Olen muutama vuosi sitten eronnut hieman alle 50-vuotias nainen. Aktivoiduin aika vasta etsimään seuraa erilaisten treffi-sivustojen kautta. Olin ilmeisesti aika positiivinen luullessani löytää sinkkuna elelevä mies. Nimittäin olipa sivusto mikä tahansa niin pääosin seuraa etsivät naimisissa olevat miehet.
Tämä varattujen miesten iskuyritysen suma sai minut pohtimaan parisuhteiden tilaa.

Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Näyttää, että iso osa ihmisistä elää todellista kulissielämää. Treffipyyntöjen perusteella vaimot eivät tosin tiedä olevansa osa näytelmää. Tai sitten he eivät välitä. Pääasia, että kulissi eli avioliitto pysyy pystyssä.

Imaiseeko ruuhkavuodet ja lapset parisuhteet sellaiseen imuun, ettei huomata, mitä puoliso puuhaa? Tai toisaalta, jos lapset ovat lentäneet pesästä niin onko tilanne se, ettei puolisoilla ole mitään yhteistä. On niin helppo keksiä joku selitys ja aloittaa vaikka salasuhde.

Olen saanut kuulla lukuisia tarinoita tunnekylmistä, vain lapsiin panostavista puolisoista.  Seksittömistä ja pystyyn kuolleista liitoista. Joka asiasta valittavista naisista. Jne ja jne. Mutta kiitos ei, kunnioitan itseäni sen verran paljon, että rumbaan varattujen kanssa en lähde. Ehkä se oikea sinkku löytyy vielä.

Nimim. Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 24 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Oma kokemus Peruuta vastaus

24 vastausta artikkeliin “Oletko sinä se tunnekylmä, vain lapsiin panostava puoliso, jota mies pettää?”

  • Herätkää sanoo:

    Olen huomannut niin moneen kertaan, myös omassa suhteessani, että naisten haluttomuus liittyy yleensä epätasapainoon parisuhteen vastuunjaossa. Naiset tuntuvat monesti ajautuvan siihen osaan, joko vahingossa omasta toimestaan tai toisen vastuuntunnottomuuden pakottamana, jossa he joutuvat ottamaan lähestulkoon kaiken vastuun kodista ja lapsista oman kokopäivätyönsä lisäksi. Ja sitten miehet, jotka eivät auta tai jaa vastuuta tasapuolisesti vaimonsa kanssa ihmettelevät kun ei saa läheisyyttä tai seksiä tai kun nainen vain nalkuttaa. Se on hyvin vaikea saada voimavarat, sekä fyysiset että henkiset, riittämään sen kaiken jälkeen enää siihen ihmiseen jonka kuuluisi, tasavertaisena, pitää huolta myös toisen hyvinvoinnista ja jaksamisesta, mutta ei näin tee. Aina kun kuulen kenenkään miehen valittavan että vaimo vain nalkuttaa tai vitsailevan kavereilleen kun nainen ei anna, teen suoria johtopäätöksiä suhteen tilasta. Sen verran yleinen ilmiö tämä on. Kun pojat tajuaisi tämän asian ja kasvaisi miehiksi, voi olla että ei tarvitsisi enää niin valittaa kun ei saa. Ja ei, vaikka kuinka ei saisi, niin se ei oikeuta pettämiseen. Ikinä. Sanon tämän itse kumppaniani pettäneenä. Ja sanon tämän sinä ihmisenä joka on elänyt parisuhteessaan puutteessa.

  • Nimetön sanoo:

    Ja aloittaja uskoo niitä varattujen miesten juttuja omista aviovaimoistaan? Nehän ovat vain konsti saada irtopimperoa.
    Varattujen naisten ei toki tarvitse edes noita valheita keksiä puolisoistaan pipulia saadakseen kun miehet ei sen vertaa ole tarkkoja tavarastaan.

