”Ennen kuin muutamia vuosia sitten tutustuin mieheeni, en ollut yli 30-vuotisen elämäni aikana kuullut seuraavasta ilmiöstä, vaikka kaveripiirini laaja onkin ja rapatessa roiskui. Nimittäin mies tuntee useita henkilöitä, jotka jo vähän päälle parikymppisinä sanoivat, että jos he rupeavat seurustelemaan, niin sitten kaverit saa jäädä – eihän sitä pysty kavereita ja muijaa yhtä aikaa pitämään. Näin kuulemma kävikin: kun mimmi tuli kuvioihin, ei kavereista sanojensa mukaisesti kuultu mitään, ennen kuin mimmi poistui näyttämöltä.

Sitten on nämä kaverit, joiden puoliso (eli siis 95% tapauksista silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimo) oli suhteen alkumetreillä yrittänyt ehdottaa, että molemmat luopuisivat ystävistään ja oltais ihan vaan kahdestaan ilman muita. Kaikissa näissä tapauksissa oli kyse jo yli 30-vuotiaista ihmisistä.
Näistä tapauksista kuulleessani lähinnä pyörittelin silmiäni ja haukoin henkeäni, mutta tämä aiheutti lähes kahviintukehtumiskuoleman: eräs nainen oli vaatinut (kirjallisella sopimuksella jopa?), että kun he menevät naimisiin, ei kumpikaan mene valokuvaan ilman toista, ellei työpaikalla ole ihan pakko mennä kuvattavaksi.

En ole syönyt sieniä, ja kuulin samat tarinat miehen kavereilta uudelleen. Todellisuus on tarua ihmeellisempää!

Osuiko ja upposi, eli oletteko sopineet puolisonne kanssa luopuvanne kavereista? Tai tapahtuuko tätä muuallakin kuin siippani kaveripiirissä?”

Terv. Kummastelija

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Yeni Peruuta vastaus

12 vastausta artikkeliin “Olet kaikkeni, aarteeni kallehin?”

  • Yeni sanoo:

    ehkä jotenkin sen ymmärrän, että syystä tai toisesta ajautuu tuohon tilanteeseen (kuten että ei ole yhteistä kavereiden kanssa, ruuhkavuodet jne) mutta että oikein suullisesti tai kirjallisesti sovitaan, niin wtf??

  • Simpura sanoo:

    No kun olis ees sillä miehellä niitä kavereita!
    Minulla on työn ja harrastusten kautta useampia kavereita, ystäviä joiden kanssa jakaa kaikkea on vain yksi, mutta se riittää.
    Närää tietysti tuo se, että olen helposti menossa kavereiden kanssa sinne ja tänne ja yks vaan karjottaa kotona. Mutta ei liene vaimon tehtävä etsiä miehelle kavereita…

    • Seregi sanoo:

      Ach! Mä oon ollut kerran suhteessa, jossa oli näin ja se oli todella rasittavaa, kun miäs syyllisti minua siitä, kun menin ystävien kanssa tekemään asioita.

  • Seregi sanoo:

    Olen todennut useaan otteeseen, että jollei pidä ystävistään kiinni parisuhteen aikana, niin kenelle itkee sitten, jos parisuhde kaatuu?

  • Hämmästynyt sanoo:

    No, huh huh. Kaikkea sitä kuulee. Kyllä parisuhde pysyy terveenä, kun molemmilla on omia ystäviä ja tietysti niistä tulee ystävä pariskuntia yhteisiksi ystäviksi. Ja meillä esim. Miehen eräs nuoruuden tyttöystävä on erittäin hyvä ystäväni nykyään. Pitää olla omia hartastuksia ja menoja. Tietysti myös yhteistä aikaa joskus kahden ja koko perheen kanssa. Jos parisuhde loppuisi, niin mihin sitten menee, jos ei ole enään yhtään ystävää? Minulla on vanhimpiin ystäviini nykyisin lähes 200km matkaa, eikä he silti jää kyydistä elämäni matkalla. <3

  • Kummastunut sanoo:

    No ei todellakaan! Kyllä ihminen, tai ainakin minä tarvin kavereita. Mies on rakas, mutta ei hän kavereita korvaa.

