Naisena ja vanhempana joudun elämään monenlaisten ohjeiden ristitulessa. Koska en mitenkään pysty enkä aio elää kaikkien suositusten mukaisesti, tässä lista asioista, jotka jäivät Huonolta Äidiltä väliin tälläkin viikolla:

– En täyttänyt lasten ravitsemuksellisia tarpeita asianmukaisesti = en tarjonnut päivässä viittä eri kasvista tai hedelmää, en torjunut sokeria, en takuulla huolehtinut riittävästä kalsiumin saannista, D-vitamiini jäi ihan varmasti jonain päivänä väliin ja tämän lisäksi tarjosin pakastepitsaa sekä einespinaattilättyjä vain oman laiskuuteni perusteella.

– En joogannut yksin, en lasten kanssa enkä puolison kanssa. En meditoinut yksin, en lasten enkä puolison kanssa. Olen ymmärtänyt, että nyt pitäisi vannoa hyväksyvän tietoisen läsnäolon nimeen, mutta ainoa juttu, joka saa jakamattoman, hyväksyvän ja tietoisen huomioni on tämä tietokone. Kaikille muille sanoin taas kuluneella viikolla liian usein joo joo, ihan kohta, joo joo. Säälittävää. Tantraseksikin jäi vain haaveeksi.

– En vienyt lapsia kirjastoon, taidenäyttelyyn, kulttuuririentoon, konserttiin saati uimahalliin. Ulkoiluunkin keksin varsin usein jonkun verukkeen. Mäkätin tosi monesta asiasta ja osoitin huonoa huumorintajua myös niinä hetkinä kun olisi voinut nauraa eritoten itselleen.

– En tarkastanut läksyjä enkä muistanut, milloin kokeisiin piti lukea. Hädin tuskin muistin lasten harrastukset. Vaatehuollossa vetelin taas mutkia suoraksi ja lapset saivat kulkea kylillä silittämättömissä asusteissaan.

– En siivonnut, nuohonnut, mankeloinut enkä vaihtanut lakanoita. Sen sijaan lojuin lakanoillani hyvin pitkiä aikoja haaveilemassa vain omaan itseeni liittyvistä asioista.

– En ollut hyvä ystävä vaan lähinnä kuormitin kavereita omilla uikutuksillani. Takuulla unohdin myös jonkun syntymäpäivät tai ainakin nimmarit.

– En lukenut yhtään kirjaa, sen sijaan ahmin naistenlehtiä. Ja nauroin pieruhuumorille . Unohdin myös syödä terveellisesti, join liikaa kahvia enkä laihduttanut.

Huono viikko siis. Mutta kelpaa mulle! Ensi viikolla parempi tuuri.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Riikka Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Pari asiaa jäi tekemättä tältäkin viikolta”

  • Riikka sanoo:

    Kun riittämättömyyden juoksuhiekka yllättää, niin pitäisi todellakin muistaa, ettei ole universumin ainoa, joka tuntee niin! Kiitos ihanasta blogista. Nämä postaukset saavat kyyneleet silmäkulmaan, toisinaan naurusta, toisinaan lohdutuksena :)!

  • smari sanoo:

    Oi, kuullostaa paljon minun viikoltani. Kiitos teksti, nauratti kyynel silmässä. Ihana!

  • cee sanoo:

    Ihmettelen, että kuka nyt ylipäätään silittää lastensa vaatteita?? ..puhumatta omista tai puolison vaatteista. 😉

    • Mamma Mia sanoo:

      Vaatteiden silitys käy täydellisestä mielen tyhjentämisestä! Meidän kuusi lasta kulkevat lähes sileissä vaatteissa ja miehen kauluspaitoja silitän urakalla. Jotain muuta varmasti jää tekemättä mutta nämä hetket on mun.