Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Etä-äitiys on kipeä ja melko vaiettu asia. Internetin ihmeellisessä maailmassa törmää usein täydellisiin äiteihin, jotka sanojensa mukaan ”tekisivät mitä tahansa lastensa vuoksi” eivätkä voisi kuvitellakaan asuvansa erossa lapsistaan. Äiti, joka tapaa lapsiaan vain viikonloppuisin, on todennäköisesti se huono äiti, joka ei kykene huolehtimaan lapsistaan kun heidän kerran on parempi asua isällään. Mutta onko se huonoa äitiyttä luopua lastensa lähivanhemmuudesta, jos totuus on se, että lasten todella on parempi asua isänsä kanssa?

Minä olen viikonloppuäiti. Toisinaan kipuilen asian kanssa paljonkin, toisinaan taas on helpompi olla. Omaa äiti-identiteettiään on saanut pohtia paljon. Monet ystävät valittavat, kuinka rankkaa lasten kanssa on ja voimat on loppu. Itselle tulee näistä lähinnä haikea olo: kunpa voisin itse valittaa samasta asiasta. Naapurin lapset soittavat jälleen ovikelloa ja pyytävät lapsiani ulos. Vastaan heille kolmannen kerran tällä viikolla, että ei, he tulevat vasta ensiviikonloppuna taas äidin luo. ”Hö! Miks vasta sillon?” Kipeintä kuitenkin tekee, kun oma lapsi sanoo, että haluaisi jäädä pidemmäksi aikaa.

Kuva Janko Ferlič. Ylin kuva Jon Tyson.

Kun lasten vanhemmat eroavat, eikä viikko/viikko systeemi ole mahdollinen, niin silloin toisesta vanhemmasta tulee lähivanhempi ja toisesta etävanhempi. Monesti pienet lapset jäävät äidille ja on ollut paljon tapetilla se, että isät ovat heikoilla huoltajuuskiistoissa. Mutta on myös niitä äitejä, jotka tahtomattaan joutuvat etävanhemmaksi. Se on kamala häpeä. Kuinka nyt äiti voidaan erottaa lapsistaan tai pahempaa, lapset äidistään? Äidin täytyy olla juoppo, nisti tai vähintään hullu, että näin saattaa käydä.

Erosimme lasten isän kanssa nuorimman lapseni ollessa alle vuoden ikäinen. Sairastuin vakavasti psyykkisesti ja jouduin psykiatriselle osastolle (nätimpi sanonta hulluksi tulemiselle). Lasten isälle sairastuminen oli liikaa ja hän päätti erosta. Luonnollisesti lapset jäivät isälleen, koska minä en ollut kykenevä siinä vaiheessa lähivanhemmaksi. Nyt, 4 vuotta eron jälkeen, olen ollut pari vuotta hyvässä psyykkisessä kunnossa. Elämäntilanteeni on ollut pitkään vakaa ja tasapainossa, mutta olen edelleen etä-äiti. Toisaalta olen onnellinen siitä, että saan tavata lasten kanssa säännöllisesti ja meillä on hyvät ja asialliset välit lasten isän kanssa. Ajattelemme molemmat lasten parasta joka suhteessa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että etä-äitiys tekee edelleen niin hemmetin kipeää. Järjellä tiedän kyllä, että lapsilla on vakiintunut arki, ja hyvä olla isänsä kanssa, mutta oma pää huutaa että olen huono äiti kun olen sitä vain viikonloppuisin. On siis välttämätöntä alkaa rakentaa omaa identiteettiä muiden asioiden kuin äitiyden ympärille pysyäkseen järjissään.

Toivoisin, että etä-äitiys normalisoitaisiin, jottei häpeää ja syyllisyyttä tarvitsisi tuntea enää niin paljon. Minä yritän muistuttaa itseäni siitä, että olen hyvä äiti, vaikka olenkin etä-äiti. Voisimmeko kaikki ajatella samoin etävanhemmista?”