  • kylmä ja tunteeton sanoo:

    Jos asiat ovat perheessä tasapainossa, ja vastuu jakautuu tasaisesti molemmille vanhemmille, niin parisuhteen hoitamiseenkin jää yleensä aikaa. Jos taas on niin, että toinen vanhemmista kantaa kaiken vastuun arjesta, voi puoliso jäädä helposti paitsioon. Näin kävi meillä. Mies hoiti työnsä ja harrasti, mutta kaikki kodin vastuut jäivät minun harteille. Minä hoidin työni, kaupungin luottamustoimia, osakaskokoukset, laskut, lasten menot ja koulun, kaikki vakuutus-/sähköasiat, ruuat, pyykit, siivoukset, lasten vaate- ja harrastusvälinehankinnat, lippulappusten täytöt,… Yritimme kyllä aina aika-ajoin jakaa vastuuta, mutta ei siitä mitään tullut, kun mies unohti kaiken. Jouduin joka tapauksessa kantamaan vastuun ja huolehtimaan, että mies muistaa hoitaa lupaamansa asiat. Vaikka olisin edellisenä päivänä muistuttanut jostain hoidettavasta jutusta, niin asia ehti jo yön aikana unohtua.
    Nämä kaikki vastuut ja erityislapsesta huolehtiminen veivät minulta kaikki mehut. Omaa aikaa ei ollut, ja parisuhde jäi heitteille. Mies sai kyllä seksiä kerran – pari viikossa, mutta hän ei ollut siihen tyytyväinen, joten lähti vieraisiin. Ja minähän tietenkin olin syyllinen siihen, koska en panostanut parisuhteeseen… Hän on edelleen hyvin vahvasti sitä mieltä, että hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa, koska oma vaimo ei huolehtinut tarpeeksi hänen tarpeistaan.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Olen mieluummin sinkku vaikka koko elämäni kuin sellaisen miehen kanssa, joka ei ymmärrä laittaa lapsia etusijalle. Tietysti lapset tulevat ensin, ja heppinsä johdattama mies ei ole mies ensinkään, vaan keskenkasvuinen kakara.

    Varattuihin en koske, sen verran pitää miehellä olla selkärankaa, että jättää edellisen ennen kuin alkaa etsimään seuraavaa. Pettävä mies on tarpeeton tuttavuus, pettäköön muiden pettäjien kanssa.

  • Vasama sanoo:

    Jännä huomata, miten lähes kaikki kommentoijat väistävät artikkelin keskeisimmän pointin ja keskittyvät puolisonsa syyllistämiseen.

    Tekstissä keskityttiin nimen omaan siihen, laittaako toinen (ei se välttämättä aina nainen ole) puoliso lapset ja niiden kautta itsensä parisuhteen edelle niin radikaalisti, että parisuhde kärsii ja kuolee. Kommenttien perusteella tuntuu, että useat kuvittelevat sen olevan oikeutettua.

    Tiedoksi vaan, parisuhderakkaus on vaikein rakkauden laji ja vaatii eniten työtä. Siten se on myös kaikkein arvokkainta. Itsensä rakastaminen on helpompaa, vaikka siinäkin monilla on ongelmia. Lapsen rakastaminen on kaikkein helpointa, koska lapsi ansaitsee (ja antaa takaisin) rakkauden pyyteettömästi ilman, että se pitäisi ansaita.

    Puolison pitäisi parisuhteessa olla samassa asemassa, eli saada rakkaus ja läheisyys (ja myös se riittävä seksi) ilman vaatimuksia ja pyyteettömästi. Koska kyseessä ei ole viaton lapsi, vaan vastuullinen, tiedostava aikuinen, joka silti tekee virheitä ja saa omat huonot puolesi jatkuvasti esiin, sen pyyteettömän rakkauden antaminen on paljon vaikeampaa. Siitä syystä se on myös arvokkaampaa ja tärkeämpää kuin itsensä tai lapsen onnelliseksi tekeminen.

