Huono Äiti sai avautumisen:

”Siis mitä ihmettä tämä uusperhe-elämä on? Voiko tämä oikeasti olla mahdollista miten paljon miehen entinen puoliso arvostelee, puuttuu ja moittii tapaamme elää ja olla? Ei kait tämä eksä tosissaan kuvittele, että hän voi määrätä jopa käyttämämme pyykkipulverin tai vaikkapa vaatteet/lahjat, joita ostamme lapsille? Olen järkyttynyt. Antakaa nyt hyvät ihmiset näkökulmaa näihin asioihin.

Palataanpa ajassa taaksepäin. Tapasin miehen, joka oli eronnut monta vuotta sitten. Perustimme muutaman vuoden kuluttua uusperheen ja siitäkös kaikki outous alkoi. Ihmettelin alusta lähtien, kun hän kertoi haluavansa olla yhteydessä eksään niin minimaalisen vähän kuin mahdollista. Ihmettelin, että jos ollaan erottu niin ymmärtääkseni yhteyttä voi silti matalallakin kynnyksellä pitää. Näin itse ainakin teen lasteni isän kanssa. Mutta pikku hiljaa minulle alkoi selvitä ettei hyvät, mutkattomat välit olekaan itsestään selvyys. Miehen ex halusi hallita, päättää ja vaikuttaa kaikkeen. Hänellä oli oikeus, koska hän on äiti. Aloin ymmärtää miestäni ja sitä, että vielä monta vuotta eron jälkeenkin oudoiten voivat käyttäytyä aikuiset. Haluaisin kuulla miten ihmiset rajaa tällaiset ihmiset pois?”

Nimimerkki: Eihän tämä voi olla totta

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 25 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Tinttara Peruuta vastaus

25 vastausta artikkeliin “Nyxän exä kontrolloi meidän perheen elämää”

  • Nimetön sanoo:

    Yhteydenpito minimiin, ei kannata provosoitua mistään eikä antaa tunnekuohuille valtaa. Kommenteissa kerrotun lainen asioitten vatkaaminen paljastaa, että valta on annettu exälle.
    Yksinkertaiset, selkeät rajat käyttöön. Ei pikkuasioihin puuttumista. Parhaassa tapauksessa exä vähentää häiriköintiä, kun ei saa vastakaikua.

  • Essiivi sanoo:

    En kyllä tajua, että miksi ihmiset yrittävät puuttua exänsä nykyiseen parisuhteeseen, olipa exän kanssa yhteisiä lapsia tai ei. Ymmärrän kyllä halun varmistaa, että exän nykyinen kumppani on kunnollinen ihminen eikä ole vaaraksi lasten hyvinvoinnille. Mutta rajansa sillä puuttumisellakin.

    Tietysti jos lapsella on esimerkiksi joku erikoisempi allergia, niin silloin on kohtuullista pyytää tietyn pesuaineen tai huuhteluaineen käyttöä.

  • Marjatta sanoo:

    Tarviiko sinun olla exän kanssa tekemisissä? Lapset lennosta vaihtoon ja mies hoitaa sen . Omaan kotiisi ei kait ketään tarvitse päästää.

  • Nimetön sanoo:

    Uusperhe ei toimi. Uskokaa jo ja pysykää liitoissanne.

  • TheEnd sanoo:

    Tästä varmasti syntyy ihan järkky jätemyrsky, mutta ei mitään, luulen, että on aika aikuisten olla aikuisia eikä kiukutella kuin 3 vuotiaat, ottaa pää pois pyllystä ja kohdata muutama kipeä asia, että miksi olemme/olette osa näitä jotka saa kokea tällaista.

    1. Uusioperhe harvoin toimii. Piste. Tämä johtuu tasan jommasta kummasta tilasta.

    A. Aikuiset eivät kykene irrottamaan emotionaalisia omistussuhteita-ja tunteitaan jo menneestä perheestä koska lapsi on yhdistävä liima. Ja tämä on jo biologisesti jommalle kummalle vanhemmalle (yleensä äideille) oikeasti rankka side ja vaikeus ymmärtää ja irrottaa otteensa tästä.

