Päiväkodissa porukka vaihtuu kuin pyöröovissa
Onko lapsen arvon mukaista, että hän saa tottua koko ajan vaihtuviin ihmisiin paikassa, jossa hän viettää arkena enimmän valveillaoloaikansa? Onko lapsen ihmissuhteilla mitään arvoa vai onko päiväkodin pääasia vain säilyttää lapsi hengissä kun vanhemmat ovat töissä?
“Kukas se tummaihoinen setä oli teidän ryhmän aikuisena tänään?” Voi miten tuttua huttua, sillä minusta tuntuu että päiväkotimme henkilöstö vaihtuu nopeammalla tahdilla kuin puhtaat alusvaatteet. Missä ovat ne sitoutuvat, työlleen omistautuvat hoitsukat ja opettajat, ketkä tahtovat nähdä oman ryhmänsä kasvuprosessin eivätkä hyppää seuraavaan junaan heti ensimmäisestä esteestä? Tai mistä mina tiedän, mitä siellä on taustalla. Onko työpaikan ilmapiiri kehno, pomo jallittaa ja työtaakka on sietämätön. Ulkopuolinen huomaa vain ihan ookoo puitteet, viihtyisän taukotilan ja kohtuullisen pienikokoisen päiväkodin, jossa voisi ajatella viihtyvänsä.
Kaksi on lähtenyt jatkamaan opintoja, kolme vaihtanut alaa ja useasta muusta ei ole mitään näkö- tai muutakaan havaintoa. Jossain vaiheessa olen vain lapselta kysynyt, että mitens se Jalmari, Pirjo tai Tuija, kun ei ole näkynyt enään aikoihin. Yleensä lapsi kohauttaa olkapäitään eikä tiedä. Ja eihän siinä toki pieni pää mukana pysykään jos viikottain on uutta naamaa ryhmäläisten nimiä opettelemassa.
Koen silti vaihtuvuuden haitalliseksi ilmiöksi moneltakin osalta. Ensinnä ihan pienimpien ryhmässä tuttu aikuinen on maalaisjärjelläkin pohdittuna ehkä se tärkein turvallisuustekijä pienelle, kuka ei vielä osaa kavereiden kanssa hengata. Jos pieni hoidokki ei osaa vielä puhua, niin yksilölliset tarpeet ja toiveet voi oppia vain olemalla läsnä. Eihän sitä itsekään osaa vierasta vauvaa aina käsitellä eikä tiedä milloin se vinkuu pissavaippaa ja milloin nälkää. Mutta omasta vauvasta kyllä tiesi. Tai hoitolapsesta, kenen kanssa viettää pidempään aikaa yhdessä.
Vähän vanhemmat lapset toki jo arvostavat kavereitaan ja ovat tyytyväisiä jos aamupiirissä näkyy tuttuja kasvoja. Mutta kyllä sielläkin on selkeä vaikutus miten turvalliseksi ympäristö koetaan jos joka aamu tervehditään samoja aikuisia eikä tarvitse arpoa kuka sijaisensijainen siellä nyt onkaan. Ajattele omalle kohdalle, olisiko hauska mennä töihin jos et koskaan tietäisi mille palaveriporukalle esität ideasi tai kuka istuukaan naapuripöydässä tänään. Tosin vaihtuvuutta on aikuistenkin piireissä, tiedetään.
Haaste ei piile vain isoissa ja kunnallisissa päivähoitoyksiköissä, sillä juuri kyseistä vaihtuvuutta minimoidaksemme, kokeilimme aiemmin myös pientä yksityistä päiväkotia. Ja valitettavan sama virsi oli sielläkin. Juuri kun lapset ehtivät oppia uuden hoitajansa nimen, tämä vaihtoi maisemaa ja me vanhemmat seurasimme jännityksellä koska seuraava saapuu liukuhihnalta. Usein meni viikko pari välissä että avustajat tai siivoushenkilökunta toimivat väliaikaisina lastenhoitajina. Nyttemmin olen keskustellut päiväkodissa jatkaneiden lasten vanhempien kanssa ja ihan sama rumba tuntuu jatkuvan. Kyllä ihmetyttää.
