Tämän kirjoittajan perheessä toivotaan paljon lapsia, mutta isoäiti on sitä mieltä, että jo riittäisi. Kuuluuko se lapsiluku kuitenkaan mummolle tai yhtään kenellekään?

”Olen lukenut kuinka kysellään milloin seuraava lapsi tulossa yms. Entäs jos perheellesi kerrotaan että lapsia on liikaa?! Kuka sen päättää? Kuka voi noin sanoa?

Kerronpa meidän tilannetta. Kohta 18 vuotta yhdessä, kohta 13 vuotta naimisissa. Vanhin lapsista 15, nuorin kolme. Viisi lasta. Ekaa odottaessa en kertonut raskaudesta kuin kuukautta ennen synnytystä. Ai miksi? Olin 21-vuotias mutta 13-vuotiaasta asti oli sanottu erittäin selvästi että raskaana ei ole kotiin asiaa. Eikä mihinkään uskontoon kuuluttu.

Esikoisesta tulikin yllätten ”mummun iltatähti” ja isoäiti tiesi kaikki parhaiten. Edes ensimmäinen yö perheenä ei onnistunut kun mummu tunki yöksi ja ei antanut meidän hoitaa. Kun emme kuulemma osaa!

Sen jälkeen halusimme toisen lapsen. Vuoden sisällä tuli viisi keskenmenoa. Pyysin äitiäni katsomaan lasta jotta pääsemme verikokeisiin. Kun tulimme takaisin, hän sanoi minulle että en usko sinua. Todista että olet nämä keskenmenot saanut. Taidat huijata.

Tulin siitä noin vuosi sitten uudestaan raskaaksi ja yhtäkkiä oltiin mummolassa niin onnellisia. Kolmannesta raskaudesta oli pakko ilmoittaa kun ei muuta hoitajaa saatu isommille. Synnytyksen jälkeen soitin äidille ja ei tullut onnitteluita. Sanoi vaan että kai laitoit putket poikki.

Etäännyimme todella paljon vanhemmistani, koska meillä oli heidän makuunsa liikaa lapsia eikä tarpeeksi siistiä. Mutta me päätimme että kun haluamme isomman perheen niin jos vauva meille suodaan, antaa tulla. Ikäero oli melkein 5 vuotta. Emme kertoneet kenellekään raskaudesta, sitten vasta kun syntyi. Meidän ystävät onnitteli, ei muut.

Neljännen ristiäiset kun oli, äitini sanoi miehelleni että kai sä nyt jo laitoit piuhat kiinni! Siis ristiäisissä! Kesken toimituksen!

Viides kun oli tuloillaan, en halunnut kertoa enää kenellekään. Ystävät tiesi. Vaan ei vanhemmat. Viidennen ristiäisissä kun pappi toivottaa onnea ja siunausta perheelle, mun äiti sanoi ”kunhan eivät enempää tekisi”! Onneksi isomummo sanoi että toivottavasti tekevät!

Onhan mua arvosteltu lapsenakin vaan en tiedä onko kukaan kuullut tämmöistä? Ja kun ei ne meidän lapset ole heille mikään taakka. Itse hoidamme ja vain ääritilanteessa saamme apua hoitoon, esim silloin jos toinen vanhempi on sairaalassa.

Joillekin tämä 5 lasta on iso perhe mutta meille ei. Yhden vielä kumpikin haluaisi vaan jaksaako tuota arvostelua enää kuunnella?”

Nimim. Hohhoi

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Just_me Peruuta vastaus

7 vastausta artikkeliin “On meidän asiamme kuinka monta lasta perheessämme on!”

  • Veo sanoo:

    Hyvä avaus. Jokaisella parilla on oikeus itse päättää omasta lapsiluvustaan. Siihen ei tarvita toisten mielipiteitä. Hienoa, että jotkut yleensä vielä haluavat lapsia. Näin alhaisen syntyvyyden aikana teidän tapaisista vanhemmista pitäisi kaikkien olla kiitollisia. Jos joku sukulainen kommentoi negatiivisesti, sanoisin kaksi vaihtoehtoa: joko kerrotte heille suorin sanoin, että tätä päätöstä ei muiden tarvitse sorkkia, tai sitten vähennätte yhteydenpitoa, jopa katkaisette välit. Voi olla että joudutte tekemään molemmat. Välien katkominen sukulaisiin on tietysti kurjaa, mutta vielä kurjempaa on elää toisten mielipiteiden vankina. Nauttikaa upeasta perheestänne ja antakaa sen kasvaa jos siltä tuntuu!