Nimim. Kimurantti

Psst! Huono Äiti -ruoat nyt kaupoissa!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Jem Peruuta vastaus

19 vastausta artikkeliin “”Olen hyvä äiti, vaikka olenkin etä-äiti””

  • Etä-äiti sanoo:

    Olen itse myös kahden vanhemman lapseni etä-äiti. Minä koen sen myös usein häpeälliseksi, enkä edes yleensä kerro lasteni asuvan muualla kuin minun luonani. Monesti jättänyt muille sen olettamuksen, jonka kaikki uudet ihmiset elämässäni ovat tehneet siitä, että lapset ehdottomasti asuvat kanssani ”niinhän se kuuluu olla, sehän on itsestään selvyys”. En koe tarvetta korjata asiaa, jos ihminen on niin kapea Katseinen niin olkoon sitten. Mielestäni suurinta ja puhtainta rakkautta on tehdä päätöksiä lapsen edunmukaisesti ei omien tunteiden ja halujen ja joskus nyt vain on syystä tai toisesta paras päätös antaa lasten asua isän kanssa. Isä on kuitenkin täysin yhtä pätevä ja tasavertainen vanhempi kuin äitikin. Tässä sitä itse eläessä lasten etä äitinä on ymmärtänyt miten paljon tuskaa, surua, kaipuuta ja ikävää toisinaan myös riittämättömyyttä iso osa iseistä joutuu kokemaan. Olen onnellinen, että lapsillani on meidät molemmat eikä vain toista meistä, se missä lapsi asuu, ei muuta rakkautta ja lasten ja vanhempien välisiä siteitä ja tunteita miksikään. Ollaan siis ylpeitä siitä, että olemme tehneet epäitsekkäitä valintoja rakkaudesta omiin lapsiimme. ❤️

  • Voimia sanoo:

    Etä vanhemmuus ei pitäisi olla syy hävetä. Eihän kukaan syyllistä Etä isää siitä että lapsi asuu äidillä.
    Tärkeintä on että on lapsen elämässä, eikä hylkää häntä.

  • Mia sanoo:

    Muista että et ole hylännyt lapsiasi milloinkaan, sairastuit ja puolisosi teki päätöksen. Nauti omasta arjesta ja anna kaikki rakkaus lapsille kun ovat siinä vieressä❤️ tyyntä syksyä!

  • Bonusäiti sanoo:

    On rohkeutta ja vastuun kantamista myöntää tilanne, jos on niin että selkeästi toisen vanhemman luona lasten elämä on vakaata ja parempaa. Jos vanhemmuus on hukassa ja sitä ei tunnista/pysty myöntämään silloin tosiaankin on se ”huono äiti”

  • Yksin sanoo:

    Tilanteita, perheitä, vanhempia ja eroja on monenlaisia. On myös niitä äitejä ja isiä jotka itse päättävät erota ja lähteä ja jättää lapsensa ja näkevät heitä ehkä silloin tällöin. On vanhempia, jotka huomaavat ettei vanhemmuus ollutkaan heidän juttu ja jättävät vastuun lähtiessään toiselle. Myös tämä on tabu. Ei kaikki äidit ja isät ole hyviä vanhempia.

  • Mari sanoo:

    ”Jokaisen äidin sydämen läpi on miekka käyvä” äitini on aina tavannut sanoa. Sinulla se miekka oli sairastumisesi ja sen toteaminen, että lasten on oikeasti parempi olla isällään. Siinä olit todella vahva emo ❤️
    Olisiko näiden sinua moittivien mielestä ainut hyväksyttävä sairastumisen muoto fyysinen sairaus: onnettomuudessa vammautuminen, sokeutuminen, syöpä…? Kaikki sairaudet ei näy päälle päin, silti ne ovat yhtä todellisia.
    Voimia etä-äitiyteesi ❤️

  • Bonusäiti sanoo:

    Olen itse mukana kuviossa, jossa puolisoni lapsen äiti on etävanhempi. Tapaamiset toteutuvat joka toinen viikonloppu, lomilla pidempinä. On vuorojoulut jne. Tähän ratkaisuun päädyttiin, sillä puolisoni pärjää paremmin lähivahempana. Aluksi lapsi asui äidillään, mutta hän ei osannut olla lapsen kanssa. Lapsi piti saada meille paljon ja jos ei meille, muualle hoitoon. Äiti ei kyennyt luomaan rutiineja, rajoja eikä tasaista arkea. Aina piti olla menossa jonnekin. Lopulta äiti romahti ja lapsi muutti meille pysyvästi. Ja näin on parempi. Silti en koskaan ole väheksynyt tätä äitiä tai hänen äitiyttään. On ollut ihana seurata vierestä, miten etävanhemmuuden myötä, hänen äitiytensä on puhjennut kukkaan. Olen myös tälle äidille sanonut, että tämä on sitä suurinta rakkautta, kun myöntää ettei pärjää ja päättää antaa lapselle paremman arjen. Se että hoitaa oman osuutensa vanhemmuudesta kunnialla. Tärkeintä on, että lapsi on rakastettu kaikkialla. Olen onnekas, kun saan olla yksi näistä rakastavista aikuisista. Välit äidin kanssa paranivat todella paljon, kun hän siirtyi etävanhemmaksi ja hän onn selkeästi rennompi sekä parempi vointinen. Tämö puolestaan tekee hänestä paremman äidin. Ja se on juurikin sitä hyvää äitiytta, kun asettaa lapsen parhaan oman edelle. Lapsella on hyvä olla meillä sekä äidillään ja se on tärkeintä. Eikä tee kenestäkään huonoa vanhempaa.

  • TarinaTuula sanoo:

    Hei!
    Itse erosin lapseni isästä lapseni ollessa vain reilun vuoden ikäinen. Ensimmäinen viikko taisi sujua odotetusti ja sovittujen aikojen noudattaminen oli molemmin puoleista. Sen jälkeen isä tuntui vastahakoiselta tuontien ja hakujen suhteen. Oltiin alustavasti sovittu, että tyttäremme jää asumaan luokseni. Ja että tulemme sopimaan yhteishuoltajuus mallista lastenvalvojalla. Kun tämä tapaaminen tuli olikin ihan eri ääni kellossa. Hän halusi yksinhuoltajuuden keinolla millä hyvänsä. Tapaamiset jatkuivat hieman takkuillen, mutta lapsemme tapasi kumpaakin samaisen verran viikossa. Uuden kumppanin tultua kuvioihin tilanne sai älyttömän käänteen. Juhlistaessamme tyttäreni 2-vuotispäivää, tuli lapsemme isä hakemaan tytärtään luokseen yöksi. Hän jutteli mukavia ja oli yllättävän rento poistuessaan luotani. Syy selvisi viikon sisällä, jolloin tyttäreni olisi pitänyt palautua isältään takaisin luokseni 1,5 km:n päähän. En ollut tavoittanut entistä miestäni viikkoon. Ja tapaamis päivämäärä meni ohitse. Aloinkin soittamaan yhteisille ystäville, että tarvitsisin heidän ovikoodin, kun alan olla aika huolissaan.( joka heillä saletisti oli) Eräs ystävämme sanoi varmuudella , ettei siellä pari päivää sitten mitään koodeja ollut. Tajusin tämän jälkeen kysyä , että missäköhän osoitteessa tämä oli. Ja seuraava tieto olikin aika järkytys kun sain kuulla exäni muuttaneen n. 400 km:n päähän ja vienyt pienen tyttäreni mukanaan. Tästä seurasi aika raastava oikeustaistelu, jossa isä täysin perusteettomasti vaati minulle valvottuja tapaamisia ja itselleen ehdottomasti yksinhuoltajuutta. Pääsimme yhteishuoltajuus lopputulemana sillä ehdolla , että tytär jää asumaan isänsä luokse. Oikeuskäsittelyn aikana näin tytärtämme vain yhden viikonlopun 2:n kuukauden sisällä tilanne oli muutoinkin sydäntä särkevä kun hänen piti lähteä . Tämä järjestelmä vei aika tavalla energiaa ja varjoani. Kun lapsen isällä ei tuntunut ikinä olevan rahaa matkakustannuksiin joista sovittiin samassa oikeuden käynnissä. Tai siitä että ne puolitetaan. Hän myös saattoi muuttaa mielensä minun ja lapseni yhteisistä jouluista tyyliin keskiyöllä 24.12. Tai siis siitä ettei tuokkaan häntä minun luokse. Ja tiesi etten minä lähtenyt pitkää matkaa ajamaan jouluaattona työskenneltyäni yövuorossa juurikin edeltävän yön. Tyttäremme kasvaessa tilanne helpottui, kolmannen lapseni syntyessä tilanne oli seesteinen ja normalisoitunut, välimatka tapaamisiin oli lyhentynyt noin 100 kilometriin. Koulun alkaessa tyydyin siihen, että tapasin tytärtäni vain loma-aikoina ja viikonloppuisin. Toisen luokan jälkeen alkoivat harrastukset ja ystävät sanelemaan tahdin siitä milloin häntä huvitti tulla luokseni. Usein hän silti lomallaan saapui ja vietti halausten täyteisen loman täysin kanssamme. Mutta viimeisen kahden vuoden aikana olen nähnyt tytärtäni noin viidesti joista yksi kerta on kestänyt enemmän kuin yhden vuorokauden, koska hänellä itsellään on niin kova hinku päästä omien kavereidensa kanssa ja se isi kun antaa aina luvan. Minulta ei juuri kysytä enää mitään, saan kerran kuukaudessa viestin Tyttäreltäni, että minua edelleen rakastetaan ja tyydyn kohtalooni. Koska olen väsynyt taisteluun tuulimyllyjä vastaan.