    Lukekaas siis teksti uudelleen ja uskaltakaa keskittyä oikeaan asiaan: olisiko sittenkin pitänyt tehdä enemmän parisuhteen ja sen puolison onnellisuuden eteen? Olisiko jälkikasvu onnettomampi, jos osa heidän päivittäiseen läheisyyteen ja viihdyttämiseen käytetystä ajasta olisikin käytetty parisuhteen huoltoon ja kumppanin tarpeiden tyydyttämiseen?

    Rakkaus ei vaadi eikä syyllistä; jos on lupautunut huolehtimaan toisen onnellisuudesta loppuelämän (mitä parisuhderakkaus avioliittolupauksineen mielestäni tarkoittaa) tunnekylmyys ja seksittömyys, jotka tekevät puolisosta onnettoman, eivät ole perusteltuja mitenkään; ei sillä, ettei puoliso tehnyt sitä tai tätä, eikä varsinkaan lapsilla.

    • Nimetön sanoo:

      Ja se parisuhderakkauskin pitäisi naisen suorittaa miehelle. Naisen osahan on huolehtia kaikkien muiden tarpeista mutta kenenkään ei naisen.
      Jokainen mies joka kertoo että vaimo ei huomioi häntä ja ns pihtaa kertoo olevansa kelvoton aviomies.

    • Väsynyt mieslapsiin sanoo:

      Bravo. Sait typerimmän koskaan lukemani kommentin tittelin. Miten puoliso laittaa itsensä parisuhteen edelle hoitamalla ja antamalla lapsilleen kaiken mahdollisen rakkauden? Miten voit väittää ”parisuhderakkauden” olevan tärkeämpää kuin lapsille annettu rakkaus?

      ”Rakkaus ei vaadi eikä syyllistä; jos on lupautunut huolehtimaan toisen onnellisuudesta loppuelämän (mitä parisuhderakkaus avioliittolupauksineen mielestäni tarkoittaa) tunnekylmyys ja seksittömyys, jotka tekevät puolisosta onnettoman, eivät ole perusteltuja mitenkään; ei sillä, ettei puoliso tehnyt sitä tai tätä, eikä varsinkaan lapsilla”

      Mitenkäs sen naisen onnellisuus sitten? Sitä kyllä vaaditaan seksiä ja läheisyyttä, sitä että otetaan kaikki vastuu omien töiden lisäksi lapsista ja kodista ja sitten vielä miehenkin onnellisuudesta, saamatta ikinä mitään takaisin? (Ja kyllä, roolit on joskus toisinkin päin mutta puhun naisesta koska se on yleisin skenaario, ja se johon itse samaistun) Näin omasta kokemuksesta, olin ennen aikamoinen nymfomaani ja halusin seksiä aivan koko ajan, en olisi voinut kuvitella että haluni joskus ehtyvät. Halusin olla se puoliso jolta saa aina ja jonka kanssa on helppo olla. No. Paljastuikin että mies on laiska ja vastuuntunnoton, pitää huolen vain omista tarpeistaan. Minä omien töideni lomassa siivoan, kokkaan, huolehdin lapsesta ja hänen menoistaan, aivan kaikesta, samalla kun mies vain pelaa, katsoo telkkaria ja ravaa kavereiden luona kaljottelemassa. Olen yrittänyt puhua asiasta niin moneen kertaan, tuloksetta. Että parisuhde, koti ja lapsi ovat yhteisiä ja niistä kuuluisi yhdessä ottaa vastuu. Mutta sama meno jatkuu. Olen niin väsynyt ja pettynyt mieheeni että en halua seksiä ja kommunikointimme on muuttunut lähinnä tiuskimiseksi. Aina välillä yritän saada ääneni kuulluksi, että olen niin väsynyt tähän ja tarvitsen apua, tuloksetta. Olisihan se läheisyys ja seksi edelleen kivaa mutta tunteet miestäni kohtaan ovat niin sammuneet huomatessani että minun hyvinvointini ja jaksamiseni ei hänelle merkitse tämän enempää. Sen jälkeen kun kaikki kotityöt sun muut vastuut on hoidettu, pitää vielä huolehtia lapsen hyvinvoinnista, siitä että hänellekkin riittää aikaa.
      ”Puolison pitäisi parisuhteessa olla samassa asemassa, eli saada rakkaus ja läheisyys (ja myös se riittävä seksi) ilman vaatimuksia ja pyyteettömästi” Ei. Ei todellakaan. Tämä on sama kuin myöntäisit suoraan olevasi mieslapsi joka ei ota vastuuta puolisostaan mutta vaatii puolisonsa ottavan vastuun itsestään. Kasva aikuiseksi.