Jos käydään vasuja ja vosuja ja ties mitä keharisessioita, joissa pohditaan lapselle parhaita toimintatapoja, asetetaan tavoitteita ja, kuten meidän tapauksessamme, mietitään varhaistettuja tukitoimia lapselle, niin kyllä silloin pysyvyyttä tarvitaan. On jo liian monta kertaa nähty juttu, että joku aloittaa jotain, mutta homma kosahtaa kun henkilöstö vaihtuu. Taas kaivetaan samat paperit joskus esiin, kunhan keretään, ja aloitetaan selvittämään mitä olisi hyvä tehdä. Koskaan ei ole vielä päästy toiminnan asteelle ja aina luvataan tehdä asialle jotain “vähän myöhemmin kun saadaan henkilöstöpuoli kuntoon”. No, siinä ne iloisesti menee lapsuusvuodet, herkkä ajanjakso jolloin pienillä korjausliikkeillä voitaisiin saada paljon aikaan ja siirtää juna jälleen raiteilleen. Ei tarvitsisi sitten myöhemmin ihmetellä, että miksei silloin aiemmin jo tehty sitä tahi tätä.
Minkä tarvitsisi muuttua, jotta arvokasta työtä tekevät lastenhoitajat viihtyisivät työpisteissään pidempään?”
Kysyy Kolmen Pojan Äiti ihmeissään
Olet varmasti kiinnostunut myös näistä artikkeleista!!
Hoitaja paljastaa faktat pienten puolelta
Päiväkodit pursuaa lapsia ovista ja ikkunoista
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 45 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ja vielä puhutaan lapsen subjektiivisesta oikeudesta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen!!!!
Täällä yksi alan vaihtoa suunnitteleva hoitsukka, joka on kyllästynyt toistamaan samoja ohjeita tuhansia kertoja, kuuntelemaan korvia vihlovaa ulvontaa ja kiljumista, pyyhkimään perseitä ja räkänokkia. Minä haluun sitä ja tätä, kaverin lelua varastetaan jne. Oon ollut erityisen tuen päiväkodissa toista vuotta. Nostellut kuolaavaa cp-vammaista lasta ja ottanut vastaan potkuja ja puremia autisteilta. Lelut lentäneet kaaressa ja tuolit. Mun ryhmässä vakituisista pari työkaveria teki 3 ja toinen 4 päivän viikkoja. Pomolle muiden toivomat lomat oli iso ongelma. Välillä ei saatu valituksille viikottain lomailijoille sijaisia ja raadettiin heidän edestä sitten. Yksi työkaveri oli ainakin 6 kk saikulla (vakituinen. Vanhemmista osa ei kunnioita sitä kuinka päiväkoti menee klo 18 kiinni, hakevat lapsia miten sattuu.
Itse siivoan päiväkodissa jo vuosikausia..samat tutut naamat siellä aina pyörii. Harvemmin uusia ellei sijaisia ..
Hoitsukat. Kylläpä taas arvostetaan ammattitaitoista ihmistä. Siinä yksi syy varmaan, miksi hoitajat lähtee. Toinen, että ketään ei voi velvoittaa kutsumuksesta sitoutumaan huonopalkkaiseen ja raskaaseen työhön, että juuri sinun kultamussukkasi saa pysyvän hoitajan. Sen viiden vuoden aikana on sen ”hoitsukan” maksettava asuntolainaa ja muita laskuja ja kyllä hän hyppää parempipalkkaiseen junaan, jos sattuu sellaiseen pääsemään. Se on kuitenkin vain palkkatyötä niille hoitsukoillekkin, vaikka äidit luulee, että tädit asuu päiväkodissa ja ihan kutsumuksesta hoitavat heidän lapsiaan.
Näin alkuun lastentarhanopettajana voin todeta että parempaa palkkaa ja vähemmän lapsia per ryhmä niin, aikaa työn suunnitteluun ja lasten kanssa olemiseen niin aivan varmasti viihdyttäisiin paremmin samassa työpaikassa. Kiitos taas vaan helvetisti tästä arvostuksesta, t. ”hoitsukka”
Joskus on vaikea arvostaa ihmisiä, jotka heittävät vastuun vanhemmille vaikka heillä on se ensikäden vastuu miten he itse toimivat. Suututtaa tämä vastaustyyli että ”ei me kuule mitään voida” ja marttyyriasenne perään.
Jokaisella on kuitenkin ammattia valitessa varmasti ollut tiedossa miten huono palkkaus alalla on. Se ei ole minun syyni, vaikka kaksi lastani nyt onkin kunnallisessa päivähoidossa. Eikä ole minun syyni, että pph:lla ei ollut heille paikkoja (kun joku kehotti laittamaan lapseni sinne). Eikä ole oikein sanoa, että hoida sitten kotona jos ei kelpaa. Kuka sen teidän palkan sitten maksaa, jos ei veronmaksajat?
