Olenko typerä kun toivoisin mieheni kosivan?
Joskus näin naisena ärsyttää miesten musta-valkoinen ajattelutapa. Olen tehnyt selväksi miehelleni (joka ei halua naimisiin), että voin elää sen asian kanssa etten pääse koskaan alttarille, mutta sormukset minä kyllä haluan. Olkoonkin tämä sitten vaikka kompromissi. Olemme keskustelleet tästä asiasta aiemminkin, mutta olen lähinnä antanut pallon miehelle, mutta tässä sitä edelleen ollaan. Sormuksettomana.
Mies ikäänkuin myöntyy siihen, että katsotaan nyt, katsotaan nyt.. jos vuosipäivänä vaikka. Tai jouluna. Tai ensi vuonna. Ja aina vaan pyhät ja vuodet menevät eikä mitään tapahdu.
Nyt katsoimme viikonloppuna elokuvaa, jossa nainen esitteli ihanaa kihlasormusta aivan onnellisena. Minua vain alkoi itkettämään koko kohtaus. Mies vaan katsoi hölmönä että mikä sille nyt tuli.
Otin asian puheeksi taas yrittäen keskustella niin etten ainakaan painostaisi miestä. Olen nyt monta kuukautta katsellut ystävien kihlautumis- ja hääkuvia niin että henkisesti tuntuu äärettömän pahalta.
Mies vaan tokaisi että jos se on sille niin tärkeää niin sama kai tuo on. Ja siihen se sitten jäi. Jokainen tavu huokui sitä, että mies ei selvästi halua ja koko aihe tuntuu jo ihan pakkopullalta ja pilaa ilmapiirin kotonakin.
Monesti mies on saattanut ehdottaa että lähdetään kaupoille ja minä varovasti olen ajatellut, että no nyt varmaan käydään mittaamassa millaiset sormukset otetaan. Enää en ajattele. Mies vaan lampsii korukauppojen ohi. Kun asiasta ei puhuta, mies vaikuttaa selvästi tyytyväiseltä siihen ja ikään kuin näyttää kuvittelevan että asia on nyt sitten unohdettu..
Koen itseni turhamaiseksi ja miestä selvästi ärsyttää ”kiukutteluni” tästä asiasta, vaikka siitä ei enää puhutakaan. Kai täytyy haudata haaveet ja todeta että sormuksia ei tule.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 34 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vastaus henkilölle Kumpa joku olisi kertonut tämän minulle Peruuta vastaus
34 vastausta artikkeliin “Olenko typerä kun toivoisin mieheni kosivan?”
Uusimmat artikkelit
Molemmat yhden avioeron ja osituksen läpikäyneenä….
Ehdotin kahden yhteisen vuoden tienoilla kultasepänliikkeeseen kurvaamista, mistä seurasi hyvä keskustelu juridisista ja taloudellisista velvoitteista avioliitossa vs. avoliitossa. Molemmilla oma omaisuus ja omat teini-ikäiset lapset. Helpompi pitää varallisuus erillään ja testamentit selkeinä avoliitossa, ei tarvi turhaa paperisotaa kuten avioehtoa. Ihan yhtä sitoutuneita ollaan ilman sormuksia ja papin aamentakin.
Tyylinsä kullakin. Meillä näin.
Jahkailija mieskin voi olla ihan rakastettava. Ota vaan ohjat omiin käsiin, hae kuulutukset ja mies mukaan sormusostoksille. Nehän ei kuitenkaan ole välttämättömät, voit hommata vaikka vaan itsellesi. Voit yllättyä iloisesti kuten minä, naimisiin menty ilman sormuksia tai muutakaan oheisperinteitä, mutta joka vuosipäivän mies on muistanut lahjoilla.
Ymmärrän hyvin tarpeen sitoutumiselle, itse kipuihin sen kanssa miksi kihlat ja kosinta oli minulle niin tärkeää, en ajatellut olevani perinteiden kannattaja, mutta yllätin itsenikin. Olemme molemmat olleet aiemmin naimisissa, mutta meinasin ahdistua uudessa ihanassa suhteessa, kun mies ei ollut yhtä innostunut kihloista. Puhuimme asiasta monesti ja lopulta hän ymmärsi, että se on minulle tärkeää sitoutua. Sain romanttisen kosinnan ja upean kihlajaispäivän.
Kaikilla meillä on omat haaveet ja tarpeet ja pelot. Hyvässä suhteessa opitaan ymmärtämän toista ja joustamaan tarvittaessa. Ei se helppoa aina ole, mutta pysymymällä hiljaa vain katkeroituu turhaan ja toisaalta pakottaminen ei myöskään kuulu toimivaan parisuhteeseen. Tsemppiä kaikille romantikoille!
