”Kahden erityisteinin yksinhuolehtijana elämäni täyttää 98%:sti lasten asioista huolehtiminen, ja vaikka luopuisin vielä tuosta kahdesta prosentista joka on sitä ns. omaa elämääni, ei riittäisi sekään vaan jostain suunnalta aina huudetaan jaksamaan ja tekemään lisää vaikka kaikki fyysiset, henkiset ja taloudelliset resurssit olisi käytetty loppuun siltä viikolta jo ajat sitten! Mutta yksin lastensa huoltajana sitä omaa sellaiset supervoimat, että selviää ihan mistä vaan, ainakin siitä mistä haluaa selvitä.

Yksinhuolehtija, ei yksinhuoltaja. Yksinhuolehtija on henkilö joka huoltaa, eli hoitaa, hoivaa, kustantaa ja rakastaa lapsensa yksin yhteishuoltajuudesta huolimatta, ja luojan kiitos minun tapauksessani se toinen huoltaja on saatu elämästämme pois, elämään omaa elämäänsä ja tehköön siitä nyt ihan just sellaisen minkä haluaa, koska lapset ja perhe-elämä ei ollut se hänen juttu! Vaikka kovasti hän vakuuttaakin olevansa mitä mahtavin tyyppi, se rempseä ja letkeä iskä joka ei huuda eikä käske, se huippuihminen ja oikea miehenmalli, onhan hän työssäkäyvä ja asiansa niin hienosti hoitava esimerkillinen mies.

Niin noh, vaikka asuukin nyt äitinsä luona, rikosrekisterissään vankeustuomio pahoinpitelystä ja muistaakseni olimme lasten kanssa useaan otteeseen turvakodissa kotioloja paossa… Mutta pikku juttuja! Menneitähän ei pidä muistella. Ei sitäkään miten paljon hän kavalsi iäkkäitä vanhemmiltani rahaa…

Katkeran tilityksiä, sanoo nyt joku, mutta eipä siinäkään mielipiteessä mitään väärää ole, olkoon hänen mielestään vaikkapa sitten niin. Olen itkenyt tuhansia verisiä kyyneleitä lasteni vuoksi. Oman lapsen suru, mielipaha, ikävä, pettymys, yksinäisyys ja sairastuminen on tuskallista. Ja kun voin olla vain se tuki ja turva, en voi ottaa itselleni lapseni kärsimyksiä vaikka antaisin mitä tahansa että niin voisin tehdä. Olen ollut raivoissani ja vannonut ikuista vihaa lasteni isälle, mitä hän meille teki.

Ja kuinka hän voikaan olla niin itsekäs että laittaa aina oman hyvän olonsa, oman vapaa-aikansa, oman ilonsa, oman itsensä kauas lastensa edelle ja suo tälle hänen omalle jälkikasvulleen vain sen verran mitä milloinkin on valmis antamaan eli sen noin 2 prosenttia omastaan. Ja sekin on usein niin väkinäistä ja vastentahtoista ja silloinkin lapset menevät isänsä luo vain olemaan, eipä heitä juuri sen enempää huomioida, jätetään mummon hoitoon kun pitääkin itse päästä juhlimaan tai hommaudutaan heistä jollain muulla tavoin eroon kun kyllästyttää tai haluaa tehdä kiusaa sille lähivanhemmalle, jonka viikonloppusuunnitelmat piti nyt laittaakin uusiksi, ettei vaan hällä olisi sitä pientäkään hetkeä aikaa huokaista.

Lapset ovatkin jo alkaneet osata varautua pettymyksiin ja kohta noin neljän vuoden jälkeen eivät enää kovin suurella innolla niitä isänsä tapaamisia odota. Se on niin surullista. Nuo lapset kun luottavat isäänsä. Rakastavat häntä! Mutta isän käyttäytymisestä johtuen ovat päätelleet, ettei isä juurikaan arvosta heidän pyyteetöntä rakkauttaan. On niin surullista tietää, että nuo lapsuudessa koetut hylkäämisen tunteet jättää heihin jälkensä koko loppuiäkseen ja ihan varmasti tuo hankaluutta myöhemmin heidän omiin ihmissuhteisiinsa. Tuo jo nyt.

