Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Mieheni tekee reissutyötä ja on usein pitkään poissa kotoa. Koen tämän ajan kotona erityisen kuormittavaksi ja ankeaksi arjeksi. Arki on tällöin harmaata. Koko perhe odottaa isiä kotiin. Kotitöitäkin pitää paiskoa enemmän, kun isi on töissä.

Pari kertaa vuodessa olemme reissanneet lasten kanssa ilman töissä olevaa isää. Se tuo väriä arkeen ja vähentää niin minun kuin lasten isi-ikävää. Erityisesti pitkää viikonloppua, jolloin isin poissaolon erityisesti huomaa. Yleensä reissaamme budjetilla ja lähellä kotia, piristämme arkea ja teemme jotakin mukavaa. Jätämme kotityöt suosiolla odottamaan seuraavaa viikkoa tai teemme niitä ennen reissua tulevan reissun voimalla. Matkustamme siis vain minä ja lapset. Olen tehnyt tätä siitä asti, kun esikoinen oli n. 5 viikkoa vanha.

Toki reissaamme myös koko perhe yhdessä, että isikin pääsee reissuille mukaan. Tällöin yleensä matkustamme kauemmaksi ja suuremmalla budjetilla. Paljon lähimatkailua ja matkustelua harrasteena olen tehnyt hämmentäviä havaintoja. Saamani kohtelu on nimittäin hirvittävän erilaista riippuen siitä, onko isi mukana reissussa vai ei. Kun reissaamme minä ja lapset keskenämme, ei ole yhtään reissua, ettei joku täysin tuntematon olisi ihmetellyt hotellin aamupalalla, huonetta luovuttaessamme, tai ravintolassa syödessämme, että ”oletteko te keskenänne reissussa?” Siis ihmiset, joita en lainkaan tunne kysyvät tätä ääneen. Olen aina silmät pyöreänä. Miten niin keskenämme?

Kun olen yksin lasten kanssa kylpylässä, leikkipuistossa tai syömässä, tuntemattomat ihmiset, niin kaikenikäiset miehet kuin naisetkin, tulevat juttelemaan niitä näitä ja mukavia. Tämä on toki miellyttävää. Kuitenkin silloin, kun olemme koko perheellä reissussa, isi mukana, ulkopuoliset harvoin sanovat meille sanaakaan. Ainakaan he eivät heittäydy juttelemaan ”niitänäitä”. Sama, jos olen yksinäni reissussa ilman miestä, kaveria tai lapsia, hyvin harva suomalainen lähestyy minua small talkin merkeissä. Kun matkustan lapsieni kanssa, minusta tehdään tietysti olettamuksia, että olen yksinhuoltaja. Onko yksinhuoltaja joku yksinäisyyden perikuva? Miksi ihmiset lähestyvät helpommin yksinhuoltajaa kuin pariskuntaa? Joskus jotkut harmittelevatkin minulle ääneen, kun minulla ei ole reissukaveria. Onhan minulla lapseni! Samassa seurassa olisin kotona kuin reissussakin nämä viikonloput tai lomaviikot. Eikö se ole normaalia, että yksinhuoltajat reissaisivat lastensa kanssa? Pitääkö yksinhuoltajan pysyä kotona poissa silmistä, jos hän ei löydä aikuista seuraa julkisille paikoille ja lomakohteisiin? Onko vain lapsiseurassa oleva aikuinen lähtökohtaisesti yksinäinen ja aina seuraa vailla?

Tarkoitukseni ei nyt ole valittaa aiheesta, ihmetellä vain. On yleensä aina mukavaa, kun tuntemattomat, etenkin suomalaiset, uskaltautuvat juttelemaan ja höpöttelemään.”

Nimim. Myyn äitikin reissasi Muumilaaksoon

Artikkelikuva Xavier Mouton Photographie.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

6 vastausta artikkeliin “Onko vain lapsiseurassa oleva aikuinen lähtökohtaisesti yksinäinen ja aina seuraa vailla?”

  • Nimetön sanoo:

    Ehkä vähän kun hiekkalaatikkoseura. Siellä istujat juttelee, muuten ei vieraitten kanssa alkais puheisiin.

  • Nimetön sanoo:

    Koiran kanssa kun liikkuu, aina joku pysähtyy juttelemaan. Se on kivaa ja piristää päivää. Jutut alkavat koirasta ja sitten puhutaan säästä tai ajankohtaisista uutisista. Ei ole tarkoituskaan että ystävystyttäisiin syvällisemmin. Kivaa ja kevyttä.

  • Nimetön sanoo:

    Jos joskus päädyt aidosti yksinhuoltajaksi, huomaat toisenkin mielenkiintoisen jutun.
    Tuttavapariskunnista iso osa ei pidä enää yhteyttä, koska sinulta puuttuu puoliso.
    Porukalla ei enää kyläillä, korkeintaan pysähdytään kaupungilla juttusille ja sitten sekin vaihtuu moikkaamiseen. Samalla lasten yhteydenpito vähenee ja loppuu. Ei koske kaikkia, mutta montaa.
    Seuraavan kerran olet taas kelvollista seuraa, kun olet hankkinut uuden kumppanin.

    Toinen vaihtoehto on, että pitävätkin yhteyttä exääsi, kun hän on löytänyt uuden.

  • Nimetön sanoo:

    Johan sitä osataan kaikesta pahoittaa mieli 😅 On ihan eri asia lähestyä kahta ihmistä, joilla selvästi on jo keskenään tekemistä, kuin taas vanhempaa, joka on vain lasten kanssa. Porukkaan (olkoonkin sitten vain kaksi aikuista) on aina paljon vaikeampi lyöttäytyä mukaan, kuin yksin olevan aikuisen luo. Ja kyllä, kuten toisessakin kommentissa todettiin, niin jos on lapsia tai eläimiä mukana, niin se on helppo keskustelun avaus. Ei siinä mitään sen suurempaa ole.

  • Tara sanoo:

    Lasten ja esimerkiksi koiran kanssa kulkevia ihmisiä on helppo lähestyä, on puheenaihekin jo valmiina.
    Jos/kun joku lähestyy eikä halua vieraiden ihmisten lähestyvän voi sanoa vaikka ”me päästään niin harvoin perheenä/pääsen harvoin lasten kanssa lomalle että on ihana nauttia vain perheen/lasten kanssa toivottaen mukavaa loman jatkoa vieraalle ihmiselle” Kun sanoo ystävällisesti ja eleillään osoittaa keskittyvänsä vain lapsiinsa, ihmiset varmasti tajuavat.

  • Jännä ilmiö sanoo:

    Minulla on kokemusta myös niinpäin, että ollaan oltu koko perhe reissussa ja joku on tullut etsimään itselleen ja miehelleen matkaseuraa meistä. Päästiin harvoin koko perhe olemaan yhdessä ja sitten tuntui oudolta että olisi pitänyt ihan vieraiden kanssakin alkaa tutustumaan. Ehkä jos olisin yksin lasten kanssa reissussa tuntisin silti samoin.