Osa-aikavanhemmuus – helppoa ja mukavaa?
Ruuhkavuosiinsa uupuvat vanhemmat saattavat jopa haaveilla erosta. Silloin saisi joka toisen viikon lepoa ja omaa aikaa! Aikaa käydä teatterissa ja shoppailla, nähdä kavereita ja matkustella! Koti olisi siisti ja elämä stressittömämpää…
Mutta vuoroviikkovanhemmuus ei ole mikään lepoloma tai vanhemmuuden light-versio. Sen lisäksi, että ero on raskas ja vaikea koettelemus, ei ole helppoa elää toista viikkoa lasten kanssa ja toista yksin.
Tahtomattaan eronnut vanhempi kertoo, millaiselta vuoroviikkovanhemmuus tuntuu:
”Ero tuli tahtomatta, pyytämättä, odottamatta.
Tuli vuoroviikkovanhemmuus. Mutta tuli myös osa-aikaelämä.
Joka toinen viikko arki on täynnä menoa ja iloista melskettä, sotkuakin ja sisarusten välistä nahistelua. Aikatauluja, loputtomasti logistisia ratkaisuja, kiirettä. Ajokilometrejä kertyy useampi sata. Mutta elämä on elämisen makuista kaikkine sävyineen.
Sitten tulee taas se toinen arki. Nyt on aikaa nähdä ystäviä ja harrastaa, nautiskella kiireettömyydestä ja ottaa aikaa itselle. Ja niin teenkin, ei minulla aika pitkäksi tule. Teen kaikkea tuota. Kaikesta tästä ruuhkavuosissa elävät perheelliset voivat vain haaveilla.
Mutta. Mikään ei maistu miltään. Mikään ei tunnu miltään. Kaikki on hajutonta ja mautonta. Saan aikani kulumaan, en ole yksin, mutta silti jokin on rikki.
Kun lapset lähtevät toiseen kotiinsa, jätän heidän jäljet siivoamatta. Tuntuu että täällä on elämää kun tavarat on levällään. Vasta sunnuntaina siivoan jotta lapsilla on mukava tulla siistiin kotiin.
Kyyneleet ovat vielä liian usein seurana. Joka hetki kun on hiukan helpompaa, vakuutan itselleni että selviän ja muun ajan yritän muistaa tuon hetken.
Pitäisi lähteä ihmisten ilmoille, mutta siihen ei ole varaa. Deittailu on kallista eikä se ole vaihtoehto muutenkaan koska en uskalla luottaa, en kestä tulla uudelleen elävältä haudatuksi.”
Nimim. Liian tyhjää
Tämä teksti on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin keskustelunavaus tai tarinasi alla olevan lomakkeen kautta. Valitsemme julkaistavat tekstit ja palkitsemme niistä Huono Äiti -kirjalla.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vastaus henkilölle Äiti42 Peruuta vastaus
7 vastausta artikkeliin “Osa-aikavanhemmuus – helppoa ja mukavaa?”
Uusimmat artikkelit
Itse jäin ”vuoroviikkovanhemmaksi” ensimmäistä kertaa 9 vuotta sitten ja uudelleen 3,5 vuotta sitten. Nautin elämästäni niin lapsiviikoilla kuin lapsivapaillakin. Ottihan se aikansa, että lapsivapaista oppi nauttimaan. Tunnistan toki tuon, mistä joku kirjoittikin, että perheelliset (ja parisuhteelliset) on monesti omissa menoissaan joten kaveria ei aina ole tarjolla.