  • Marjatta sanoo:

    Te kaikki ”toiset naiset”, jos haluatte tietää onko mies vapaa. Ehdottakaa hänelle., että josko mentäisiin tapaamaan sinun vanhempiasi.

  • Itsenäinen nainen sanoo:

    Sama kokemus itselläni. Aivan hirvittävä määrä naimisissa olevia miehiä on treffipalstoilla. Kaikilla sama valitusvirsi. Vaimo ei anna, ei ole mitään yhteistä, eroa suunnitellaan ja helpompi erota kun on jo uusi katsottuna.
    Usko suomalaiseen mieheen kyllä lopahti tuolla treffipalstoilla joten en enää hae kumppania vaan mieluummin olen yksin. Ja hyvin tyytyväinen olen😊

  • -satu- sanoo:

    Meillä on toisinpäin. Minä haluan huomiota, läheisyyttä ja seksiä. Mieheni ei, hän keskittyy töihinsä ja puhelimeensa. Asiasta on puhuttu lukemattomia kertoja, eikä mikään muutu.
    Olen hakenut seuraa treffipalstoilta ja minulla on ollut seksisuhteita. Tämä on minun elämäni.

    • Neea sanoo:

      Näistä ei niin paljon puhutakaan – naisista, jotka eivät saa seksiä kotona tarpeeksi. Itse olisin käytännössä aina valmis ja haluaisin seksiä ainakin 5 kertaa viikossa. Jos voisin päättää, niin joka päivä. Mies vaan ei halua kuin max kerran viikossa.

      Olen yrittänyt panostaa, esim. hankkinut vaatteita joista tiedän mieheni pitävän tai ehdottanut uusia juttuja, ja ne auttavatkin sillä kertaa, mutta eivät muuta miehen tarpeiden määrää.

      Olen vielä nuori, reippaasti alle 30, enkä mielestäni ole kauhean rumakaan, tarpeet vain eivät kohtaa. Ahdistaa ajatus, että parhaina nuoruusvuosina ei pysty toteuttamaan itseään seksuaalisesti.

    • Helsinkiläinen sanoo:

      Kasvata selkäranka ja jätä miehesi ennen kuin alat treffipalstoilla roikkumaan. Se nimenomaan on sinun elämäsi, ja pilaat itsekunnioituksesi pettämällä. Kerran pettäjä on aina pettäjä.

  • Tunneköyhä puoliso sanoo:

    Kyllä, minä olen juurikin se tunneköyhä, vain lapsiin panostava puoliso, jota mieheni pettää….
    Sain tietää että mieheni hakee seuraa tinderissä. Sain tietooni hänen profiilikuvat ja näytin ne hänelle. Minun syy että hän on siellä. Olen vain vittuillut vuosikausia eikä makuuhuoneessa tapahdu mitään. Noh, olisin halunnut kysyä onko hän koskaan miettinyt että miksiköhän näin on. Mutta, totesin vain että suhteeseen ja tanssiin tarvitaan kaksi ja pointti on se että ensin ois fiksua päättää nykyinen suhde ennen kuin hakee uutta. Toistemme syyttely ei auta mitään ja vastakysymyksiä voidaan esittää loputtomiin. Tällä hetkellä odotan hänen tekevän aloitteen avioeroon. Silloin se myös sujuisi asiallisemmin. Nyt vain ihmettelen tätä syvää hiljaisuutta. Ois varmaan mukavampi olla siellä tinderissäkin vapaana miehenä. Toki jos ei mitään ala tapahtumaan, alan itse toimiin…

