”En luota enää yhdenkään miehen sanaan siitä, että hänen eksänsä on ollut hullu.”, ystävätär sanoo.

Ai miksi?

Siksi, että monesti ”hullun eksän” leiman saava nainen…

…ei ole hyväksynyt sitä, että mies pettää, pettää lupauksensa, katoilee, juo tai tuhlaa kaikki rahat.

…on vaatinut asiallista kohtelua.

…on huomannut miehen valehtelevan, eikä ole hyväksynyt sitä.

…on vaatinut miehen tilille teoistaan.

…on halunnut selvittää asiat ja keskustella niistä.

…ei ole suostunut perääntymään siitä näkemyksestä, että hänen tunteensa ja kokemuksensa ovat aitoja.

Jos mies sanoo sinulle, että hänen eksänsä on ”hullu”, kysy ihan ensimmäiseksi Mitä sinä teit? Satutitko tai loukkasitko häntä? Miten kohtelit häntä? Mikä sinun osuutesi tapahtumissa oli? Selvitä tarvittaessa asiaa myös muilta ihmisiltä. Mieti sitten, ketä ja mitä uskot.


Kuva Gabrielle Coleylin, ylin kuva Actionvance.

Tietenkin on paljon eksiä, niin naisia kuin miehiäkin, jotka käyttäytyvät suhteessa sekopäisesti ja kenties vielä sekopäisemmin suhteen loputtua. Joskus kyse on suhteen dynamiikasta ja molempien osapuolten vaikeuksista. Joskus toinen on kohtuuton ja käyttäytyy kohtuuttomasti joko ilman tai lähes ilman syytä. Sitten on tietysti vielä tapaukset, joissa toinen osapuoli on oikeasti mielenterveysongelmainen. Kun tapailukumppanisi tai rakkaasi sanoo, että hänen eksänsä on ”hullu”, joskus siinä on jotain perää.

Silti on kiistaton ilmiö, että nainen jolla on omanarvontuntoa ja joka ei salli huonoa kohtelua, leimataan vaikeaksi tai hulluksi. Siksi miehen kertomaan siitä, että hänen naispuolinen eksänsä on ”hullu”, kannattaa suhtautua ensisijaisesti varoituksena. Varoituksena miehestä itsestään, ei eksästä!

Jos miehen kertomuksesta selviää, että hän on oikeassa ja eksä on ollut kohtuuton tai jopa sairas, saat kuitenkin selville tärkeitä asioita. Kuten sen, miten mies toimii paineen alla, sen, miten hän yrittää ratkaista konflikteja ja sen, miten avoimesti hän suostuu puhumaan ongelmistaan. Kertooko hän kohtuuttomasta tai sairaasta eksästä ymmärtäen vai syyttäen? Näkeekö hän itsellään mitään osuutta tapahtumissa vai onko hän täysin syytön uhri?

Naiset kertovat, mitä he kuulevat kun mies sanoo eksänsä olevan hullu:

”Olet keskenkasvuinen. Hulluksi kutsuminen on lapsellista. Arvostan paljon enemmän sitä, että mies sanoo että edellisessä suhteessa oli omat vaikeutensa, mutta eksä on silti jees tyyppi.”

”Haluan tietää keskustelukumppanini osuuden tapahtumiin. Ihmiset hyvin harvoin käyttäytyvät kuin hullut ilman mitään syytä.”

”En tykkää siitä, että joku kutsuu toista hulluksi. Mielenterveysongelmista ei pitäisi puhua sillä tavalla.”


Kuva Everton Vila.

”Yhdellä tyypillä jokainen hänen eksistään oli muka hullu…olivat kuulemma rikkoneet miehen autoa ja muuta. Päässäni soi hälytyssireeni: mitä sinä oikein teit, jotta näille naisille tuli niin epävarma ja paha olo?”

”Näistä hulluista eksistä on vaikea tietää, että kumpi suhteessa vai molemmat on ollut se hullu. Itse ajattelen, että kertoja saattaa olla sellainen tyyppi, joka nauttii ihmissuhdedraamasta. Itse en kaipaa sellaista, joten jätän mieluummin väliin.”