  • se toinen puolisko sanoo:

    Saattaa tuo käydä toisinpäinkin. Minä puolestani kadotin suurimman osan kavereistani tutustuttuani mieheeni. Hän on sosiaalisesti vilkkaampi ja ehtii usein sopia menemisiä omien kavereidensa kanssa ennen minua. Hän myös pitää minun kavereitani liian ”taviksina”, ”jäykkiksinä”, jne. Kaverini eivät siis kelpaa hänelle. Jos satun saamaan kutsutuksi jonkun vanhan kaverini kylään kotiimme, mieheni yleensä varastaa shown. Hän kun on meistä se äänekkäämpi. Minä tykkäisin enemmän jutella ja kuunnellakin kuin huutaa omia kuulumisiani.

    Tapailen nykyään harvoja jäljellä olevia kavereitani mieluummin kodin ulkopuolella (ja ilman miestäni). Harmittaa tosi paljon, etten saanut aikaiseksi lähteä useammin kodin ulkopuolelle kylään ilman miestäni silloin kun lapset olivat pieniä. Kaverisuhteita olisi saattanut säilyä enemmän pikkulapsivuosienkin yli. Arvostan kuitenkin todella paljon niitä muutamia kavereita, jotka jaksoivat tuonkin ajan läpi. Kiitos heille siitä.

  • Se Insinööri sanoo:

    No ei, mutta kaverit luopuivat minusta. Kun meillä oli ”se nainen”, joka kavereiden silmissä oli suoranainen harpyijan ja lohikäärmeen risteymä. Vuodessa oli entinen vauhdikas kaveripiiri kutistunut olemattomiin ”sen” ilmestyttyä kuvioihin.

    Nykyään periaatteessa kaikki kaveriMME ovat rouvan kautta tulleita, ts hyväksyttyjä sosiaaliseen piiriimme. Tosin parista kalastus/metsästys-kaverista pidän kiinni, vaikka he edustavatkin epäsuotavaa seurapiiriä ja aktiviteettia, yli nelikymppinen ikipoikamieshän on siis suurin saatana maailmassa mitä voi olla. Ties vaikka villitsee omituisille teille…

    Toisaalta tykkään nykyisestä tilanteesta, ei tarvitse pahemmin stressata ”sosiaalisista menemisistä” koska niitä ei vain ole, saapi melkein täysin itse päättää olemisestaan ja tekemisestään. Jos nyt kerran parissa kuukaudessa joutuu jollekin kaffi-istujaisiin, se on pieni hinta rauhallisesta ilmapiiristä kotona vaikka kuinka moinen aktiviteetti muuten inhottaisi.

  • jena sanoo:

    Kavereillehan sitä jaetaan just parisuhteen ilot ja surut, kaikesta ei saa kaiken kattavaa keskustelua pelkästään siipan kans, kaverit voi sivustaseuraajan roolissa mainita mitä itse havaitsevat ja siitä voi saada ihan eri näkökulmia parisuhteeseen, eikä tarvi kaikkea putkinäköisesti omissa aivosoluissa yrittää ratkoa.. kyllä mies on minullekin maailman tärkein ihminen puolisona ja ystävänä, mutta niin ne on ne ystävätkin. Sydän kaipaa niitä vanhojakin joiden kanssa on tiet katkenneet vuosia sitten..

  • Vaimo minäkin sanoo:

    Nyt en ymmärrä ollenkaan, mikä järki on siinä et ystävät hylätään?! Ei yksi ainoa ihmissuhde riitä kenellekään, musta on jopa sairas ajatus, et ollaan aina vaan kahdestaan. Voisko joku, joka näin on päättänyt toimia, perustella miksi?

  • Nami sanoo:

    Ei ikinä :D, eihän mulla olisi mitään elämää jos kavereistani olisin luopunut. Yksikseni kököttäisin muksujen kanssa vaan, en mä selviäisi ilman muita kontakteja ihmisiin.

  • Mape sanoo:

    Mitä ihmettä?! Ei tosiaankaan!