Parisuhteen yksinhuoltajalla voi olla monta eri-ikäistä vauvaa ja teet kaiken yksin – kuulostaako tutulta?

”Isoin vauva on aikuinen mies, jolle tärkeimpiä asioita elämässä on työ, puhelin(työ,urheilu,uutiset,pelit jne.),pelit ja vehkeet, sitten on hän itse, jonka jälkeen tulee perhe ja vasta jossain oman mielen ja alitajunnan tulevaisuudessa oma vaimo. Eli silloin, kun herraa sattuu itseään huvittamaan olla se MIES.

Kotitöihinhän tämä mies ei juuri ollenkaan puutu. Ainoastaan silloin, kun olet sanonut miljoona kertaa tarvitsevasi apua ja alat suutuspäissäsi itse purkamaan kotiin iskenyttä hurrikaania. Kun yli puolet työstä on tehty ja jäljellä vain imurointi ja lattianpesu, silloin tämä mies herää työpäivän jälkeisestä koomastaan ja tarjoaa apua. Jäljellähän on siis vain se imurointi ja lattiapesu, joten jatkan itse loppuun sen minkä olen aloittanutkin(koska olen täynnä raivoa ja haluan purkaa sen kunnon hiki”treeniin”).

Keskinmäinen vauva on jonkin sortin uhmaiässä oleva esikoululainen. Häntä kiinnostaa kyllä auttaminen…siis silloin kun sattuu huvittamaan, eli yleensä vain jos ensin suostuttelet, lahjot ja jos ei kiinnosta huudat ja uhkaat perua jotain kivaa. Jos ei vieläkään kiinnosta, niin luovutan ja käsken siistimään edes oman huoneensa. Kun tavarat on siirretty keskeltä lattiaa epämääräisiin pinoihin, rykelmiin ja kasattu sikinsokin kirjahyllyyn, iloitset että näet edes lattialla olevan maton.
Tämä vauva ottaa siis kaiken mallin, jo aiemmin mainitusta isosta vauvasta(isästään). Ja äitiähän ei missään tapauksessa tarvitse totella, sillä isä kuitenkin jossain vaiheessa antaa sen palkkion rumasta ja epäkunnioittavasta käytöksestä. Ensin kielletään ja raivotaan ja sitten palkitaan. Eikös se näin kuulu mennäkin…?

Tämä pienin vauva on vain vauva, joka tarvitsee äitiään, niin hyvinä kuin pahoina hetkinä. Isä on tärkeä, mutta luulen iltapuuhien oleva ainoa kohta missä tämä pieni ihminen tajuaisi isän puuttuvan ja kohta ei enää muistaisi ollenkaan.

Milloin pitää huomata koska liika on liikaa?
Milloin voit nostaa oman jaksamisesi tärkeimmäksi(ei pelkästään itsesi, vaan kaikkien kannalta)?
Milloin uskaltaa sanoa: ”Nyt minulle riittää!”?
Vai pitäisikö vielä(perheen takia) jaksaa vetää itsensä loppuun, viimeistä pisaraa myöten, löytää itsensä lataamosta ja menettää siinä samalla se pienin, joka omana on se tärkein?

Kiitos ja anteeksi.”
Parisuhteen YKSINhuoltaja

Pientä siivousteemaa täällä, jos on jäänyt lukematta

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 24 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Hellurei Peruuta vastaus

24 vastausta artikkeliin “Parisuhteen yksinhuoltaja esittäytyy”

  • JepJep sanoo:

    Hei, olin 10 v perheessämme yh ja nykyään myös erottuamme yh. Vastuunkantaja. Organisoija. Ja olen myös avioeromme käytännön suorittaja. Kun ei ole miehestä siihen, ei pysty, ei kykene, koska ei kiinnosta. Kun katsoo vain miehen tekoja, näkee totuuden: kauniit sanat ja lupaukset eivät sitä muuta. Suosittelen kaikille eroa, miksi jaksaa vuosikausia vain siksi, että toinen tykkää passuuttaa ja tykkää kun kaikki tehdään valmiiksi ja tykkää nalkuttaa vielä siihen päälle. Minulta meni pitkään oppia näkemään, että mies ei ollutkaan sanansa mittainen, niin taitava hän on manipuloimaan. Teot eivät valehtele, eivätkä selitä.

  • X- jokapaikan höylä sanoo:

    Mun virhe oli luulla, että ihminen kasvaa ja kehittyy lasten ja aikuisuuden myötä. 16 vuotta kestin, perheterapia yms. Käytiin läpi, yksilöterapia mulle, koska romutuin ihan täysin. Nyt elämä on mahtavaa! Kohta 2 vuotta erosta! Omille pojilleni opetantasan tarkkaan, miten pidetään nainen tyytyväisenä.