  • Fiuu sanoo:

    Etä-äitiys ei tee missään nimessä äidistä huonompaa. Itse olen ollut pitkään yksinhuoltaja ja kun sitten löysin parisuhteen, jonka uskoin olevan hyvä ja kestävä, jouduin toteamaan ettei näin olekaan. Ennen pitkää suhde alkoi rakoilla ja silloin tein päätöksen, että on lapseni parhaaksi, jos hän muuttaa mummolaan. Nyt lapseni asuu mummolassa, näen häntä 3 viikonloppua kuukaudesta ja parisuhteen päätyttyä olen voinut keskittyä enempi omaan jaksamiseeni. Näin ollen pystyn olemaan myös parempi äiti lapselleni.

    Etenkin vähän vieraammat ihmiset ihmettelevät tätä kovin, mutta kun tilanteen on selittänyt, löytyy ymmärrystäkin.

  • Kuka on hyvä vanhempi? sanoo:

    Ymmärrän täysin mitä kirjoitit ja mitä tunsit. Itsellä vastaava kokemus takana. Huoltajuuskiista,epäselvyyttä mitä toinen puoliso oikein tahtoo ja tästä seuranneita rajuja viranomaisten kanssa käytyjä ”vääntöjä”. Ongelma meidän perheessä oli se että viranomaiset olivat heti miehen puolella koska miehellä vaki työ ja säännölliset tulot. No sekö tarkoittaa et on hyvä vanhempi?!?! Hyvä vanhempi voi olla vaikka tulot olisivat pienet. Itse jouduin ne alakynteen ja vuosien uuvutus taisteluiden ,oikeus prosessien jälkeen aloin itse tehdä ”psyykkkistä harjoitusta erkaantumiseen omista lapsista”!!!-hullua,eikö,mutta en enää löytänyt muuta vaihtoehtoa pysyessäni järkevänä äitinä ja vanhempana….vaikka samaan aikaan tiesin että tämä on väärin,miehen ja viranomaisten painostus oli niin kova et menin lamaan Lasten isi ei ole millään tavalla ”parempi” vanhempi kuin minä. Taloudellisesti kyllä vahvoilla lasten suhteen,mutta sillä myös minua kiristi….että miltä näkökulmalta asioita katsoo tai haluaa katsoa ….kaikki ei ole aina totta eikä viranomaisten päätökset oikeita. Mun hajoamisen seurauksena olen edelleen äiti,mutta en enää kykene olemaan samalla tavalla läsnä,ihan vaan sen takia et uuvuin niin pahasti riitelyyn. Tämä ei kuitenkaan koskaan poista sitä että et olen äiti,vaikka yhteiskunnallisesti olisikin ns heikommalla kuin mies. Surullista on miehen puolesta joka pitää itseään täydellisenä ja hyvänä vanhempana….siinä kyseenalastaisin sen ;mikä todella on oikeaa ja hyvää vanhemmuutta!!!! Sinä olet hyvä vanhempi muista se!