Usein kiukuttaa kun tuo toinen laillinen huoltaja kieltäytyy jyrkästi osallistumasta mihinkään lasten kustannusten jakoon. Se, että Kela perii häneltä elatusmaksuja, omasta mielestään täysin perusteettomasti, on enemmän kuin tarpeeksi! Ryöstän häneltä vääryydellä kuukausittain hirvittävän summan rahaa oman ylellisen elämäni kustantamiseen!!! Siihen päälle ryöstän lapsilta lapsilisät!!! Nehän eivät kuulu äidille, elämiseen, vaan lapsille säästöön! Ja tästä saan säännöllisesti kuulla kunniani niin häneltä itseltään kuin lasten välityksellä lähetettynä. Ja se aika, vaiva ja polttoaineen määrä mitä häneltä kuluu tapaamisviikonloppuina lasten kuskaamiseen, onhan se täysin kohtuutonta ajaa monta kymmentä kilometriä lasten vuoksi!!! Nyt tässä vaiheessa minun varmaan kuuluisi tuntea hirveää syyllisyyttä. Mutta enpä taida tuntea.

Suunnattomasti on ärsyttänyt myös se, ettei käräjilläkään vahvistettuja tapaamissopimuksia tarvitse etävanhemman noudattaa. Kukapa häntä voisi pakottaa ottamaan lapsiaan luokseen jos hän ei ole halunnut, on ollut tärkeämpää tekemistä! Se on hänen ihan oma päätöksensä. Ja kyllä hänellä olisi mahdollisuus tavata lapsiaan myös muina aikoina, vaikkapa harrastaa heidän kanssaan, mutta sitä ei ole ainakaan koskaan tapahtunut! En voi muuta kuin harmitella ja sekin on täysin turhaa. Ei minun ongelmani ole jos hän ei osaa lukea allekirjoittamaansa sopimukseen kirjoitettua tekstiä, ei ymmärrä kellonaikoja vaan hakee ja tuo lapset miten sattuu itseään huvittamaan. On vain sääli häntä itseään kohtaan, että aikuisen, liki viisikymppisen miehen moraali on tuota luokkaa, ja ymmärryksensä ei riitä tajuamaan että kaikki se kosto ja kiusa minua kohtaan, mitä hän lapsiaan välikäsinä käyttäessään täysin tietoisesti tekee, ei satuta minua vaan pala palalta tuhoaa lapsia, heidän luottamustaan ja kunnioitustaan häntä itseään kohtaan.

Hän ei selvästikään osaa ajatella sitä etteivät nuo nyt jo 12 ja 16 vuotiaat lapset ole lapsia enää kovinkaan pitkään. Heistä on hyvää vauhtia kasvamassa aikuisia ihmisiä. Se, mitä hän oikeasti on menettänyt ja menettää on ne tärkeät hetket lasten kanssa, heidän varttuminen, heidän kanssaan vietetty aika! Mikään raha ei korvaa lasten lapsuutta! Mutta se raha ja se oman ajan käyttö on ainoa minkä hän näkee menetyksenä, ja se kertoo kyllä aika paljon. Se, että hänen tulisi noudattaa jotain sopimusta, esimerkiksi tapaamisten kellonaikoja on jo ihan liikaa vaadittu ja pienikin mahdollisuus jolla saa hallita minua on aina käytettävä hyväkseen! Ja jos hän ei tee sitä itse, sen tekee hänen uusi naisystävä. Tässä vaiheessa suuret onnittelut hänelle!

Olisihan se toki lasten ja heidän tulevaisuutensa kannalta hienoa, että isää kiinnostaisi heidän koulunkäyntinsäkin. Paljon tuhoa on tullut jo silläkin saralla muttei mitään korjaamatonta ja vaikka minä teen kaikkeni heidän koulunkäyntinsäkin suhteen niin olisihan se varmasti lasta itseään vielä lisää rohkaisevaa ja motivoivaa jos oma isä auttaisi siinä myös. Nyt ainoa ele mitä isä on koulun suhteen tehnyt on ollut jyrkkä kieltäytyminen osallistumasta heidän koulunkäyntiinsä liittyvien kustannusten maksuun. Mutta eipä siinä mitään, sekin on hänen ihan itsensä tekemä päätös, eikä siihen ole vaikuttanut minun eikä kenenkään muunkaan selittämiset ja kehotukset.