Jos naimisiin meno on sinulle periaatteena tärkeä, mutta kumppanillesi ei, kannattaa ottaa selvää todellisista syistä miksi mies ei halua. Muuten elät ikävässä kompromississa, joka polkee arvojasi, ja muistuttaa siitä, ettei miehesi ole valmis sitoutumaan samalla tavalla suhteeseenne kuin sinä.
Mies, joka pitää naista itsestäänselvyytenä, eikä tätä arvosta, käyttäytyy tuolla tavalla. Mutta tiedätkö, vaikka sellainen mies kosisi ja menisittekin ihan naimisiin, käytös ei muuttuisi yhtään. Oma mies alkoi käyttäytymään noin välinpitämättömästi heti häiden jälkeen, itse mies kosi ja varasi hääpäivän. Ero oli siinä, että en pääsisi yhtä helposti lähtemään miehen mielestä. Todellakin lähden. Älä tyydy!
Älä odota mieheltä romanttista matkaa sormuskaupoille, vaan johdata hänet sinne itse. Kysy lähtiessä, onko rahat/kortti mukana ja nauti sormusten ostosta, vaikka toinen ei iloon osallistuisikaan. Suurin osa miehistä ei tajua näitä asioita. Se on ihan sama miten saat sormukset. Joku pettymys miehelläsi on takana kun ei halua naimisiin. Ei ainakaan tarvitse missään tapauksessa jakaa omaisuuttaan eron sattuessa. Ajattele ettei se liity sinuun tai suhteeseenne vaan johonkin muuhun kokemukseen tai vanhempien opetukseen.
Me olemme molemmat toista kertaa naimisissa. Miestäni harmitti kovin, että oli ostanut exälleen kalliin sormuksen ja tämä sitten meni pettämään usean miehen kanssa. Ajattelin etten jaksa kuunnella moista narinaa, joten ostin vihkisormukseni itse. Myöhemmin maksatin miehelläni sen kaveriksi toisen sormuksen. Kyllä hän siitä myöhemmin valitti, kun joutui yllättäen maksumieheksi (400€), mutta en välitä. Ihmiset on erilaisia ja ajattelevat asioiden tärkeydestä eri tavoin.
Minä kysyin kerran karkauspäivänä että mennäänkö kihloihin, kun tiesin että naimisiin ei suostu. Vastasi vaikka. Sitten meni muutama päivä ja kysyin että pitäiskö ne sormukset ostaa, vastasi että sinähän ne haluat. No sitten käytiin ostamassa. Oli yhtä romanttista kuin olis käyty maitokaupassa. No on siitä sormuksesta ollu se hyöty, että kerran sain jonkun humalaisen ukon karkotettua sillä, että väitin olevani naimisissa.
Kihlaus on sopimus avioliitosta. Miehesi ei halua naimisiin. Miksi siis kosisi?
Oletko miettinyt, mitkä ovat omat reunaehtosi parisuhteelle? Jos haluat sormuksen, menet ja ostat. Jos mies ihmettelee, kerrot että se on sinulle tärkeää. Jos haluat lapsia mutta et ilman avioliittoa, kerrot miehelle että haluat lapsia, ja hankit niitä avioliitossa. TS et halua elää ilman avioliiton suomaa sopimusturvaa. Mikä syysi sitten onkaan. Avioehto on ihan perus, sillä turvataan aiempi omaisuus, mutta yhdessä hankitun oikeudenmukainen omistus, ja toisaalta puolisosta huolehtimisvelvollisuus, ovat avioliitossa eri tasolla.
Kommentteja lukiessa on todettava, että ihme lapasia me naiset ollaan. Luovutaan itselle tärkeästä, annetaan periksi mutta katkeroidutaan, ja annetaan miehen nahjustelun myrkyttää elämä.
Mieshän ihan selvästi ei halua naimisiin SINUN kanssasi. Hän ei vain halua kakistaa sitä ulos vaan pitää sinua siltä varalta jos ei tapaa mieleistään. Ajattele tarkkaan millaisen miehen haluat ja ala katsella. Jos taas teillä on lapsia, he tarvitsevat molemmat vanhempansa ja asia on hankalampi.
Täällä odoteltu sormuksia jo tovi. Mies tietää asiasta, mutta ei tapahtunut viime vuosipäivänä mitään, eikä syntymäpäivänäkään… jospa nyt jouluna sitten.