Näin äitienpäivänä on ollut monenlaisia tunteita. Heräsin, mieheni oli jo ylhäällä, pannussa palanutta kahvia. Kävin herättelemässä tyttären. En saanutkaan tänä vuonna korttia, kun etäkoulussa ei oltu saatu tehtäväksi. Mies sanoo sohvalla hyvää äitienpäivää.Mulla oli kuukausi sitten synttärit. Puhkesin sitä edeltävänä päivänä itkuun, miksi? Surin sitä, että olisi minun päiväni, mutta sitä ei huomioitaisi mitenkään. Onneksi äitini ja veljeni ilahduttivat käynnillään. Ja sain jopa lahjan äidiltäni.

Olenko lapsellinen? Tiedän, että muiden käytös ei saa vaikuttaa omaan olooni. Minun pitää pysyä sydämessäni ja siellä olevassa hyvässä olossa. Kuitenkin hetkittäin sisälleni tulee suru, enkö minäkin olisi jonkinlaisen suosionosoituksen ja kiitoksen arvoinen?

En minä kaipaa lahjoja kaupasta. Mutta jonkinnäköinen ele siitä, että minä arvostan sinua ja sitä mitä sinä edustat ja teet perheemme eteen. Onko se liikaa vaadittu?

Papu

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 72 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ei enää ikinä itsestäänselvyys Peruuta vastaus

72 vastausta artikkeliin “Onko muistamiseni edes kortilla liikaa pyydetty?”

  • Ei enää ikinä itsestäänselvyys sanoo:

    Eräänä äitienpäivänä heräsin klo.5 aamulla hoitamaan lasten aamutoimet, kun mies jäi tyytyväisenä nukkumaan.. se oli viimeinen äitienpäiväni kyseisen miehen kanssa, tosin ero ei johtunut tuosta yhdestä päivästä vaan siitä kuinka kaikki arvostus minua kohtaan oli kadonnut ja minusta oli äkkiä tullut itsestäänselvyys. Se kaikki vain kulminoitui hyvin tuossa kyseisessä päivässä.