Olisi upeaa jos isä osallistuisi lapsensa harrastamiseen. Näin tekee moni tuntemani mies. Olisi kiinnostunut ja ylpeä lapsensa osaamisesta ja kehittymisestä ja harrastuksen tuomasta ilosta! Siihenkään eivät lapset ole saaneet mitään muuta vastausta isältään kuin sen ettei hänellä ole mitään aikomustakaan maksaa yhtään ratsastustuntia tai ostaa mitään harrastusvarustetta. ”Lähivanhemman tehtävä” kuten hän niin hienosti siteeraa jostain kuulemiaan viisauksia.

Noh. Kuten sanottu, aikuista ihmistä ei velvoita mikään muu kuin hän itse ja jos hän tosissaan kokee ettei lapsistaan huolenpito kuulu hänelle niin ei sitten! Jos hänen mielestään on tarpeeksi osallistuttu kun tapaa lapsiaan ehkä kerran kuukaudessa ja lupailee asioita jotka eivät koskaan kuitenkaan toteudu, niin se on sitten niin. Jos hänen mielestään hän on osallistunut lastensa terveydenhoitoon sillä että tulee raivoamaan lapsen hoitoneuvotteluun keskussairaalaan niin mikäpä siinä. Sitä minun on ihan turha kiukuta, ärsyyntyä, provosoitua, itkeä ja harmitella. Se, mitä minä voin tehdä on elää elämäämme lasten kanssa, hoitaa heidän asiat parhaani mukaan, kustannukset, koulunkäynti, terveydenhoito, harrastukset, sosiaalinen elämä, ruoka, koti, vaatteet. Kaikki. Kaikki mitä he tarvitsevat. Eikä se ole koskaan tuntunut pakottavalta velvollisuudelta vaan itsestäänselvältä, rakkaudelta lapsia kohtaan eikä mikään omassa elämässäni mene heidän edelleen.

Olen niin ylpeä itsestäni. Kaikkien vaikeuksien ja haasteiden keskellä olen voinut tarjota lapsilleni ja itselleni todella hyvän ja monessa mielessä rikkaan elämän! Paljon, paljon enemmän kuin ennen!!! Lapsiltani ei puutu mitään. Ei ainakaan rakkautta ja luottamusta. Minun tehtävä on olla välillä myös se paska mutsi, mutta ilolla otan senkin tittelin vastaan. Ja vaikka tämä elämä tuntuu liian usein niin epäoikeudenmukaiselta ja kohtuuttomalta, on tämä kuitenkin kaiken kaikkiaan ihan mahtava matka! Niistäkin päivistä jotka alkoivat itkien on aina selvitty iltaan asti ja kaikista kiukuista huolimatta molemmat lapseni halaavat minua ja kertovat kuinka rakas ja tärkeä heille olen. Uskon että aikuisina he muistavat yhdessä vietetyt hetket, touhuilut ja lomamatkat, he muistavat miten äiti ”uhrasi” oman vapaa-aikansa viettääkseen senkin hetken heidän kanssaan, he muistavat mitä äiti jätti hankkimatta itselleen, että voisi ostaa heille sen mitä he tarvitsivat, ja he ovat kiitollisia.

Kirjoitan tämän tsempatakseni muita yksinhuoltajia ja – huolehtijia. Voimme loputtomiin surra, itkeä, potea syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa, olla alistettuja ja lopulta muuttua katkeriksi ja jatkaa loputonta taistelua epäreiluutta vastaan. Joskus taistelutkin kannattaa mutta joskus täytyy laittaa vaakakuppiin asiat ja punnita mihin kannattaa elämänsä käyttää, ja etenkin ne tärkeät vuodet lasten lapsuudessa.”