Olen oppinut lapsivapailla nauttimaan ihan vain siitäkin, että töihin lähtö on helpompaa, kun ei ole aamuista päiväkotirumbaa. Tai ettei ole pakko kokata jos ei jaksa. Ja voi lähteä lenkille tai salille milloin huvittaa, ei tarvi miettiä että kuka on juniorin kanssa. Lisäksi lapsivapaa on oivaa aikaa deittailla 😉
Minun vanhempi lapseni on 13 ja nuorempi pian 6. Molempien isät asuvat lähellä, joten vanhempi lapsi pyörii täällä monesti myös iskäviikolla (mikä on toki mukavaa ja sallittua, tämähän on hänen kotinsa). Kunhan nuorempi lapsi vielä vähän kasvaa ja oppii liikkumaan itsenäisesti, niin varmaan samalla tavalla hänkin alkaa liikkumaan kahden kodin väliä vapaammin.
Minulla ei lapsivapaata olekaan, exä töissä ruotsissa ja tulee hakemaan lapsen pe klo 21 ja tuo takaisin su klo 12. Itse 3-vuoro työssä ja vkonloppuisinkin töitä voi hyvinkin mahdollisesti olla… Vaikka rakastankin lastani kuuhun ja takaisin, joskus kaipaisi kyllä pientä hengähdystaukoa!
Juuri näin. Tuohon lisäksi se, että ”vapaalla” viikolla on pakko kiriä töissä tunnit täyteen. Iltaisin on ihan poikki. Ystävät pääsääntöisesti perheittensä kanssa, tuntuu vähän ulkopuoliselta mennä mukaan (muutama poikkeus onneksi <3 ). Ainainen huoli rahasta. Ei todellakaan mahdollisuutta harrastaa, syödä ulkona, käydä teattereissa jne. Että kadehtikaa vaan. Syvää yksinäisyyttä ja itkun sävyttämiä iltoja. Toki niitä hyviäkin hetkiä on paljon, mutta niitä kai myös ydinperheitten arjessa, eikö? Sitten tulee väsyneet ja kiukkuiset lapset kotiin (ei tämä helppoa ole heillekään). Ja juuri kun tuntuu, että arki taas sujuu ja on ihanaa niin sitten pakataan ja sanotaan heipat, kyynel silmäkulmassa, joka viikko. Monesti miettii, että en mä kyllä tätä elämää valinnut.
Kuulostaa niin tutulta. Itsellä nyt 3 kk takana osa-aika äitinä ja juuri tuollaista se on. Lapsia hirvee ikävä ja koti tuntuu tyhjältä. Jotenkin sitä sitkuttelee sen yksinäisen viikon ja sitten taas on se ihana lapsitäyteinen viikko. Tottuukohan tähän koskaan.
Erosta tulee kesällä 9 vuotta enkä edelleenkään osaa elää lapsivapailla viikoilla. Ei vaan just tunnu miltään. Aivan kuten edellä,on vain tyhjyys ja yksinäisyys. Hiljaisuus lasten lähdön jälkeen on joka kerta musertava.
Osa minusta puuttuu ja silloin ei voi toimia normaalisti. Lapset soittavat ikäväänsä ja koitan tsempata heitä. Puheluiden jälkeen itken. Ikävä on minullakin valtava. Saisin nukkua ja tehdä mitä lystään vaan uni ei tule ja mikään ei kiinnosta tai innosta. Joka toinen viikko on kuin olisin elävänä kuollut ja toisen vahvasti elossa.
Surullista, jos joku tätä kadehtii.
Tämä on kuin omasta elämästäni ja varmasti niin monelle tuttua ja lopulta niin surullista arkea. Miten tätä elämää voi joku kadehtia.
Niinhän sitä voi ajatella, että ah, vapaus, mutta sitten kun huomaa eträ kaverit on kiinni töissään ja perheissään arjet ja viikonloput ja jos biletys ei enää tällä iällä kiinnosta, niin aika yksinäistä voi olla.
Asia on eri sitten taas kun lapset lentää pesästä myös kavereilla eli näiden kuuluisien ruuhkavuosien jälkeen. Tai jos on niin aikaisessa vaiheessa lapset saanut että valtaosa kavereista on (vielä) lapsettomia.