    B. Syy-ja seuraussuhde ja puutteellisuus nähdä kokonaiskuvaa, että miksi tilanne on juuri siinä missä se on. Esimerkki;

    Nainen ja mies tapasivat baarissa. Mies ei halunnut mitään kovin vakavaa ja luonnollisesti siis ei halunnut kovin sitoutua. Paneminen oli kivaa.
    Pam! Nainen ilmoittaa raskaudesta ja mies kokee vähän tästä ongelmaa, mutta päättää olla osittain mukana niin, että asuvat eri osoitteessa, välillä käy panemassa tätä ja vähän leikkimässä isää.
    Se, että asuu yksin omakotitalossa eikä koskaan ole ajatellut kutsua kys. Lapsensa äitiä siihen asumaan loukkaa äitiä. Nainen saa tarpeekseen ja päättää erota.

    Lapsen kasvettua Tämä isä haluaakin saada lastaan useammin vaikka oli eron sattuessa usein ollut välinpitämätön lapsen hoitoa kohtaan.. ja ylipäätänsä. Nyt käy oikeudessa ja itkee muille oman uuden naisystävän kanssa, että miten se exä on nyt niin prkleen vaikea kun pistää kapuloita rattaisiin…

    Eli kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin aina annetaan ymmärtää. Lapsen tekoon tarvitaan nainen ja mies (nyt puhtaasti puhun biologisesta näkökulmasta) eli myös Lapsen mahd.
    mutkattomaan kasvatukseen tarvitaan myös mielellään ne samat biologiset vanhemmat, koska yleisesti näillä on kaikista suurin tunneside lapseensa (toki poikkeuksia on, mutta nyt puhun normaaleista tapauksista), mutta sitten keskwnkasvuiset ihmiset päätti sooloilla ja antaa kaikelle sooloiluilleen kauniita nimiä ja muotoja, kuten uusiperhe, lähivanhempi, etävanhempi jne. Ja sitten vielä tulette ihmettelemään tänne tai muualle miksi jotkut tapaukset ovat niin vaikeita. No koska alustavasti edellinen liitto ei kuulunut sinulle eikä ollut suunniteltu niin, että isä ja äiti olivatkin vastuuttomia.

    Vastuuttomuudella tarkoitan tätä; ilman riittävää ehkäisyä ja liian vähäisellä tuntemisella paneskelu.
    Tai liian vähäisellä tuntemisella perheen perustaminen tai vastuun pakoilu, kun lapsi on jo tehty ja on ollut haluttu.

    Kaikki, loppujen lopuksi on meidän valintojen seuraus, ongelma on vain se, että meillä ei ole aina kykyä, halua ja mahdollisuutta nähdä ja kohdata kokonaiskuva asioista.

    Jotta nykyinen tilanne edes jotenkin toimisi, tarvisi ihmiskunnalta paljon enemmän kuin mitä olemme nyt

    • Nimetön sanoo:

      Juuri näin. Lapset pitäisi tehdä avioliittoon ja ymmärtää se, että aikuisten itsekkäät halut eivät paljon enää sen jälkeen paina, vaan kun valinta on tehty, siinä pysytään ja tehdään siitä paras mahdollinen. (Ainoa poikkeus tähän on, jos jompikumpi sekoaa ja on väkivaltainen).

      • Minä, minä, minä sanoo:

        Jos näin tapahtuisi, vältyttäisiin paljolta. Suunta kyllä on nyt toinen. Kiva järkätä kalliita häitä ja nauttia rakastumisen ihanuudesta. Sitten kun tukee eka vastoinkäyminen, otetaan ero ja eikun uusi kierros alusta. Ai lapset – niitten ongelmista voi lukea Iltsikoista yms.