Nimim. Kerran äiti, aina äiti

Tämä kirjoitus on lähtetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 53 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Vain mutsi Peruuta vastaus

53 vastausta artikkeliin “Olen yksinhuolehtija, vaikka meillä on yhteishuoltajuus”

  • Asiat on hyvin! sanoo:

    Tutulta kuulostaa, mutta lasten kanssa olemme onnellisia näin ja kaikki tiedämme, että isä on mikä on, hän ei siitä muutu ja siksi lasten tapaaminen kerran kolmessa vuodessa, kun tulee omasta maastaan käymään täällä, niin se riittää. Yksinhuoltajuutta ei halua minulle antaa, enkä ole hakenut, ettei tarvitse riidellä puhelimitse siitä. Sen sanon, että asiat voivat olla myös toisinpäin, eli äiti onkin se, joka haluaa ulkopuolisille todistellakseen pitää lähivanhemman roolin, vaikka todellisuudessa lapsi käy äidin luona parina yönä viikolla, kun läksyt jne on ensin tehty isän kanssa, viikonloput vietetään isällä, lukuunottamatta äidin loma-aikaa, isä vie harrastuksiin, sairaalaan ja ystävät tuodaan vain isän luo. Kuitenkin tämä äiti kovasti pelkää, että exän uusi naisystävä vie häneltä vanhemmuutta pois- jos aidosti haluaa lapsen tietävän koko elämänsä, että äiti on kaikkensa tehnyt tämän eteen, niin silloin elämä järjestetään niin, että lapsen kanssa vietetty aika on tärkeintä. Voi valita työn, joka mahdollistaa kaiken vapaa-ajan viettämisen lapsen kanssa. Lapsen luottamus ja rakkaus saadaan sillä, että olemme pyyteettömästi aina paikalla ja teemme mitä vain on tarve, eli lähdemme yöllä taksilla sairaalaan, viemme busseilla harrastuksiin jne. Me kaikki vanhemmat olemme juuri sitä lastemme silmissä, mitä olemme valmiita ”uhraamaan”. Jos menee helpoimman kautta ja antaa kaikki vastuut sekä viikonloput toiselle vanhemmalle, niin eniten sen huomaa ihan se oma lapsi.

  • juissi sanoo:

    Tämä oli koskettava kirjoitus. Voin samaistua hyvin.

    Ero on itsellä vielä aivan kesken vaikka vaimo hylkäsi meidät jo puoli vuotta sitten. Hoidan kolme koululaista itse, jokaikinen päivä. Tukiverkkoa ei ole juuri ollenkaan ja kustannan kaiken itse kuten koko avioliiton ajan tein. Kestin vuosikymmenen henkistä ja taloudellista väkivaltaa, lopulta pettämistäkin. Valvoin öitä ettei vaimo tekisi itselleen pahaa. Mistään ongelmista ei voinut puhua, myöntää tai pyytää anteeksi.

    Elämä on nyt viimein rauhallista ja turvallista. Omaa aikaa ei ole juuri ollenkaan ja on vaikea kuvitella löytävänsä vielä jonkun jonka kanssa voisi jakaa elämän ilot ja surut. Luotan että elämä vie vielä jonnekin.

  • Nimetön sanoo:

    Olen kuuden lapsen Mummo ja tyttärelläni on kolme poikaa.
    Ihan niin kuin hänen elämästään olisi kirjoitettu. Lisänä vielä se kuinka koulussakin joutuu silmätikuksi vaikka pojat pärjää hyvin ja kokeista tulee lähes aina täydet pisteet.
    Tupaluokkaa ehdotetaan ja ehdotettu jo pitemmän aikaa.
    Ei voi kuin ihmetellä.
    Jos koulun johtaja on tiettyä uskonlahkoa sitä ei pitäisi sallia.
    Sillä on liian suuri painoarvo.
    Jos oppilaat alkaa kommentoimaan toisille väärästä uskosta jotain on pahasti pielessä. Eletään 2022 ja mielestäni jokaisella on vapaus ja oikeus omaan uskontoon ja se ei saisi näkyä millään lailla lasten kohtelussa.