En tosiaankaan nuorena tyttönä
koulutusta valitessani ottanut sen tarkemmin selvää alan palkkatasosta. Sillä ei ollut vaikutusta alan valintaani, halusin vain ammatin jossa ajattelin viihtyväni. Et voi yleistää asioita muiden puolesta, kun et oikeasti tiedä heidän valintaperusteitaan.
Näyttä olevan tärkeä asia, koska kommentteja on tullut paljon. Mutta onhan lapset meidän tulevaisuutemme!
Kysytään mistä pitäisi aloittaa jotta henkilökunta pysyisi työssään! Olisiko palkantarkikstus ensimmäisenä listalla? Sellainen palkka joka vastaa työn kuormittavuutta ja vastuuta? Nyt tilanne on se, että jos jossain on joku pieni etu, vaikka ruokailu ilmaiseksi lasten kanssa (koska lasten ohjaaminen kuuluu tehtäviin, ruokaillessa) niin se on liikaa, siitä pitää maksaa verot. Suunnitteluaika on monasti hyvin epämääräinen. Tekevätkö naiset taas työtä omalla ajalla? Rahat eivät riitä päiväkodin kaikkiin toimintoihin, no henkilökunta tuo kotoa! Tehdäänkö näin muissakin työpaikoissa?
Miksi ei reagoida vahvemmin, kun huomataan että työväkeä on vaikea saada? Miksi ”pelataan” pienten lasten psyyken kanssa, vaihtamalla henkilökuntaa jatkuvasti?
Suomessa on nyt ”huonot ajat” ja sitä pitää ymmärtää. Mutta vaikka oli n.s. hyvät ajat, päiväkodin henkilökunta-asia jumitti paikallaan. Liitot eivät saa parannusta aikaiseksi, eikä nähtävästi poliitikot myöskään? Onko Aina vain kysymys väärästä sukupuolesta?
Mutta eihän sekään ”ruokailuetu” ilmainen ole, kyllä se ihan maksullinen on, vaikkakin siitä verovähennyksen saa. Lisäksi se syödään lasten kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että samalla ohjaat lapsia, ehkä syötät pieniä molemmin puolin, pyyhit pöydälle kaatunutta maitoa, haet lapsille lisää ruokaa, pyyhit vuotavia neniä jne. Onko se silloin etu vai välttämätön energiatankkaus, että jaksat itsekin koko päivän, kun ruokataukoahan tässä työssä ei ole.
Jaana, olet kuitenkin itse valinnut viedä lapsesi päivähoitoon ja halunnu päiväkodin hoitomuodoksi. Ei todellakaan ole henkilökunnan vika, että kuntien resurssit ovat mitkä ovat. Uskon, että henkilökunta tekee parhaansa vähäisillä resursseilla. Valitettavan usein se mahdollistaakin vain lasten terveyden ja mielenterveyden ylläpidon eli hyvän perushoidon. Kyllä tässä asiassa vanhempien pitäisi ottaa vastuu ja valittaa kuntaan tai yksityisellä puolella hoidon järjestäjään, mikäli henkilökunta jatkuvasti vaihtuu eikä hyvät periaatteet toteudu. Vain niin voidaan muutosta saada aikaan. Hoitopaikkaa valittaessa kannattaa muistaa, ettei yksityinen puoli ole kunnallista kummempi, sen on tuotettava vielä voittoa omistajilleen, usein henkilökunnan tai lasten kustannuksella. Itse en ole päiväkodissa opettajana, vaan koulussa, mutta luotan täysin päiväkodin henkilöstöön ja btw., ehdottomasti kunnallisen päiväkodin!
Tästähän kihisi kuuma keskustelu! Minusta on rehellistä todeta pari asiaa: 1. hyvä johtaja vaatii päiväkodissakin henkilökunnalleen hyvät työolot = pysyvyyttä ja jaksamista. 2. Myös päiväkodeissa on väsynyttä/kiinnostumatonta/leipiintynyttä/ihan väärässä työssä olevaa työvoimaa, kuten muissakin ammateissa. Jälleen kääntyisin hyvän johtajan puoleen: hyvä johtaja osaa nähdä, milloin työntekijän oma jaksaminen ja elämäntilanne ei ole enää hoidettavien lasten etu. Se, että tekee töitä lasten kanssa, ei takaa sitä, että välttämättä olisi oikealla alalla. Ihan kuten muissakin töissä.
