Onko lähipiirissäsi ihminen, jolla on ongelma, kuten päihdeongelma tai sairaus, johon voi jossain määrin omalla toiminnallaan vaikuttaa? Tai onko sinulla puolisona ihminen, joka ei ota lainkaan vastuuta omasta elämästään tai yhteisestä elämästänne? Oletko tehnyt kaikkesi auttaaksesi häntä tai muuttaaksesi tilanteen?

Jos vastaat kyllä, voi olla että olet tehnyt liikaa.

Saatat olla mahdollistaja.

Mahdollistaja tarkoittaa sellaista ongelmasta kärsivän ihmisen läheistä, jonka toiminta mahdollistaa ongelman jatkumisen. Vakavimmissa tapauksissa on kyse esimerkiksi riippuvuudesta, kuten alkoholismista. Mutta mahdollistajana voi toimia myös dynamiikaltaan epätasapainoisessa ihmissuhteessa.

Mahdollistaja luulee toimivansa kaikkien parhaaksi, mutta hänen toimintansa vain pahentaa tilannetta. Ongelmasta kärsivä voi jatkaa itselleen ja muille haitallista käytöstä, koska mahdollistaja mahdollistaa sen.

Mahdollistamista voi olla esimerkiksi…

…se, että toimii niin, että toinen voi jatkaa riippuvuuskäyttäytymistä. Alkoholistin läheisenä mahdollistaja saattaa esimerkiksi ostaa alkoholistille alkoholia, peitellä tämän tekemisiä, hoitaa alkoholistin asioita tämän puolesta, rahoittaa riippuvuutta ja ymmärtää toista loputtomiin. Se, että mahdollistaja ymmärtää, on tietysti oikein. Mutta liian pitkälle vietynä ymmärrys on haitaksi molemmille.

…se, että toimii niin, että tietyistä sairauksista kärsivän ei tarvitse hakea apua tai ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Sairaus voi olla psyykkinen, esimerkiksi masennus tai ahdistuneisuushäiriö, tai fyysinen, kuten kakkostyypin diabetes. Jos kyse on mahdollistamisesta, läheinen ymmärtää sairautta kuten kuuluukin, mutta niin pitkälle, että siitä tulee toisen toipumisen este. Läheinen voi joko edesauttaa toisen passivoitumista tai kotiin sulkeutumista, tai hoitaa asiat toisen puolesta. Tällainen tilanne on haastava siksi, että toinen ei ole valinnut sairauttaan eikä voi ”reipastua ja ottaa itseään niskasta kiinni” tuosta vain – mutta omaa toimintaa kuitenkin tarvitaan.


Ylin kuva Gabriel.

…se, että suostuu hoitamaan kaikki yhteiset ja mahdollisesti myös toisen asiat joko kokonaan tai lähes kokonaan. Normaalin auttamisen ja tukemisen rajat hämärtyvät myös tässä tilanteessa, vaikka kyseessä ei varsinaisesti olisi sairauden vääristämä tilanne. Monet ajautuvat tähän tilanteeseen ja ovat voimattomia muuttamaan sitä. Usein koetaan, että mikään ei auta, ei kauniisti pyytäminen eikä rumasti pyytäminen.

…se, että ei vaadi lapseltaan mitään tai toimii helikopterivanhempana. On täysin normaalia haluta lapsilleen helppoa ja mukavaa elämää, ja jokainen vanhempi haluaa auttaa lapsiaan. On myös vaikea erottaa, mikä on sopivasti ja mikä on liikaa, varsinkin kun vanhempia usein vaivaa syyllisyydentunne sekä siitä mitä tekee että mitä jättää tekemättä.

Mahdollistaminen on sekä yleistä että ymmärrettävää käytöstä. Yleensä me haluamme auttaa meille tärkeitä ihmisiä. Lisäksi mahdollistaja tottuu tilanteeseensa nopeasti, eikä siksi osaa enää ajatella, että tilanne ei ole normaali.

Toinen tärkeä syy mahdollistajan käytökselle on se, että jonkun on pakko hoitaa asiat. Jos riippuuvdesta kärsivä tai vastuuton läheinen ei hoida asioita, harva meistä joko voi tai uskaltaa jättää niitä sikseen. Esimerkiksi toisen on pakko hoitaa lapset ja maksaa laskut, tai tilanne pahenee entisestään.

Monesti on myöskin vaikeaa vetää rajaa siihen, mikä on mahdollistamista ja mikä on normaalia toisesta välittämistä ja hänen auttamistaan. Läheinen ymmärtää, että toinen ei ole masentunut ilkeyttään ja laiskuuttaan. Vaikka läheinen tietää, että avun hakeminen ja aktiivisuuteen pyrkiminen olisivat toiselle avuksi, hän ei tiedä minkä verran tilanteessa pitää ymmärtää ja minkä verran hoitaa asioita toisen puolesta. Rajanveto ei ole helppoa.

