Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Onko aika kullannut muistot ja en vain muista tätä tapahtuneen omassa lapsuudessani ainakaan useasti. Nyt kun omakin lapsi on kouluikäinen niin koen tämän konkreettisesti ja tulen surulliseksi. Onko nykyajan normaali ettei lapset välitä toistensa tunteista?

Ei ole tiettyä parhainta kaveria vaan kavereita vaihdetaan ja hylätään yhtä nopeasti kuin sukkia? Tulee joku uusi kaveri niin vanhan voi hylätä ilman mitään syytä kailottaen ettei ole iiroeevertin kaveri enää. Luvataan jollekin kaverille olemista, mutta toinen kun tulee vastaan niin luvatun asian voi rikkoa. Whatsappissa mykistetään ja poistetaan ryhmistä, mutta lisätään uudestaan ja sama senkus jatkuu.

Muiltakin vanhemmilta kuullut samaa ja moni hyväksyy sen syynä kun meidän pirkkopetteri nyt vaa on tällanen ja uusi lasten toimintatapa mihin pitää vain tottua. Olenko vain liian kalkkis ymmärtämään ja liian huolissani lasten kaverisuhteiden pysyvyydestä ja tämä kaikki on vain normaalia?”

Nimim. Hämmästynyt

Mitä mieltä sinä olet, onko tämä tällainen kaverisuhteiden ees-taas-on-off-kierrätys normaalia nykynuorison toimintaa, vai pitäisikö asialle tehdä jotain? Kerro mielipiteesi kommenteissa alla!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Höps Peruuta vastaus

10 vastausta artikkeliin “”Onko nykyajan normaali ettei lapset välitä toistensa tunteista?””

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Ihan samanlaista menoa oli 80-luvullakin.

  • Äiti sanoo:

    Ei onneksi kaikkialla! Omalla lapsella on empatiaa ja empaattisia kavereita. Uusia otetaan mukaan, ja vanhat erilaiset kaverit pysyvät. Kunpa lintukotomne pysyisi tällaisena, kunnes on siivet tarpeeksi vahvat kohdata muutakin. Perudkiistaa ja suruja lapsilla on, toki, mutta ne sovitaan ja suruissa lohdutetaan kaveria. Olen kovin onnellinen, että näin on.

  • Pirkkoliisapetteri sanoo:

    Niin no, onko normaalia että toisen kaverin vanhempi voi päättää että, et enää saa pitää yhteyttä etkä leikkiä kaverisi kanssa, koska en vain tykkää? Jäljelle jää kaksi toisiaan kaipaavaa lasta vain yhden aikuisen päätöksestä. Että lasten on/offit vielä jotenkin pystyn järjellä käsittämään jos kyse alle murkkuikäisistä. He eivät aina osaa käsitellä sosiaalisiasuhteita. Pitää vain opastaa toimimaan oikein.

  • Arvaa ammatti sanoo:

    Niin kuin moni kommentissaan sanoo, näitä asioita on opeteltava ja vanhemman vastuulla on niistä lapsen kanssa keskustella. Aika nopeasti menettää keskusteluyhteyden tulevaan teiniin, jos ei tilaisuuksiin tartu jo varhaisessa iässä, huomaa lasten ongelmia eikä näin ollen osoita, että välittää. Ei voi jäädä koulun tehtäväksi vain opettaa vuorovaikutusta. Siellä on usein opetussuunnitelmat, joissa ihan muut sisällöt eikä aikaa näille tärkeille kahdenkeskisille kohtaamisille ole. Vanhempien pitäisi herätä työkuplistaan tajuamaan, että lapsia pitää kasvattaa.

  • Ansku sanoo:

    Itse olen ohjannut lapsiani näissä tilanteissa. Olen opettanut sitä, että pidetään, mikä luvataan. Ja jos joku tekee oharit, asiasta voi jutella – ei kiikuta, vaan puhua nätisti, kertoa miltä tuntuu.
    On toiminut. Molemmat (nyt jo teinejä) lapset on pidettyjä ja reilun kaverin maineessa.
    Vanhempien pitää neuvoa, ohjata ja opettaa, myös omalla esimerkillä, miten muita kohdellaan!

  • Normaalia kehitystä sanoo:

    Aikuisten ja omien vanhempien kuuluu olla opettamassa lapselle näitä normaaliin kehitykseen kuuluvia asioita. Vuorovaikutustaidoista, myötätunto tms kehittyvät vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa ja omasta kokemuksesta (kun minulle ollaan myötätuntoisia pystyn olemaan muille myös myötätuntoinen). Ei lapsi opi esim syy-seuraus-suhteita, ellei niitä hänelle opeteta. Vanhemman vastuu lapsen kehityksen tukemisesta tuntuu vain osalta vanhemmista jäävän kokonaan tajuamatta ja sitten ihmetellään kun lapsi ei näitä asioita hahmota. Lapsen/nuoren kanssa on hyvä käydä tilanteita läpi niin he oppivat hahmottamaan tilanteita ja huomaamaan myös miltä esim oma käytös on voinut toisesta tuntua. Jos me aikuiset katsotaan asiaa kovin mustavalkoisesti, ei lapsi voi myöskään oppia tilanteesta.

  • Höps sanoo:

    Ihan normaali kasvuvaihe lapsen elämässä. Lapset opettelevat vuorovaikutustaitoja, tunteiden tunnistamista ja käsittelyä, miettivät keitä ovat, kavereiden ja tuttujen mielipiteet vaikuttavat vahvasti lapsen minä-kuvaan 🤷‍♀️

  • Allerginen ihmisille sanoo:

    Mä olen syntynyt 50 vuotta sitten ja ihan samaa oli jo silloin. Ainakin omalla kohdalla. Nykyään myös aikuiset tekee tuota. Luulet olevasi hyväkin ystävä mutta äkkiä toinen ei enää vastaakaan viesteihin tms. Onneksi on myös pari oikeaa ystävää joiden kanssa on pidetty vuosikymmeniä yhteyttä. Ehkä vika on itsessä, en tiedä.

  • Tuttua sanoo:

    Itse aloitin koulun 01, ja kyllä se oli tuollaista jo silloinkin. Ei vielä hirveästi ekalla ja tokalla, mutta sen jälkeen. Kai kännykät yms. on vaan tehny siitä näkyvämpää.

    • Nimetön sanoo:

      Ei auta, että luennoimme, miten vanhempien tehtävä on ohjata lapsia ja nuoria toimimaan oikeudenmukaisesti. He eivät selvästikään ohjaa, eivätkä ehkä haluakaan tehdä niin. Ihmistä ajaa usein hyötyajattelu, pinnallinen oman edun tavoittelu, joka koskee ihmissuhteitakin. Jos se toimii hyvin heidän kannaltaan, ei näillä ihmisillä ole motivaatiota muuttaa mitään.