”Tuli tuosta aiemmasta kirjoituksesta mieleen, missä aiheena oli miehen haluttomuus. Minusta se oli hyvä, mutta jotain jäi uupumaan.

Mieheni tekee paljon töitä ja on viitenä päivänä viikossa poissa, itse teen kolmivuorotyötä. Arjen yhdistäminen on suurimmaksi osaksi hankalaa, mutta tämä sopii meille. Muistamme toisiamme kuitenkin päivittäin viesteillä ja puheluilla, sekä kun olemme kotona samaan aikaan vietämme ajan yhdessä. Jaamme hellyyttä ja huomiota toisillemme.

Kuva Robert Bye.

Silti olen miestäni innokkaampi harrastamaan seksiä ja kokeilemaan uusia asioita makuuhuoneen puolella. Olemme asioista keskustelleet ja olemme molemmat sitä mieltä, että suhde toimii vaikka miehen halut on matalammat. Harrastamme seksiä noin kerran kahteen viikkoon. Määrällisesti se minulle on hyvin vähän, mutta haluan kuitenkin tukea miestäni.

Aina saa lukea ja kuulla kuinka naiset pihtaavat, kun se asia ei aina ole niin. Joskus nainen voi olla hyvin paljon halukkaampi kuin mies. Suhteessa voi myös asiat olla muuten ok, vaikka seksiä ei jatkuvasti olisikaan. Tämän asian suhteen ei kannata aina yleistää, ei se pihtaaja ole aina nainen.”

Nimim. Ei aina nainen

Lue alkuperäinen teksti tästä.

Artikkelikuva Paulina Kaminska.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle n30 Peruuta vastaus

8 vastausta artikkeliin “Olen miestäni innokkaampi harrastamaan seksiä”

  • En jäisi sanoo:

    Laiska mies hoitelee mieluummin uutena parissa minuutissa ei tartte tehdä mitää toiselle.

  • Äiti42v sanoo:

    Minä olen meistä se joka haluaa useammin seksiä. Monen lapsen perhe yhdistettynä molempien vuorotöihin aiheuttaa haasteita… Pari kertaa viikossa meillä harrastetaan seksiä hyvinä viikkoina. Välillä on pitempiä taukoja. En halua tehdä siitä numeroa tai pakkopullaa. Osaan tyydyttää itseni kyllä, jos ei aikataulut kohtaa elämässä

  • Erittäin vilkas lipido sanoo:

    Tuossa tulikin jo joltain mieheltä kommenttia siitä et kumoa olis tuollainen nainen.
    No suurimmalla osalla miehiä se ei olekkaan niin kiva juttu sitten loppujen lopuksi.
    Kun siinä on jo duunattu pari kertaa päivän aikana niin useimmilla miehillä iskee jokin kompleksi siitä että miten sä voit vieläkin haluta.
    Pahimmillaan tästä jopa sätitään.

    • Nimetön sanoo:

      Juuri noin. Näin paljom haluavana naisena pitää esittää että haluaa harvemmin kuin haluaa koska aviomies menee muuten puihin eikä homma sitten onnistu ollenkaan.
      Pahinta miehelle on näköjåän kun sanon että haluaisin useammin ja muulloinkin kun nukkumaan mennessä. Siihen mies tuhahtaa ärsyyntyneesti.
      En tietenkään koko ajan kärtä. Harmittaa saada liian vähän ja haluan vain omaa miestäni.
      Ja en ole lihava vaan olen kaunis hoikka timmi nainen.

  • Kerran kuussa.. sanoo:

    Olisipa kiva, kun olisi tuollainen nainen!

  • N50 sanoo:

    Amen.

    Mietin vuosia sitten, myydäänkö sitä ”jarrua” jossain.
    Vaihtarit ongelmineen koituivat minun pelastuksekseni, sillä nyt en enää vingu ja kinua seksiä heikkolibidoiselta mieheltäni. Surkea seksielämän takia en habota perhettä, mutta kyllähän tämä välillä riipii ja raastaa.
    Hellyyttä ei ole. En kestä sellaista, jos se ei koskaan johda seksiin.

    • 54 vanhako? sanoo:

      itselläni ikää 54v. ja vielä lääkitys jonka olettaisi hillitsevän haluja. Mutta ei. Miestä kiinnostaa harvemmin kuin minua, tosin aikuisviihdettä käyttää (on yrittänyt salata mutta tiedän) ja on muutaman kerran sanonut minulle että olen päällekäyvä haluineni. Se loukkasi jotenkin minua naisena pahasti, enkö saisi haluta miestäni. Nyt kun vihdoin olen iässä jossa ei ole lapsia häiritsemässä eikä raskauden pelkoa niin haluaisin nauttia seksistä yhdessä. Meillä on kyllä hellyyttä, mutta myös minua on alkanut ärsyttää se että se silittely ei johda mihinkään… Ymmärrän ettei aina voi haluta ja joskus omakäsi on nopea helpotus, mutta silti. Olen ajatellut että tässä on osittain varmaan kyse miehen laiskuudesta myös. Helppo tyydyttää itsensä eikä tartte toisen toiveita ja haluja ajatella. Olisko sit parempi elääkin yksi ja ottaa emäntä näihin kotihommiin joltain firmalta.

  • n30 sanoo:

    tämä on aivan hurjasti yleisempää, kun luullaan. Puolet ja puolet sanoisin, halut eivät ole sukupuoli- vaan ihmissidonnaisia. Tästä puhuminen on vaan nykyään vieläkin hassusti niin kovin vaikeaa.