Teen työtä asiakaspalvelijana. Asiakkaani oli sateisena päivänä (n. 80- v) nainen. Hän oli niin harmissaan kun tarvitsee mennä anopin haudalle kukkia laittamaan, vaikka omatkin voimat ovat jo huonot. Mies on sairas, mutta pakottaa vaimonsa anopin haudalle.

Mummeli oli harmissaan kun anoppi inhosi häntä aina ja oli ilkeä. Pojalleen oli mukava, mutta miniälle ilkeä. Kerroin, että oma anoppini ei edes halunnut nähdä 4 lapsestani nuorinta. Eipä koskaan kertonut mikä minussa loppujen lopuksi oli vikana. Tosin hän ei halunnut myöskään nähdä poikaansa.

Kuva Forrest Smith.

Sanoin, että älä mene sinne haudalle. Ei kukaan tiedä käytkö siellä vai et. Sanoin, että mene kahville ja ota iso kakunpala, nauti elämästä, mummeli ilahtui ja sanoi eihän hän ole edes ajatellut, että voisi tehdä niin… Hän on ajatellut, että käy parturissa joku päivä, mutta hänpä tekee nyt niin, että menee kahville ja parturiin 🙂 kiitteli kovasti ja toivotteli hyvää elämää.

Mietin miksi ihmisen pitäisi käydä jonkun ällöttävän anopin haudalla? Kuinka suuri on se mies, joka kiusaa vaimoaan sellaisilla asioilla? Onko se sitten hyvä äiti/vaimo joka ne kukat sinne istuttaa, vaikka voi olla että elämä anopin eläessä on ollut helvettiä.

Oma anoppini on kuollut. Eikä todella ole viety kukan kukkaa eikä viedä. Mieheni ja minun tytär saa ensimmäisen lapsensa. Meistä tulee iso-vanhemmat. Eipä tulisi mieleenkään, että en haluaisi nähdä omaa lapsenlastani. Vaikka olenkin huonoista-huonoin äiti ja epämiellyttävin miniä niin aion olla tyttäreni lapselle maailman paras mimmu. Uskon, että minun anoppini tehtävä oli näyttää minulle, että koskaan ei kannata tehdä niin suurta virhettä mitä hän teki. Opettavainen elämäntarina hänellä…

Nimim. Ei vittumaisen anopin haudalla tarvitse käydä

Artikkelikuva Ekaterina Shakharova. 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle What Peruuta vastaus

15 vastausta artikkeliin “”Opin, etten koskaan toista anoppini virhettä””

  • Oma tahto se on miniälläkin sanoo:

    Olen hullun anopin miniä. Mitään en ole tehnyt lasten syntymän jälkeen oikein. Anoppi haukkuu, parjää, sätti, syyttää… Katkaisimme välit kymmenisen vuotta sitten, edes oma poikansa ei halua olla tekemisissä.
    Sukunsa hän on kääntänyt meitä vastaan, heittäytyi marttyyriksi.
    Tosin suku on osa syy välien rikkoutumiseen kun ruokkivat anopin vainoharhaiseksi, henkisesti epävakaan ihmisparan.
    Lapsemme ovat saaneet osansa mummun vihasta. Eivät myöskään ole , omasta halustaan, missään tekemisissä. Hyvä niin!
    En todellakaan käy haudalla kun kuolee!
    Miehen suvussa muutamat syyttivät minua hulluksi. Täysjärkinen olen kyllä yhä.

  • Nimetön sanoo:

    ”Mieheni ja minun tytär saa ensimmäisen lapsensa.”

    Olenko ainoa, jonka korvaan tää lause kuulostaa vähintäänkin kyseenalaiselta 🙈😂

  • Vitunhuonominiä sanoo:

    Voi kuinka helpotti hengitystäni tuo kirjoitus. Olen ollut aina huono miniä, syitä on löytynyt satoja. Eka on se kun vein hänen poikapuolisosa, toinen on kun olen syntynyt avioliiton ulkopuolella. Olen käynyt kouluni,itse maksanut opiskeluni ja elämiseni, raskaassa työpaikassa tod,kauan. Lapsistamme anoppi hyväksyi tyttäremme siinä vaiheessa kun hän oli opiskelemassa sair,hoitajaksi, anoppi yritti omaa hoitajaa hänestä.poikaamme hän ei koskaan hyväksynyt, poikamme oli kiltti, fiksu, hieman arka. Kyllä, oli, hön on jo taivaassa. Anoppi kylvi ympärilleen riitaa ja kateutta, uhriutui, oli sairas( omasta mielestään), kauan jaksoi ,melkein sata vuotiaaksi. Kyyneltäkään en ole hänen vuokseen itkenyt, hän on itkettänyt minua neljäkymmentä vuotta, kait se riittää. Hänen haudallaan en käy, käykööt ”ne paremmat”. Kaikkea hyvää teille muillekin ilkeän anopin miniöille.