  • huhhuh sanoo:

    Miksi tuollaisten mies vauvojen kanssa on tehty lapsia? Osallistuivatko nämä miehet kotitöihin ennen lapsia? Jos ei, niin minkä ihmeen takia kyseinen meno muuttuisi. Meillä kaikki ovat osallistuneet kotitöihin ennen ja jälkeen lapsien.

    En hankkisi lapsia tai muuttaisi yhteen miehen kanssa, joka ei osallistuisi kotitöihin. Anoppi on kouluttanut miehen hyvin. En katsoisi hetkeäkään miestä, joka ei osallistuisi.

    • entinen yh sanoo:

      Ei sen ison vauvan kanssa aikoinaan lapsia tehty. Ei sitä isoa vauvaa silloin ollut. Silloin tehtiin kaikkea ihanaa yhdessä ja siivoaminenkin sujui – ainakin suunnilleen.

      Sitten kun on yhteinen talo, pari autoa, pari lasta, avioliitto ja kaikkea mahdollista, mikä pitää pikkuvaimon eniten itsestäänselvyytenä…. sitten voikin jo moni asia muuttua.

      Pikkuvaimo otti ja lähti. Sittemmin tuo isovauva on jotakuinkin hienosti hoitanut jo melko isot lapsensa – tai ainakin siltä ulkoisesti näyttää.

      • Parisuhteen YKSINhuoltaja sanoo:

        Juurikin noin kun sanoit! Ennen tätä vauva-aikaa ei ollut ongelmia kotitöihin liittyen. Kaikki muuttui hiljalleen siitä hetkestä, kun kotiuduimme sairaalasta.
        Oli koliikki ja myöhemmin todettiin vielä allergioita. Äiti valehteli hymyssä suin neuvolatädille kaiken olevan hyvin, vaikka sisimmässään tiesi asioiden olevan aivan jotain muuta.
        En siis missään vaiheessa ole uskaltanut pyytää ulkopuolista apua,enkä tiedä miksi. Ei vain anna oma luonto periksi.

        • entinen yh sanoo:

          Tsemppiä sulle kovasti – tähän hetkeen – huomiseen – ja seuraavaan… taidan tietää liian hyvin ja muistaa hienosti, mitä se silloin on.

          Suosittelen todella aukaisemaan suun edes vaikka neuvolan työntekijälle (Itse tein sen ja sain jostain neuvolan masennustestistä huippupisteet. Terveydenhoitaja totesi, että enhän minä kuitenkaan masentunut ollut (koska en halunnut tappaa itseäni – sillä en tosiaankaan olisi voinut jättää lapsia sille isolle vauvalle yksin), vaan mulla vaan oli niin paljon kaikkea kerralla elämässäni. Sain neuvolasta perhetyöntekijän kotiin edes joiksikin kerroiksi, joka katsoi lapsia että sain nukuttua tai kävin yksin koirien kanssa lenkillä tai siivosin yksin kotona kun perhetyöntekijä oli lasten kanssa ulkona). Suosittelen!

          P.S. Toivottavasti se entinen iso vauvani ei vain ole teidän kotiinne päätynyt…

          • Parisuhteen YKSINhuoltaja sanoo:

            Kiitos paljon! 🙂 Kyllä tässä tsemppiä tarviikin… Aiemmin oli ihan hyvä fiilis, mut jännästi nyt iltaa kohden alkaa ottaa päähän. Kun ympärilleen kerkeää taas katsomaan.
            Roskat edelleen viemättä, viikonloppu näkyy keittiössä ja itseasias ihan joka paikassa(vaikka taas kokopäivän yrittäny siivota toisten jälkiä).
            Ja itse ei yksinkertaisesti enää vaan jaksa liikuttaa itseään muualle kun sänkyyn.

            Ja tuskin tämä teidän isovauva on mitä taustoja tiedän ja ikää ajattelen, mut mistäs sitä tietää! 😀

            Pitää tässä joku kaunis päivä ottaa neuvolaan asiasta yhteyttä, kiitos vinkistä! 🙂

    • Entinen parisuhteen yksinhuoltaja sanoo:

      Mun isäni oli mies jonka mielestä mikään kodinhoito ei kuulunut miehelle. Siis naisten duunia. Näin silloin kun olin lapsi mutta joku vuosikymmen sitten osat vaihtuivat. Nykyään isä tekee kaikki kodintyöt ja äiti makaa sohvalla ja juo punkkua. Osaava vaimo kyllä kouluttaa miehensä itsekin jos anopilta ei ole onnistunut 😉

      • se entinen sanoo:

