”Me ei koskaan riidellä”, tuttava kertoo parisuhteestaan. Ensimmäinen ajatus on, että onpa outoa. Eikä suinkaan siinä vasta hyvä suhde. Miksi näin?

Yleensä ajatellaan, että normaaliin ja hyvään parisuhteeseen kuuluu riitely. Ongelma se on vasta siinä vaiheessa kun koko suhde on pelkkää riitaa. Kaikilla kun on erimielisyyksiä.

Mutta onko se näin? Voiko suhde toimia jos osapuolet eivät ikinä riitele?

Paljon kysymys on tietysti siitä, mikä käsitetään riidaksi. Toisten mielestä mikä tahansa mielipide-ero on riita, ja sellaista suhdetta tuskin on, jossa molemmat ovat ihan aina samaa mieltä. Toiset taas kokevat riitelevänsä vasta silloin, jos erimielisyys kärjistyy huutamiseksi. Huutoraivarit eivät tietenkään ole parisuhdeonnen kannalta välttämättömiä tai suositeltavia – mutta eivät ne välttämättä kerro siitäkään, että suhde on tuhon oma.

Toisissa suhteissa riidellään raivokkaammin. Merkitystä on sillä, mikä omassa suhteessa toimii. Toisille pienikin äänen korotus on ehdoton ei, toisten mielestä se on täysin normaalia. Jos riita ei toimi asioiden selvittelynä vaan on vallankäytön väline, joka aiheuttaa pelkästään pahaa mieltä, se vahingoittaa suhdetta riippumatta siitä huutavatko osapuolet vaiko keskustelevat näennäisen rauhallisesti.

Raivoisa riitely voi olla väsyttävää, turhattavaa ja pelottavaa. Pelkällä huutamisella saa hyvin harvoin ratkaistua mitään asioita. Jos itselle ei sellainen kommunikaatiotapa sovi, ei huutamista pidä parisuhteessakaan joutua kuuntelemaan. Eikä lasten tietenkään pidä joutua pelkäämään vanhempien riidellessä – vaikka se, että vanhemmat riitelevät ei sinällään ole haitaksi. Jos pari saa asiansa selvitettyä ja kokee voivansa hyvin, ei siihen ulkopuolinen voi mennä toteamaan että väärin riidelty.


Kuva Emiliano Vittoriosi.

Entä sitten se, että suhteessa ei ikinä riidellä? Olennaisinta lienee se, miksi suhteessa ei riidellä. Ovatko osapuolet niin samanmielisiä ja kykeneviä keskustelemaan rauhassa, että kumpikaan ei koe minkäänlaisen selvittelytilanteen olevan riita? Se on tietenkin hyvä juttu. Useimmat varmaankin kokevat, että maltillinen keskustelu on parempi kuin raivokas riitely, ja usein se lienee tehokkaampaakin.

Mutta joskus riitelemättömyydessä on kyse siitä, että toinen tai jompikumpi osapuoli ei uskalla ilmaista tunteitaan ja mielipiteitään. Pelko voi johtua siitä, että ajattelee toisen jättävän tai suuttuvan, jos oman eriävän mielipiteensä ilmaisee. Tällöin riitelemättömyys ei ole hyvä asia. Suhteessa pitää voida olla turvallisesti myös eri mieltä, ilman että joutuu pelkäämään hylkäämistä, mykkäkoulua tai raivokohtausta.

Joskus syynä voi olla se, että toinen tai molemmat osapuolet ovat liiankin mukautuvia. Mukautuvuus ja joustavuus ovat yleensä hyviä asioita, mutta niissäkin voi mennä liian pitkälle. Jos kaikki käy, onko omaa mielipidettä, makua ja persoonaa enää edes olemassa? Parisuhteessa on kuitenkin kaksi yksilöä, kaksi persoonaa, ja kummankin tulisi saada olla oma itsensä.

Riitelemättömyyden syy voi olla niinkin raadollinen kuin rakkauden ja kiinnostuksen lopahtaminen. Jos toisella, toisen tekemisillä ja mielipiteillä ei ole enää mitään väliä, ei niistä jaksa edes puhua, saati sitten suuttua.

Jos suhteessasi ei riidellä, ja kumpikin teistä voi hyvin, kaikki on hyvin. Sama koskee myös toista puolta: jos teillä riidellään räiskyvästi, mutta molemmat ovat suhteessa tyytyväisiä ja tapanne riidellä ei ahdista ja aiheuta pahaa mieltä kenellekään perheessä, kaikki on ok. Keskeisintä on se, oletteko suhteessanne tyytyväisiä ja koetteko olevanne turvassa? Pelkäämään ei pidä joutua, oli sitten suhteessa temperamenttisemman tai tasaisemman tyypin kanssa, huolimatta siitä onko itse viilipytty vaiko nollasta sataan -ihminen.

Onko teillä hyvä suhde, vaikka otatte paljon yhteen? Vai oletteko niitä, jotka eivät koskaan riitele, mutta kumpikin seisoo omilla jaloillaan ja uskaltaa kertoa tunteistaan? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Peace and Love Peruuta vastaus

4 vastausta artikkeliin “Onko parisuhteessa pakko riidellä?”

