Kuivaihoisuus, stressi, elämän kiire ja talvi – ihan mieletön yhdistelmä kerta kaikkiaan! Huono Äiti kokosi parhaat vinkit ihon talvehtimiseen:

Olin kuulemma vauvana niin kuivaihoinen, että vatsassani oli suorastaan railoja. Muistan, miten äitini kertoi, että minut rasvattiin joka päivä parafiiniöljyllä.

Oman lapseni atooppinen iho tarkoitti sitä, että ainoat vaatteet, joita hän pystyi käyttämään raapimatta itseään hengiltä, olivat puhtaita luonnonkuituja, kaikki muut kuidut saivat hänet kirkuvan punalaikkuiseksi, pieneksi kärsiväksi olennoksi. Tilanne oli tukala, kunnes avauduin vauvan tilanteesta ystävälleni Sinikka Pakemanille, joka on ravintoterapeutti.

Sinikan konsti oli selvä, ala rasvata lasta Valioravinnon Omega 7 -tyrni-oliiviöljyllä. Sain myös oheisvinkin, hanki lapselle ihan tummat pitkät yövaatteet tai käytä vaatteita,  joilla ei ole mitään väliä, sillä tyrniöljy tekee sekä lapsesta että vaatteista oransseja.

Tein työtä käskettyä, lähdin tyrniöljyhyllylle, hylkäsin lääkerasvat ja tein lapsesta joka ilta oranssin pikku porkkanan. Tulokset alkoivat näkyä jo parissa viikossa ja kuukauden kuluttua lapsen iho oli tervehtynyt. Samalla siirryimme täysin laktoosittomaan maitoon varmuuden varalta.

Siitä lähtien olen hoitanut lapsen ihoa tyrniöljyllä –  nyt sekä sisäisesti että ulkoisesti. Jos hän alkaa kuivua, teen hänelle ulkoisia tyrniöljykuureja. Muuten syötän sekä itselleni että lapsille mustaherukkaöljyä kapselimuodossa.

Mitä muuta netissä sitten suositellaan:

  • kuori ihoa, mutta kohtuudella
  • älä ota pitkiä kuumia suihkuja vaikka kuinka viluttaisi, se kuivattaa
  • rasvaa itsesi heti suihkun jälkeen, imeytyy paremmin
  • parasta on, jos annat rasvojen imeytyä edes hetken hanskat tai sukat käsissä
  • juo vettä, vettä, vettä
  • suosi luonnonkuituja kaikissa ihoa lähellä olevissa materiaaleissa
  • käytä hunajaa ulkoisesti esimerkiksi koviin kyynerpäihin tai kantapäihin
  • käytä alkoholittomia tuotteita ihon hoitoon, muista, että käsidesi kuivattaa

 

Valioravinto on Huonon Äidin yhteistyökumppani. Yhteistyö alkoi Huonon Äidin aloitteesta, omien kokeilujen perusteella. Valioravinto on luvannut lähettää jälleen yhdelle onnettaren suosikille talvi-ihon pelastuspaketin! Voit osallistua tykkäämällä Facebuukissa tai komentoimalla tähän, yes!

Asiasanat talvi-iho, kuiva iho, atooppinen iho, lapsen kuiva iho, lapsen atooppinen iho

— Huono Äiti

Artikkelissa on 18 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Reeta Peruuta vastaus

18 vastausta artikkeliin “Parhaat vinkit ihon talvehtimiseen”

  • Miltzi sanoo:

    Yez!

  • Mari sanoo:

    Tytär atoopikko. Peri raukka isänsä ihon

  • Tiina sanoo:

    Yes, meillä myös tyrniöljystä on ollut paljon apua

  • Kortisonivoide-Anu sanoo:

    Ensimmäiset muistot rasvauksesta on hyvin kaukaa. Silloin äiti sanoi, että ”joutaisi tyttö upottaa yöksi rasvatynnyriin” 😀
    Tilannetta ei nyt aikuisena helpota se, että atooppinen iho reagoi lähes kaikkiin rasvoihin kutinalla. Hirveällä kauhealla kutinalla!
    Olisikohan tällaisesta setistä apua ympäristön herkistämälle atoopikkoiholle… Olisi sangen mukava testata. Nimimerkki kortisonivoide yöpöydällä

  • elina sanoo:

    Hyviä ihan uuden laisia vinkkejä. Kiitos t.kuivanhkainen

  • Reeta sanoo:

    Joku muukin kerkesi jo kommentoida, mutta käsidesi ei tosiaan kuivata. Itse käytän käsidesiä nimenomaan pelastamaan kuivista kuivimmat kämmenet, kun tarpeen. Ollut toistaiseksi ainut toimiva apu. 🙂

  • Kotihoitajatar sanoo:

    Yes

  • Menna sanoo:

    Tarpeeseen tulisi ?

  • Tinka sanoo:

    Talvipakkaset tekee täälläkim tuhojaan. Naama ja sääret hilseilee ja rystyset repeilee. Inhottavaa

  • Kristiina sanoo:

    Huom! Käsidesi EI kuivata ihoa. Useimmat käsidesit sisältävät glyserolia, joka päinvastoin hoitaa ja ennaltaehkäisee ihon kuivumista.

  • Päivi Tolmunen sanoo:

    Psori potilaana tiedän että kaikki mahdollinen apu ja vinkki on tarpeen. Olisi mahtavaa kokeilla.

  • Maiju sanoo:

    1,5-vuotiaan pojan kanssa vaikea tilanne jatkuvan kortisonin käytössä atooppisen ihoon. Ehkä pitää alkaa miettiä muitakin vaihtoehtoja 🙂

  • Nyt jo tuplasti mama sanoo:

    Vauvalla just soppelisti todettu atooppinen iho ja oireilee melkolailla ärhäkästi nyt. 🙁 tarvetta siis tästä talosta löytyy.

  • Sande sanoo:

    Täällä atoopikko yksinhuoltaja äiti ja pieni poika kärsivät kuivasta ihosta. Välillä konstit loppuu..

  • Saara Heikkinen sanoo:

    Olisi tarpeellinen ennenkaikkea 12v tyttärelleni ja itselleni myös!

  • Krista sanoo:

    Täällä kärsin minäkin atooppisesta ihosta heti kun sää viilenee ja lämmitys alkaa asunnossa. Kasvot ovat ne pahimmat. Tarpeen tulisi jos vaan tehoa niistä löytyy. Kaikkea kannattaa kokeilla ettei tarttis kärsiä.

  • Atoopikko sanoo:

    Atoopikkona ja atoopikon äitinä ollaan välillä hukassa varsinkin talvella ihonhoidon kanssa. Varsinkin murkkuikäinen poitsu <3 Helppoa tietä ei varmaan ole, mutta jos jotain, niin olis hyvä 😀

  • Eija sanoo:

    Kelpais kyllä atooppisen ihoni hoitoon ?