        Meillä aikanaan isäntä hoiti autot ja emäntä kodin. Isännän motto ” naisen paikka on kotona siivoamassa ja hoitamassa lapsia” Autoja imuroitiin ja pestiin vaikka joka päivä mutta kuuden vuoden aikana kerran imuroi myös kodinkin. Jossain kohtaa kyllästyin ajatukseen hoitaa aikuista miestä kolmen muun lapsen jatkona ja jätin pesemättä hänen tiskit, pyykit ja kaikki tavarat juuri niille sijoille minne hän oli ne itse jättänyt. Havahtui asian ytimeen ja korjasi jälkensä sekä lähti toisen naisen matkaan. Tämä toinen nainen jatkoi korjasi hänen jälkensä.Lapset kasvoivat ja oppivat, että omat jäljet korjataan ja kaikkia kotitöitä tekee niin mies kuin nainenkin.

  • Entinen parisuhteen yksinhuoltaja sanoo:

    Minäkin olin ennen parisuhteen yksinhuoltaja. Kunnes lopetin sen. Siis ihan vaan lopetin, miettikääpäs sitä. Alko vituttamaan se sohvalla röhnöttävä saamaton vauvamies sen verran että lopetin siivoamisen ja pyykkäämisen ja menin viereen röhnöttämään. Ruoan sentään vielä tein kun nälkäkuolema kuulostaa ikävältä. Jossain vaiheessa loppui puhtaat vaatteet ja astiat. Muutmaan päivän se käytti sanoja vaatteita ja sitten sillä välähti että hitto vie niitä puhtaita vaatteita ei ihan oikeasti enää ole eikä ole tulossa ja ruokakin ois pitänyt pitänyt syödä suoraan kattilasta. Ja niin se vaan alko siivoamaan. Ja siitä päivästä lähtien minä en enää olekaan enää siivonnut.
    Mitä tästä opin? Niin kauan kun vaimo tekee ne kotityöt (raivoten ja valittaen) miehen puolesta ei se mies mihinkään liikahda.

    • U2 sanoo:

      oon tehnyt ton miehen vaatteiden kanssa. Pitää varmaan vaan itse yrittää tehdä vähemmän.

    • yön kulkija sanoo:

      Mäkin tein noin, pesin muitten vaatteet mutten nykyisen exän. Ihmetteli aikansa kun puhtaat vaatteet loppuivat, ja sanoi sitten vievänsä likaiset äitilleen pesuun. Siis äitilleen, oikeesti! 😀

    • niinpäniin sanoo:

      Kokeiltu myös. Joo hän pesi sit kyllä omat pyykkinsä, ei vahingossakaan muiden sinne sekaan, tietenkään, hah.
      Mut tuntu et lapsilla nyt ois kohtuullista olla ruoka-astioita ja jokseenkin puhdas koti niin siksi kai sitä teki niin kauan kun teki.

  • Nyt onnellinen yh sanoo:

    Minä mietin kauan jaksanko yh-äitinä ja nyt jälkikäteen olisi pitänyt lähteä jo kauan sitten. Nyt minä jaksan , kaikki kuusi lastakin jaksaa paljon paremmin ja tosiaan nyt lapsetkin auttavat ihan omasta tahdostaan , ilman eri käskyjä. Minä jaksan vaikka lapset eivät ole isällään oikeestaan lainkaan , yötä ei ole olleet kukaan koskaan, Mutta meillä olikin se yksi iso vauva joukossa mikä koittaa nyt nauttia omista jutuistaan rauhassa !P.S.koitahan jaksaa

    • Parisuhteen YKSINhuoltaja sanoo:

      Kiitos, sekä vastauksestasi, että tsempistä jaksamaan! 🙂 En usko, että vielä on aika luovuttaa vaikka lähes jokapäivä tuntuukin ettei enää jaksa ja olisi helpompi olla yh. Aika näyttäköön mitä tuleman pitää. 🙂

  • U2 sanoo:

    Kiitos. Harvinaisen osuva juuri nyt.

    Isointa vauvaa saa pyytää ja pyytää ja vastaus – mikäli hän vaivautuu vastaamaan – on ”kohta”. Tiedätte varmaan milloin tuo kohta on…

    15 v yhdessä, mutta nyt (lapset 5v ja 3v) alkaa tuntua mahdottomalle. Miksi nyt en tiedä. Yhdessä koko perheenä on harvoin kivaa, mutta kun mies oli poissa kotoa oli jotenkin helpompaa. Ehkä siksi, etten edes voinut odottaa häneltä mitään ja pettyä. Haluaisin kuitenkin uskoa tulevaan; en usko että vaihtamalla paranee, enkä että elämä yksin 2 lapsen kanssa olisi helppoa. Nyt en vaan jaksaisi.

