Ystävyyssuhteiden pitäisi olla pääasiassa tasapuolisia. Mitä tapahtuu, kun yksipuolisuuteen kyllästynyt kaveri lopettaa juhlien ja tapaamisten järjestämisen?

”En tiedä milloin se tarkalleen tapahtui. Mutta jossain vaiheessa havahduin siihen, että kaikki juhlat joissa olin, olivat itse järjestämiäni. Samoin kaikki illanistujaiset ja saunaillat ja muut.

Jos menimme kaveriporukalla ravintolaan, kutsujana olin minä. Kun menin ystävän kanssa näyttelyyn tai teatteriin, minä olin pyytänyt häntä seuraksi ja varannut liput. Minulla oli vilkas sosiaalinen elämä, mutta se johtui pelkästään minusta itsestäni. Seurasin tilannetta vähän aikaa, ja kyllä niin se meni. Kukaan ei koskaan kutsunut minua minnekään.

Sitten elämässä sattui muutoksia. Työt väsyttivät, terveys reistasi ja perheessä oli ongelmia. En jaksanut enää järjestää illallisia enkä edes pyytää kavereita kylään pelkästään kahville. Mitä tästä seurasi? Se, että jäin kokonaan yksin.

Mitään kutsuja minnekään ei tullut. Ei kahville, ei leffaan, ei juhliin. Välistä jaksoin itse yrittää, mutta harvoin kenellekään sopi. Suunnitelmat kuihtuivat kokoon. Harrastin yksin ja jäin kotiin tylsistyneenä. Mietin että olenko niin rasittavaa seuraa että kukaan ei halua lähteä mukaani. Ja miksi minua ei koskaan pyydetty minnekään. Näin kuitenkin Facebookista kuinka muilla oli menoja muiden kanssa kuin minun.

Sitten yksi päivä ihan sattumalta tapasin uuden ihmisen. Pian häneltä tuli viesti: haluaisinko lähteä hänen kanssaan kahville. Se tuntui ihan ihmeelliseltä. Tulin pyynnöstä iloiseksi pitkäksi aikaa. Joku pyysi minua jonnekin! Joku haluaa tavata minut!

Tällä tarinalla haluaisin että ihmiset miettisivät, ovatko heidän ystävyyssuhteensa tasapainossa. Pyydätkö sinä kavereitasi mihinkään? Sopiiko sinulle tavata, kun he kutsuvat vaikka kahville? Ehkä voisit laittaa jollekulle viestin tänään, hän saattaisi ilahtua?”

Nimim. Piia

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kutsuu mielellään Peruuta vastaus

8 vastausta artikkeliin “Oletko sinä kaveripiirin vapaamatkustaja?”

  • Ansku sanoo:

    Itse olen huomannut, että minut on pullautettu ulos. Tiedän, että en kelpaa.
    Havahduin tähän kun katselen heidän kuviaan juhlista on pizza- iltaa ja sen sellaista,

  • Narsku sanoo:

    Mulle kävi just näin. Kaikki ”parhaat ” kaverit hävisivät, kun kokeilumielessä päätin, että joku muu saa laittaa seuraavaksi ensimmäisen viestin. Yli vuoteen ei yhdestäkään heistä ole kuulunut mitään. 🤷‍♀️ onneksi tullut pari uutta ja muutamat lapsuudenystävät vielä pitävät yhteyttä suht tasapuolisesti, vaikka heitä harvoin tulee nähtyäkin.

  • Laura sanoo:

    Kotipaikkakunnalta muuton jälkeen eli lukion jälkeen on saanut pitää ystäviinsä yhteyttä itse, että yhteys säilyisi. Pikkuhiljaa siitä tippuu väkeä kun tajuaa, että ilmeisesti tuo ja tuo ei halua olla tekemisissä. Olisitteko kiitos sanoneet ajat sitten, ettei minun seura kiinnosta. Ehkä minulla nyt olisi edes joku sydän ystävä, jos olisin tiennyt etsiä muuta seuraa jo tuolloin. Tässä vaiheessa on todella hankala löytää uutta hyvää ystävää.

  • Johanna sanoo:

    Oma kokemus oli just samanlainen. Nyt olen vaan perheen kesen. Olisihan se kivaa jos kutsu tulisi tai joku tulisi vaan käymään ihan muuten vaan, omasta halusta. Tuntisin olevani tärkeä jollekkin.

