”Lapset ovat lainassa meillä. Olen kuullut tuon liian varhain, liian nuorena. Ja se on iskostunut ajatuksiini.

Nyt olen jo vanha. Sain lapseni hetkeä ennen 38-vuotisjuhliani. Lienen liian vanha. Liian kokenut. Liian loppusuoralla.

Näen kauniin tyttäreni, tuon taaperoikäisen. Hymyilevä, halaileva, kikatteleva pikkuapuri, joka oivaltaa arjen pienissäkin hetkissäkin jotain fiksua. Olen ehkä jopa kateellinen kaikesta hänen iloisuudestaan ja oppimisen taidosta. Mutta ennen kaikkea näen, että millainen hän on aikuisena.

En näe häntä lapsena. Hän on minulle tulevaisuuden aikuinen, joka on vain ohikiitävän hetken lapsen kehossa.

Ystäväni tulee käymään. Syömme yhdessä eilisten synttäreiden kakkua. Tytär kiljahtaa riemusta ja ilmoittaa, että hän hakee meille aterimet. Hän valikoi aterinlaatikosta pienen lusikan itselleen, ison lusikan isälleen ja haarukan minulle. Juuri niinkuin olemme hänen nähden aiemmalla kerralla valikoineet itsellemme. Hän oppi kerrasta. Vieraalta hän kysyy, millaisen lusikan tämä haluaisi.

Oi, lapseni, oi jälkipolveni. Huomaat ympäröivän maailmasi ja opit siitä. Pureskele, tutkaile ja tee omat johtopäätökset. Säilytä oppimisen ilo. Anna siipiesi kantaa sinut pitkälle, korkealle – juuri sinne minne haluat lentää.

Minä jään yksin. Oma puolisoni, lapsen isä, hän ei ole läsnä tässä maailmassa. Hän on yrittäjänä, hän on ylitöissä. Hän ei ole läsnä kotona ollessaankaan.

Minä tulen jäämään yksin. Sinä, lapseni, sinä lennät isoon maailmaan niin pian. Olisikohan tässä 15 vuotta vielä armon vuosia jäljellä? Sinä aikana tulet läiskimään oven mielenosoituksellisesti. Tulet huutamaan minulle ”Sinä olet niin tyhmä!” ja ”Ei kenenkään muun kaverin äiti kiellä heitä ostamasta uutta puhelinta!”. Olen surullinen jo nyt.

Nainen katselee sateeseen ikkunasta
Kuva Kristina Tripkovic.

Olet niin kaunis ja iloinen, mutten osaa nauttia tästä hetkestä. Olen valmistautunut ennen äidiksi tuloa, jopa ennen raskautta aina siihen, että lapset ovat meillä vain lainassa. Kukaan ei kertonut, että laina-aikana ajattelee vain palautuspäivää.

Olenkin alkanut ajattelemaan niin, että teen sinusta itselleni aikuista tytärtä. Inhoa minua teininä. Tule takaisin vaikkapa kaksikymppisenä. En halua olla oman perheesi elämässä ärsyttävänä anoppina. Anna minulle jonkinlainen rooli elämässäsi.

Toivottavasti olen sen ansainnut. Vaikka juksasin synttärikakkusi teossa. Hain sen leipomosta ja yhdessä sen koristelimme. Anna minun koristella elämäsi aikuisenakin. Ja tässä välillä. Anna minun olla sinulle loppuikäsi äiti.”

Nimim. Tyhjän pesän syndrooma 15 vuotta etuajassa

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 25 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Yksinäinen äiti Peruuta vastaus

25 vastausta artikkeliin “Pelkään jo valmiiksi sitä kun lapseni muuttaa pois kotoa”

  • Ellinen sanoo:

    Mainitset pariin otteeseen että pelkääväsi että jäät yksin, se varmasti tuntuu kurjalta.

    Nyt meillä ei ole muuta kuin tämä hetki. Voit tehdä kaikki oikein ja olla täydellinen äiti, mutta silti tytär saattaa ottaa aikanaan etäisyyttä. Voit tehdä kaikki virheet ja hän silti jää asumaan toiselle puolelle pihaa.

    Pointti on se, että nyt on mahdotonta asettaa toiveita tulevaisuuteen, sillä tyttäresi tekee aikanaan oman mielensä mukaan etkä voi siihen vaikuttaa oikein millään. He eivät ole myöskään velvollisia pitämään meitä elämässään, vaikka varmasti sitä me kaikki vanhemmat toivomme.

    Parhaat muistot omasta äidistäni on kun hän puuhasi jotain itselleen mieleistä ja pyysi minua seurakseen. Joskus menin, joskus en – tärkeintä oli tietää että ovi hänen luokseen oli aina auki, enkä voinut omalla käytökselläni sitä sulkea. Oli myös ihana nähdä kun hän nautti elämästään. Se antoi minullekin ilmaa siipien alle: hän tiesi että minä pärjään ja minä tiesin että niin hänkin.

    Kun velvollisuuden tunne oli poissa, oli ihana mennä äidin luokse aikuisenakin, juoda kahvit, nauttia yhteisestä hetkestä ja sitten taas kumpikin elää omaa arkeamme.

    Toivon että sinä löydät lapsesi lisäksi muutakin iloa ja sisältöä elämään. Ehkä tosiaan joku juttuapu auttaa näkemään tilannetta isommasta perspekiivistä ja sinun on helpompi nauttia äitiyden päivistä juuri nyt.

  • Älä sure sanoo:

    Opettelemaan hetkessä, vaikka joogan avulla. Muuten kadut myöhemmin, hukkaat nykyhetken.