Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Kaslink Aito.

“En mä ehtinyt syömään” on lause, jota kuulee eri muodoissaan harmittavan usein varsinkin useamman kouluikäisen perheessä. Samaa tekosyytä käyttää myös itse kukin aikuinen vähän liian usein, yleensä suklaapatukkaan tarttuessa. Vaikka me kaikki teoriassa tiedämme,  kuinka tärkeää on syödä tarpeeksi usein, varsinkin lasten (ja äitien), koska jos verensokerit laskee, tulee nälkäkiukku. Eikä kukaan halua vielä nälkäkiukkua väsykiukun, teinikiukun ja esiteinikiukun lisäksi.

Kuvan lapsi nälkäkiukkukohtauksen kourissa:

Kuvan aikuinen nälkäkiukkukohtauksen kourissa:

Kun yrittää olla parempi äiti ja valita terveellisemmän vaihtoehdon aamupalaksi se jää yhteen tai kahteen kokeiluun, jotka tappaa kiire. Yhtäkkiä jääkaapissa ei ollutkaan enää leivän päälle levitettä, vaan sen oli käyttänyt loppuun joku muu, joka sitä enemmän kaipasi. Mielessä voi käydä myös majoneesin käyttäminen levitteenä, mutta ehkä se ei ole enää terveellistä, mitä sanoo raati? Siis suunta kohti joululta jääneitä pipareita (tai joulun jälkeisestä alesta jääneitä). Kunnes vielä toimiva aivolohko muistaa, että jääkaapissa on vielä juomatta Kaslinkin infotilaisuudessa saatu Kaslink Aito Juotava Kauravälipala, makuna mansikka-banaani.  Eli purkki kouraan ja menoksi!

Aito Juotava Kauravälipala Mansikka-banaani

Makuna mansikka-banaani on kivan pirteä. Aiemmin viikolla nautittu päärynä-vanilja tosin oli oma lemppari, mutta 11-vuotiaan maistelijan mielestä mansikka-banaani oli ykkönen. Maku on molemmissa sopivasti pirtelömäinen, eikä ollenkaan sellainen “terveellinen”. You know.   Makeuttakin löytyy, vaikka mukana ei olekaan yhtään lisättyä valkoista sokeria. Makeus siis tulee aidoista hedelmistä, pointsit siitä! Tuoksu päärynä-vaniljassa on aivan ihana.

Maistelijoiden yksimielinen lopputulos: “Näitä pitää ostaa useamminkin.”

Aito Juotava Kauravälipala Päärynä-vanilja

Hyvä maku ei muuten ole edes paras puoli. Tuotteet sopivat myös todella hyvin koululaisille, ei pelkästään aikuisille. Aito Juotava Kauravälipala on kätevä mukaanotettava, koska se säilyy avaamattomana huoneenlämmössä, ja sisältää kaiken mitä hyvän välipalan tulisikin sisältää; energiaa, kuituja, kalsiumia ja vitamiineja (B2, D2, ja B12 -vitamiineja, sekä jodia ja foolihappoa). Kätevä napata mukaan ennen kuin lähtee treeneihin tai tallille, tai töihin.

Aito Juotava Kauravälipalat maistuvat aikuisellekin

Lisää plussaa siitä, että Aito Juotava Kauravälipala valmistetaan kotimaisesta gluteenittomasta täysjyväkaurasta, ja sopii ihan oikeasti melkein kaikille. Maitoallergisille, gluteenittomille, vegaaneille ja sekaaneille, ja monille muille. Aito Juotava Kauravälipala on siis kotimainen JA gluteeniton, maidoton ja laktoositon. 

Toimii näköjään nälkäkiukun estäjänä hyvin. Kohta on lounasaika, eikä ole vielä kiukuttanut oikeastaan ollenkaan, vaikka aamupäivän aikana teini tiputti iphonen pönttöön, auton kytkinremontti siirtyi jälleen päivällä, ja sängyn alta löytyi perheen karvakaverin kakkayllätys.

Haluat tietenkin testata! Yksi mahdollisuus tulee tässä: jätä kommentissa välipalan tarpeeseen liittyvä sattumus ja olet mukana arvonnassa. Yksi voittaja voittaa Aito-tuotepaketin, joka sisältää uusia juotavia kauravälipaloja 👍. Arvonta tapahtuu 14.2.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 82 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Veera Peruuta vastaus

82 vastausta artikkeliin “Pelasta perhe nälkäkiukulta(si)”

  • Sannamarianna sanoo:

    Oltiin kaupassa ja lapseni oli nälissään. Halusi kaupasta roiskeläppäpitsan ja se piti avata heti ulos päästyä. Siinä hän rattaissa istui ja söi kylmää pitsaa. Oli vähän huono äiti olo.

  • Veera sanoo:

    Siskon perheessä toinen pojista elää vain nuudeleilla, nää vois olla sopiva lisä ruokavalioon 😅