  • Välillä hämmentynyt sanoo:

    Kyllä.. minä menin yhteen vasta eronneen kauan yhdessä eroa suunnitelleet , miehen kanssa. Hän sanoi että ainoastaan lasten asioissa tekemisissä.. mutta totuus valkeni nopeasti.. kaikki mitä yhdessä teimme oli raportoitava exälle tai maailma kaatui.. lapsista haluttiin tietää aivan kaikki, siis vessakäynneistä lähtien.. mikään ei ollut meille omaa. Koko maailma pyöri siinä miten mies ei saisi exää suuttumaan ja siten dissasi kaiken kuinka itse toimin.. milloin lapsella oli tuliterä vasta ostetut vaatteet ja täysiä kimppuja exän mielestä.. milloin hän haisi suorastaan huoralle jos oli käyttänyt selvittävä hoitoainetta, milloin kaikki mitä söivät oli pelkkää paskaa ja isäntä suuttui siitä minulle ja kitkaa toi väliimme kokoajan. Mies myös vielä useamman vuoden jälkeen korjaa exän menopelin ja hoitaa lapset jos akka ei itse ole henkisesti siihen valmis yms.. mutta aina syy löytyy minusta tai hänen miesexästään. Lapset on useasti olleet hiljaisia kun ovat luoksemme viikon jälkeen viikoksi taas tulleet, koska minut on äidin toimesta haukuttu alimpaan helvettiin ja silti lapset rakastavat olla kanssani vaikka ei omiani olekkaan.

  • Kusipää exät ovat rankkoja.. sanoo:

    Vaimon exä yritti määrittää myös kaikkea, vaatteita yms olisi pitänyt ostaa sinne vaikka exä oli vastuussa muksun elannosta ja asumisesta, koska ihan itse uhkaamalla näin halusi. Silti toinen olisi pitänyt tyyli käydä pesemässä ja siivoamassa hänen luona lapsen sotkut ja vaatteet yms kuten mukamas mikään ei olisi muuttunut, vaikka toinen oli jatkanut elämää ja muuttanut ulos. Nooh aina meni sieltä tulleissa vaatteissa takaisin ja meillä olivat ihan omat vaatteet käytössä. Loppu onkin historiaa kun vaimoni totesi että itse halusi lähivanhemmuuten ja pitäisi ihan ostaa sillä rahalla mitä joka kuukausi saa lapselle vaatteet yms, eikä sitten selvinnyt koko jutusta ja nykyään ei edes lapsi halu olla koko henkilön kanssa tekemisissä. Eli jos tosiaan narsisti toisella puolella sitten tsemppiä odotteluun kunnes lapsi/lapset saavat itse päättää kenen luona haluavat olla..

  • En pysty ajatella hyvää miehen exästä sanoo:

    Kokemuksesta sanon, että et rajaa mitenkään pois. Tuon tyyliset exät vaatii kovempia otteita, eikä pelkkä tekemisissä olemisen välttely auta. Miehen pitää rajata tiukalla kädellä mutta usein he eivät näin tee, sillä pelkona on menettää lapset tai säälitään exää. Ex opettaa myös lapsille, että he voivat kyseenalaistaa teidän tapaa toimia ja kasvattaa.

    Meillä tilanne muuttui ”normaaliksi” kun lapsi muutti äidilleen. Nyt kun isä on manipuloitu ulos kuvioista, meidän perhe saa elää ilman miehen exää. Mies kärsii kun ei tapaa usein lastaan mutta teini päättää tapaamisistaan näennäisesti itse ja toki kaverit kiinnostaa enemmän kuin vanhemmat. Kummasti vaan äiti piti huolen että lapsi on hänellä aina kun oli hänen tapaamis-vkl. Heti kun asuminen siirtyi äidille, ei isän tapaaminen olekaan tarpeellista. Kunhan saa elarit niin se riittää isältä.