20 vuotta alalla ja työn vaativuus on lisääntynyt koko ajan.
Monet vanhemmat ovat hukassa arkensa kanssa ja oma paha olo ja lasten ”käytös ongelmat” sälytetään varhaiskasvatuksen harteille.
Me emme ole hoitsukoita tai tätejä ja setiä vaan oman alamme ammattilaisia.
Totta on että päättäjät eivät arvosta meidän työtämme, se näkyy sijaiskäytännöissä, määräaikaisissa työntekijöissä ja siinä että meidän pitäisi vain venyä ja joustaa.
Olen pitkään ihmetellyt miksi vanhemmat eivät nouse lastensa puolesta vastustamaan kova äänisemmin nykyistä toimintaa… Asiakkailla se kovempi äänivalta on tässäkin asiassa.
Se ei auta että eteisessä kiireessä vanhemmat purkaa huolensa henkilöstön vaihtuvuudesta henkilökunnalle.
Pitää laittaa postia ylemmäs ja ylemmäs ja kovilla sanoilla.
Me olemme työntekijöinä niin tehneet vuosia, oman maineemme uhalla, turhaan.
Minä olen itse vanhempana tehnyt samoin ja silloin sanoilla on ollut enemmän voimaa.
Vastuu omien lasten hyvinvoinnista on aina vanhemmilla, ottakaa vastuu ja vaatikaa!!
”Teidän käsissä on meidän lasten terveys ja mielenterveys! ”
Jos ei nyt kuitenkaan. Kyllä se vastuu on kotona. Koulumaailmassa jatkuu sitten toi sama vaihtuvuus rumba että kannattaa sopeutua jo pk. aikana.
Päivähoidon käytännöt vaihtelevat kunnittain ja jopa kuntien sisälläkin paljon. Mielestäni olisi hyvä tehdä jonkinlainen yhtenäistäminen toimenkuvista ja laatia vaikka päiväkodin koon mukaan vaatimukset tarvittavista työntekijöistä.
Itse kateelliset olen kuunnellut kuinka joissain päiväkodeissa on avustavaa henkilökuntaa, joka hoitaa kuravaatesouvin, lakananvaihdot pyykkitilauksineen, pöytien pyyhkimisen, tuolien nostele pöydillä siivooja varten ja on vaikka välillä esimerkiksi pukemisapuna pienten ryhmässä kun lisäkäsipari on enemmän kuin tervetullut. Meillä ei näin onnellisessa asemassa olla vaan kaikki tuo pitää hoitaa siinä sivussa kun teemme varsinaista työtämme.
Lisämausteen työmotivaatiolle toki antavat ne vanhemmat, jotka olettavat meidän vetävän lonkkaa pari tuntia päivässä kun lapset ovat päivälevolla. Tuona aikana pitää monessa ryhmässä olla pari työntekijää lepohuoneessa nukutushommissa, pyyhkiä pöydät lounaan jäljiltä (ja siistiä lattiat), pyöritellä vaatteita kuivurissa (jotta ne ehtivät kuivua siihen mennessä kun lapset pitää saada ulos ja välivuorolainen joutuu lähtemään kotiin ettei ylityötunteja kerry), valmistella seuraavien päivien toimintaa, kirjoitella vasuja, ottaa vastaan lapset, jotka eivät saa nukkua tai jotka pitää herättää 30 min unien jälkeen, tilata ne puhtaat lakanat, pitää tiimipalaverit, joissa puhutaan lasten korville kuulumattomista asioista tai valvomaan naapuriryhmän lepohuonetta heidän tiiminsä ajan yms. ..
Jos saisin vapaana ne pitämättömät lakisääteiset kahvitauot, joita yli 10 vuoden urani aikana on ollut lukemattomia, olisin melko pitkän hetken pois työmaaltani. On näet päiviä, jolloin iltapäivästä huomannut etten ole edes vessassa ehtinyt käymään.