”Ajattelen, että mies yrittää esittää itsensä paremmassa valossa mustamaalaamalla eksäänsä. Ei onnistu.”

”Mieleeni nousee heti kaksi kysymystä: Kykenetkö sinä empatiaan ja pystytkö itsereflektioon? Eli kutsutko tosiaan sairasta ihmistä vähätellen hulluksi? Toiseksi suhteiden ongelmat suurimmaksi osaksi johtuvat molemmista eikä vain toisen oikuista, ymmärrätkö sen?”

”Ajattelen, että mies on samanlainen kuin oma eksäni. Hän kutsui minua hulluksi, koska en hyväksynyt sitä että hän muun muassa petti minua.”

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ei enää Peruuta vastaus

11 vastausta artikkeliin “Onko deitilläsi tai kumppanillasi hullu eksä? Lue tämä!”

  • The bad and evel ex sanoo:

    Olen saanut narsisti leiman exältäni, koska vaadin häntä osallistumaan lastemme kasvatukseen yhteisillä, yhdessä sovituilla pelisäännöistä eron jälkeen. Jos sovimme jotain, hän toimi päinvastoin ja kun hermostuin olin kas kas, narsisti. Hermostuminen oli sitä, että soitin ja kysyin ärtyneenä mistä on kyse. Herran kyseenalaistaminen oli virhe sain kauniin nimen, mikäs siinä. Rakkaalla exällä on monta nimeä. Hauska sivujuonne: Exäni nykyinen välttelee minua, vaikka haluaisin tavata hänet. Hän on tekemisissä lasteni kanssa, joten siksi olisi hyvä vaihtaa heipat. Olen iloinen, että exäni on tavannut uuden mukavan ihmisen, joten en tajua miksi minua vältellään. Kerran nyxä luimistellen meni nurkan taakse kun vein exälle lapsia. Myöhemmin nauratti koko tilanne. Mietin, että asunnossa on varmaan aseteltu kristalleja ja tehty manausloitsuja suitsukkeet heiluen, ettei kauhean exän paha karma jää asuntoon😂

  • Nimetön sanoo:

    Mun mies sanoi exästään sievästi, että hän voi olla joskus hieman hankala. Miehen äiti oli iloinen, kun oli päässyt miniästä eroon. Miehen kaverit olivat myös iloisia erosta. Eräs miehen kaveri kysyi varovasti olemmeko exän kanssa tekemisissä tai kavereita. Kun sanoin, että aika vähän, kaveri huokasi, että sitä tyyppiä ei kyllä ole ollut ikävä. Mies on ihana, mutta joskus mietin, että olisipa joku sanonut heti, että sillä on hullu exä. Olisin varmaan juossut karkuun ja säästynyt paljolta.

  • Äiti 74 sanoo:

    Yleensä hulluksi haukkuminen kertoo enemmän haukkujasta. Narsisti leimaa exänsä aina hulluksi, joten suosittelen juoksemaan ja kovaa karkuun, jos deitti haukkuu exänsä hulluksi. Sivistynyt ihminen ei puhu exästään tuohon tyyliin, vaikka olis millainen, saatikka ensimmäisillä treffeillä.

  • Koettu on sanoo:

    Juuri näin.

    Mies jolla menossa nyt onkihan vaimo numero 4. Ei taida itsekään tietää.

    Aina on vaimo pettänyt, jättänyt ja ollut se kusipää. Aina häntä on kohdeltu väärin. Ja tähän satuun ne naiset lankeaa. Kuten minä.

    Totuus on että herra on itse pettänyt, pitänyt toista naista lapsineen samaan aikaan, kyllä, kaksi perhettä. On siinä ollut tekemisistä.

    Kunnes löysi taas uuden, jonka luo lähti tuosta vaan vaimolleen ja lapsilleen ketomatta. Kunnes teki uudelle vaimolle saman. Lähti sanomatta mitään. Perusti uuden perheen.