  • Kokenut saman sanoo:

    Tuttua tekstiä ja elämää kohdallani, mies pakoili vastuutaan harrastuksiin unohti lapsensa ja sitten häntä oli laiminlyöty jätti kaikeja eli nuoruuttaan joka oli tärväänyynyt perhe – elämässä nosta pääsi pystyyn olet arvokas ihminen äiti lapsesi rakastaa sinua anna aikaasi heille he kasvaa ja älä katkeroidu elämästässäsi kaikki kääntyy hyvin päin

  • Santukka sanoo:

    Sä elät lapsille ja kyllä ne saa siitä vahvuutta elämään. Harmi kyllä että ei tuo iskä halua olla hyvä isi lapsille mutta sekin on kokemus ja oppi lapsille, kyllä heistä tulee vahvoja ihmisiä koska näkevät sun työn tehdä hyvää elämää. Vahvuutta ja semmonen voima halaus sulle, olet parasta sun lapsille.

  • Miu sanoo:

    Hyvä kirjoitus. Asia koskettaa myös minua. Välillä mietin miksei ole yhteiskunnassa keksitty jotain apua yksinhuolehtijoille tai yksinhuoltajille. 150€ /kk elatusapu ei nykypäivänä juuri mitään kata, murrosikäset syö tuon rahan aika nopeasti. Ja 18-vuotiaitten pitäs ite haastaa etävanhempi oikeuteen, että tulis jonkinlaista päätöstä elarin jatkumisesta siihen asti että toisen asteen opinnot suoritettu. Käsittämätöntä. Aika harva lapsi uskaltaa alkaa vaatimaan. Lapsilisätki loppuu jo 17vuotialta. Ketään ei voi pakottaa olemaan kiinnostunut tai edes huolehtimaan lapsistaan, mutta luulisi jonkin keinon olevan, vaikka edes rahallisen tuen. Elämä on aika pelottavaa aina yksin lasten kanssa huolineen ja murheineen. Ja kauhea suru ku sattuikin lapsille isukiks ihan luuseri.

  • Se uusi puoliso siitä palasiksi revityn iskän vierestä sanoo:

    Isässä kaikki vika. Kuulostaa tosi tutulta. Äiti tekee kaikkensa vain lasten parasta ajatellen, koska on täydellinen äiti. Se isä ei teekään kaikkia asioita, kuten äiti haluaa, niin äiti vieroittaa lapset siitä kelvottomasta isästä ja huutaa kylillä kuinka huono isä se onkaan. Lapset manipuloidaan toista vanhempaa vastaan. Käytetään hyväksi sossut ja käräjät. Sitten kun isä ei enää jaksa ja luovuttaa vuosien taiston jälkeen kun ei oma pää enää kestä, niin taas huudetaan kylillä kun isä on paska ja hylkäsi lapsensa. Kunpa jonain päivänä laki tähän paskaan puuttuisi jo viimein.

    • Hohhoijaa sanoo:

      Luitkohan ollenkaan koko kirjoitusta? Sehän on hienoa, jos sinun puolisosi on halunnut osallistua lastensa elämään, mutta valitettavasti kirjoituksen kaltaisia isiä on todellakin liikaa ja tämä ihan lähipiiriä seuraten.

      • Taas yksi minä hyvä ja sinä paska. sanoo:

        Oletkohan koskaan ollut semmoisen isän lähipiirissä jolta on lapset viety ja käytetty kiusantekoon? Aivan liikaa on myös äitejä jotka tekee eron jälkeen isän elämästä helvettiä kaikenlaisella kiusalla ja hulluudella lasten kautta.

    • Totuus paljastuu aina. sanoo:

      Niin tutun kuuloista juttua! Olen ollut itse samassa tilanteessa uutena puolisona.. Kunnes alkoi omat ajatukset raksuttaa ja tajusin kuka kusettaa ja ketä (tai pikemminkin keitä kaikkia). Ja ei, se ei ollutkaan lasten äiti. Kun vihdoin aloin selvittelemään kuvioita, tajusin jutun juuren ja ymmärsin lähteä, oli jo ns myöhäistä. Ja nyt minä olen vuorostani se paha, rahanahne vieraannuttaja-äiti. Toivottavasti just SUN tarinasi ei ole tämänlainen lopputulokseltaan, sillä siinä tapauksessa tulet huomaamaan, että kukaan ei usko sinua. Mutta kyllä ne lapset sit isompana puolensa valitsee. Ai niin, mutta nehän on manipuloitu ”aiheettomasti” vihaamaan isäänsä. Just just.

