Onko mitään järkeä jäädä odottamaan niitä parempia aikoja?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Kun tapasin mieheni, oli se täysin salamarakastuminen. Mieheni oli hauska, jännittävä, huomioiva ja läheisyyttä antava sekä kaipaava. Rakastuin siihen miten hän otti minut huomioon ja sai oloni hyväksi pelkällä vilkaisulla.
Olimme seurustelleet vasta hetken kun raskauduin. Siitä alkoi alamäki. Raskaus oli shokki, miehelle ja minulle.
Mieheni oli melkein koko raskausajan masentunut. Minä tein kaiken itse. Hankin ja ostin kaiken itse ja hain jopa pinnasängyn yksin peräkärryllä maha pystyssä. Tein kaikki kotityöt. Kävin suurimman osan neuvoloista yksin.
Katsoin ja varmistin että miehellä on aina kotona ruoka valmiina, jotta olisi kiva tulla kotiin. Odotin joka päivä että mies tulee töistä, ja voitaisiin jutella mitä kaikkea olen tänään tuntenut tai miten esim neuvolassa meni. Ikinä mies ei kysynyt, miltä minusta tuntuu. Miten minun päiväni meni. Minä kyselin häneltä AINA: millainen päivä, millainen olo ja haluaisiko hän tehdä vaikka kanssani jotain. Ikinä en saanut vastakaikua. Itkin viimeiset 2 kk raskaudestani, myötäilin ja annoin miehelle tilaa.
Kuva Shutterstock.
Kun vauva syntyi, ajattelin: nyt se muuttuu! Niinhän se muuttui, miehestä tuli vanha oma itsensä noin kuukaudeksi. Sen jälkeen kaikki palasi ennalleen. Meidän suhteessa ja perheessä on aina mennyt mies ja miehen hyvinvointi kaiken edelle. Mies tarvitsee kaikki 6000 harrastusta, mies tarvitsee saunailtoja, mies tarvitsee vapaa aikaa, mies tarvitsee päiväunia.
Ei kukaan kysy mitä minä tarvitsen. Vieläkin jatkan myötäilyä ja suostun kaikkeen ja annan kaiken periksi koska mies on masentunut. Olen aika varma että minä olen syy masennukseen, ja se raastaa mieltä aika paljon. Meillä ei ole läheisyyttä, ei seksiä eikä edes keskusteluja.
Mieheni voi jo paremmin, onneksi. Mutta tämä vaihe on jäänyt päälle jossa minä en saa suhteelta mitään. Puhuminen ei auta. Toista ei voi rakastaa ehjäksi, ei vaikka kuinka koittaisi. Rakastan miestäni ja hän rakastaa minua, eikä halua erota. Mutta onko tämä kaikki sen arvoista että mies EHKÄ joskus palaa ennalleen ja saan itselleni sellaisen miehen jonka luulin saavani? En tiedä.”
Nimim. Huijattu
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 33 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vastaus henkilölle Helle Peruuta vastaus
33 vastausta artikkeliin “Onko mitään järkeä jäädä odottamaan niitä parempia aikoja?”
Uusimmat artikkelit
Miehelle oma terapia, ehkä sinullekin? Sitten molemmille pariterapia.
Jos mikään ei auta etkä jaksa enää, niin ero?
Valitettavan tutun oloista tekstiä. Lapseni isä oli avioliiton aikana melko samanlainen. Ja kaiken päälle todella kiukkuinen ja agressiivinen. Nukkui puolet päivästä, puolet makasi sohvalla katsoen telkkaria. Kaiken jouduin hoitamaan yksin. Niin raskausaikana kuin syntymän jälkeen. Odotin pitkään sitä muuttumista ns. normaaliin mutta sitä ei ikinä tapahtunut joten vaikka kuinka rakastin häntä, oli paras ottaa ero koska oma jaksaminen oli kortilla. Eron jälkeen hän ei ole pitänyt yhteyttä edes tyttäreensä. Ei syntymäpäivinä eikä jouluina. Ei ollenkaan. Oma vointi parani eron jälkeen kun ei tarvinnut hoitaa itseni lisäksi kuin lapseni. Se toimi meillä.
