Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Hiukan taustaa. Olen kahden kouluikäisen lapsen yh, ja todellakin yh, eli isä ei osallistu, ei ole osallistunut vuosiin. On aika selvää, että minkään parisuhteen ylläpitäminen ei onnistu noin vain. Eikä kiire ole ollutkaan, olen itsenäinen ja meillä on hyvä tiivis pieni perhe.

8 kk sitten tapasin miehen. Ihanan sellaisen. Huomaavainen, hyvät käytöstavat, hyvä isä omille lapsilleen, sosiaalinen… siis oikeasti hyvä tyyppi. Mutta. En tänä aikana ole koskaan tavannut ketään hänen lähipiiristään, exänsä kyllä on ahdistellut ja syytellyt minua somessa. Mies lupasi silloin hoitaa asian, mutta mitään ei ole tapahtunut. On haukkunut exänsä mielenvikaiseksi.

Kun meillä on sanaharkkaa, vika on aina minussa ja minun on katsottava peiliin. Jos huomautan asiallisesti ja toivon keskustelua jostain hänen toimintatavastaan, tai jostain mistä loukkaannun, hän kääntää asian niin, että oikeasti HÄN on pettynyt minuun ja HÄNEN täytyy miettiä voiko jatkaa suhdetta. Tulee tosi outo olo, pieni asia on kääntynyt niin, että aina minulla on se paska fiilis, ja jään miettimään suhteen jatkoa kun hän haluaa ottaa happea.

Osaan oikeasti katsoa peiliin kun on aihetta, ja pyytää anteeksi. Hän tekee myös näitä, mielestäni tunteettomasti. Mies on jäänyt kiinni myös valehtelusta koskien toista naista. Meillä on kummallakin hyvä asenne toisen sukupuolen ystäviin, mutta silti hän on valehdellut. Senkin selitti niin, että ei voinut luottaa minuun, koska exä… Taas minussa joku ongelma.

Olen vahva nainen, ja pystyn kasvamaan ihmisenä. En vain käsitä, miksi mietin jatkuvasti voiko hän olla liian hyvää ollakseen totta?”

Nimim. Mixie

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 31 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Helsinkiläinen Peruuta vastaus

31 vastausta artikkeliin “”Olenko minä jotenkin viallinen, vaiko narsistin ”uhri”?””

  • I am sanoo:

    Juokse. Älä päästä tätä henkilöä enempää sun ihon alle.. Selkeesti se on jo osittain yrittäny mennä sun pään sisälle.

  • Joskus miettinyt sanoo:

    Miksi ei ikinä missään artikkelissa käsitellä, ”olenko itse narsista”, eikö se ole perusongelma narsiteille, myöntää oma narsistisuus?

  • Marita sanoo:

    Sinussa ei ole mitään vikaa.. hänessä todellakin on narsistisia piirteitä.. lopeta suhde vielä kun et ole liian syvällä hänen manipulaation kohteena.
    Itsekkin olen elänyt narsistiaessa suhteessa ja vieläkin, koska meillä on yhteinen lapsi, hän haukkuu ja syyttää ja kääntää kaiken minun syyksi.. erosta kuitenkin jo 5 vuotta.

  • Kyseenalaistaja sanoo:

    Kirjoituksessasi toistuu sinun olevan vahva ja itsenäinen nainen. Koet myös pettymystä ettei mies hoitanut ex naisensa asiaa. Minua kiinnostaisi tietää miten tämä olisi pitänyt hoitaa? Tuskin miehesi voi juurikaan vaikuttaa exänsä käytökseen.

    Mainitset myös että joudut puuttumaan käytökseen ja toimintatapoihin hän kääntää syyn sinuun. Oletko varma että sinulla on varaa toimia näin?
    Eli onko sinun tapasi toimia oikein ja virheetön vai ”nalkutatko” jostain mitä teet itse ja miehesi ei ole siihen puuttunut?

    Esimerkkinä minua häiritsi puolisoni sotkeminen. Mainitsin asiasta, siitä tuli iso riita. Tarkastelin toimintatapojani ja huomasin olevani itse se sotkuisempi osapuoli.

    Tämän kirjoituksen perusteella ainakaan minä en voi sanoa kummassa teissä on vikaa. Nyt kuultiin varsin yksipuolinen tarina sinun näkökohdista.