  • Mutsi maksaa, mutsi päättää sanoo:

    Itse tein sen ratkaisun, että kun käytännössä olin yksinhuoltaja, niin hain yksinhuoltajuutta ja sain sen. Edelleen maksan kaikki viulut ja olen vastuussa, mutta myös päätän itse lasten asioista. Ei paljon exän mielipiteet kiristele. Hän näki lapsiaan noin joka toinen viikonloppu. Joskus 15 min joskus 4 tuntia. Koskaan en tiennyt etukäteen koska hän ilmestyy ja kauanko on lasten kanssa. Mutta annoin olla, koska muuten eivät olisi nähneet isääsnsä ollenkaan. 4kk sitten hän suuttui minulle, kun en suostunut lastenvalvojalla sanomaan, että en tarvitse häneltä elatusmaksuja. Sen jälkeen ei ole ollu yhteydessä lapsiin eikä minuun. Elämä on toki helpompaa näin, mutta lasten puolesta surettaa. Tosin pari viimeistä tapaamista meni niin, että pahoitti lasten mielen ja minä sitten hoidin jälkipyykin. Suosittelen kaikille äideille, joiden exät ei kunnioita tehtyjä sopimuksia yksinhuoltajuutta. Koska, jos kaiken teet ja maksat, niin myös päätösvalta pitäisi olla sulla. Itseä vituttaa huomattavasti vähemmän, kun ei tarvitse odottaa toiselta mitään.

  • Heli sanoo:

    Lopussa kiitos seisoo!
    Esikoisellani oli samat lähtökohdat. Kun lapset aikuistuvat he tajuavat itse mitä on tapahtunut. Hän ei pidä isään ei enää mitään yhteyttä. Sitä saa mitä tilaa.
    Tsemppiä!

  • AisanKannattaja sanoo:

    Kurja juttu ja ei varmaankaan kovin harvinainen?

    Itse viime syksynä eronnut reilu nelikymppinen mies. Minulla kokemuksia lähinnä siitä, että miten saan vuorokauden tunnit riittämään että pystyn käymään riittävästi töissä, jotta saa riittävästi rahaa perheen ruokkimiseen ja asumisen kustannuksiin.

    Nyt kun kaikki asiat vielä tapetilla, ei entistä puolisoa kiinnosta lapset. Ainoa mikä kiinnostaa on raha. Ja varsinkin se minun raha (mitä ei juurikaan ole).

    Eron myötä lapset jäivät minulle. Entinen vaimo haluaa pakottaa minut myymään lasten ja minun kodin, koska kokee että hänelle kuuluu maksaa jostakin mihin hän ei ole koskaan osallistunut. Tämä on väärin.

    Koko avioliittolaki pitäisi muuttaa siten ettei ansiottomaan ”voittoon” olisi mitään mahdollisuutta.

    Nythän asia menee niin että mies ”saa” käydä töissä ja nainen ”joutuu” olemaan kotona.

    Jokaiselle joka on tätä mieltä, suosittelen kokeilemaan 70-80 viikkotuntia palkkatyössä aluksi vaikka 5 vuoden ajan. Sitten tiedätte miltä tuntuu jälkikäteen kun et muista tuolta ajalta mitään muuta kuin stressin siitä riittävätkö rahat laskuihin?

    Ja jos eivät riitä, kannat täyden vastuun siitä että ”saat” käydä siellä töissä.

  • Toinen yksinhuolehtija sanoo:

    Kiitos vertaistuesta, aivan kuin olisit kirjoittanut minun elämän kerrasta. Lisänä meillä vielä on se, että lasten isä mustamaalaa minua muille ihmisille. X-anopillekin on kertonut, että olen pakottanut hankkimaan lapsia. Ihan itse ehdotti ja sanoi, että jos ei saada omia, niin voidaan adoptoida. Anopille sanoin, että hirveän vaikea niitä lapsia on yksin hankkia ja vahinkoja he eivät ole. Yhteistuumin tehtyjä.

    Raha on asia, jonka vuoksi kieltäytyy lapsia näkemästä. Käyttää siis lapsia vallan välineenä.
    Kontrollointi jatkuu siis edelleen.