  • Mama sanoo:

    Minusta tuli etävanhempi, koska isälle jäi tilava asunto kavereiden ja koulun lähellä. Isä oli esimiesasemassa työskentelevä, minä opiskelija. Minulla oli varaa hankkia pieni vuokrakaksio. Matka minun kotoa koululle taittui kahdella bussilla tunnissa.

    Lapset olivat minulla joka toinen viikonloppu (koska isällekin kuuluu viikonloppujen kiireettömyys), sekä puolet lomista. Minusta tämä järjestely on ollut vain järkevää.

  • Ansa sanoo:

    Todella arka aihe kun itse makaa juuri tällä hetkellä psykiatrisella romahduksen vuoksi erotilanteessa. Lapset ovat nyt isällään koska en ole kykenevä heistä huolta pitämään.kunhan kuntoudu haluan heidät takaisin ja olla lähivanhempi. He ovat ainoa syy elää. Jos sekin vietäisiin pois en näe järkeä elämässä. Jokainen on yksilö ja toki jos tiedän että heillä on parempi isän kanssa he sinne jäisivät mutta tiedän ettei äitiydessä ni ole vikaa mutta liikaa surua ja mieli sairastui niin nyt on tässä hetkessä näin. Silti etä äitiydestä voisi puhua enemmän ja tuoda sitä myös positiivisen kautta esiin.

  • Belle sanoo:

    Nohjoo.
    Tuskimpa sinä siellä joka päivä olet kääriytyneenä tuskaan vaan tunnut tunnustelevan mitä muut tilanteesta ajattelee. Onhan se nyt melkosta jos 2v on poissa pelistä psykiatrisella.
    Varmaan nuo kuvailemasi äidit jotka tekee kaikkensa lastensa eteen niin toimisi nyt niin (tai siis jo parin vuoden ajan pyrkinyt) että tekee mahdolliseksi sen että lapset voisi olla enemmän sinun luona. Se että toisesta automaattisesti tulee etä ja toisesta lähi ni ei tarkota että on toisella vain joka toinen viikonloppu. Miksi et ota joka viikonloppu? Tai edes 3 vklp kuukaudessa. Kaikki loma-ajat. Äidit, jotka tekevät kaikkensa lastensa eteen varmaankin tekisivät viikko-viikko systeemin mahdolliseksi. Mutta ei kaikki. On ihan ok nauttia omasta ajasta, viihtyä itekseen ilman lapsia jos sen vaan osais myöntää.

    • Ei, en ole etä-äiti sanoo:

      Sullapa näyttää olevan varaa heittää sillä kivellä!!! Tästä kommentista oikein huokuu omahyväisyys ja kyvyttömyys empatiaan!

    • Matilda sanoo:

      Olipas syyttelevän tuntuinen viesti. Tämä Belle vaikuttaa sellaiselle henkilölle, kenellä ei ole hajuakaan, mitä mt-ongelmat oikeasti tarkoittavat, vaan jonka mielestä mielestä ne ovat ”oma vika”, ja johon hän edellisen tekstin perusteella voisi ehdottaa ratkaisuksi, että vaikka ”ota itseäsi niskasta kiinni”. Tietämätön, empatianpuutteesta kärsivä ihminen? Juuri tällaisten ihmisten takia mt-ongelmista, ja esimerkiksi että-äitiydestä on niin vaikea puhua.

      Meillä mieheni on lapsensa lähivanhempi, ollut siitä lähtien, kun lapsi on täyttänyt kolme. Lapsen äiti muutti tuolloin toiselle paikkakunnalle.