Masennus ei oo mikään ”one size fits all”, joten mahdotonta kommentoida miten se tietyn yksilön kohdalla menee. Minä olen kuitenkin ollut se suhteen masentunut. Olin sitä vuosia. Kävin terapiassa kolme vuotta jonka jälkeen olo aaltoili ookoosta paskaan edelleen. Ajan saatossa olen tehnyt paljon itsetutkiskelua ja nykyään sanoisin olevani melko ”tavallisen” ihmisen fiiliksillä varusteltu tyyppi. Kaiken tämän takana oli mies, joka tuki ja rakasti. Otti vastuuta ja sieti niitä huonoja aikoja. Hän ansaitsee kultaa ja rehellisesti, en olisi päässyt tähän tilanteeseen jos hän olisi ollut vähättelevä ja välinpitämätön. Toki äitinä hoidin tonttia masentuneenakin, ei ollut vaihtoehtoja, mutta hän otti aina kotiin tullessaan kopin ja kaikki lastenhoitoon liittyvä tehtiin yhdessä. Tuona pahimpana aikana olin myös osastolla kuukauden verran. Mutta siis, toivoa on, mutta kyllä se halu parantua täytyy tulla ihmisestä itsestään, mutta läheisen ihmisen tuki on mittaamattoman arvokasta.
Tutustu narsismin ja sen piirteisiin. Ei tietenkään halua erota. Siinähän jäällä on ilmainen piika. Masentuneisuus tulee vissiin kotona ilmi, kun jaksaa harrastaa. Mieti tuhlaatko elämääsi.
Tämä minullekin tuli mieleen. Onko masennus oikeesti todettu? Masentunut ei jaksa harrastaa noin paljon kun teksti antaa ymmärtää. Minusta kirjoittajan kannattaa nyt ajatella välillä itse ja omaa hyvinvointia. Vastuuta miehelle niin näkee mikä tää mies todella on…
Olen itse vaikeasti masentunut. Minulla ei ole perhettä. Olen varma, että masentunut jää hyvin helposti riippuvaiseksi toisesta, koska oman itsensä eheyttäminen on raskasta ja vaikeaa. Ehdotan, että ette eroa, vaan muutatte vähäksi aikaan erilleen, jotta masentuneen on pakko hakea apua ja ehjätä itsensä. Ja sitten aikoinaan palaatte yhteen. Masentuneen jatkuva kannatteleminen on kuin kannattelisi alkoholistia. Parantuminen lähtee hänestä itsestään. Helppoa se ei ole, mutta ensin pitää kannatella itseään. Ja tämä ei siis tarkoita, että masentunut olisi jotankin ”väärässä”, vaan sitä, että hänen pitää hakea apua, eikä riippua puolissossaan, joka sitten hoitaa kaiken.
Moikka! Kuulostaa kurjalta. Terve parisuhde ei kuitenkaan toimi noin: ei sinun eikä miehesi puolelta. Miehessäsi on vikoja mutta sinulla on vastuu omasta onnellisuudestasi. Et ole vastuussa miehestäsi, miehesi tunnetiloista, et pysty kontrolloimaan miestä suuntaan tai toiseen. Suosittelen vahvasti tutustumaan läheisriippuvuuteen ja tarkastelemaan dynamiikkaanne ja sinun OMAA hyvinvointiasi siitä näkökulmasta. Olet yrittänyt kaikkesi, mutta monissa parisuhteissa ei se puhuminen auta. Jonkun on muututtava ennenkuin kommunikaatio avautuu- liian usein kehotetaan ”puhu sitä puhu tätä, keskustele” – ja sitten jäädään jumiin siihen kun puoliso ei lämpeä keskustelun kautta. Silloin täytyy ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista ja muuttaa paljon omaa ajattelutapaa – kun itse muuttuu, se teidän välinen vuorovaikutus muuttuu ja sitten myös mies muuttuu. Olet kontrollissa cain ja ainoastaan omasta itsestäsi ♡ sanon tämän kaiken äärimmäisellä rakkaudella ja empatialla, because I’ve been there ♡ nyt ollaan paremman puolella ja sellainen kummallinen dynamiikka on kadonnut ja voi nauttia