  • Huolestunut sanoo:

    Kuulostaa kyllä siltä että äiti itse ajanut tilanteen tohon! Näitä tapauksia nähty missä isää haukutaan, elatusmaksu on etävanhemman ainut maksu lainkin mukaan ja on iso osa pois yksin asuvan lompakosta jota ei pysty tukia nostava kiittämätön lähivanhempi tajuamaan, siinä missä sinä vetoat siihen että isä kuskaa lapset tapaamisiin koska laki on isällä oikeus vedota lakiin myös asioissa. Minusta teidän kuvio kuulostaa siltä että lasten olisi parempi muualla eikä tälläisen vihan keskellä

    • Samaa mieltä sanoo:

      Niin sama tuli mieleen! Näin isoon sotkuun tarvitaan kaksi ja uskon myös että äiti on tässä tapauksessa se oikea hirviö

  • Totaaliyh kolmelle sanoo:

    Et ole yksinhuoltaja. Tule kokeilemaan aitoa yksinhuoltajuutta niin ei kitisyttäisi.

    • Saa valittaa sanoo:

      No voi jumaliste. Aina on näitä ”joilla asiat ovat vielä huonommin”… tuossa oli erittäin paljon valittamisen aihetta. Joskus se täysyksinhuoltajuus voi oikeasti olla parempi vaihtoehto, jos se etävanhempi on kauhean huono vanhempi. Jos lapsille tulee traumaa ja toiselle vanhemmalle stressiä, niin tavallaan se yksinhuoltajuus tekee asioista selkeämpiä. ei tarvitse lainkaan miettiä mitä se vanhingollista etävanhempi tekee/ei tee. Ja tässä oli kyseessä ilmeisesti väkivaltainen, itsekäs ja narsistinen tapaus. Sellaisen henkilön läsnäolo ei tee hyvää kenellekään.

      Tukea kannattaa etsiä järjestöistä ja muilta sukulaisilta. Ympärillä voi olla paljon hyviä aikuisen malleja, jotka korjaavat sitä epäkelvon vanhemmat aiheuttaa aukkoa lapsille. Isovanhemmat, kummit, tädit ja sedät käyttöön.

      • Etä sanoo:

        No kyllä voisi huonomminkin olla. Tuon etän kaltainen ja etän tavalla toimiva ihminen lähivanhempana tekemässä kiusaa etävanhemmalle lasten välityksellä. Etän pitäisi olla vain lompakkona ja maksajana. Pitäisi huolehtia lapsen asioista, mutta toisaalta estetään ja koitetaan estää jopa tapaamiset, vaikka lapsella/lapsilla olisi etävanhemman luona asiat hyvin. Se kyllä pisti silmään, että etän pitäisi kustantaa sitä ja tätä. Kyllä pitää osallistua, mutta eipä ydinperheissäkään aina lapset saa kaikkea.
        Itse etävanhempana joudun luopumaan ja olen joutunut luopumaan paljosta, jotta lapsilla olisi hyvin edes omassa kodissani. Toiseen kotiin ei enää ole rahkeet riittäneet huolehtia, kun ei ollut takeita, että edes omille lapsille menisi tai oteta kiusallaan pois. Onneksi ovat kohta aikuisia ja muitakin asioita muuttunut parempaan päin ja lasten elämä nyt helpompaa.

  • Eräs toinen yksinhuolehtija sanoo:

    Onkohan meidän lapsilla sama isä?
    Näitä samoja muroja syöneitä isätyyppejä tuntuu olevan enemmän kuin tarpeeksi ja yllättävän moni heistä on myös valinnut isäksi tulemisen vapaaehtoisen lapsettomuuden sijaan. Noh näille elämä koululaisille isyys on se helpolla saatu titteli millä leijua silloin kun siitä on haltijalleen jotain hyötyä.
    Ei saa yleistää, mutta hoitamaton lapsuusiän adhd voi vääristää persoonallisuutta ja aikuisiällä tämä voi näkyä usein narsistisena persoonallisuushäiriönä.

  • Missä on etävanhemman vastuu sanoo:

    Tämä kirjoitus oli kuin suoraan minun ja lasteni elämästä. Miksi etävanhemman velvollisuuksia ja sopimusten noudattamista ei valvota mitenkään? Tullaan ja mennään niin kuin tahdotaan.