  • mummeli sanoo:

    On täällä kummallisia juttuja toisista ihmisistä. Itse olen vienyt omien vanhempieni ja appivanhempien haudalle sekä kukkia että kynttilöitä. Vaikka oma äitini kieltämättä oli eläissään ilkeä minua kohtaan, niin silti olen hoitanut hänen hautaansa.. Nimittäio jostain kerran luin että se kun ilkeälle ihmiselle tekee palveluksia ja hyviä asioita, on sama kuin naulaisi naulan kerrallaan hänen arkkuunsa.. Pian hän huomaa ettei tuo jota hän kuvittelee olekkaan niin paha ja jos elävien kirjoissa on, pyytää kenties anteeksi vielä sanomisia / tekojaan.

    On sanonta että parempi laiha sopu kun lihava riita.

    • Nimetön sanoo:

      Miten se kuollut ihminen tietää miten kiltti olet haudalla käydessäsi?

    • Nimetön sanoo:

      On paljon ihmisiä, jotka eivät kiltteyttäsi koskaan huomaa ja jos huomaavat, käyttävät sitä vain hyväkseen ja eivät todellakaan ikinä tule pyytämään anteeksi. Minä luulin yli 40v asti, että tulen toimeen kenen kanssa vaan ja, että laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Vaan sitten vasta tapasin ensimmäisen kerran tuollaisen ihmisen. Ainoa oikea tapa suhtautua häneen on pysyä mahdollisimman kaukana. Jos hän olisi anoppini, ei onneksi ole, en varmasti kävisi haudalla.

  • Äiti 74 sanoo:

    Olin huono ei toivottu miniä ja se kostettiin meidän lapsille, mutta edellisen liiton lapset kyllä muistettiin. Haukuttiin ja käännettiin lapsipuolet minua vastaan. Siitä tuli lopulta perhe helvetti, jossa kenelläkään ei ollut hyvä olla. Lapsilta evättiin mahdollisuus normaaliin arkeen vaikeiden kokemusten jälkeen. Erittäin surullista. En tänäkään päivänä ymmärrä miksi.

  • Mielenrauhaa sanoo:

    Tuo ikävä ’velvollisuus’ käydä viemässä kukkia haudalle ei koske vain anopin hautaa.
    Mimulla se on ihan muu lähisukulainen jonka pitkä varjo kulkee vielä mukana. Juuri vasta hän olisi täyttänyt tasavuosia ja olisi kuulemma pitänyt muistaa viemällä kukkia. En vienyt. Monikaan ei pääse nyt sinne haudalle.
    Miksi ihmeessä minun pitäisi vaalia ihmisen muistoa joka halveksi ja pilkkasi minua? Siksikö että hän oli sukulainen, senkö vuoksi että joku toinen ei pahoita mieltään eli ei väliä että minulla on raskas mieli?

  • Olga Olematon sanoo:

    Minulla on kauhea anoppi. Ilkeä, täysin rajaton jyrä, jonka kanssa onneksi välit poikki, kun minä huono miniä en tottele anoppiani, ja olen kääntänyt poikansa äitiään vastaan. Poika vaan laittoi perheensä äitinsä edelle, kun ilmaisena talkkarina äitinsä luona miltei päivittäin käynyt mieheni joutui vastaamaan kysymykseen: kumpaa toivot kuolinvuoteella tehneesi enemmän: tehnyt äidillesi lisää remonttia vai viettänyt lastesi kanssa enemmän aikaa, kun ovat vielä pieniä.
    Jos anopista aika jättää ennen kuin minusta, se tulee olemaan suuri helpotus. Toki teen parhaani myötäelääkseni mieheni surussa, mutta minulla ei sitä kauheaa ämmää ikävä tule.
    Olenko tehnyt anoppini suhteen virheitä? Aivan varmasti. Suurin virhe on se, että yritin sietää hänen ylikävelevää, mitätöivää käytöstään, enkä osannut tehdä riittävän pitäviä rajoja. Kun rajat tulivat ja niistä pidettiin kynsin hampain kiinni, anoppi suuttui. Aiemmin oli pyydetty nätisti, ettei ihan joka päivä tarvitse tulla käymään, joka visiitillä ei tarvitse olla tuliaisia jne, mutta nämä pyynnöt ohitettiin täysin huomiotta.

  • Nimetön sanoo:

    Mielenkiintoinen typo (toivottavasti?) 😅😅 ”Mieheni ja minun tytär saa ensimmäisen lapsensa.”

    • Nimetönn sanoo:

      Samaa jouduin muutaman kerran lukaisemaan ennenkö aivot jäsenteli lauseen oikein 😅😅

    • LM sanoo:

      En näe tuossa typoa (=kirjoitusvirhe), enkä edes kielioppivirhettä, vaikka onkin hieman kömpelösti ilmaistu, kun olisi voinut sanoa yksinkertaisesti ”tyttäremme”.
      ”Mieheni ja tyttäreNI saaVAT ensimmäisen lapsensa” olisikin jo kyseenalaisempi tilanne..!

    • Mia sanoo:

      Minä luin myös lauseen moneen kertaan. Vasta seuraava lause avasi asian tilan. 🙂

    • What sanoo:

      Uusperhe siis ja tulossa miehen sekä kirjoittajan lapsille perheenlisäystä