen. Kuule, mee kuuntelee esim Jody Mooren podcastejä tai muiden coachien, tuut huomaamaan ja oppimaan et lukematon määrä muita ihmisiä on samankaltaisessa jumissa kuin sinä, ja että siitä pääsee irti!!! Tsemppiä, oot antanut kaikkesi, mutta nyt aika sun oppia uusia tapoja ajatella ja toimia! Oot tehnyt tähän mennessä kaiken mitä osaat, nyt kun tuut oppimaan uusia asioita, asiat tulee muuttumaan. Rakasta itseäsi ennen miestäsi ja lastasi ja ala tehdä ihan sun omaa juttua ♡

  • Ex-onnellinen sanoo:

    Tuli mieleen oma, entinen, ”täydellinen” elämä. Yltäkylläisyys turhauttaa. Kun on kaikkea ja saa kaiken, ei mikään enää riitä. Miksi teet kaiken toisten puolesta ja uhriudut, kun kukaan ei ole kiitollinen? Se on oma valintasi. Riko se kupla, kartuta henkistä hyvinvointiasi löytämällä ensin itsesi. Et voi tehdä toisista onnellisia, ellet ensin ole itse onnellinen itsesi kanssa.

  • Jep sanoo:

    Tässä etsitään onnea väärästä paikasta. Onni ei tule tavarasta, toki se tuo tiettyä onnellisuutta, kun on turvattu olo ja kaikki mahdollinen omaisuus. Mutta kaiken sen keskellä voi olla todella onneton. Kuten teillä ollaan. Miehelläsi voi olla käsittelemättömiä traumoja, jotka nyt siirtää omille lapsilleen. Ja jotain tuo sinun täydellisyydentavoittelusikin kertoo. Oletko itse onneton?

  • Kälppimään vaan sanoo:

    Minun näkökulmasta isä on ongelma. Isä on ikuinen vikisijä ja purkaa tyytymättömyyttään ja paskaa oloaan lapsiin. Lapset peilaa isän käytöstä. Niin kauan kuin tuollaiseen parisuhteeseen jää, jatkuu myös lasten vikinä. Kirsikkana kakun päällä, heistä tulee samanlaisia vikiseviä puolisoita vielä joskus, kun näkee tuollaista käytöstä ja vielä että äiti nielee kaiken ja yrittää kuitenkin aina kaikkensa. Jos tilanne on oikeasti noin paha, juokse mäkeen lasten kanssa, ei tuollainen kiittämätön paska ikinä muutu..

  • Näinpä sanoo:

    Niin tuttua! Mutta jos teet kuten kommentoijat ehdottaa, niin tilanne menee vielä huonompaan ja takuulla tulee riitaa joka asiasta. Ja aina se ero tai hetkellisen välimatkan ottaminen ei vain ole vaihtoehto.

  • Pohtimisen aihetta. sanoo:

    Onnellinen ei ole se, jolla on eniten kaikkea. Onnellinen on se, joka on tyytyväinen siihen mitä on saanut. Voisiko vika olla siinä, että kaikilla juurikin on kaikkea ja perheen äiti passaa ja laittelee kaiken valmiiksi, jolloin ei sitten osata olla kiitollisia siitä, mitä on saatu ja mitä kaikkea jo on?

  • Tästä on puhuttu... sanoo:

    Pidäppä pari kuukautta taukoa perheesi passaamisesta ja keskity siihen mitä itse haluat.

    Ota aikaa itsellesi, pyydä mieheltä apuja ja kerro selkeäsanaisesti, että jos kaikki on huonosti, niin tehkää itse paremmin.

    Tarvitsisitte ulkopuolista apua, noin syvät ongelmat ei ratkea ilman keskustelun tukea.

    En halua syyllistää sinua, koska parisuhteeseen tarvitaan kaksi. Miehesi päiväunet? Pitkään nukkumiset? Meillä nämä asiat on jaettu kummallekin vanhemmalle, eikä kumpikaan pääse kuorimaan kermoja päältä. Tällä tavoin myös kummallekin selkenee se, miltä toisen rooli tuntuu käytännössä ja riittää ymmärrys antaa sitä nukkuma-aikaa ym puolin ja toisin.

    Lapset matkivat vanhempiaan, ja vanhempien parisuhde on lasten koti….

  • Nimetön sanoo:

    Toivottavasti on provo,jollei nii perheneuvolaan ja muihin tahoihin yhteys. Ja ainii otappa se lusikka nyt kätösee ja meeppä sinne peilin eteen ja kas sieltä katsoo se mahdollistaja,oy kotiorja ab. Ja toivottavasti se lamppu syttyy tuon tuijottelun myötä,ja tajuat LOPETTAA. Isket katin pöytään ja kerrot varsin selkeesti uudet säännöt,toiminnat jne.