    Kunnes uusi vaimo kyllästyi ryyppäämiseen, valehteluun, pettämiseen ja uskomattomien asioiden paljastumiseen.

    Edes miehen äiti ei ole tavannut kaikkia näitä vaimoja, saatikka ikinä nähnyt lapsenlapsiaan. Lapset eivät ole nähneet sukuaan.

    Miehellä taas uusi vaimo ja nyt ei omat pienet lapset mahdu heidän onneen. On hienot työt, autot, upea helvetin kallis talo. Mutta sen talon sisällä viinaa, väkivaltaa, pahoinvointia.

    Sellainen mies se. Että jos sinä kuuntelet taukoamatta uuden heilasi tarinoita ja sama kuvio kuin tässä, niin lopeta suhde heti.

    On se kumma että kiltti tavismies kohtaa aina kusipäisen naisen.

    Ei kannata uskoa. Juokse ja lujaa.

  • Ei enää sanoo:

    Mä oon exän mukaan se hullu. Hän keksii tarinoita mitä olisin muka tehnyt kun asiat ei menneet kuten hän halusi. Jo suhteemme aikana asiat muuttui hänen niitä kertoessaan aina niin että kiillotti omaa itseään,oli kyse sitten miten mitättömästä asiasta. Kukaan ei voinut olla häntä parempi tai tietää jostain enemmän hänellä oli myös aina parempi ”tarina” kerrottavaksi jos joku muu kertoi jotain.

  • Hulluuteen ei tarvita kahta tai kolmatta sanoo:

    Olisipa mies kertonut suoraan , että hänen exänsä on se hullu ex. Mieheni kertoi kyseenalaisia asioita exästään mutta sinisilmäisyyteni ja luotto hyvään sai ajattelemaan ettei asiat voi olla niin huonosti. Nyt ottaisin varoitukset todesta ja en sekaantuisi mieheen jolla on se hullu ex.

  • Jepjep sanoo:

    Minut on myös leimattu exkumppanini toimesta hulluksi. Hän oli aivan täysi narsisti, käytti henkistä väkivaltaa häikäilemättömästi hyväksi ja petti useiden naisten kanssa.

    Ehdotti vielä perästä päin että pettäisin nykyistä miestäni hänen kanssaan ja hän kumppaniaan. Nainen ei tiedä yhtään missä mennään, mutta uskoo täysin miehen jutut siitä, että minä olin se ongelma.

  • Pieni Pala historiaani sanoo:

    Tapailin kerran erästä kyseenalaista tyyppiä jolla ihan hullu ex. Kun viimein uskalsin lopettaa tapailin, kuulin että minusta oli tullut se hullu ex: Tapahtumat oli samoja mutta henkilö vain vaihtui. Ja niitä juttujahan leviteltiin. Haluan uskoa kuitenkin että tuollaisia ”mätiä omenia” ei ole ihan joka oksalla. Että sattukin omalle kohdalle!

  • Silkki sanoo:

    Hyviä havaintoja. Saman tulisi päteä myös toisinpäin. Ex-miestä ei voi myöskään leimata yksipuolisesti, vaan tilanteesta tulisi tietää aina myös toinen puoli. Jos entistä puolisoa, sukupuoleen katsomatta, syyttää väkivallasta, olipa se psyykkistä tai fyysistä, tulisi kertojaa nähdäkseni tukea hakeutumaan viranomaisten puheille. Väkivaltainen toiminta on katkaistava, siitä on jokaisella vastuu.

  • balanssi sanoo:

    No luulisi niin miesten kuin naistenkin tajuavan, ettei entisiä kannata kauheasti haukkua, kun uuden tapaa. Tämähän on tuttu tilanne työhaastattelusta. Ei entistä työnantajaansa pitäisi haukkua.

    Toisaalta tuo on juuri, mitä monet naiset haluavat kuulla. He haluavat kuulla, ettei miestä rupea vanha suola janottamaan ja he ovat hyviä tyyppejä.

    Itse taas en usko, jos nainen sanoo ex miehensä olevan narsisti. SIllä vapaudutaan kaikesta vastuusta parisuhteen pieleenmenossa.