Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

“Perheellämme on kaikki melkolailla hyvin. Kaunis talo ja talous kunnossa, kaksi alakouluikästä lasta, koira ja hyvät työpaikat. Yhteistä elämää takana 20 vuotta. Vanhempi lapsista on ollut aina haastava ja saanut adhd-diagnoosin hiljattain.

Parisuhde on joutunut koetukselle kasvatukseen liittyvien asioiden vuoksi. Koen, että tunteeni miestäni kohtaan ovat täysin kuolleet. En rakasta häntä enää. Jos ei olisi lapsia, olisin jo lähtenyt. Olemme kasvaneet erilleen ja mikä pahinta, tahto puuttuu. Mielestäni myös häneltä, koska ei lainkaan koita edistää suhteemme tilaa. Läheisyyttä ei ole. En pysty mistään päättelemään, että mies minua rakastaisi enkä suoraan sanottuna välitäkään. Erosta on puhuttu, mutta mies on jyrkästi vastaan ja suuttuu heti jos edes koitan avata keskustelua. Itse mietin, onko kohtaloni jäädä lasten vuoksi tilanteeseen, jossa voin huonosti?

Emme juurikaan riitele, joten lapset eivät kärsi. Mutta emme tee muutakaan yhdessä, emme myöskään liiemmin puhu. Mies ei ole puhujatyyppiä. Omasta mielestäni paras ratkaisu olisi erota kaikessa sovussa. Mutta sopuisaa eroa ei olisi tiedossa, koska toinen vastustaa. Ja sitten ne lapsetkin kärsivät.

Joten mitä tehdä – lähteäkö vai jäädä? Vai ollako vain tyytyväinen siihen kaikkeen muuhun ja päästä yli siitä, että parisuhdetta ei tässä avioliitossa ole.”

Nimim. Onneton

Artikkelikuva Chad Madden.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle mielipide Peruuta vastaus

11 vastausta artikkeliin “Olenko todellinen huono äiti?”

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Tuossa tilanteessa on selvitettävä, haluaako mies yrittä korjata tilannetta, esim. parisuhdeterapiassa, ja jos ei, niin kyllähän se sitten eron paikka on.

  • Älä luovuta vielä sanoo:

    Jokainen ero on surullinen tapaus ja jokainen eheäksi saatu liitto riemunaihe. Itse ajattelen, että paras parisuhdemalli, minkä lapset voivat saada, on malli siitä että avioliitto on paikka, jossa yhdessä ratkotaan haasteet ilman pelkoa siitä että toinen lähtee. Tai kuten mieheni asian ilmaisi 15 vuotta sitten: eletään niin, että halutaan olla yhdessä vielä 20 vuoden päästäkin. Toki vaatii sitoutumista molemmilta, mutta siitä avioliitossa kai on pohjimmiltaan kyse. Että on 1 ihminen, josta molemmat tietää että se on mun rinnalla tuli mitä tuli. Parempaa lahjaa tuskin voi saada. Suosittelen pariterapiaa tai vaikka avioparikursseja, joilla voi saada vertaistukea.

  • Entinen huono vaimo sanoo:

    Meillä oli myös hetki, kun tuntui ihan samalta. Onneksi pääsin juttelemaan asiasta ammattilaiselle ja käytiin siellä myös yhdessä. Nyt yhtäkkiä vuosi noiden tuntemusten jälkeen huomaan katselevani miestä taas ihan eri linssien kautta ja näen taas ihmisen, johon aikoinaan rakastuin. Meilläkään ei ole väkivaltaa tai muuta sellaista eroon pakottavaa. Itse myös kyselen mieheltä tuntemuksia ym, että saan hänet puhumaan. Oma-aloitteisesti ei ala oikein puhumaan, mutta kyselemällä olen saanut hyviä keskusteluja aikaan. Itselleni tuosta ulkopuolisesta keskusteluavusta oli tosi suuri hyöty. Kannattaa kysyä omalta lääkäriltä tai seurakunnalta mahdollisuutta keskustelulle. Me päästiin neuvolan kautta, kun lapset on vielä sen ikäisiä.

  • Flicka sanoo:

    Oli meilläkin samanlaista, tosin vain 16 v avioliiton jälkeen. En halunnut suuttua ja suututtaa, vetäydyin riidoista, tms. Masennuin. Menetin libidon. Halusin erottaa, koska ero ratkaisee kaikki ongelmat. Pohdin kuitenkin pitkään ja päätin olla rikkomatta lapsen perheetta ja vaadin miestä terapiaan. Pariterapiaa on takana nyt melkein 2 v. Alku oli raskasta, välillä itkin koko 1,5 session läpi. Mutta mieskin itki siellä! Ja keskustelutaito löytyi, ja ymmärrys, että riitojen poissaolo on pahempi kun riita. Nyt olen aika varma, että yhdessä jätketään pitkään ja puhuen. Voin suositella teille Sue Johnsonin kirjan Kunpa sinut tuntisi paremmin (alkup. Hoidan me tighter). Silmiä avaava parisuhdeteos.