  • Nanne sanoo:

    Ei yllätä. On miehiä, joille mikään ei riitä. On miehiä, jotka pettävät jos luottavat etteivät jää kiinni. On avoimia suhteita.
    Mutta, olen kiinnittänyt huomiota naisten välisiin keskusteluihin joissa naiset valittavat haluttomuuttaan tai liian halukasta miestään. Keskustelujen sävy on usein se, ettei heille tule mieleenkään mennä miestä ns vastaan. Jos kykenee suhtautumaan mieheensä empatialla ja suhde molemmat huomioivia ja hyvä herää siinä omatkin halut.
    En tarkoita että naisen tulee olla miehen seksilelu. En alkuunkaan. Vain suhtautumista empaattisesti, kuunnellen ja keskustellen, toinen ja toisen tarpeet huomioiden. Tämä voisi olla hyvin toimiva lääke monen naisen ( ja miehenkin) haluttomuuteen ja parisuhteen onnellisuuteen.

  • Pilluralli sanoo:

    Luulenpa vahvasti että näistä miehistä moni on varsin tyytyväinen suhteeseensa, siinä mielessä että ei sitä vaimokultaa kuitenkaan jätä. On vaan pillun perässä kuten säälittävän moni varattu kun on keski-ikä huutelemassa korvaan. Naisiin menee täydestä kun väärä raha surkuttelut kuinka ei kotona saa tai tule ymmärretyksi. Voi toki näin ollakin, mutta kannattaisi puhia sille vaimolle ne tuntemukset kotona yhtä paatoksella k6n pikkuhiprakassa sille isotissiselle tai hyväperseiselle baarissa just tavatulle sielunkumppanille. Miehet uskoo panemiseen ja naiset rakkauteen (sanon näin silläkin uhalla että mut leimataan ja haukutaan just kohta lokeroivaksi sovinistiksi😂😂) ainakin noin yleensä, poikkeuksia löytyy.. Ja samasta syystä niin moni meistä parisuhteesta haaveilevista naisista uskoo noihin pillun saanti lurituksiin kurjasta elämästä ja silleen.. Ei me osata epäillä että joku vaan sanoo mitä pitää että iltalomalla vähän lohkeais. Itse olen kanssa törmännyt näihin traagisiin ihmiskohtaloihin, joissa kotona ei välitetä eikä hellyyttä heru, niin monta kertaa että ihan hirvittää. Mutta mä en varattuihin lankea, en halua sitä tuskaa laittaa kiertämään enkä itse olla se joka lopullisesti rikkoo jotain joka ehkä, jos asioista puhuttaisiin oikeiden ihmisten kesken, voisi säröiltään vielä pelastua.

  • Oma kokemus sanoo:

    Aina syytetään naisia kylmiksi, vain lapsia ajatteleviksi hirmuiksi. Jospa se mies/isäkin osallistuisi perhearkeen lapset ja vaimon huomioiden niin voisi myös itse saada huomiota. Mutta suuri osa jatkaa vain kuin sinkkuaikoina ja omasta hyvästä huolehtien. Harmillista.

  • Taho sanoo:

    Ei tuo mitään uutta ole, moni mies etsii seikkailua. Ei kuulema haluta erota lasten takia tai liitto on väljähtynyt tai vaimo ei halua seksiä.
    Moni näistä pettäjistä on pettänyt aina, tapa heillä. Toiset vaimot varmastii aavistavat, mutta sulkevat silmänsä, koska mies voi olla ainut perheen elättäjä.