  • KR sanoo:

    Tää kuulostaa niin tutulta…. Vajaan vuoden olen ollut pojan kanssa kahden, kuitenkin yhteishuoltajuus pojan isän kanssa. Kuitenkaan isää ei ole kiinnostanut poikansa kuin sen verran, että synttärinä ja jouluna laittoi wa-viestin. Poika nähnyt isäänsä viimeksi elokuun lopulla serkkunsa synttäreillä. Ja sai 0-sopimuksen elareistaki eli saan ne kelalta. Keväällä on seuraava lastenvalvoja jossa aionkin sanoa että haluan yksinhuoltajuuden, koska isää ei vaan kiinnosta v*ttuakaan. Poika mietti viikkotolkulla loppuvuodesta mitä saa isältää 10v lahjaksi… No eipä tullu mitää. Mä en jaksa ees yrittää koska siihen ihmiseen ei vaan tehoa puhe. Hän tekee kuten haluaa ja voivoi jos muut kärsii.

  • Neps sanoo:

    Meillä ei onneksi ihan noin paha tilanne ollut, ja sittemmin isä on kasvanut yhteishuoltajuuteensa.

    Mutta hyvä termi tämä yksinhuolehtija! Koska sitähän se on, jos yhteishuoltajuudesta huolimatta kaikkien asioiden hoitaminen ja huolehtiminen on vain toisen vastuulla.

    Itse käytin joskus itsestäni nimityksiä joka-päivä-äiti ja sosiaalinen yksinhuoltaja, kun yritin yhdellä sanalla tavoittaa sitä omaa rooliani.

  • M sanoo:

    Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu…Kyllähän aloituksen mies on selvästi vajaaälyinen/lievästi kehitysvammainen. Miksi tuhlata energiaa suuntaamalla odotuksia tälläistä ihmistä kohtaan? Virhe on ollut tehdä lapsia tällaisen ihmisen kanssa, mutta sen asian kanssa on vaan elettävä.

  • Yksin vastuussa sanoo:

    Meillä etäisä onneksi sentään tapaa suht usein poikaansa. Pelailevat iskän tietokoneella ja poika tykkää kovasti isästä, on rakas ja tärkeä. Mutta vastuuta isä ei suostu (pysty?) ottamaan. Kun hän asuu lähellä,ei halua sopia mitään säännöllistä tapaamista, ”poika voi tulla silloin kun haluaa”. Jos minulla on menoa ja kysyn monta viikkoa etukäteen, voiko poika tulla yöksi silloin, hän oikeasti kehtaa vastata, että katsotaan sitten lähempänä, ei hänellä vielä ole sinä iltana mitään, mutta jos tuleekin jotain… Olen sitten pyytänyt hoitoavun muilta ihmisiltä. En joudu itse pulaan, kun järjestely pettää, ja mikä tärkeintä, poika ei joudu tilanteisiin, jossa vanhemmat riitelee siitä, kumpi häntä ”joutuu” hoitamaan.

  • kokeiltu on sanoo:

    Juuri näin.

    Valehtelee milloin minkäkin uskomattoman valheen jotta voi vaihtaa tai perua omat viikonloppunsa. Uuden vaimokkeen ja poikapuolensa elellään hienossa talossa eikä omat lapset sinne mahdu. Ehdotti joskus jopa että ottaa aina vain toisen kerrallaan, kun on niin raskasta. Juu, 2 päivää kk pitää jaksaa omia lapsia. Eipä hän ole koskaan edellisiä lapsiaan edes nuoruuteen kasvattanut, aina on häipynyt ja eikä sen jälkeen heitä pahemmin nähnyt. Surullisia ja katkeria eksiä riittää jo 5 ja varmaan lisää tulee, kun viina vie ja kyllästyy tähänkin naiseen, mikä on tietysti surullista. Niin on pedannut kaiken, että en edes saa nähdä tätä äitipuolta ja se ei oikein luottamusta herätä, kun ei kuulemma halua tavata. Kappas, miksei jos kerran et ole minua haukkunut hänelle. Ei, koska pelkäät salaisuuksien paljastuvan.