Koska mahdollistaminen lähtee niin järkevistä ja ymmärrettävistä lähtökohdista, emme useinkaan huomaa mitä teemme. Sitä paitsi ”sinä mahdollistat läheisesi alkoholismin/ vastuuttoman käytöksen” tai ”aiheutat enemmän haittaa kuin hyötyä” kuulostaa ihan kamalalta, sillä mahdollistaja oikeasti pyrkii tekemään parhaansa.

Kuitenkin, jos tunnistit itsesi tästä tekstistä, saatat olla mahdollistaja. Jos toivot, että tilanteenne muuttuu, voit kokeilla seuraavia keinoja:

– Älä tunne syyllisyyttä siitä, että olet mahdollistanut toisen toiminnan. Sinulla on ollut siihen hyvä syy: olet halunnut auttaa.

– Muista, että toisen tilanne ei johdu sinusta. Sinä et ole aiheuttanut kenenkään sairautta tai vastuuttomuutta. Mahdollistaminen on eri asia kuin aiheuttaminen.

– Huomaa, että läheisesi ongelma vaikuttaa siihen, onko toimintasi mahdollistamista vai ei. Esimerkiksi alkoholiriippuvuus, masennus, fyysinen sairaus ja vastuuttomuus ovat toisistaan eroavia tilanteita, eivätkä samat asiat tarkoita niissä kaikissa mahdollistamista.

– Älä peittele toisen tekoja. Oli kyseessä sitten oikea riippuvuusongelma tai se, että toinen ei osallistu kodin hoitamiseen millään tavalla, anna kaikkien nähdä seuraukset. Älä peittele toisen juomista tai älä ota syytä niskoillesi siitä, että kotinne on kuin pommin jäljiltä jatkuvasti. Häpeä ei ole sinun.

– Älä rahoita toisen ongelmaa, oli se sitten mikä tahansa. Pidä pääsi ja taistele syyllisyydentuntoa vastaan.

– Lopeta yritykset kontrolloida toista. Muutoksen voi tehdä vain itse. Sinä et voi omalla toiminnallasi estää etkä aiheuttaa toisen päihteidenkäyttöä. Sinä voit tukea läheistäsi terveissä elämäntavoissa, mutta sinä et voi vahtia mitä hän syö ja ottaako hän lääkkeensä.

– Älä selittele toisen puolesta. Jos hän jättää menemättä töihin tai tekee ohareita, älä tee mitään. Anna toisen kokea tekojensa seuraukset.

– Älä pelkää toisen reaktiota siihen, että käytöksesi muuttuu.

– Opettele sietämään sitä epämukavuutta, jota koet kun ”et tee mitään” tai ”et tee tarpeeksi”. Sinä toimit nyt oikein. Toimintasi ei ole kylmää tai julmaa.

– Muista, että empatia ja tukeminen on eri asia kuin mahdollistaminen, vaikka niiden erottaminen voi olla vaikeaa. Jos kärsit omasta toiminnastasi, kyseessä saattaa olla mahdollistaminen. Jos olet uupunut, katkera ja vihainen, eikä mikään tekemäsi tunnu auttavan, kyseessä saattaa olla mahdollistaminen.

– Hae itsellesi apua. Jos kärsit tilanteestasi, voi olla hyvä keskustella siitä ammattilaisen kanssa. Ammattilainen auttaa sinua myös erottamaan sen, mikä on toisen auttamista ja mikä on haitallisen toiminnan mahdollistamista.

Lähteet 1, 2, 3, 4, 5.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Hullunko vaimoke Peruuta vastaus

6 vastausta artikkeliin “Oletko sinä MAHDOLLISTAJA?”

  • Supersuorittaja sanoo:

    Nuoresta asti opin auttamaan, etsimään ja tukemaan veljeä, joka jätti laskut maksamatta, opinnot kesken, katosi reissuilleen ja syytti vanhempia kaikesta. Taustalla saattoi olla maanisdepressiisyyttä, mutta niistä ei puhuttu. Vasta 60-vuotiaana ymmärsin, että hän on alkoholisti. Olin kieltänyt kaikki selvät merkit ja jatkanut auttamista, siivonnut juoppokämpät, järjestänyt rahaa… Kun tapasin tulevan mieheni hän vaikutti heti niin tutulta ja turvalliselta. Tuttu oli mutta ei turvallinen. Vähitellen ymmärsin, että hänen isänsä on maanisdepressiivinen, ja hänkin joutui eläkkeelle vakavan masennuksen vuoksi. Minä tein työt. Nämä elämäni miehet löysivät toisensa, ja minusta tuli yhteinen syntipukki. Paha ihminen, joka on syypää heidän ahdinkoonsa. Itse olin riippuvainen auttajan roolistani, enkä ymmärtänyt kuin hävetä ja uskoa heitä. Sitten tuli miehen pitkäaikainen uskottomuus ilmi, kirjeet muille naisille ”minulla on hyvin ilkeä vaimo…”, ja lopulta ymmärsin erota. Mies piti kantaa ulos, syytti hulluksi ja mustasukkaiseksi, käski syödä hänen masennuslääkkeitään. Toki hänellä oli uusi mahdollistaja odottamassa, mutta olisi halunnut pitää molemmat. Terapeutti avasi silmäni. Veli jatkaa ryyppäämistä ja uhoamista. Aina löytyy hänellekin mahdollistajanainen, joka uskoo ensin samat tarinat ja sitten lähtee tai alistuu. Enää en tunne häpeää enkä ole manipuloitavissa. Mutta varovainen saa olla kun on uhrautujaksi ja mahdollistajaksi kasvanut. Minun on vaikea luottaa miehiin, ja pelkään, että hyväksikäyttäjät tunnistavat vahvuuteni, joka onkin heikkouteni. Pitäkää huolta itsestänne ja puhukaa lastenne kanssa avoimesti mielenterveysasioista. Kieltäminen ja häpeä teki ainakin näistä kahdesta vaarallisia. Minä mahdollistin sen.

  • Hullunko vaimoke sanoo:

    Tietääkseni en ole mahdollistaja mutta mielenkiintoinen näkökulma asiaan.Olen suhteessa paraikaa mielisairaalassa olevan kanssa ja nyt mietin ”parasta” keinoa jättää.varsinkin kun henk rik on ollu kyse

  • Eikö tää ikinä lopu? sanoo:

    Kiitos tästä! Olin alkoholisti- ja mielenterveysongelmaisen perheen kasvatti, nyt jatkan samaa jo 20:ttä vuotta vastuuttoman miehen kanssa. Hän ei juo mutta ei kyllä hoida laskujaan kuin ulosoton kautta ja jättää kaiken tekemättä kotona ja muutenkin jos en koko ajan muistuta ja sitä en ole enää aikoihin jaksanut. Hän lupailee ja maalailee hienoja kuvioita mutta mikään niistä ei toteudu koskaan. Jos hän mulle jotain kertoo hankkivansa niin käytännössä se tarkoittaa että itse sellaisen ostan itselleni, hän ei koskaan ole siinäkään suhteessa lupaustaan pitänyt. Paras oli nyt äitienpäivänä, sain lahjoista parhaimman, hän oli jättänyt sähkölaskut maksamatta niin sähköt menivät poikki, ei ollut mulle voinut sanoa että tilanteen oli siihen pisteeseen laskenut. Oli se hieno viikonloppu lapsien kanssa .. mä olen jo kaiken toivoni heittänyt, en enää usko mihinkään enkä kenenkään lupauksiin. Ainoa mitä tässä enää toivon on että lapset kasvavat vähän isommiksi niin jospa sitten ei enää tarvitsisi jaksaa.

    • Katso peiliin sanoo:

      Ota lapset ja muuta omillesi. Ei ole kenellekään hyvä pysyä tuollaisessa liitossa. Lapset oppivat myös isänsä käytöksestä kuinka toimitaan, sitäkö haluat? Älä mene miehesi selän taakse, vaan kanna vastuu lapsistasi ja pelasta heidät. Suhteenne on vääristynyt ja antaa ihan karmean mallin lapsillenne. Miehesi ei koskaan opi ellet jätä häntä selviytymään yksin, jos silloinkaan. Katkeruutesi ei auta ketään.

      • Vastuullinen äiti sanoo:

        Samaa mieltä, nyt lykkään lastesi vastuulle sen ettet saa jätettyä tuollaista sikaa ja pilaat sivussa lastesi elämän. Kanna vastuusi, ota lapsesi ja lähde heti!

    • Voimia sanoo:

      Älä haaveile, että tuo muuttuu. Lähde heti ja katso mitä tapahtuu. Pistä miehelle selvät rajat, vaadi maksamaan osuutensa. Jos ihme tapahtuu hän saattaa tällaisen uhan edessä muuttua, mutta vaikea sitä on uskoa. Älä ota takaisin jos ei ole selvää näyttöä paranemisesta. Sinä ansaitset parempaa!