      Aluksi olin raivoissani. Kuinka tuo itseään äidiksi kutsuva ihminen kehtasikaan hylätä lapsensa? Jättää hänet mieheni ja minun kasvatettavaksi, ja jouduin äkkiä ottamaan lapsesta paljon enemmän koppia kuin ikinä olisin halunnut, ja olemaan naisen malli. Minä olen nyt se, joka asettaa rajat ja kenelle kiukutellaan, kenen kanssa tehdään läksyt ja kuka peittelee iltaisin, eli siis kasvattaja.

      Äidillä diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hänen elämänsä on ollut yhtä turbulenssia ja epätasaisuutta. Miehet vaihtuneet kuin sukat, samoin asuinpaikat. Olisi helppo osoitella sormella ja syytellä, mutta olen tullut toisiin ajatuksiin. Hänellä on selvästi hyvin vaikeaa itsensä ja elämänhallintansa kanssa. Sen mt-ongelmat tekevät. Nyt lapsella on tasainen, turvallinen arki ja rutiinit, ja aiempi häiriökäyttäytyminen on loppunut käytännössä kokonaan. Hänellä on parempi olla isänsä ja minun kanssani, ja uskon, että lapsen äiti tiedostaa tämän. Ehkäpä siinä näkyy hänen suuri äidin rakkautensa, että hän osasi väistää taka-alalle ja jättää lapsensa, jotta tämä saisi turvallisen ja tasaisen elämän? Ei ole nimittäin ollut varmastikaan mikään helppo ratkaisu.

      • Jem sanoo:

        Ei ole helppoa, kiitos sinulle kun ymmärsit että kaikki ei aina ole siltä miltä näyttää. Joskus on sitä aitoa rakkautta jättäytyä pois jotta seuraava sukupolvipolvi olisi ehjempi kuin aiempi. Sinunlaisia ihmisiä kaivataan enemmän.

      • Umbo sanoo:

        Oliko se äidin rakkautta vaiko itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä, mutta sinä oot hypänny isoon rooliin ja sinä oot pysynyt. Oot varmasti erittäin tärkeä ihminen lapsen elämässä. Lapsi selviää jos hänellä on yksikään turvallinen ihminen elämässä ja sinä olet varmasti yksi sellainen. Hatunnosto sinulle sisko<3

    • Jem sanoo:

      Viikko-viikosta luopuminen on yleensä lapsen tuskan näkeminen, joka viikko yhdestä rutiinistä irtautuminen ja uuteen sopeutuminen. Viikko-viikosta luopuva on se lapsen puolen ottava. Meidän lapselle ei vaan vuoro viikko systeemi sopinut vaikka olemme sovussa exän kanssa ja kaikki sujui hyvin. Mutta lapsi voi pahoin, stressasi tulevaa vaihtoa, tulevaa viikkoa, tulevaa muutosta. Todellinen sankari äiti luopuu omasta tahdosta nähdä lasta tasaisen paljon isän kanssa lapsen hyvinvoinnin tähden! Minä annoin exmiehelle valinnan, jos hän haluaa ja kykenee ottaa lähivanhemmuuden saa hän sen koska olemme lapselle molemmat tärkeitä vaikka itse tiedän että olen sen lapsen läheisin ihminen. Isä halusi että lapsi asuu minulla.

  • Äiti75 sanoo:

    Tämä on tabu edelleen. Tyttäreni (nyt 23v) jäi isälleen n. 5vuotiaana ja oli luonani jokatoinen viikonloppu. Tämä siksi että isä oli yksinkertaisesti parempi vanhempi😅 neiti on voinut aina hyvin ja hänestä on tullut erittäin fiksu ja normaali nuori nainen. Meillä on todella hyvät välit ollut aina ja on vieläkin,paranee vaan itseasiassa! Nähdään todella usein ja tehdään yhdessä asioita ja autetaan toisiamme ja muita. En ole ikinä hävennyt asiaa ja puhun siitä avoimesti,koska mielestäni on aina ollut sairasta ja väärin,että jos mies tekee saman niin se on ihan ok ja normaalia,mutta naisesta se tekee heti huonon äidin ja ihmisen🤬