  • Tosi ystävyys on tasapuolista sanoo:

    Huomasin soittavani toistuvasti kuulumisia. Kävin ystävilläni kylässä. Sitten lopetin yksipuolisen, soittamisen ja kyläilyn. Näillä mennään…

  • Ystävyyttä on monenlaista sanoo:

    Niin tuttua!
    Esim. Järjestimme mieheni kanssa yhteiset täysien kymmenien isot pitkän menun syntymäpäiväkutsut, jonne kutsuimme useita ystäväpariskuntia…
    Itsellämme silloin 4 lasta, joista nuorin oli 4kk… Kaikki ruuat omatekoista.
    Saimme mutkan kautta kuulla että nämä pariskunnat olivat kyllä pian jälleen nähneet toisiaan – mutta ei meitä kutsuttu…
    Sittemmin käynyt juuri kuin blogikirjoittajallekin, ettei ole tullut pidettyä yhteyttä kun niin yksipuolista. Sen sijaan onneksi löytyneet takaisin lapsuuden sydänystävät ja uudet, lasten harrastusten kautta tulleet ystävät.
    Itse olisin kyllä halunnut olla enemmänkin myös tälle ystäväpiirille kuin vaikeuksissa auttava olkapää ja kuunteleva korva. Olisin halunnut olla mukana myös niissä iloisissa yhteisissä menoissa. Mutta ei minua niihin kutsuttu…

  • Ex-moottori,yh. sanoo:

    Tämä sopii myös monen lapsettoman tai esim. eläkeläisenkin tilanteeseen, mutta olen huomannut että moni olettaa automaattisesti jonkun ’ohjaavan’ heitä, tekevän ja järjestävän kaiken.

    Ajattelematta että yksi on yksipuolisesti se kaiken organisoiva ’moottori.’ Sitten ihmetellään että miten ko. moottorista ei ole aikoihin kuulunut mitään, kukas ne illanvietot nyt järjestää? Kysytään vointia (se ’moottori’ vastaa että kaikki on ok kun ei jaksa enää kertoa kaikille omista vastoinkäymisistään) ja sitä että suunnitellaanpa jotain, mitä sä olet ajatellut (eli ’moottorilla’ pitäisi jo olla suunnitelma valmiina että toisilla on kivaa).

    Onko sinun tuttavapiirissä näitä ihmisiä? Aika monella on. Kumpi sinä olet vai onko kaikki balanssissa? Järjestävätkö isovanhemmat aina joulun, esimerkiksi. Tai mökkeiletkö kesäisin yksipuolisesti jonkun mökillä?

    Ja sitten kun joskus harvoin saakin sen kutsun kahville, uimahalliin tai vaikka ihan vaan kylään, saunomaan tai muuta! Se vetää vakavaksi ja eka ajatus on ’miksi joku pyytää minua?’

    Näinkö se toimii? 😶

  • Kutsuu mielellään sanoo:

    Erittäin yleistä. Nyt varsinkin kun eletään ns pikkulapsiaikaa kaveripiirissä. Meidän perheessä on eniten lapsia kaveripiiristä. Yhdellä perheellä 1 enemmän. Meitä ei kutsuta koskaan, ikinä kenenkään luokse. Me järjestämme useamman kerran vuodessa juhlat, yleensä pyhäpäivien tienoilla. Meillä vietetään niin juhannukset kuin uudet vuodetkin. Ruokineen ja tarjoiluineen.

    Jokaisen kannattaa pohtia hetki, että ”koska olemme kutsuneet tuon perheen vaikka kahville. Tuon perheen, jonka luona on vuosikausia vietetty mukavia ja iloisia juhlia”?

    Olemme normaali perhe, jossa monta pientä lasta. Meille tullaan mielellään kylään, mutta on sanottava – mekin kyläilisimme mielellään edes joskus. Joskus olisi ihana päästä valmiiseen pöytään. Tai auttaisinkin mielelläni. Olemme jopa aidosti surullisia välillä tilanteesta. Niin mielellään tapaamme ihmisiä, mutta kutsujen järjestäminen ei aina ole niin helppoa pienten lasten, töiden jne kaiken muun lisäksi.