  • Ero sanoo:

    Se on 100 varmaa että suurin osa niistä miehistä kertoo täyttä puppua tinderissä parisuhteestaan. Yleensäkin pettäjä miehet haukkuvat vaimonsa, valehtelevat eronneensa vaikka liitossa olisi kaikki ihan hyvin. Tämä jo pitäisi olla varoitus miestä etsivälle naiselle. Esim. Mies oli lähes vuoden tinderi suhteessa juuri eronneeseen naiseen joka haki uutta miestä tinderistä. Mies eli normaalia avioelämää kotonaan ja kaikki oli kysyttäessä miehellä hyvin. Vaimon tarkat havainnot kuitenkin paljasti että jotain on meneillään. Yksittäiset reissut ja matkat lisääntyi miehellä. Alkoi laihdutus, hiusten värjäys, vaatetuksen uusiminen yms. Ystävien päälle valehteleminen. Mies alkoi syyttämään vaimoa vainoharhaiseksi kun kyseli suoraan onko tullut jännitystä miehen elämään. Lähes vuoden kuluttua asia varmistui kun nainen kysyi suoraan vaimolta onko milloin erottu kun mies niin kertoo. No tässä vaiheessa vaimo oli jo aikaa sitten tiennyt missä mennään mutta ei puhunut miehelle. Naiselle vaimo kertoi kuten asia oli elintotuuden. Ei olla erottu, eli edes sellaisesta puhuttu. Nainen kertoi tietenkin miehelle mitä sai tietää. Joten mies otti oikeudekseen haukkua vaimonsa pystyyn syystä että oli kertonut tinderinaiselle totuuden. Nainen sanoi ettei valehtelijan kanssa mihinkään sitten älä eikä riko avioliittoa. Mutta niin vain näyttää valehteleva mies kelpaavan edelleenkin. Entinen miehensä jättänyt hänet samoilla keinoin. Pistikö vahingon kiertämäön?Toki tulee kohtaaman saman kohtalon itse. Että tälläisiä miehiä ne nykyään ovat. Haluavat jännitystä vaikka ollaan naimisissa. Eikä edes ole mitään syytä hakea muita suhteita. Naiset ovat kyllä myös aika tyhmiä kun eivät ota heti asioista selvää vaan luottavat miesten puheisiin. Vaikka niissä täytyy olla melkoisia aukkoja kun naimisissa ovat. Eli ei pitäisi ihan niin sinisilmäinen olla. Ero tässä tapauksessa tietenkin tuli. Vaikka mies halusi korjata vielä liittoa. Mutta eihän valehtelevasn voi enään luottaa missään suhteessa. Joten pyörittää nyt ilmeisesti useaa tinderi naista. Ketään ei voi omistaa se on tosi. Mutta miehille on tärkeämpää loukata vaimojaan kuin sanoa suoraan että haluaa vapautensa takaisin. Se on asia jota en ymmärrä. Kaippa se on miesten silmissä sitten jotenkin pisteitä nostattavaa.

  • Nainen 49 v sanoo:

    Kyllä ! Sais vaikka kuinka monta naimisissa olevaa jos vaan haluisi !!
    En ymmärä että vaimoit ei huomaa mitään ?

  • Petetty ja rikottu sanoo:

    Ensimmäinen mieheni alkoi deittailla, kun odotin kolmatta lasta. Trefdisivuilla löysin profiilin, kun olin alkanut epäillä hänen menojaan. Minä nuori kolmen lapsen äiti. Miehen mielestä meillä oli jo avioliitto ohi ja elämä vain kulissia. Olin tiukkapipoinen ja lihava. Hänen mielestään meillä ei ollut mitään yhteistä. Olin lapsiin keskittyvä pirttihirmu. Niin miksiköhän. Olisiko osasyy ollut tuo mies, joka opiskelija elämää vietti bileineen ja harrastuksineen. Ja raskaana oleva vaimo kävi töissä ja huolehti kahden lapsen päiväkotiasiat, maksoi laskut, hoiti kodin ja lemmikit. Miestä ei kiinnostanut antaa vaimolle edes hetkeä aikaa harrastaa vaikka liikuntaa. Miehellä ei ollut aikaa edes lomalla hoitaa omia lapsiaan, vaan lapset piti laittaa päiväkotiin, että tuo laiska äiti sai mennä töihin tienaamaan perheelle elantoa. Trefdiprofiilit ja pettämiset jatkuivat ja lopulta tuo mies muutti omaan asuntoon ja kävi kahden viikon välein katsomassa lapsiaan. Ei siis ollut mikään super isä. Harrastukset ja työssä käynti veivät kaiken ajan. Kun oli niin raskas työ, niin oli rankat huvit.