  • Hellurei sanoo:

    Tämä on niin tuttua. Monet yksinhuoltajat ovat varmasti kokeneet tämän parisuhteen yksinhuoltaja-roolin. Ja saivat siitä tarpeekseen. Tätä tuli mietittyä paljonkin eron jälkeen, ja sain siihen vastauksenkin. Mikäli miestä ei ole oma äitinsä opettanut (tai hän ei ole kotona saanut sitä valmiutta), ei hän parisuhteessa ollessaan osaa kunnioittaa omaa puolisoaan. Ehkä hän seuraavassa suhteessa muistaa, mikä meni edellisessä pieleen. Inhottavaa vaan olla suhteessa se ”opettaja”, kun se pitäisi jo oppia lapsuudessa.

    Nyt onnellinen kahden lapsen yksinhuoltaja.

  • Minna sanoo:

    meillä lopui vasta, kun erottiin. Sen jälkeen oli isän pakko otta vastuuta. Mikään muu ei auttanut. Hyvin menee, mutta eri osoitteissa..

  • niinpäniin sanoo:

    Tuttua on.. Kolme vuotta jaksoin ja sitten erosin,sanoin vaan heipaksi että empä oo sun palvelija enää. Perheessä siis kaksi lasta ja tämä iso vauvamies. Ei vaan enää jaksanut sanoa asioista ihmiselle, joka ei itse viitsi tehdä mitään yhteisiä asioita, kun toinen tekee(siis siivoa, pyykkää, hoitaa lapset jne)kuitenkin jos tarpeeksi kauan odottaa.Keskustelut meni aina samalla kaavalla, mut mikää ei muuttunut kuitenkaan. Oma napa oli aina tärkein, just toi puhelin,autot,tietokone.. Nyt tosiaan tilanne parempi, isä on lasten kanssa enemmän kuin koskaan yhdessä asuessa, ottaa vastuuta ja on läsnä heidän elämässä.
    Ei kannata vetää tilannetta liian pitkälle, mää lähdin kun huomasin ajattelevani et toivottavasti vauvamies vaikka kuolis, voiskohan sen vaikka tappaa niin eipä tarvis hoitaa enää sitäkin, olisi voinut lähteä jo aiemmin jälkeenpäin mietittynä. Mutta tuo ajatus herätti ja tein päätöksen että nyt riittää.
    Huomaan olevani lapsille paljon enemmän läsnä ja meillä on mukavaa, kun ei tarvitse enäää olla pinna kireenä vauvamiehen takia.

  • vapaa sanoo:

    Kuka on käynyt kurkistamassa mun entiseen elämään? Niin tuttua 15 vuotta. Asetin exän todellisuuden eteen ja erosin. Martyyriksi ei kannata jäädä.

  • entinen parisuhteen yksinhuoltaja sanoo:

    Mä kestin puolitoista vuotta lapsen syntymän jälkeen tuota yksinhuoltajuutta.. Satoja ja satoja lupauksia siitä kuinka kaikki muuttuu, no ei muuttunu.. Sitten asetin sen oman jaksamisen ekaksi ja nyt elämä menee sujuvasti, neiti saa jopa viettää aikaa isänsä kanssa joka toinen viikonloppu kun yhdessä olessamme isä ei ollut lapsensa kanssa ollenkaan..

  • Huono Äiti sanoo:

    Ei, itseään ei saa vetää loppuun. Nyt isäntä pöydän ääreen ja keskustelemaan asioista niiden oikeilla nimillä. Onko ketään ulkopuolista, joka voisi auttaa lastenhoidossa silloin tällöin? Onko siivoajan palkkaaminen mahdoton ajatus, edes kerran kuussa? Tuo kuulostaa todella raskaalta. Ja jos isä mitätöi äidin kasvatusratkaisuja, se on kaikkein suurin halla lapsen kannalta. Se pitää tulla selväksi hänelle – eli kaiken tämän jälkeen perheneuvolaan, neuvoo Huono Äiti.

    • Parisuhteen YKSINhuoltaja sanoo:

      Kiitos neuvoistasi! 🙂
      Perheen ulkopuolista apua en jostain syystä sulata, tulee sellanen mielikuva, että eteen tulee sosiaalityöntekijä joka sanoo ”Eiköhän näille lapsille löydy siistimpi ja jaksavampi koti jostain.” Isovanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla, joten heistä ei ole harmikseni apua kuin harvoin.
      Kissa on nostettu pöydälle tässä taloudessa useita kertoja ja nyt tämä viimeisin ’itkupotkuraivari-kerron sinulle suhteemme tilanteen’ sai olla se viimeinen. Jos tilanne ei ala hiljalleen miellyttää, alan rohkeasti ja vakavasti harkitsemaan eroa.
      Pinnani on ollut kiristettynä jo niin pitkään, että kohta se napsahtaa. 😀 :/