    • Kaisa sanoo:

      Miten raja vedetään exän nykyiselle kun kaikki asiat pitäisi mennä hänen mukaan ja hänen kautta? Lasten isällä ei sanavaltaa. Minä kyllä vedin rajan ja siitä tuli vuosien taistelu… Miksi nämä nykyiset ajattelee voivansa päättää toisten lasten asioista?

  • Tinttara sanoo:

    Just ite täs mietin et voinko sanoa exälle tai exän nyxälle et pliis älkää laittako huuhteluainetta lapsen lakanoihin kun sille tuli taas ihottuma. Sit päätin et kyl voin 🤣

  • Reija sanoo:

    No meillä olen monta kertaa pyytänyt että joko vaatteet pestäisiin hajusteettomalla TAI annettaisiin pesemättömänä takaisin. Tämä ei onnistu vaan liottelen niitä aina isäviikonlopun jälkeen etikassa ja tuulettelen. Lahjoista senverran et joskus olisi kivaa että isä ostaisi (edes kerran jotain mille on tarvettå eikä vaan jotain mikä on kiva ostaa) jossain asioissa oisko vaan helpompi joskus kuunnella sitä äitiä TOKI moneen asiaan äidillä ei myöskään ole oikeutta puuttua.

  • Miehen exään kyllätynyt sanoo:

    Kyllä tämä tuntuu olevan valitettavan yleistä, meillä uusperheessä miehen ex teki meillä vieraillessaan jääkaappiin tupatarkastuksen ja siitä seurasi lista mitä pitäisi muuttaa, lista oli pitkä ja vierailu viimeinen. Itselläni on mennyt täysin halu lainkaan edes ostaa lahjoja ”hänen lapsilleen” koska mikään niistä ei koskaan kelpaa, tästä syystä teemme lapsille hankinnat vain kun lapset ovat itse ne valitsemassa. Itse olen ilmoittanut että en halua miehen exää omaan elämääni ja tämän olen hyvin pystynyt pitämään, en tapaa häntä vaikka muu perhe tapaisi.

  • Nimetön sanoo:

    Ymmärrän hyvin, jos kyse on jostain haisevasta pulverista. Itse en pysty olemaan samassa tilassa ihmisen kanssa, joka kaataa vaatteisiinsa jotain järkkyä kemikaalihajua.

  • CKS sanoo:

    Valitettavan tuttua. Vihantäyteisiä viestejä. Perätön lastensuojeluilmoitus. Bioäiti ei kestä että lapsella on isänsä ja minun luona kivaa. Maksimoi lapsen luonapitoajan isän kustannuksella. Esim kun lapsi isällään syysloman, ottaa lapselle seuraavan viikon lomaa koulusta ja ilmoittaa meille että lapsi lähteekin sitten reissuun jo perjantaina (vaihto su) joten syysloma isällä lyhenee. Siis vain ilmoittaa. Ja kun vanhemman lapsen (19 v) kanssa on sovittu tapaamisesta se yleensä peruuntuu päivää ennen koska tytön pitääkin lähteä äidin kanssa jonkun äidin kaverille. Näin käynyt useasti. Äiti on myös kovin mustasukkainen vaikka itse jätti miehen ja olivat eronneet pari vuotta ennen kuin tulin kuvioihin. Ei selvästi osaa käsitellä omaa tilannetta eikä tunteita, ja velloo katkeruudessa. Mies on välillä ihan puhki vaikka yritämme todella minimoida kaiken yhteydenpidon. Yksi vuosi kerrallaan. Kyllä se siitä. Kunhan ei itse alennu samalle tasolle. Tsemppiä

  • Done that sanoo:

    Tämä asia on monesti oikeudessa ratkaistu: se kenen luona lapset on on vastuussa lapsista. Toinen vanhempi ei pysty määräämään toisen perheen asioita eikä mitään mikä liittyy toisen perheen luona olevaan asiaa,tuotteeseen tai lomaan. Piste.
    Eli rajaa se exä ulos perheestänne.

