”Lapset saavat aina tahtonsa läpi!” ”Vapaa kasvatus, lapsiterrosistit!” ”Meluavia, huonosti käyttäytyviä lapsia busseissa, ravintoloissa, lentokoneissa, kaupoissa, KAIKKIALLA!”

Onko näin? Niin kuin ihan AIKUISTEN OIKEASTI onko näin? Minä näen vaikkapa nyt kauppareissulla monia monia lapsiperheitä, joiden lapsista ylivoimaisesti suurin osa käyttäytyy oikein hyvin.

Siihen joukkoon saattaa mahtua ehkä se yksi tai kaksi perhettä, joiden lapset eivät nyt juuri sillä hetkellä ole ihan parhaimmillaan. Mutta ketäpä nyt ei kaupan häly ja pitkä päivä vaikka päiväkodissa (töissä) rasittaisi. Ja me ulkopuoliset emme tiedä MITÄÄN sen perheen elämästä muutoin, mahdollisista aistiyliherkkyyksistä, vanhempien väsymyksestä (aina kun ei aikuisetkaan jaksa olla ihan parhaimmillaan…) tai vaikka vasta tulleesta suru-uutisesta.

Joskus se on kuitenkin siellä kaupassakin käytävä, väsyneenäkin. Tunteiden hallintaa pitää myöskin harjoitella, eikä kotona lopulta kovin pitkälle voida harjoitella sitä, miten kaupassa käyttäydytään. Se pitää tehdä siellä kaupassa. Ja silti SUURIN OSA lapsista (ja aikuisistakin) käyttäytyy vallan hyvin, eikös? Harjoittelun tulosta…


Kuva Bernard Hermant, ylin kuva Ekaterina Kuznetsova.

Vanhemmuus voi olla hetkittäin hukassa itse kullakin, mutta se mikä tuntuu todellakin olevan nykyään hukassa on empatiakyky. Se on sitä, että osaa hetkeksi asettua mielessään toisen asemaan.

Seuraavalla kerralla siellä kaupassa anna mulkaisun sijaan tsemppaava hymy tai jos ei irtoa raskaan päivän jälkeen (minkä senkin kyllä ymmärrän), niin poistu hetkeksi seuraavalle hyllyriville.

Lentokoneessa tämä ei tietenkään valitettavasti ole mahdollista, mutta yritetään pitää mielessä, että niillä vanhemmilla, joiden lapset siellä riehuu, on taatusti epämukavampi olo kuin sivusta seuraajilla. Ja eikös vaan olekin niin, että siellä koneessakin SUURIN OSA lapsista (ja aikuisista) käyttäytyy oikein hyvin, olosuhteisiin nähden.

Hengitetään, otetaan välillä vaaleanpunaiset lasit päähän niiden kirkkaanpunaisten raivolasien sijaan ja yritetään nähdään ihmiset (lapset tai aikuiset) viiteryhmiensä takana. Ja muistetaan ette me emme voi nähdä yhden heikon hetken perusteella perheen kokonaistilannetta tai tehdä siitä päätelmiä. Heikkoja hetkiä tulee meille kaikille.

Rauhallista, stressitöntä ja vaaleanpunaista joulua!”

Nimim. Hetkittäin kyllästynyt

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Pullamössösukupolvea edustava äiti, joka antaa kaikessa periksi Peruuta vastaus

2 vastausta artikkeliin “Onko vanhemmuus oikeasti hukassa ja lapset pikkutyranneja?”

  • Pullamössösukupolvea edustava äiti, joka antaa kaikessa periksi sanoo:

    Kiitos tästä. Itselläni on se täysin normaalinnäköinen autisminkirjolainen, jonka kuormitus saattaa purkautua kaupassakin raivareina. Yleensä osataan jo ennakoida ja jäädä kotiin, jos tältä näyttää. Joskus kuitenkin, kun itsekin on väsynyt, saattaa tulla virhearvioita (harjoitellaanhan mekin tätä vielä hei, ei mekään aina tiedetä mistä se raivari lähtee). Vihaisia katseita tulee jos lapsi raivoaa ja vihaisia katseita tulee jos päätät raivareita välttääksesi myöntyä johonkin lapsen kinumiseen (joka meillä usein on esim. toisen merkkinen maito). Onpa joku kommentoinut sitäkin että annoin lapsen valita jauhelihapaketin (antaakseni jotain muuta ajateltavaa, kun stressitason nousu oli havaittavissa). ”Lapsiko teillä päättää mitä teillä syödään… ei noin, ei todellakaan noin”.

  • Äiti, joka ei jaksa hävetä sanoo:

    Kiitos tästä! Erityisesti lentokoneessa tuntuu, että empatiakyky on kanssamatkustajilta kokonaan hukassa. Meidän taapero on joutunut isän työn vuoksi matkustamaan usein ja aina me pyritään valitsemaan sellainen paikka, että ollaan mahdollisimman vähän häiriöiksi muille. Poika yllättäen kyllä viihtyy koneessa, mutta laskeutuminen on usein sellainen tilanne, että itku tulee. Joko herää kesken unien tai on jo pitkään matkaan kyllästynyt. Ja siihenkö saadaan niin syyttäviä katseita! Ikään kuin muiden kiusaksi me tuotaisi poika lennolle. Aikuiset hermostuvat kauppajonoissa ja milloin missäkin tilanteessa, mutta pienten lasten odotetaan jaksavan käyttäytyä joka paikassa. Kohtuutonta!