    • Kyseenalaistaja sanoo:

      Laitetaan toinen esimerkki.
      Minua ärsytti suunnattomasti henkilö joka oli joskus ihastunut puolisooni, nykyään ovat ystäviä. Valitin aiheesta ja puolisoni suuttui. Keskustellessa sitten havaitsin että itselläni on useampi vastaava kaveri.

    • Helsinkiläinen sanoo:

      Olen samaa mieltä tuosta, että viesti tuntuu erittäinkin yksipuoliselta ja värittyneeltä, ja siksi aika epäuskottavalta. Kirjoittajan ja miehen kannattaisi suunnata parisuhdeterapiaan, jossa molemmat osapuolet saavat sanoa sanansa puolueettomalle ihmiselle.

  • Tuhlasin melkein 2 vuotta elämästäni sanoo:

    Komppaan kaikkia edellisiä kommentteja, eli lähde tuosta suhteesta, kun vielä voit. Irti pääseminen voi olla armottoman hankalaa, joten pysy lujana. Auttaa, jos kirjoitat tärkeitä asioita ja tunteitasi paperille ja keskustelun/riidan jälkeen luet sen heti itsellesi, niin muistat, mitä itse ajattelet ja tunnet. Minua se keino auttoi pääsemään irti myrkyllisestä suhteesta, koska riitojen jälkeen minä yleensä itkin ja pyysin anteeksi sanomisiani, ja oikeasti uskoin, että olin loukannut ja aiheuttanut, omilla sairailla ajatuksillani ja puheillani, viattomalle miehelle kärsimystä. Niin taitava manipuloija hän oli. Hänen egolleen ei kuitenkaan sopinut, että eroamme, koska minä halusin. Yritin lopettaa suhteen ainakin puoli vuotta. Päädyin lopulta valehtelemaan hänelle, että olin pettänyt häntä ja otin vastaan haukut ja moralisoinnin. Olin myös aika tyrmistynyt siitä, että hän uskoi sen silmää räpäyttämättä, koska koko valhe ja ko.henkilö (ystäväni, mukana juonessa) oli ihan absurdi ajatus. Mutta se tehosi. Olin ihan saastaa ja hän katkaisi välit totaalisesti samantien. Parin päivän päästä oli jo uusi kuvioissa, tai oli ollut luultavasti jo pitempään jotain sutinaa. Minut oletettavasti haukkui ystäväpiirissään, mutta se oli ihan yksi hailee, koska en ollut koskaan ketään heistä tavannut. Omat ystäväni tietävät totuuden ja se riittää. Yritti myös kostoksi pokata sisareni, mutta ei varmaan yritä toiste 😉 sen verran räkänaurut sai.
    Joten tsemppiä sinulle! Mieti millaisen parisuhteen mallin haluat lastesi oppivan, ellet muusta perspektiivistä pysty asiaa katsomaan riittävän laajasti. Voi myös auttaa, kos hankit asiatietoa asiasta, esim. Kirjan: Miksi aina sinä (en muista kirjailijaa) Huomaat silloin paremmin, miten sinua manipuloidaan. Sinä ansaitset parempaa ❤ iloa, tasa-arvoa, luottamusta ja aitoa rakkautta osaksesi!

  • Mari sanoo:

    Olet tosiaan narsistin uhri. Tunne, että mies on liian hyvä ollakseen totta mutta samalla syyllistää sinua ja saa sinulle epävarman tunteen, on nimenomaan narsistin käytöstä. Onneksi olet itse huomannut asian, koska kysyt siitä täällä. Itse olin 1,5 tuollaisessa suhteessa ja vuoden jälkeen jätin miehen useampaan otteeseen, mutta sai minut puhuttua takaisin lupaamalla että muuttuu. Muutos kesti muutaman viikon ja oltiin taas samassa tilanteessa. Varaudu siihen, että jättämäsi narsisti ottaa päivissä uuden kumppanin ja kuulluttaa ihastustaan tähän kaikissa mahdollisissa kanavissa. Oikeasti ei ole muuttunut, haluaa vain satuttaa sinua, mutta sinua ei voi enää satuttaa.

    • Niin sanoo:

      Nyt on some-diagnoosit huipussaan! Viiden (puolueellisen) tekstikappaleen perusteella on diagnosoitu keskustelun ulkopuolinen ihminen narsistiksi. Huhheijakkaa!