  • Johanna sanoo:

    Älä anna miehesi exsän kommentaa sinua ja terrorisoida teidän elämää. Te mieheni kanssa olette törmänneet narsismia sairastavaan naiseen. Jos, tilanne ei vähenne puhumalla hänelle, mikä on sopivaa teille ja mitä hän ei saa määrätä teitä ja on raja hänelle. Ohjatkaa hänet terapiaan. Olette narsistin uhreja ,sinä ja miehesi. Pysykää yhdessä vahvana, syksyn jatkoa teille.

    • Reija sanoo:

      Aika kovin sanoin arvostelet noin lyhyen artikkelin perusteella joissa ei asioiden tolaa oikein mitenkään avata

    • Totuus on tarua ihmeellisempi. sanoo:

      Täällä myös narsisti exän alati tipahtelevia ”muuttujia” ja käsittämättömintä tässä kuviossa on, että tämä äiti ihminen ei ole motivoitunut viettämään aikaa 2 nuorimmaisen kanssa, koska heitä koskee velvollisuudet huolehtia. Ja sehän vie aikaa ja rahaa!! Vanhin vuorostaan saa syyllistämistä ettei ole kiinnostunut äitinsä seurasta. Kaikessa, ihan kaikessa HÄN on keskiössä. Lisäksi kykenemätön kommunikointiin aikuismaisesti. Vika on AINA muissa. Ei ota vastuuta mistään! En ole eläissäni noin itsekeskeistä, manipuloivaa ja kieroa ihmistä tavannut! Harmittaa kamalasti mies rukka joka yrittää venyä niin ajallisesti, kuin rahallisesti kaikkiin toisen osapuolen hoitamatta jättämiin asioihin. Niistä ei edes neuvotella, ne vaan jätetään itsestään selvyytenä toisen hoidettavaksi. Tämä oli kuulemma käytäntö myös avioliitossa. Sama ralli jatkuu ja nyt uusi mahdollistaja / kustantaja jo satimessa 🙂

  • Annukka sanoo:

    Jos on kyse siitä, että pitää olla hajustamattomat pyykkiaineet ym., niin se on ihan ymmärrettävää. Mutta jos eksä muuten vaan määrää, että pitää olla vaikka ”vanilja-banaani-tuoksuista Suromoa”, niin se asia ei kuulu hänen määräysvaltansa piiriin.

    Vaatejutuissakin on vähän niin ja näin, toisaalta mutta toisaalta… 🤔 Mutta entä jos iskän luona olisikin ihan eri vaatteet, ja äidin luona erit? Esim. lapset tulevat äidin hankkimissa vaatteissa isälle, mutta vaihtavat isän luona teidän hankkimat vaattet käyttöön? Ja sitten äidille lähtiessä laittavat taas ne samat äidiltä tullessa olleet vaatteet päälle, ilman että ovat käyttäneet niitä teillä ollenkaan (eli eksän ei tarvitse huolehtia myöskään pyykkiaineista – ellei tosiaan ole oikeasti kyse lapsen allergiasta). 😉

  • Ymmärrystä sanoo:

    Jos lapsella on allergioita voi joutua käyttämään vaikka vaan jotain tiettyä pyykkipulveria joka sopii hänelle.
    Vaatteissa ja lahjoissa ois hyvä huomioida lapsen omat toiveet.

  • Äiti 74 sanoo:

    Eipä sitä exää siitä saa mihinkään, niin kauan kun lapset on alaikäisiä. Minimaalinen yhteydenpito eikä reagoida kohtuuttomiin vaatimuksiin. Teidän koti ja elämä. Ei kuulu exälle kirjoittamasi asiat. Kyllä on exällä kova katkeruus.

    • Hanna sanoo:

      Katkeruutta ja mustasukkaisuutta voi olla tällä nykyiselläkin… kyllä ”nyksätkin” osaa olla hankalia. Jopa niin hankalia, että lapset menettävät isän….