Oletko sinäkin ikävyyksien kaivelija?

Onko sinulle käynyt joku ikävä juttu joskus? Ehkä sinulle on käynyt joku tosi iso, paha asia?

Kenties olet kokenut avioeron? Sen, että puoliso on pettänyt? Kenties pettäjä oli ystäväsi? Ehkä olet menettänyt rakkaita?

Vai oletko kokenut vähän pienempiä ikävyyksiä, jotka kuitenkin piinaavat sinua? Ehkä seurustelukumppanisi on ollut aiemmin avioliitossa toisen kanssa ja se kalvaa sinua? Ehkä ystäväsi sai työpaikan nenäsi edestä?

Olipa kyseessä iso tai pieni juttu, pelkkä epäonni tai se, että toinen on satuttanut sinua, olet tietysti ollut surullinen, pettynyt, vihainen… Ehkä olet vieläkin surullinen, pettynyt ja vihainen, vaikka tapahtuneesta olisi jo aikaa.

Ehkä et pääse yli sinulle tapahtuneista ikävyyksistä siksi, että olet KAIVELIJA.

Älä käsitä väärin. Asioita saa ja kuuluu surra. Sinä saat olla pettynyt ja vihainen jos sinut on petetty tai olet kokenut jotain epäoikeudenmukaista tai suuria vastoinkäymisiä. Näissä tunteissa ei ole mitään vikaa, eikä niistä pidä ”olla yli” niin nopeasti kuin mahdollista. Kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään, ja on vain hyvä, jos niitä uskaltaa kokea ja ne uskaltaa kohdata.

Mutta… Vaikka se, että suret tai olet vihainen, on oikein ja kuuluu elämään, näihin tunteisiin ei pitäisi jäädä kiinni. Moni jää.

Ehkä sinäkin olet jäänyt. Ehkä olet jäänyt hautomaan kaunaa, vihaa ja kenties kostoakin. Ehkä vatvot ja vatvot sinua loukannutta asiaa tai ihmistä, vaikka tapahtuneesta olisi jo aikaa. Ehkä myrkytät omaa mieltäsi ja ympäristöäsi vellomalla kaikessa ikävässä ja ottamalla sitä esiin uudelleen ja uudelleen.

Moni meistä tekee niin. Se on ihan inhimillistä, eikä tarkoita sitä että olisit jotenkin kehittymätön tai lapsellinen. Usein se nimittäin tapahtuu niin, että emme edes tajua asiaa.

Ylin kuva Patrick Hendry.

Mietipä: kenties jokin asia, vaikka musiikki tai kohtaus elokuvassa tuo mieleesi sinulle sattuneen ikävyyden tai vääryyden. Kun se tulee mieleesi, et ajattele, että ”Se vasta oli kurja juttu, mutta elämä jatkuu. Kaikkea sitä elämässä sattuukin.” vaan mielesi täyttyy vihalla, kaunalla, pettymyksellä, sillä tunteella joka asiaan liittyy. Alat velloa siinä, alat ruokkia sitä, uppoat siihen. Paha mielesi vain lisääntyy, mutta et voi lopettaa. Pilaat ainakin oman mielesi, mutta ehkä alat myös kiukutella puolisollesi ja paasta asioista, joiden piti olla jo käsiteltyjä. Ehkä vetäydyt mököttämään ja vastaat ”ei mikään” kun toinen kysyy, mikä on.

Miksi? Miksi ihmeessä me teemme tällaista?

Siksi, koska se tuntuu hyvältä.

Eikö vastaus miellytä? Harvaa miellyttää. Tätä asiaa on tosi vaikea myöntää, mutta monesti me vellomme ikävyyksissä siksi, että se on palkitsevaa.

Me haluamme tuntea uudelleen sen loukatuksi ja petetyksi tulemisen tunteen. Me haluamme muistella kokemaamme vääryyttä. Me haluamme alkaa vatvomaan sitä, että millä tavalla se toinen oli parempi kuin minä, ja sitä että rakastiko puolisoni kuitenkin enemmän eksäänsä. Me ihan itse ja vapaaehtoisesti törkimme kipeää kohtaa siksi, että se ei pelkästään satu, vaan tuntuu myös hyvältä. Samalla tavalla kuin vaikkapa irronneen hampaan koloa on pakko kosketella kielellä.

Eikös olekin älytöntä!

Mitäs tälle sitten pitäisi tehdä, ja mistä ihmeestä tämä johtuu?

Ensinnäkin syy: Se on henkilökohtainen. Taustalla voi olla esimerkiksi ajatus siitä, että syvällä sisimmässäsi et koe olevasi niin arvokas, että sinua pitäisi kohdella hyvin. Siksi vaikkapa petetyksi tuleminen vahvistaa tätä käsitystä, ja se tuntuu oikealta. Kenties ajattelet, että kaikki ihmiset pettävät ja kehenkään ei voi luottaa, ja petetyksi tuleminen vahvistaa ajatuksesi. Tämän takia kokemasi vääryyden ajatteleminen palkitsee: olinpas oikeassa!

Syy voi olla myös joku muu. Voit itse selvittää asiaa pohtimalla oikein huolella ja rauhassa sitä, että minkä takia vääryyden ajatteleminen tuntuu sinusta myös hyvältä eikä pelkästään pahalta. Voit kaivata tähän pohdintaan avuksi ammattilaista, kuten psykologia.

Toiseksi, mitä tehdä: Asian tiedostaminen riittää pitkälle. Omaa käytöstään on tosi vaikea kontrolloida, jos ei tajua mitä tekee. Jos et huomaa, että vellot ikävyyksissä siksi, että koet sen palkitsevaksi, et ymmärrä mitä tapahtuu. Olet sinulle tapahtuneen ikävyyden vanki ja se sotkee elämääsi uudelleen ja uudelleen – vaikka teet sen ihan itse.

Tiedostamisen esteenä on yleensä se, että asiaa ei halua myöntää. Tämä teksti saattaa tuntua sinusta täysin typerältä: ”Kuka muka NAUTTII siitä, että ajattelee ikäviä asioita mitä itselle on käynyt!”. Tämä ajatus kuulostaa järjettömältä, ja voi olla että ei se pädekään juuri sinuun. Mutta moneen meistä se pätee. Jos aiemmat ikävyydet piinaavat sinua, pohdi voisiko tämä ajatusmalli vaivata sinua.

Jos huomaat, että olet vähän kaivelijatyyppiä, älä syytä itseäsi. Kyseessä on hyvin tavallinen juttu, ja se että voit myöntää asian itsellesi, on iso asia. Havaintosi jälkeen voit miettiä, haluatko työstää asiaa yksin tai ammattilaisen kanssa. Ja kun huomaat, että olet aloittamassa ikävyyksien kaivelun ja pettymyksissä vellomisen, kysy itseltäsi tämä kysymys:

”Onko minulle mitään hyötyä tai apua siitä, että ajattelen näitä asioita?”

Usein ei ole. Siirrä ajatuksesi muualle. Anna surujen, pettymysten ja vihan olla. Se voi olla vaikeaa, koska sinua on kohdeltu väärin ja sinulla on oikeus tuntea mitä tunnet. Kukaan ei kyseenalaista oikeuttasi velloa ikävissä asioissa. Mutta sinä itse voit kyseenalaistaa sen, onko se tarpeellista.

Sinä voit valita mitä ajattelet.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.