    Näitä tarinoita kuulen muiltakin pienten lasten äideiltä. Heti synnytyksen jälkeen olisi pitänyt näyttää samalta kuin teinivuosina ja tyydyttää miehen tarpeet vaikka mies ei tehnyt elettäkään yhteisen kodin ja lasten eteen.

    Jälkeen päin olenn kuullut että yksi yhden illan deitti, oli minulle nuoruudesta tuttu ihminen. Ja hänelle mies oli kertonut, että on sinkku. Tämä deitti kuuli asiasta toisen ex.vaimon kautta, että minä olinkin ollut kolmen pienen lapsen kanssa kotona, kun hän deittaili ja harrasti seksiä lasteni isän kanssa.

    En uskaltaisi lähteä kenenkään kanssa deittailemaan, joka treffit ilmoituksessa kertoo olevansa sinkku.

    Onneksi minulla on nyt puoliso, jolle avioliitto on muutakin kuin seksiä ja oman edun ja mielihyvän hakemista. Ja yhteinen lapsi ja koti on puolisolle yhtä tärkeä kuin minulle. Lapsen ja kodin hoito ei ole vain naisen vastuulla. Ja molemmilla on aikaa panostaa työhön ja harrastuksiin sekä itsestä huolehtimiseen. Läheisyys ja toisen kunnioittaminen on tärkeintä sekä arjen eläminen yhdessä.

  • #tinderrakkauslöytyi sanoo:

    Nettideittipalveluissa on tarjolla ihan koko kirjo: pelkkää seksiä, ryhmäseksiä, ystävyyttä, viestittelyseuraa, huijareita ja myös niitä jotka oikeasti etsivät rakkautta. Jokaiselle on jotakin, jokainen itse ratkaiskoon mitä on hakemassa. Naimisissa olevien seuranhaku ei kiinnosta muakaan. Konsepti vähän ihmetyttääkin mua, miksei sit eroaisi jos puoliso ei enää kiinnosta. Mutta kyllä sieltä heinäsuovasta löytyy ihania miehiä ja naisia.

  • Kolmen äiti sanoo:

    Kiitos sinulle! Minun mieheni vei sun ikäinen (naimisissa) oleva nainen. Nuorimmaisemme oli tuolloin 2 vuotta. Liitto oli jokusen vuoden jo natissut liitoksissaan kun mies eristäytyi minusta ja lapsista sekä kasvatuserimielisyydet eivät ottaneet selvitäkseen. Vielä silloinkaan en tajunnut asianlaita kun mies rupesi huudattamaan autossa hevimusiikkia ja alkoi käydä keikoilla. Ei olisi mieleenikään tullut, että hänellä on haku päällä kun itse töiden lisäksi pyöritin kotia ja hoidin lapset. Minulle papin edessä sanottu ”tahdon” tarkotti paljon enemmän kuin hänelle. Ja syyksi hän sanoi ”meillä ei ole enää kipinää”. Nyt erosta jo useita vuosia. Hänellä asiat huonommin kuin minulla, en palaisi yhteen. Enkä myöskään koskaan enää tule menemään naimisiin uudelleen.

    • mummuvaan sanoo:

      Olen. Olen aseksuaali, lapset ja lastenlapset ovat tärkeintä elämässäni. Kohta vietämme kultahäitä. En tiedä, onko mies pettänyt minua, eikä voisi vähempää kiinnostaakaan. Hänellä on ollut aina vapaus elää omaa elämäänsä. Se lienee pitkän liittomme salaisuus. Minua inhottaa ajatus, että määräilisin jonkun elämää tai että joku määräilisi minun elämääni.