Kaikki tämä hektisyys yhdistettynä epäkäytännöllisiin tiloihin (15 lapselle suunnitelluissa tiloissa 21 lasta) ja sijaisten vähäiseen käyttöön (yleensä vedetään ylipitkää päivää yhden työtiimiläisen puuttuessa) on saanut minut vakavasti harkitsemaan alanvaihtoa. Ja joo valitan ja pakenee sen taakse, mikä tilanne on…! Mutta ei ole löytynyt kanavaa vaikuttaa. Kentältä tulevaa kritiikkiä ei pomotasolla ote kuulen korviin. Vanhemmilta tulevaan palautteeseen tartutaan paremmin, mutta vanhemmilla ei ole arjestamme hajuakaan. Meidän kun pitää heitä hymyilevänä palvella vaikka olisimme yksin ryhmässä ja paikalla olisi viisitoista lasta ja vakuuttaa että kaikki on hallinnassa. Työnantajaa ei ole lupa arvostella. Eli liiskatkaa tämä sammakko, joka näppäimistöltäni silmillenne pomppasi. Kiitos ja kumarrus…
Olen ollut liki 13 vuotta lasten kanssa. Työpaikkani on mahtava ja lähin työtiimi on huippu!kyllä se niin on että hoitajat saavat lähes aina hoitolapsilta vatsataudit,flunssat jne…. Kun lapset tuodaan hoitoon lähes aina puolikuntoisina. Vatsataudin jälkeen ollaan ripulissa hoidossa kun äidit väittävät että hampaita tulee ni vetää vatsan löysäksi. Jokainen haluaa olla työpaikallaan jotta ei olisi poissa oloja. Siis oman lapsen kustannuksella. Työ on vaativaa mutta kun hoitaa samoja lapsia monta vuotta ja ja monesta perheestä myös kaikki sisarukset niin kyllä se myös palkitsee…. Kun saa hyvää palautetta …… Pph kunniaan
Myös me lasten vanhemmat teemme pätkä töitä, olemme työttömyysuhan alla, olemme koeajalla, opiskelemme ja teemme lomat töitä että pärjäisimme rahallisesti. Emme me tyhmiä ole, kyllä me ymmärrämme että hoitajat ovat kipeitä tai lomalla ja missä milloinkin. Harva meistä kuitenkaan on todellisuudesta irtautunut ääliö, jolle voi kertoa että vaihtuuhan ne kaupan kassatkin eikä sitä edes – oho – huomaa!
Mutta ne ovat meidän lapsia, jotka eniten kärsivät. Aina te valitatte, ja pakenette sen taakse mikä tilanne on. Ottakaa vastuu, vaikuttakaa! Teidän käsissä on meidän lasten terveys ja mielenterveys! Minä en voi lakata tekemästä töitä ja ottaa lasta päiväkodista pois.
Kuntien henkilöstöpolitiikka on nykyjään sellainen, että vakituisia hoitajia ei oteta ja sijaiset laitetaan töihin milloin minnekkin.
Olen ammatiltani lähihoitaja. Olen tehnyt työtä päiväkodeissa vuodesta 2008. Minulla ei ole vakituista työpaikkaa. Teen sijaisuuksia. Eli tuuraan ihmistä joka on poissa. Sairaslomalla, lomalla tms. Hoitajatkin tarvitsevat lomaa! Avoimia virkoja ei täällä seudulla ole. Olen saanut lapsilta hyvää palautetta, samoin esimieheltä ja työtovereilta.
Toivoisin myös arvostusta vanhemmilta. En ehkä tunne lastasi hyvin, mutta pyrin siihen kun hän on kanssani päivän olisi turvallista, myönteisiä kokemuksia, tutut rutiinit.. Suosittelen keskustelemaan lapsesi hoitopaikassa henkilöstön kanssa vaihtuvista aikuisista. Levännyt hoitaja on paras hoitaja 🙂 ps. Kun olen sijainen, työsopimus katkaistaan aina kun paikka vaihtuu.. Työttömänä et voi kieltäytyä työstä. Etkä pitää lomaa..
Vaihtuvuutta on mutta ei se sijaisellekaan ole helppoa kun pieniä pätkiä tehdään. Moni varmasti viihtyy lasten kanssa päiväkodissa, kun sinne on töihin lähtenyt. Mutta sijaisuuksia harvoin tehdään monen kuukauden mittaisiksi suoraan, ne on pieniä pätkiä joista hyvällä tuurilla sijaisen kannalta voi koostua pitempi aika.
Myös henkilökunta sairastaa ja heidän lapsensa sairastaa. Ja mitä enemmän päiväkotiin tuodaan puolikuntoisena lapsia hoitoon sen ”vaarallisempaa” se on työntekijöille ja muille lapsille.