  • En riitele :( sanoo:

    Minä en riidellyt exän kanssa… En uskaltanut olla eri mieltä…
    Ja inhoan huutoa.
    Nykyisen kumppanin kanssa uskallan jo sanoa mielipiteeni, koska hänen kanssaan voi olla eri mieltä, ilman Etta tulee haukkuja,

  • Peace and Love sanoo:

    Avioliitossa kohta 26 vuotta. Suhteen ehkä ensimmäiset 10-15 vuotta riideltiin silloin tällöin ja minä pidin mykkäkoulua jos loukkaannuin jostain sanomisesta. Aina silloinkin puhuttiin kuitenkin asiat selviksi. Nyt on särmät hioutuneet. Toisen myös tuntee jo niin hyvin, että tietää mikä toista loukkaa tai ärsyttää, eikä sitä halua tahallaan aiheuttaa. Olemme myös opetelleet kertomaan jos töissä oli raskasta, joku asia ärsyttää, on kipuja tai muuten vaan huono päivä. Silloin toinen ymmärtää mistä on kyse, eikä oleta. Riitelyllä ei voiteta mitään, on niin paljon eri tapoja käsitellä asioita ja sanoja, mitä käyttää loukkaamatta.

  • Omista virheistään voi oppia hyvin paljon sanoo:

    Vanhempieni avioliitto oli noin kolmannen maailmansodan luokkaa. Oli paljon huutoa ja ja ilkeitä sanoja. Mukana oli myös fyysistä väkivaltaa toisen vanhemman osalta. Sovinnollisia päiviä oli yhä harvemmin ja sitten he erosivatkin. Onneksi.

    Oma avioliittoni oli miltei yhtä kamala. Riitoja ei sovittu. Ensin yritin puhua jälkeenpäin riidoista tyyliin mitä oikein tapahtui hetki sitten valmiina pyytämään ja antamaan anteeksi ja tekemään sovinto, jotta elämä olisi miellyttävämpää. Luovuin tästä tavasta, kun huomasin, että toinen ei ollut valmis sovinnollisuuteen vaan otti keskusteluyrityksistäni lisää kierroksia ja kohta olimme jälleen ilmiriidassa. En kuullut koskaan hänen sanovan anteeksi.

    Rupesin ihmettelemään, miksi avioliittoni oli niin eripurainen. En tiennyt, millainen on terve parisuhde enkä osannut pitää huolta omista rajoistani. Tiinen puolestaan ei piitannut siitä, että hän rikkoi minun rajojani. Erosimme. Löysin selkärankani ja kielsin entistä puolisoa soittelemasta minulle raivopuheluita. Kielsin häntä myös käyttämästä lastamme viestintuojana, sillä hänen viestinsä olivat ikäviä ja syyllistäviä. Eikä aikuisia lapsiakaan pidä sotkea vanhempien erimielisyyksiin.

    Vuosia avioeron jälkeen uskaltauduin ihastumaan ja rakastumaan. Suhde on vielä hyvin tuore ja olimme välillä erossakin, koska minua ahdisti kumppanin kovaääninen tapa purkaa pahaa oloaan minuun, enkä saanut häntä aluksi ymmärtämään, että en suvaitse huutamista.

    Olemme alusta asti puhuneet siitä, että asumme omissa asunnoissamme vaikka olemme pariskunta. Me molemmat tarvitsemme omaa aikaa ja tilaa toisiltamme ja muilta ihmisiltä. Pyrin rohkaisemaan häntä kertomaan ajatuksistaan ja tunteistaan ja samalla rohkaisen myös itseäni. Jos minua harmittaa jokin asia hänen käytöksessään pyrin kertomaan siitä rauhallisesti ja rakentavasti ilman minkäänlaista syyllistämistä. Pyrin miettimään tarkkaan, miten voin sanoa ajatukseni loukkaamatta häntä. Pyrin myös olemaan loukkaantumatta silloin, kun hän kertoo omista ajatuksistaan, jotka obat hänen ajatuksiaan hänen omien tunteittensa aikaansaannoksia. Pyrin mieluummin keskustelemaan rauhallisesti. Ennen kaikkea minulle on tärkeää kysyä, mitä toinen on tarkoittanut sanoessaan jotakin. Näin voin varmistaa, olenko ymmärtänyt hänet oikein. Toisinaan hän protestoi, koska kyselen hänen mielestään itsestäänselvyyksiä. Silloin kerron kärsivällisesti, että vaikka jokin asia on hänelle itsestäänselvyys, minulle se ei välttämättä ole. Muistutan häntä myös siitä, että en ole ajatustenlukija enkä halua myöskään ruveta arvailemaan, mitä hän tarkoittaa milloinkin, sillä yleensä arvaan väärin. Kysymällä tarkennusta pyrin välttämään väärinkäsityksiä. Kun hän kertoo tarkemmin ajatuksistaan, minun on helpompi ymmärtää häntä. Toivon, että myös hän oppisi kärsivällisyyttä keskusteluhetkiämme ajatellen. Toivon, että myös hän kykenisi ymmärtämään minua ja minun eriäviä mielipiteitäni. Ajattelemme monesta asiasta samalla tavalla, mutta joistakin asioista meillä on kovin erilaiset mielipiteet. Tavoitteeni onkin, että osaisimme hyväksyä toisemme sellaisina kuin olemme. En toivo, että kumpikaan meistä tuntisi halua vaatia toista ajattelemaan samalla tavalla ja samalla tulisi jyränneeksi toisen ajatusten ja tunteiden yli. Kunnioittaminen, arvostaminen, kuunteleminen ja keskusteleminen ovat minulle hyvin tärkeitä.

  • Ei aina tartte riidellä sanoo:

    Me ollaan just sellainen pari, joka ei riitele vaan keskustelee näkemtserot läpi ja sanotaan ihan suoraan jos ei ymmärrä toisen pointtia vaan tarvii lisäselvitystä. Toisen huonoon tuuleen ei tuppauduta vaan annetaan olla hetki höyryämässä itsekseen vaikka olisi äyskähtänytkin. Riitelyn näen kiivassanaisena moon oikias, soot vääräs, ei välttämättä huutamisena mutta korotetulla äänellä silti käytävänä.