  • Viides toiveissa sanoo:

    Uskomatonta kun ihmiset kehtaa kommentoida noin! Meillä neljä lasta ja viidettä yritetään, aina ollaan avoimesti puhuttu että monta halutaan, joten tuskin kovin iso järkytys tulee kenellekään olemaan viides aikanaan. Mutta toki mekin on kaikenlaisia kommentteja saatu, meillä myös minun äiti kommentoi nyt neljännen jälkeen että eikö se mies osaa ehkäisyä käyttää, vaikka siis tietää että meidän toive on 5-6 lasta ollut aina. Ärsytti kyllä mutten kehdannut kommentoida takaisin kun kuitenkin auttavat meitä aina silloin tällöin. Ja vielä oltiin aiemmin puhuttu sterilisaatiosta ja olin sanonut että vielä ei ole sen aika, kun toiveita vielä ois viidennestä. Mummun mussukoita nämä on kaikki lapsenlapset kuitenkin olleet. Luultavasti ilostuu jos viides olisi tyttö, sillä meillä minun yksi tyttö on ainoa tyttö kuudesta lapsenlapsesta. Poika jos tulee niin saa nähdä mitä kommentoi taas. Meille kelpaa kaikki kyllä. Oudompien kommenteista en juuri välitä, niitäkin tuli jo kolmannesta. Kaverit kaikki aina mukavasti suhtautuneet, tietysti heille on selvää ollut aina että toivomme monta lasta. Työpaikallakin ollut positiivinen asenne raskauksiin. Ehkä jopa odotettua vähemmän tullut kommenttia. Mies kuullut työpaikallaan niitä varmasti eniten. Lapsiluku ei kyllä kellekään muulle kuulu, voisi ihmiset keskittyä enemmän positiiviseen kommentointiin!

  • Haaveissa viides sanoo:

    Hihii, mua niin nauratti tuo isoäidin sooloilu. Ja että teillä on ollut pokkaa olla kertomatta raskauksista. Meillä neljä lasta, neljännestä raskaudesta ei myöskään enää vanhemmat onnitelleet. Äiti soitteli perään, että olikos vahinko… No ei kuulu hänelle! Ja ollaan kerrottu kolmannen ja neljännen raskauksista mahdollisimman myöhään, tai itse asiassa ei olla kerrottu vaan annettu heidän itse huomata.

    Tsemppiä meille kaikille!

  • 2 teinin onnellinen äiti sanoo:

    En koskaan kommentoisi kenenkään lapsimäärää mutta joskus mietin miksi valitetaan väsymystä, oman ajan ja avun puutetta ja rahojen vähyyttä. Elämä on kuitekin aika usein omista ( joskus valitettavasti toisten ) valinnoista kiinni.

  • kaisla sanoo:

    meillä vasta 2 lasta ja kyllä ainakin kolmas vielä halutaan. ärsyttää, kun joka puolelta vihjaillaan, että jokos on tulossa ja millos tulee kolmas 😡 kerran oli puhetta sukulaisen kanssa, kun me ei aina päästä osallistumaan asioihin tms. sanoi vaan, että ”itte te ootte ne lapsenne nussinu”. tuli aika kamala olo 😱😠

    eipä nuo asiat kellekään kuulu!!

  • Yksi äiti sanoo:

    Monta lasta, siitä vaan! Eikä kuulu muille kyllä pätkääkään! Itselläni aikanaan vähän sama, äiti ilmoitti että kaksi on hyvä. Muuten ihmiset kuulemma kuvittelee että perhe ei osaa hoitaa ehkäisyä.
    No, kuusi lasta meillä on ja ihan sama mitä muut asiasta ajattelee!

  • Just_me sanoo:

    Tiedän että sisarukseni on saanut vaimonsa kanssa kuulla samaa, heillä seitsemän lasta tänä päivänä.. jos olette sitkeätä tekoa ja jaksatte kuunnella sitä peetä, niin tehkää niin ku itse parhaaksi koette <3 teidän elämä.. ja jos vanhinkin jo 15-v, niin hängän jo hoitaa itse itsensän, kenties voi pientä korvausta vastaan vahtia joskus sisariaan? Jos vielä vauva tulee 🙂 kuuntele isomummia, he tietävät prhaiten <3