Ja on se päiväkotielämä myös lapsille rankkaa vaikkei aikuiset vaihtuisikaan, heillä on pitkät päivät, huomattavasti pidemmät kuin teillä vanhemmilla, he ovat ”töissä” myös teidän työmatkan ajan.
Ja kyllä henkilökunta vaihtuu muillakin työpaikoilla, sitä ei vain tule niin huomatuksi. Esim kaupoissa, et tapaa joka päivä samaa kassahenkilöä, mutta et tarvitsekaan koska ei ole mitään merkitystä sillä kuka sinun ostokset käy kassalla läpi. Tai joissakin toimistoissa, terveyskeskuksissa ei ole aina sama henkilö vastaamassa sinun asiaan. Sitä ei vain tule huomatuksi koska se ei ole niin ”tärkeä” asia kuin omien lasten hoito.
jos miettii meidän palkkaa esim. 2000e ei jää edes verojen jälkeen käteen, silti ollaan yliopistossa opiskeltu.. Niin ja moni vielä kysyy ”miks lastentarhanopettajan yliopistossa opiskelee? Tehän vaan leikitte päivisin?” Meitä ei arvosteta, vaikka meillä on todella tärkeä työ. Ymmärrän että moni vaihtaa alaa!
Päivähoidon työntekijöiden arki koostuu sekä toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, arvioinnista, asiakkaiden ja esim. lastensuojelun kanssa käytävistä yhteistyöpalavereista, kaupungin byrokratiaan liittyvän muun paperityön tekemisestä, jota kaupungista riippumatta löytyy ihan mukavasti. Päivähoidossa omat haasteensa aiheuttavat monesti vanhemmat, joiden on vaikea ymmärtää päivähoidon tuöntekijöiden todellista työmäärää. On vanhempia, jotka valittavat koko ajan kaikesta, tai niitä, jotka ovat huolen aiheita muuten, mielenterveys- tai päihdeongelmiensa vuoksi. Laadukkaan varhaiskasvatustyön perustana ovat hyvät suhteet lapsiin ja lasten vanhempiin, työntekijöiden ammattitaito ja organisaation tuki. Todellisuudessa valitettavan useissa päiväkodeissa vakituista henkilökuntaa ei pystytä pitämään siksi, että lapsiryhmät ovat liian isoja, ryhmässä on paljon erityislapsia (ilman diagnoosia tai diagnoosin kanssa), sijaisia ei ole varaa palkata ja työilmapiiri ja johtaminen on perseestä. Päiväkotityö vaatii vastuunkantoa ja tiimin yhteen hiileen puhaltamista enemmän kuin moni arvaa, koska yllättäen henkilökunnan vastuulla on asiakkaiden hengissä pysyminen päinvastoin kuin monessa muussa ammatissa. Olen ollut itse tilanteissa, joissa pihalla on ollut 40 lasta ja työntekijöitä tasan yksi. Tai 0-3-vuotiaiden ryhmässä, jossa on 14 lasta ja 2 aikuista, jotka hoitavat näiden kaikkien syömiset, vaipat, pottahommat, pukemiset ja riisumiset. Tulee siinä vähän hiksa, mutta täytyy olla myös lehmän hermot, varsinkin kun kaikki nämä lapset eivät ole samaan aikaan hyvällä tuulella.. Kokeilkaa kotona vaikka kymmenen 2-vuotiaan uhmaikäisen kanssa pukemista ahtaassa eteisessä pihalle.
Meillä ainakin 3-vuotiaan hoitaja vaihtunut 2 kertaa. Molemmat lähteneet vakituisen työpaikan perään toisiin päiväkoteihin, eipä tätä kolmattakaan ole vakinaistettu..
Henkilökuntakin sairastaa, päiväkoteihin tuodaan paljon puolikuntoisina lapsia, jotka tartuttavat myös henkilökunnan. Uskallan väittää että päiväkodin henkilökunta sairastaa keskivertoa työikäistä enemmän.
Ja henkilökunta tartuttaa taas omat lapsensa, joten jälleen ollaan poissa.
Työ on raskasta ja palkkaus kehno. Eli aika moni miettii alanvaihtoa, harvoin törmää päiväkodin työntekijään joka ei olisi joskus ainakin miettinyt mitä muuta haluaisi isona tehdä.
Jos aloittaisi vaikka siitä, että lopetetaan koulutettujen hoitajien kutsuminen ”hoitsukoiksi”. Alan arvostusta ja palkkausta tulee lisätä, jotta hoitajien on mielekästä toimia alalla. Työ on vaativaa.