Onko sinulla Android-puhelin vai iPhone? Olipa valintasi kumpi tahansa, olet todennäköisesti fiksoitunut valintaasi aika pysyvästi.

Monet käyttäjät uskovat tiukasti oman puhelimensa paremmuuteen, ja valinta on ehdottomasti myös imagokysymys. Toisille on tärkeää, että puhelin viestii statusta, ja toisille taas aivan yhtä tärkeää se, että kännykällä ei pyritä pönkittämään omaa imagoa.

Mutta mitkä oikeastaan ovat iPhone- ja Android-käyttäjien erot? Tutkimus paljastaa!

Tutkimuksessa selvitettiin 1000 Android- ja 1000 iPhone-käyttäjän toimintatapoja ja taustatietoja.

Ensinnäkin iPhonen käyttäjät räpläävät puhelintaan noin tunnin enemmän päivässä, kertoo tutkimus. Heillä luuri oli hyppysissä 4 tuntia ja 54 minuuttia päivässä. Android-käyttäjät taas näpärsivät puhelintaan kolme tuntia ja 42 minuuttia.

IPhone-käyttäjät sekä tienasivat että tuhlasivat rahaa enemmän kuin Android-käyttäjät. Rahaa paloi varsinkin ulkonäköön, kuten vaatteisiin ja kosmetiikkaan.


Kuva Eric Lucatero, ylin kuva Robin Worrall.

Android-käyttäjät viihtyivät paremmin yksinään, esimerkiksi kotona lukemassa kirjaa. iPhonen omistajat taas mieluummin viettivät aikaansa ulkona ystävien kanssa.

iPhonea suosivat ottivat enemmän selfieitä, jopa 12 päivässä kun Android-käyttäjät ottivat seitsemän. He myöskin matkustivat enemmän ja lähettivät enemmän tekstiviestejä kuin Android-käyttäjät.

Käyttäytymiserot tulivat esiin jopa elokuva- ja tv-sarjamaussa. Android-käyttäjiä kiinnostavia lajityyppejä olivat trillerit, toiminta- ja seikkailuelokuvat, kun taas iPhonen käyttäjät katsoivat mieluummin kauhuelokuvia, romanttisia elokuvia ja draamaa.

Tutkimuksen pohjalta voisi vetää leikkimielisen johtopäätöksen siitä, että iPhone-käyttäjille ulkonnäkö ja kodin ulkopuolinen sosiaalinen elämä on tärkeää. Android-käyttäjät taas arvostavat enemmän säästäväisyyttä, omaa aikaa ja rauhaa.

Lähde.

Mitäs sanot, pätikö sinuun? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle MariQ Peruuta vastaus

2 vastausta artikkeliin “Oletko iPhone- vai Android-käyttäjä? Tämän se paljastaa sinusta!”

  • MariQ sanoo:

    Haha ei kyllä päde minuun , varmaan siksi kun olen sekakäyttäjä 🙂 ollut androideja ja appleja mutta mieltynyt kyllä appleen nyt enemmän. Tykkään ulkonäöstä ja tuntumasta, muuten mikään noista ei päde . Hauska erotusdiagnostiikka!

  • IsoJohanna sanoo:

    Eli ainakin tiedämme nyt sen että iphonistit ovat itsekeskeisempiä -> jopa 12 selfietä/päivä