  • JustMe sanoo:

    Jos kummallakaan ei enää ole edes tahtoa panostaa suhteeseen, niin eikö se ole aika selvä peli?

    Sen verran tekisin rauhallisen eroamisen eteen, että jos mies hankaa eroa vastaan, niin kuuntelisin hänen mielipiteensä, mutta se tosiaan tarkoittaisi, että hän puhuisi tunteistaan ja kertoisi miksi ei halua erota ja kertoisi millä tavalla olisi valmis panostamaan ja mitkä asiat muuttamaan ja katsoisin tuoko se minulle edes hitusen tahtoa yrittää vai ei. Jos ei, niin ei sille mitään voi, tilanne on päässyt sitten jo liian pitkälle.

  • mielipide sanoo:

    Siis miksi ihmeessä työ ihmiset ylipäätään päästätte suhteenne tuohon kuntoon? Eihän tossa ole mitään järkeä. Ei kukaan voi pakottaa sua jäämään, varsinkaan jos ei edes oo yhtään hyvää syytä jäädä. Sanoit että mies suuttuu jos ehdotat eroa, että olisit suhteessa sit vähä niinku väkisin ja vasten tahtoasi. Kuulostaapa terveeltä. Eli ootko mahollisesti tulevan perhesurmaajan kanssa nyt jumissa siellä?? vai mitä väliä sit jos suuttuu? Antaa suuttua; mitäs ei anna sulle syitä jäädä! Eihän sul pitäs mitää pelättävää olla jos mies on tervejärkinen ja turvallinen. En vaan tajua miks alistutte tollaseen? Uhraatte oman lyhyen elämänne ihmisen kanssa jonka kaa ette oo onnellisia? En vois ikinä katsella tuommoista. Itseään pitää kunnioittaa ja vaatia parempaa, sekä myös itse antaa yhtälailla. Joko hän alkaa tehdä töitä suhteenne eteen jotta ansaitsee pitää sinut, tai sitten vaan eroat. Hyvin yksinkertaista. Toki, tuleehan siinä paljon käytännön asioita sitten. Esim jos muutatte erilleen, niin tavaroiden jako ja uuteen asuntoon muutto.. mutta on se sen arvoista. Että saa elämänsä takaisin ja voi löytää onnellisuuden. Mutta sinähän sen päätöksen teet. Mutta lopeta uhrautuminen, ellei sua uhata veitsen tai väkivallan kanssa jäämään. Ja jos sun tarvii pelätä miehen suuttumista. Ni oikea osoite on turvakoti eikä jäädä tollaseen kuolleeseen ”suhteeseen”.

  • Ero sattuu hetken sanoo:

    Kyllä ne lapset aistii ettei kaikki oo hyvin vaikka ette riitele. Minkälaisen parisuhdemallin haluat lapsillesi antaa? Itse erosin juurikin 20 vuotta kestäneestä suhteesta kun parisuhdetta ei vaan enää ollut, vain riitoja eikä auttanut parisuhdeterapiat kun tahto puuttui molemmilta. Nyt voin lapsieni kanssa paljon paremmin.

  • Äiti 74 sanoo:

    Ei siihen eroon tarvitse toisen mielipidettä tai keskustelua. Olen ollut samassa tilanteessa, koska keskusteluyhteyttä ei kertakaikkiaan ollut, niin ero oli ilmoitusluontoinen asia. Haluan erota ja muuttaa lasten kanssa pois. Ja näin tapahtui. Mies ei tule tekemään millekään mitään, voit joko jäädä siihen kärvistelemään tai muuttaa elämäsi paremmaksi. Tsemppiä ❤️

  • Joku vain sanoo:

    Eiköhän se ole pahin teko lapsiaan kohtaan jäädä suhteeseen jossa ei tunneta mitään toisiaan kohtaan. Sellaisen parisuhdemallinko haluaa haluaa näyttää lapsilleen.
    Eipä tuo suhde varmaan tuosta parane.
    Itse olen syyllistynyt myös samaan sinnottelyyn lasten takia ja voin sanoa että kadun loppuelämäni.

  • Kohtalon toveri sanoo:

    Kirjoitit aivan mun tarinan, ihan samanlainen tilanne. Varsinkin, kun lapsilla pitäisi olla hyvin pysyvää arki ja elämä, niin heittää haastavaksi eron ajattelemin. Lasten arki on muutenkin hyvin raskasta, niin jotenkin heitä haluaa suojella mutta itse voi niiin huonosti. En kans tiedä mitä tekisin. Teen ihan sisäistä kuolemaa itseni kanssa ja elän vain lapsille, unohtaen oman itseni. Ehkä joku päivä, kun lapsilla on vähän tasapainoisempaa, kerään tavarat ja lähden ottaen heidät mukaani.

  • Nimetön sanoo:

    Sanotaanko nyt näin:jos oikeesti on noin kuollutta eli yksin vaikka kaksin,niin sillon ei kyllä jää oottelee että simbsala pim!asiat paranivatkin vaikkei mitään tehty…one life and that one should matter.